Työskentely lastenhoidon lomassa – näin se onnistuu

Päivät pitkät lastenhoitoa ja iltaisin töitä - kuulostaako rankalta? Ehei! Vaipparallista ja kiukkukohtauksista on helpompi selvitä kun tietää, että illalla pääsee tenavia pakoon läppärin ääreen.

Kuinka minusta tuli kestovaippailuun hurahtanut äiti

Kestävän kehityksen konsepti, ekologisuus ja eettisyys ovat aina olleet minulle tärkeitä arvoja. Niinpä ajatus kestovaippailusta tulevan pikkuisen kanssa vaikutti luonnolliselta. ”Salaa” tutustuin kestovaippojen ihmeelliseen maailmaan jo kauan ennen raskautta ystävien lasten kautta.

Näin sidot kietaisuristin -video + muita hyödyllisiä kantoliinavinkkejä

Toisin kuin ehkä ajattelit, kantoliinalla kantaminen ei ole a) hippitouhua b) hikistä ja hankalaa c) epäergonomista. Kantoliina on nyytin nukuttaja ja taaperon taltuttaja. Liinailu on pelastanut meillä monet pitkät päivät pikkulapsiarjessa. Nyt kerron, mihin kaikkeen liinoista onkaan, ja miten pääset alkuun kantamisessa.

Kieltä rikkaampi: Kaksikielinen esikoiseni elää myös englanniksi

Kaksikielinen lapsi on hauska ja kiehtova tapaus, jonka puikkelehtimista kielten välillä on ilo seurata. Suomea ja englantia sujuvasti puhuva esikoiseni haluaa välillä leivälle cheeseä ja cucumberia.

Hellehyöky yllätti: Päästä lentävä hattu ja muut hellehaasteet

Kesä yllätti vanhemmat. Tai ainakin minut. Miten suojata lapset auringolta, entä miten varmistaa lasten riittävä nesteiden nauttiminen? Ja miten pitää hattu vauhtitaaperon päässä?!

Vatsani mun kasvavi, vaatteeni mun pienenevi

Voin kertoa sellaisen salaisuuden, että kun odottaa kolmosia, mahanahka venyy ja paukkuu kohisten. Vartalo muuttaa muotoaan sellaista vauhtia, että itse ei oikein kyydissä pysy.

Saa kiipeillä! Liika varoittelu voi tehdä lapsesta passiivisen

Lapsen varoittelu kumpuaa rakkaudesta ja huolenpidosta, mutta on liiallisena haitaksi lapsen kehitykselle. Lapsen itseluottamus tarvitsee onnistumisen kokemuksia vahvistuakseen – ja toisaalta, mustelmitta ei kukaan selviä elämästä.

Kirjakasan kutsu – lukemisen iloa äidiltä lapsille

Lukeminen on ollut rakas harrastukseni niin kauan kuin muistan. Toivon siirtäväni lapsilleni rakkauden lukemiseen, vaikka se sitten tarkoittaisi sitä, että joskus luemme viikkotolkulla samaa kirjaa.

Kesä kolkuttelee ovella – minne matkustaa koto-Suomessa?

Palasimme Kreetalta, ja aloin heti miettiä, mihin seuraavaksi suuntaisimme. Osaatko sinä vinkata hyvän perhekohteen koto-Suomesta?

Blogi on tullut tiensä päähän – Uusperhesatu kiittää ja kuittaa

Kuopukseni 2-vuotispäivän kynnyksellä huomaan, että tämän blogin kirjoittaminen ei suju minulta enää yhtä luontevasti kuin ennen. Kiinnostukseni on alkanut laajeta lapsiaiheiden ulkopuolelle siinä määrin, ettei niihin keskittyvän blogin pitäminen ole enää mielekästä. Niinpä olen päättänyt lopettaa sen. Tässä viimeinen postaukseni, olkaa hyvät.

Kolme synnytystä, kolme ainutlaatuista kokemusta

Ensisynnytyksessäni en saanut edes pidellä vauvaani, kun hänet jo kiidätettiin teholle. Toinen kerta sujui jo paremmin. Kolmas puolestaan pääsi yllättämään vauhdillaan niin, että kiidin yksin taksilla sairaalaan, eikä mieheni ehtinyt koskaan mukaan.

Muuttoilmoitus

Tule seuraamaan jatkossakin – meidän perheemme tarina jatkuu uudessa osoitteessa!

”Tämmöset asiat tapahtuu aina tua jossai kaukana!”

Näin kerrot naapureille ja kylänmiehille odottavasi kolmosia. Esimerkki 1.

Soseita vai sormiruokaa? Anna vauvan valita!

Toisin kuin joskus (ennen omia lapsia) kuvittelin, vauvat eivät todellakaan ole kaikki samanlaisia. Eivät edes saman perheen vauvat. Syöminen on vain yksi esimerkki siitä, miten asioiden kulku riippuu pitkälti vauvasta: Vanhemman tehtävä on selvittää, millainen tyyppi juuri tämä vauva on ja huomioida hänen yksilöllisyytensä – oli kyse sitten nukkumisesta, syömisestä tai liikkumisesta.

Leivontaraivo, tuo lasten synttärikakun salainen ainesosa

Jos koet, että vanhemmuus ja ruuhkavuodet itsessään eivät täytä käsiäsi tarpeeksi, suosittelen lämpimästi kakkuhommiin tutustumista. Keittiö muistuttaa pyörremyrskyä, jonka keskustassa sinä kaulit sokerimassaa, tomusokeri pöllyten. Ja kun se halvatun sokerimassa kuitenkin repeytyy väärästä paikasta, keittiöstä kantautuva kiroilu karkottaa puolisosi pihalle lapset mukanaan. Kas – sait kuin taikaiskusta sitä kauan kaivattua omaa aikaa!

Epätoivoa, ahdistusta ja pelkoa – lapsettomuushoidot jättivät jälkensä

Elämäni on tällä hetkellä monivivahteista. On iloa, onnea, naurua ja kuplivaa jännitystä. Sitten on myös pelkoa tulevasta, ahdistuksen tunnetta ja epävarmuutta.

Olen käynyt lasten kanssa terassisiiderillä – ja käyn jatkossakin

Menisinkö lasten kanssa terassisiiderille? Toki! Heille tosin ostaisin limsaa tai mehua. Fiksu ja vähäinen alkoholinkäyttö lasten seurassa ei ole vahingoksi.

Ethän tuomitse lapselleen ärähtävää äitiä

Toisten vanhempien toimet on helppo tuomita, mutta vielä helpompi on mennä metsään tulkinnoissaan. On hyvä muistaa, että me emme voi tietää, mitä todistamiemme tilanteiden takana on.

Millaista on olla kätilö?

Tänään 5.5.2019 vietetään kansainvälistä kätilöiden päivää. Tämän kunniapäivän kynnyksellä halusin kirjoittaa teille kätilön työstä. Tehtävä osoittautui yllättäen huomattavasti vaikeammaksi, kuin aluksi osasin ajatella. Miten voin kertoa siitä, mitä kätilön työ oikeastaan on, kun siihen liittyy niin moninaisia piirteitä?

Imetyspettymys – kun ”maailman luonnollisin asia” ei onnistukaan

Olen ollut monesti itkuun asti ahdistunut ja pelännyt, etten sittenkään ole tehnyt riittävästi imetyksen onnistumisen eteen – vaikka järjellä ajatellen tiesin, etten olisi voinut tehdä enempää. Olen tuntenut olevani kakkosluokan äiti, kun en pystynyt tarjoamaan lapselleni sitä, minkä kaikkialla toitotettiin olevan "parasta, mitä äiti voi vauvalleen antaa". Sain kuulla, miten “Imetys luo äidin ja lapsen välille aivan erityislaatuisen siteen”. Entä minun siteeni lapsiini – oliko se vähäisempi, heikompi, koska en voinut imettää?

Jännittävä matka äitiyteen jatkuu – pian juhlitaan nimiäisiä

”Tervetuloa viimeisen blogitekstini pariin!” Näin toivottaa Inari, jonka äitiyden ensimmäisiä askeleita olemme saaneet seurata kahden kuukauden ajan. Lue Inarin ja pienokaisen tuoreimmat kuulumiset.

Lapsen nimen valinta – kiehtovan haastava tehtävä

Odotusaikana se jo alkaa – nimen miettiminen vauvalle. Itse olen pähkäillyt vauvalle nimeä kolmesti: Kaksi ensimmäistä mietintöä sujui suht kivuttomasti, mutta kolmas oli sitäkin tuskallisempi rutistus.

Metatyö – tuo lapsiperheen salakavala ja usein näkymätön savotta

Metatyö on osa kotitöitä siinä missä imurointikin. Oletko sinäkin perheesi projektipäällikkö?

Ihanan kamala äitiys – milloin se harmittaa?

Äitiys ei ole koskaan kaduttanut minua, mutta harmittanut se on montakin kertaa. Lue, millaisissa tilanteissa toivoisin voivani hetkellisesti mitätöidä äitiyteni.

”Hengitä syvään ja kuvittele olevasi vauva”

Heräät päiväuniltasi tunnin–kahden päästä nukkumaanmenosta ja räväytät silmäsi auki. Alat välittömästi karjua ja huutaa täysin primitiivisellä tasolla, koska on tullut hiki ja nälkäkin kaiken lisäksi. Ehkä myös kakattaa.


Horoskoopit – uskoako noita?

Tämä tulinen leijonaäiti odottaa – ainakin lasketun ajan mukaan – viileää vaakaa. Onko luvassa tahtojen taistelu, vai täydentävätkö vastakohtamme toisiaan?

Turvassa autossa – eli muutama sana lastemme automatkustuksesta

Liikenne kuuluu asioihin, joissa en ota riskejä. Lapsemme matkustavat autossa iälleen ja koolleen sopivissa turvaistuimissa. Kahden pienimmän selkä pysyy menosuuntaan toivottavasti 5-vuotispäivään asti.

Piti tulla äidiksi yhdelle mutta pian lapsia onkin jo kolme – ”Miten tässä näin kävi?”

Mitä vanhemmuus on opettanut tähän asti ja miten elämä muuttuu taas kun perhe kasvaa? Mistä kaikesta muusta voi ja saa haaveilla kun lapsetkin on vielä pieniä? Miten pidetään huolta itsestä ja parisuhteesta ruuhkavuosien keskellä? Kaikesta tästä ja vähän muustakin lupaa kirjoittaa Vau.fi:n uusi bloggari Nata.

Peppuliuku kohti vapautta ja muita keinoja nukkuvan lapsen luota poistumiseen

Lapsi nukahti viimein, ja nyt pitäisi päästä poistumaan tuhisijan luota tätä herättämättä. Tuttu tilanne? Jaossa vinkkejä äänettömään hiipimiseen kohti vapautta: Sisältää villasukkia, mäkihyppääjäasentoja ja ninjaliikkeitä!

Helka Beltin Lapsellinen ero on kattava tietopaketti erosta lapsiperheessä

Mitä pitäisi tietää, jos aikoo erota lastensa toisesta vanhemmasta? Kuka maksaa elatusmaksuja ja kuinka paljon, millaisia huoltajuusmuotoja on, mitä lastenvalvojan luona tapahtuu? Muun muassa näihin kysymyksiin vastaa Helka Belt kirjassaan Lapsellinen ero. Teos tarjoilee lisäksi vertaistukea erotilanteisiin tosielämän kertomuksilla erosta lapsiperheessä.

Kaksi pahinta pelkoani: vesi ja liikenne

En osaa olla kovin huolissani lasteni kaatuiluista ja keinusta putoamisista, mutta minullakin on omat pelkoni. Vesi ja liikenne ovat vaaranpaikkoja, joiden äärellä en tingi turvallisuudesta.

Asioita, jotka toivon lasteni oppivan: suvaitsevaisuus, empatia ja uskallus sanoa ”ei”

Lapseni ovat opettaneet minulle paljon, mutta mitä kaikkea minä haluan opettaa heille? Montakin asiaa, mutta ainakin myötätuntoa, rohkeutta ja terveellisiä elämäntapoja.

5 sisäpuuhaa lapsille – sopivat pakkaspäivän pakoiluun!

Kun ulkona paukkuu pakkanen ja perhettä piinaa räkätauti, on aika päästää mielikuvitus valloilleen. Lue, mitä meillä puuhataan sisäpäivinä - ja kerro omat vinkkisi seinille hyppivien tenavien taltutukseen.

Suomen kesä Uusperhesatun silmin

Helleaalto saa olon tukalaksi ja sulattaa aivotoiminnan, mutta onhan tämä ihanaa aikaa. Katso kuvista, miltä näyttää Suomen suvi perheemme näkövinkkelistä.

Uusperheen perheytyminen vaatii halua ja oikeaa asennetta

Miten uusperheestä tulee perhe? Yleispätevää vastausta en osaa antaa, mutta tärkeää on haluta olla perhe. Lasten jatkuva erotteleminen sukulaissuhteen perusteella ei kanna pitkälle.

Ei mennyt niin kuin Strömsössä – eli kun idyllinen suunnitelma törmäsi todellisuuteen

Ihanasta metsäretkestä tulikin täysi katastrofi, ja kaupunkiretkellä kaikki oli pilalla, kun lihapulla oli liian ruskea. Kuulostaako tutulta? Lapsiperheessä mielikuvat ja todellisuus voivat olla hyvinkin kaukana toisistaan.

”Kaksi menee siinä missä yksikin” ja muut epärealistiset lapsiperhesanonnat

Lapsiperhe-elämään liittyy toteamuksia ja sanontoja, jotka tuntuvat joskus vähintäänkin absurdeilta. Esimerkiksi "Kaksi menee siinä missä yksikin" pitää paikkansa vain, jos puhutaan suklaakonvehdeista.

Odottaja ostosvimman pyörteissä

"Pian huomasin kuitenkin maalaisjärkeni kadonneen jonnekin unholaan: pienet vaatekappaleet täyttivät verkkokalvoni, ja mopo lähti kunnolla keulimaan. Poistuin lastentavaraa myyneen ystäväni luota lopulta pahvilaatikon ja useamman muovipussin kanssa."

Millainen äiti minusta tulee?

"Yhdestä asiasta olen varma: haluan olla erilainen vanhempi, kuin mitä omat vanhempani olivat aikoinaan. "

Raskaana ja yksin – ja onnellinen

Mitä tehdä, kun biologinen kello tikittää ja lapsihaaveet polttelevat rinnassa, mutta oikeaa kumppania lapsentekoon ei ole löytynyt? Minä päätin lopulta hankkia lapsen yksin, lahjoitusspermalla. Minusta tuli yksin odottava äiti.

Epätäydellinen someäiti – tunnistatko tyypin?

Tunnistatko ihmistyypin? ”Oman lapsen syntymä on maailman tuskallisin tapahtuma! Vanhan ukkelin näköinen olento syntyi kahdenkymmenen tunnin puserruksen jälkeen. Siinä kärvistellessäni päällimmäinen ajatukseni oli että voisiko tämän vielä perua.”

Äidin oma aika, tuo arjessa jaksamisen edellytys

Pienten lasten äitinä oman ajan merkitystä ei voi liikaa korostaa. Hyvinvoivan äidin myötä hengähdyshetkistä hyötyy koko perhe.

Kantamisen teemaviikko tulee: viisi syytä kantaa taaperoa

Ensi viikolla vietetään eurooppalaista kantamisen viikkoa. Lapsen kantamista onkin syytä juhlia, sillä kantoväline on avuksi monessa asiassa pikkulapsiarjessa. Meillä kantoliina on muun muassa härväysvapaan hetken mahdollistaja ja karkaamisen ehkäisijä.

Lasten suurin riemu on mukana riehuva aikuinen

Lasten mielestä on parasta, kun aikuinen höllää henkistä solmiotaan ja lähtee mukaan riehumaan. Mustelmista viis!

Vedellä täytetty amme ja muut synnytystoiveeni

Synnytystoivelista auttoi minua valmistautumaan koetukseen, vaikka kaikki toiveeni eivät aluksi toteutuneetkaan. Kolmannella kerralla sain kaiken toivomani - jopa vettä ammeeseen.

Lapsiperheiden kotipalvelu – mitä se on ja miten se auttoi meitä?

Kun elämä muuttui liian kuormittavaksi ja arjesta katosi ilo, saimme apua lapsiperheiden kotipalvelusta. Nyt muutama kuukausi myöhemmin kaikki näyttää valoisammalta. Opin tästä kaikesta kaksi asiaa: Avun pyytäminen on rohkeutta, ja yksin ei tarvitse selvitä.

Tulokkaan ensimmäiset liikkeet

Olin lukenut jo etukäteen keskustelupalstoilta, miltä ensimmäisten liikkeiden pitäisi tuntua. Jotkut kuvailevat sitä kuin kuplinnaksi, toiset kertoivat sen tuntuvan samalta kuin perhonen räpyttelisi vatsassa. Varsinaisia potkuja tuntuisi vasta myöhemmin.

Mitä lahjaksi nimiäisiin tai ristiäisiin?

Kun on saanut kutsun lapsen nimiäisiin tai ristiäisiin, ensimmäinen päässä heräävä kysymys on yleensä ”mitä lahjaksi pienokaiselle?”. Perinteisiä kummilusikoita, valokukuvakehyksiä ja säästölippaita annetaan yhä paljon. Mutta mikä olisikaan se persoonallisin ja osuvin lahja juuri tälle pienokaiselle?

”Äiti on vähän väsynyt” – miten selvitä väsypäivistä lasten kanssa

Menikö ilta pitkäksi tai valvottiko vauva yöllä? Vanhemmuus ei valitettavasti odota, vaikka oma olo vaatisi lepopäivää. Ohessa viisi vinkkiä väsypäiviä helpottamaan, minulta sinulle.

Pesänrakennusvietti heräsi viimein minussakin!

Se kuuluisa pesänrakennusvietti. Olen kyllä kuullut siitä paljon, mutta tuntui, että minun kohdallani se ei pidä paikkaansa. Kunnes yhtäkkiä saapui keskiraskaus, ja sen myötä energiaa pursuava puuhakkuus. Koti järjestykseen, nyt!

Perheen perustaminen: Onko koskaan riittävän hyvä hetki? 

Milloin on hyvä aika lapselle? Entä toiselle? Voisiko perheeseen mahtua vielä kolmaskin? Perheen perustamisen ajoitusta pohtii Maria, jonka esikoinen sai alkunsa koronapandemian tahdittamana.

Lomailua isovanhempien, siskon perheen ja oman perheen kesken

Suunnitelimme siskoni kanssa yhteistä reissua etelän lämpöön yllätykseksi omille vanhemmillemme. Yhteinen etelänmatka oli ollut haaveissa jo pidempään, sillä viimeisestä koko perheen etelänmatkasta oli vierähtänyt 22 vuotta.

Mars, metsään! Metsäretki on perheaikaa parhaimmillaan

Nuotiolla paistuva makkara, termoskahvi, lasten kaikuva kikatus, puiden lomasta siivilöityvä auringonpaiste. Idyllinen retki metsän siimekseen on perheemme laatuaikaa.

Vloggaaja näyttää mallia: Näin teet tuttinauhan

Vloggaaja Sanna Karina on innostunut askartelemaan tuttinauhoja niin omalle lapselleen kuin tuttavapiirinkin vauvoille. Videolla hän näyttää näppärät ohjeet siihen, miten tuttiketju syntyy silikonihelmistä ja nauhasta.

Sama äiti, erilaiset raskaudet

Kolme raskautta, kolme erilaista kokemusta: Mikä on totta yhdessä raskaudessa, saattaa heittää häränpyllyä seuraavassa. Pahoinvointi, turvotus, liitoskivut – olen kokenut ne kaikki, mutta raskaudesta riippuen hyvinkin vaihtelevasti.

Välikausi tulee – oletko valmis? Jos et, kas tässä vinkkilista vk-vaatteisiin

Onko kurahaalari hyvä hankinta syksyyn? Entä mitkä ovat Stonzit? Välikausi on taas täällä. Jos eteisestäsi ei jo löydy vk-vaatteiden repertuaari, ota talteen vinkit hyvistä hankinnoista välikauteen.

Ryhmäpaine – äitien välinen kirous

Olen kokenut toiset äidit suurena apuna ja korvaamattomana vertaistukena jo raskausaikana. Kuka tuntisikaan äitiyden kulmakivet paremmin kuin toinen äiti? Monta hyvää vinkkiä olenkin saanut, tulevaisuutta silmälläpitäen. Mutta entäs se kääntöpuoli?

Huonoa omaatuntoa ja viime hetken valmisteluja äitiyslomalla

Pitkän (ja sangen haasteellisen) prosessin jälkeen olin jäämässä äitiyslomalle. Olin ollut kyllä kotona sairauslomalla jo useamman viikon, mutta palkkakuitin sana ”äitiysloma” herätti tunteet pintaan.

Lapset ovat ankkuroineet minut, ja se on äitiyteni parhaimpia puolia

Äitiyden parhaimpia puolia on vaikea tiivistää tai pukea sanoiksi. Oman äitiyteni parhaimmistoon kuuluu se, miten lapset ovat ankkuroineet entisen haahuilijan paikkaan ja aikaan.

”Mistä vauvat tulevat?” – eli miten meillä käytiin The Keskustelu

Ennemmin tai myöhemmin se on edessä: keskustelu lapsen kanssa siitä, miten vauvat saavat alkunsa. Kävin hiljattain perusteellisen keskustelun aiheesta esikoululaiseni kanssa. Lue, miten se eteni – mukana myös kirjasuosituksia ja vinkkejä The Keskusteluun!

Laiskan äidin kasvatussuunnitelma: ”Kerralla kunnolla vaikean kautta”

Varhaiskasvatuksen ammattilainen Inari pohtii, kuinkahan käy, kun ihan pian kasvatettavaksi syntyy oma lapsi, pieni poika. Löytyykö suutarin lapselle kenkiä?

Lasten synttärijuhlat – miten niistä selviää?

Lapsen synttärijuhlat ovat iloinen asia, mutta valmistelustressi voi nostaa tuskanhien otsalle. Nappaa talteen vinkit juhlajärjestelyihin ja etenkin stressin vähentämiseen.

Tutista vieroittaminen – vinkkejä, kiitos!

Tutti, tuttilainen, tuttelström, suukappale. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Mutta entäs kun tuosta kumisesta tyynnyttelijästä pitäisi päästä eroon?

Erilaiset lapset, erilaiset kasvatuskeinot

Meillä asuvat temperamenteiltaan osin täysin erilaiset veljekset. Kun toinen on itsenäinen ja toinen tarvitseva, on turha kuvitella, että samat kasvatusmetodit toimisivat molempien kanssa.

Vauvakilot veke – näin onnistuin

Vuosi sitten tein korjausliikkeen elintavoissani. Nyt painan lähes 20 kiloa vähemmän ja olen energisempi ja jaksavampi. Lue, mitkä seikat helpottivat onnistumistani projektissani, jota työstin lapsiperhearjen keskellä.

”Äitiii, mitä me tehtäis?” eli viisi kesäpuuhaa pihalle

Kesällä olemme ulkona moninkertaisesti pimeään vuodenaikaan verrattuna. Yleensä lapset keksivät mainiosti puuhaa itselleen, mutta joskus iskee tylsyys. Siispä pihapuuhavinkit jakoon!

Jatkuva möykkä, tuo lapsiperheen äänimaisema

Älämölö. Kailotus. Jatkuva mölinä. Neljästä lapsesta lähtee ääntä, ja joskus se on liikaa korvaparoilleni. Äitiys onkin opettanut minut arvostamaan hiljaisuutta.

Vauvasuihku – perjantai-illan huumaa!

Ovikellon rimputus riuhtaisee minut tähän hetkeen. Ähisten ja puhisten taaperran ovelle. Samalla mietin, mitä sipsiä tänään söisi leffaa katsellessa.

Yksinhuoltajaäidin taloushuolet

Lapsen hankinta tietää aina ylimääräisiä kuluja tuleville vanhemmille, mutta yksinhuoltajalle aiheutuu tuplaten päänvaivaa talousasioissa. Miten rahat saadaan riittämään, kun menot suurenevat ja tulot putoavat murto-osaan?

Reppu selkään ja synnytyspäivystykseen

Raskausviikko 26 ja karsea määrä uusia oireita ja vaivoja. Tieni vie synnytyspäivystykseen. Keskusteltuamme hetken saan luvan lähteä kotiin lepäämään. Takaisin pitää tulla hyvin matalalla kynnyksellä.

Aamulämmön mittaaminen auttaa raskaaksi tulemisessa

Raskaaksi tuleminen ei todellakaan aina tapahdu helposti, ja etenkin jos yritys on jatkunut pitkään, sitä on valmis yrittämään kaikki keinot onnistuakseen.

Ja lopulta kaikki on hyvin

30 varvasta, 30 sormea, kuusi jalkaa, kuusi kättä, kolme päätä. Kolme sydäntä, kuusi korvaa, kuusi silmää. Kolme suppusuuta, kolme viatonta ihmislasta.

Kivaa joka kuukaudelle – näin selviämme syksystä

Syksy lähestyy ja sen mukana pimeys ja synkkyys. Minun reseptini ankeudesta selviämiseen on seuraava: Tee hauskuussuunnitelma. Kun joka kuussa on tiedossa jotain kivaa, on valoa paitsi tunnelin päässä, myös matkalla sinne.

Jokeri Pokeri Box – viihdykettä lapsille ja aikuisille

Kävin tänään esikoiseni kanssa taikuri Simo Aallon taikanäytöksessä, joka yllätti minut niin positiivisesti, että haluan jakaa kokemukseni teille. Sillä mikä voisi olla parempaa kuin show, joka saa niin lapset kuin aikuisetkin nauramaan kippurassa?

Vielä on kesää jäljellä: Näistä en ole valmis luopumaan

Monet puhuvat jo syksystä, vaikka elokuu on vielä kesäkuukausi. Takerrun siihen kuin hukkuva oljenkorteen: Älä mene, ihana kesä!

Mutsi treenaa – koko perhe hyötyy

Liikunnan lisääminen on vaikuttanut selvästi jaksamiseeni äitinä. Kun saan välillä päästellä höyryjä salilla, jaksan taas sanoittaa taaperon myrskyisiä tunteita ja selvittää veljesten välisiä taistoja. Kun pääsen säännöllisesti keskittymään vain itseeni ja omaan kehooni, minulla on taas malttia antautua pienten ihmisten tarpeiden täyttäjäksi.

Minulla on kehoneuroosini, mutta lasteni edessä olen itselleni täydellinen

Huonoina päivinä minusta tuntuu, että kehoni on monilta osin vääränlainen. En silti koskaan näytä ajatuksiani lapsilleni. En halua antaa heille itseensä tyytymättömän naisen mallia. En halua heidän oppivan, että itsearvostus olisi vaa'an tai mittanauhan lukemista kiinni.

”Päivää, saisinko tulla kertomaan teille intiimiasioistani?”

On ihana seurailla ihmisten reaktioita, kun heille valkenee se, että joku odottaa lasta. Yhtäkkiä ruoansulatus, intiimit vaivat ja kaikki vähän noloina pidetyt jutut ovat yleisiä jutunaiheita ja on esimerkiksi ihan OK kysyä kaupan kassajonossa, että ummettaako vai onko vatsa löysällä.

Yllättävän sujuvat 7-vuotisjuhlat – viisi vinkkiä kaverisynttäreille

Miten järjestää mahdollisimman sujuvat ja stressittömät kaverisynttärit vierasmäärää karsimatta ja budjettia räjäyttämättä? No esimerkiksi näin!

Pottalakkoilijasta puskapissaajaksi: Näin taaperomme luopui vaipoista

Meneeköhän se kouluunkin vaipoissa, mietin vielä pari kuukautta sitten, kun taaperomme sai raivokohtauksen jo potan mainitsemisesta. Sitten housuttomuus hurmasi hänet, ja pääsimme hyvästelemään päivävaipat.

Kreeta odottaa – kohta mennään!

Suuntaamme kohti Kreikkaa hyvin varhain huomisaamuna. Minua jännittää ja stressaa, mutta päällimmäisenä on kutkuttava tunnelma: Olemme matkalla luomaan muistoja.

Kahden tunnin nukutuksia ja lukuisia yöheräämisiä – kuopuksemme uniongelmat eskaloituivat taas

Unikoulun ensimmäinen luokka on käytynä, ja sen myötä saimme siirrettyä kaksi pienintä lastamme omiin sänkyihinsä. Nyt päänvaivaa tuottavat nuorimmaisen nukahtamisvaikeudet sekä jatkuva heräily. Sairaalaunikoulu alkaa tuntua varteenotettavalta vaihtoehdolta.

Omaa aikaa ja hyvinvointia metsästämässä

Liikunta auttaa jaksamaan ja omaa aikaa saa olla – silläkin uhalla, että pieni syyllisyys lasten tai puolison todellisesta tai kuvitellusta ikävästä kolkuttelisi takaraivossa, Maria muistuttaa. Lue myös, miten hän itse pitää huolta niin fyysisestä kuin psyykkisestä hyvinvoinnistaan keskellä kiireistä lapsiperhearkea.

Kakka, hiki ja muut synnytykseen kuuluvat eritteet

Synnytyksen lähestyessä äidin mieleen voi hiipiä jännityksensekainen häpeän tunne: ”Mitä jos ponnistusvaiheessa ei pystykään pidättämään, vaan ulostetta karkaa kesken synnytyksen?” Kätilöbloggari Silja Seppänen kertoo, mikä synnytyksessä on normaalia, ja mikä merkitys eritteillä on.

Arkiruokaa lapsiperheelle: 3 x pastaruoka

Meille on rantautunut taas uusia reseptejä arjen pelastukseksi. Ja vähän maapallonkin, sillä kolmesta reseptistä kaksi ovat vegaanisia. Ota ohjeet talteen, jos teilläkin pyritään vähentämään lihansyöntiä.

Ajatuksia pitkästä parisuhteesta ja kiireisistä ruuhkavuosista

Kaikesta rakkaudesta ja kiitollisuudesta huolimatta usein unohdamme huolehtia myös parisuhteesta, kun lapset ovat pieniä. Oletamme asioita, totumme tiettyihin tapoihin, keskitymme epäolennaiseen ja ohitamme toisen ajatukset ja tarpeet.

Rakenneultrassa selvisi tulokkaan sukupuoli

Raskausviikkoja oli kasassa päivälleen 20. Aika käydä rakenneultrassa! Vaikka rakenneultra tehdäänkin vakavien epämuodostumien havaitsemiseksi, eniten tulevia vanhempia (tai ainakin minua !!!) kiinnostaa mahdollisesti selville tuleva lapsosen sukupuoli.

Miksi päädyin hedelmöityshoitoihin?

Suurin osa läheisistäni on suhtautunut tulevaan yksinhuoltajuuteeni hienosti, tukien ja kehuen, kuinka rohkea olen. Soraääniä olen kuullut lähinnä puolitutuilta: miksi hankkia lapsi ”kärsimään” koulukiusaamisesta, ihmisten uteluista ja yksinäisyydestä, kun toista vanhempaa ei (tarkoituksella) ole? Ja miksi en vain hankkiutunut raskaaksi satunnaisen, baarista kotiin raahatun miehen kanssa?

Pesänrakennusta, remonttihaaveita ja ensimmäisiä merkkejä lähestyvästä synnytyksestä

Nata on komennettu vuodelepoon. Arjen kiireiden hellitettyä on siis aikaa ajatella vaikka mitä. Kuten esimerkiksi, että mitäs ne vauvat oikeastaan tarvitsevatkaan…

Uniongelmat selätetty! Yökukkujastamme kuoriutui unikeko

Meillä vallitsee uusi maailmanjärjestys. Koko puolitoistavuotisen ikänsä surkeasti nukkunut kuopuksemme on muuttunut yllättäen unikeoksi. Hyvästi, nukutusmaratonit ja lukuisat hyssyttelyvisiitit! Tervetuloa rauhalliset illat ja aikuisten oma aika!

Eriparisaappaat päiväkotikassissa: Olen neljän lapsen vanhempi ja silti aivan kujalla kaikesta

Sitä luulisi, että neljän lapsen myötä tämä äitihomma olisi niin sanotusti hanskassa. Mutta kuulkaa, ei se ole – tai jos on, niin minulla ei ole hajuakaan, missä se hanska on.

Doula ja imetystukiäiti, palveluksessanne

Innostuin muutama vuosi sitten synnytys- ja imetysasioista, ja sillä tiellä olen yhä. Arkeni ei siis ole pelkkää kerrospukeutumista, pottatreenailua ja legotornien pinoamista, vaan siihen kuuluu myös muiden odottamiseen, synnytykseen ja vauva-arkeen osallistumista ja siinä auttamista imetystukiäidin ja doulan roolissa.

Pyöräkärryllä perille – kunto kohoaa ja ympäristö kiittää

Pyöräkärry muutti meille ja ratkaisi tullessaan monta arjen ongelmaa. Nyt voin kuntoilla lasten kanssa, liikkua ympäristöystävällisesti ja säästää bensarahat. Kuopuskin matkustaa pyöräkärryssä tyytyväisempänä kuin autossa.

Synnyttäjän kohtu voi uupua supistuksiin – ruokasooda virkistää!

Tiesitkö, että ruokasooda on luonnollinen ja turvallinen tapa virkistää synnytyssupistusten väsyttämää kohtulihasta? Tämä jokaisesta leivontakaapista löytyvä ihmeaine sopii synnyttäjän voimajuomaksi vaikka tuoremehuun sekoitettuna! Lue kätilön ohjeet elvyttävään synnytysjuomaan.

Harvensimme kauppareissuja – säästimme neljänneksen

Ruokaostokset ovat monilapsisessa perheessä homma, josta ei ihan helpolla selviä. Suunnitteluineen se nielee valtavan määrän aikaa - ja rahaa. Kauppareissuja harventamalla säästimme molempia.

Pluskokoisen odottajan raskausvaatteet – oikea murheenkryyni!

Odottelen jo malttamattomana vatsan kasvua, ja odotusvaatteisiin siirtymistä. Mutta miksi L/XL-kokoiselle odottajalle on niin paljon vähemmän tarjontaa, kuin medium-mirkuille?

Ensimmäiset vauvanhuuruiset, ihanat päivät

Onnea, hormonipöllyä, vesi-ilmapalloiksi paisuneita rintoja. Muun muassa näistä on Inarin ensimmäinen viikko vauvan kanssa tehty!

Esikoinen Irlannissa: ikävää ja iloa

Esikoiseni on parasta aikaa Irlannissa isänsä kanssa. Matka, joka muutama vuosi sitten olisi ollut minulle kauhistus, on nyt ikävästä huolimatta iloinen asia. Kiitos kuuluu ajan parantavalle vaikutukselle ja yhteen hiileen puhaltamiselle.

Monenlaiset äidit ja äidinmieliset

Maailmassa ei minun silmissäni ole montaakaan mustavalkoista asiaa. Yksi kaikkea muuta kuin mustavalkoinen elämäntehtävä on äitiys, vanhemmuus.

Sokerirasituskoe – pohjanmaan kautta!

"Aamuvarhaisella suuntasin paikallisen terveyskeskuksen laboratorioon. Yli 12 tuntia syömättä ja juomatta tuntuivat pienenä kuvotuksena vatsanpohjassa. Testauslitkun mausta tuli hämärästi mieleen jokin lapsena juotu ällömakea limonadi."

Kantoliina kaunisti vauva-arjen

"Kantoliinamaailman koko laajuus valkeni minulle vähä vähältä; kaikki ne kuosit, materiaalit, värit, pituudet! Mitenkään ei ollut enää mahdollista tyytyä yhteen tai edes kahteen, kun valinnanvaraa ja erilaisia ominaisuuksia oli loputtomiin. Minusta tuli liinailutermein pyöröovi, joka osti ja myi, osti ja myi."

Uudenvuoden suudelma ja kysymys: ”So, are you ready to become a mom?”

Mitä tehdä, kun avioliitto päättyy mutta raskaustesti näyttää plussaa? No, pari päivää voi murehtia, mutta sen jälkeen ei auta kuin ruveta suunnittelemaan tulevaisuutta pilke silmäkulmassa!

Anna itsellesi lupa rauhaan

Kevättalvi toi mukanaan aivan muuta kuin osattiin odottaa. Viimeisten parin viikon kuluessa olen omassa työssäni doulana ja synnytysvalmentajana nähnyt läheltä, kuinka merkittävästi koronaviruspandemia vaikuttaa odottavien perheiden ajatuksiin synnytyksestä ja siihen valmistautumisesta.

Uusperhe reissaa: pienen budjetin perhereissu Helsinkiin

Helsingissä riittää tehtävää ja nähtävää lapsiperheelle – erityisesti kesäaikaan. Teimme pääkaupunkiin kahden yön perhereissun pienellä budjetilla. Nappaa vinkit ilmaiseen tekemiseen, joka viihdyttää niin lapsia kuin aikuisiakin.

”Mitä tänään sairastettaisiin?”

Lähes jokaisessa perheessä tuhannen taalan paikka: Mikä tautibingon taudeista iskee ensin ja osuuko se arjen tai loman tärkeisiin ajankohtiin? Vai kenties molempiin?

Asioita, joita en osannut lapsettomana arvostaa

"Spontaanius oli mukavaa, kun se tarkoitti ex tempore -risteilyä tai retkeä kaupunkiin leffauutuutta katsomaan. Nykyisin ei moisia voi toteuttaa ilman huolellista suunnittelua. Lapsiperheen spontaanius tarkoittaa sen sijaan irrationaalisia raivareita, yllätysniskakkoja ja päiväkodista rantautuneita kihomatoja."

Näin kehostani tuli ystäväni – syömishäiriöstä äitiyspositiivisuuteen

Sairastuin jonkinasteiseen anoreksiaan 13-vuotiaana. Oireilua kesti, kunnes tulin raskaaksi 25-vuotiaana. Äkkiä en syönyt (tai ollut syömättä) enää vain itseäni varten. Minussa kasvoi elämä, jonka hyvinvointi oli pitkälti minun käsissäni. Kolme raskautta ja kolme synnytystä myöhemmin olen tässä, 32-vuotiaana ja kaukana ihannevartalostani – ja silti enemmän sinut kehoni kanssa kuin ehkä koskaan.

Erovanhemmuuden matka: riitelystä toveruuteen

Erovanhemmuus ei ole helppoa – ainakaan aluksi. Takana voi olla vaikea välirikko, mutta yhteisen lapsen vuoksi toisen kanssa on pakko olla tekemisissä. Meidän tiemme riitaisasta erosta sopuisaan toveruuteen ei ollut lyhyt saati helppo.

Rentouta ja venytä: anna perätilassa olevalle lapselle tilaa kääntyä kohdussa

Joskus vauva on kohdussa edelleen perätilassa, vaikka synnyttämisen hetki alkaa jo lähestyä. Kätilö-Anna neuvoo, miten voit itse venyttelemällä yrittää tehdä tilaa kohtuun ja mahdollistaa vauvan kääntymisen.

Latenssivaihe – synnytyksen ensimmäinen vaihe

Latenssivaihe on synnytyksen vaihe, joka ajoittuu aikaan ennen avautumisvaihetta. Sen tärkein tehtävä on valmistella sinua ja vauvaasi synnytykseen. Kehossasi erityisesti kohdunsuu tarvitsee nyt kypsyttelyä, sillä sen tehtävä on muuttumassa. Tähän asti kohdunsuun tärkein tehtävä on ollut pysytellä tiukasti suljettuna ja suojella vauvaa.

Tyttö vai poika – vaiko sittenkin lapsi?

Seitsemän vuotta sitten toivoin tyttöä, ja nyt en juuri suo ajatusta sille, mitä lastemme haaravälistä löytyy. Sukupuolesta on tullut vuosien varrella minulle yhä merkityksettömämpi asia. Meillä asuu ensisijaisesti lapsia, ei tyttöjä ja poikia.

Synnytykseen valmistautuminen – hyppy tuntemattomaan?

Jokainen odottava äiti on taatusti kuullut, kuinka hyvä valmistautuminen on avain ”hyvään” ja ”onnistuneeseen” synnytykseen. Vaan miten voin valmistautua johonkin, jota en ole koskaan itse kokenut? En voi tietää mitä on luvassa, lapsi on esikoiseni. Haluaisin mielelläni tietää myös, mitä tämä sangen mystiseltä kuulostava ja glorifioitu ”valmistautuminen” pitää sisällään?

Matkustaminen lasten kanssa – vinkit jakoon!

Perhettämme odottaa toukokuussa Kreetan aurinko ja ihanat hiekkarannat. Mutta sinne päästäksemme meidän pitää selvitä lennosta kera neljän lapsen. Miten viihdyttää vauvaa koneessa – entä miten hillitä tahtotaaperon hermot?

10 asiaa, joista tiedät olevasi äiti

Äitiys on tuonut elämääni rutkasti rakkautta, haasteita ja huumoria. Se on rooli, joka seuraa minua silloinkin, kun lapset eivät ole läsnä – ja joka muistuttaa itsestään selkänahkaan kaivautuvin pikkuautoin mitä epäsopivimpina hetkinä.

Viikon tähtihetket: esiintymiseni someäitinä ja keskiviikon kakkakatastrofi

Ah, perjantai - tuo viikon paras päivä. Seuraavan kahden päivän aikana en joudu vastaamaan yksin lasten aamuisista sukkakriiseistä tai pyörittämään vaipparallia hiki hatussa. On siis aika tehdä katsaus kuluneen viikon tähtihetkiini äitinä. Varoitus! Sisältää eritteitä.

Lautapelivinkkejä syksyyn: neljä suosikkiamme

Kun syystuuli riepottelee ja vettä vihmoo vaakatasossa, on aika kaivaa lautapelit esiin. Meillä pelataan paljon, ja pelivarasto onkin melkoinen. Tietyt suosikit valikoituvat pelattaviksi kerta toisensa jälkeen.

Sairaalakassia pakkaamassa

”Joko sairaalakassi on pakattu?” -kysymys on tullut viime viikolla vastaan useammin kuin kerran. Vaappuessani komean mahavarustuksen kanssa pitkin lähikaupan käytäviä tämä kysymys vaikuttaa sangen luonnolliselta.

Taapero nukkuu omassa sängyssään – vihdoinkin!

Koko ikänsä perhepedissä nukkunut taaperomme muutti vihdoin ja viimein omaan sänkyynsä. Siihen tarvittiin vain matka Kreikkaan ja kourallinen mummin ja vaarin auktoriteettia.

Koliikkiajan muistelua – käytössä kaikki keinot vyöhyketerapiasta imetysdieettiin

Katselin taannoin ohjelmaa, jossa sivuttiin koliikkia. Pystyn yhä kuulemaan korvissani sen loputtoman koliikki-itkun ja tuntemaan kehossani sen lamaannuttavan väsymyksen ja ylivirittyneisyyden yhdistelmän. Sellaista väsymystä en ole koskaan aiemmin tuntenut. 

Ulkonäöllä on väliä – eli millaisiin vaatteisiin puen lapseni mieluiten

Lastenvaatehankinnoissa valintojani ohjaa paitsi vaatteiden eettisyys ja kestävyys, myös niiden ulkonäkö. Tärkeintä ovat iloiset ja värikkäät kuosit. Kurkkaa, millaisia värihelmiä lastemme vaatekaapeista löytyy.

Äitiys teki minusta itsevarman

Käytän nykyisin yhä vähemmän aikaa miettimällä, mitä muut ajattelevat minusta. Tämä tosin johtuu paitsi siitä, etten ole enää neuroottisen kiinnostunut aiheesta, myös siitä, ettei minulla nelilapsisen perheen äitinä ole juuri aikaa ajatella sitä tai mitään muutakaan. Tai jos aikaa olisikin, tässä härdellissä harvemmin kuulee omia ajatuksiaan.

Miten suhtautua yksin odottavaan?

"En ollut kertonut vanhemmilleni suunnitelmistani mitään etukäteen, ja ehkä juuri siksi tulevat isovanhemmat reagoivat uutiseen lähinnä järkytyksellä. Kahvipöytään laskeutui syvä hiljaisuus, jonka jälkeen ensimmäiset reaktiot olivat äitini suusta kuulunut "Jaa", isäni keskittyessä lähinnä kahvin ryystämiseen vieläkin syvemmän hiljaisuuden vallitessa."

Miksi meille ei tullut koiraa – vaan kani?

Minusta olisi ihana olla koiran omistaja. Ajatus karvaisesta ystävästä, jonka kanssa voisi tehdä pitkiä metsälenkkejä, on jotenkin todella idyllinen. Mutta kun katson lasten jäljiltä kaaoksessa olevaa kotiamme ja mietin päiviämme, joita kuvaamaan sekasorto on ajoittain lievä ilmaus, tiedän, että ajoitus olisi surkea koiralle.

Kantoliina vai -reppu, kas siinäpä vasta pulma!

Kantaminen on ihanaa, mutta mikä kantoväline kannattaa valita? Itse olen liinahurahtanut, mutta kantoreppu on aivan yhtä hyvä väline. Kanna millä kannat, kunhan kannat ergonomisesti!

Doulan blogi: Tervetuloa Syntymähetkien maailmaan!

”Mitä minä maailmalle kirjoittaisin?”, oli ensimmäinen ajatukseni tästä blogista. Olen Greta, neljän lapsen äiti, sertifioitu eli koulutettu ammattidoula, imetysohjaaja ja hypnosynnytysvalmentaja. Ennen kaikkea olen kuitenkin elämän ihmettelijä, jolle synnytyskokemukset ovat sydämen asia. Syntymähetkiä kertoo työstäni doulana, äidin ja yrittäjän arjesta sekä tarjoaa tietoa ja...

Kesän merkit lapsiperheessä – Mistä tietää että on kesä?

Puskapissa, mustat kynnenaluset, vauvan suuhun eksyvät kukat ja hyönteiset - ainakin niistä tietää, että kesä on täällä.

Viivyttelijä, karkuri, takiainen ja 5 muuta nukkujatyyppiä – tunnistatko oman lapsesi?

Lapset ja nukkumisvaikeudet sopivat yhteen kuin makaronilaatikko ja ketsuppi. Univaikeuksia on joka junaan – jokainen omalla tavallaan yhtä hermoja raastava. Onko sinun lapsesi sänkykarkuri, yökukkuja tai kenties viereen könyäjä?

Kun synnytys alkaa, älä kiirehdi

Kun synnytys alkaa, on se etenkin ensimmäistä lasta odottavalle kutkuttava hetki. NYT synnytys alkaa, vauva syntyy. Synnytys käynnistyy joko lapsiveden tihkumisella tai supistuksilla.

Muuntautumiskykyinen munakasrulla ja muut uudet arkiruokasuosikkimme

Mitä tänään syötäisiin? Tuo ikuisuuskysymys! On helppo jäädä jumiin makaronilaatikon ja kanankoipien väliin, mutta onneksi joskus iskee inspiraatio opiskella uusiakin reseptejä. Viime viikko toi arkiruokalistaamme jopa kolme uutta lisäystä.

Neljästi vanhempi, neljästi varmempi

Neljän lapsen äitiys on opettanut minua luottamaan itseeni ja luottamaan lapsiini. Osaan ja uskallan myös päästää irti sellaisista äitiyden malleista, joita en koe omikseni - minä olen äiti juuri näin, ja juuri tämä tapa on paras minun lapsilleni.

Ensimmäinen yö synnytysvuodeosastolla

Raskausviikko 29. Allani on synnytysvuodeosaston kapea kova sänky. Sängyssä ei ole pehmeiksi kuluneita, kauniita Finlaysonin lakanoita. Vieressäni on muovinen kaukosäädin, jolla saan kolisevaa sänkyä halutessani pystympään. Lakanat allani ovat karheita ja kovia.

Toisenlaiset jouluperinteet: paketointipaniikki ja jouluvalojen jyrsintä

Meillä on sekä niitä tavallisia jouluperinteitä että hieman erilaisia joulupuuhia. Jännitystä aatonaattoiltaan tuo kadonneen lahjan metsästys. Ja mitä tarkoittaa jouluvalojen jyrsintä? Lue eteenpäin niin tiedät!

Sukellus vauvakuplaan – ”Mieli on tyyni ja sydän täynnä”

Hän on täällä. Kolmas lapsemme on syntynyt. Tarkemmalla ajankohdalla, pituudella ja painolla ei ole merkitystä, vaan tärkeintä on että hän on terve ja koko perhe voi hyvin.

Pääsiäinen – syy koristella ja herkutella

Rairuoho, tiput, pajunkissat ja tulppaanit. Suklaamunia piilottava pitkäkorva. Niistä syntyy meidän maallikkopääsiäisemme.

Ulos sieltä! Kun laskettu aika tuli ja meni

Onko sulla koskaan ollut sellaista vuokralaista, että sopimus on jo irtisanottu, mutta asukas ei vaan suostu lähtemään, ja lopulta joudut uhkaamaan häädöllä ja seuraamuksilla? No, mulla tuntuu olevan sellainen tilanne tällä hetkellä…

”Vauvauutinen lipsahti työpaikan kahvipöydässä”

Olen töissä sairaalassa, joten ”jouduin” kertomaan raskaudestani lähimmälle esimiehelleni jo melko varhain. Tilanteesta teki jännittävän se, että olin vain viikkoja aikaisemmin saanut nykyisen, vakituisen työpaikkani hänen osastoltaan.

Synnytysjakkara – mikä se on ja miten sitä käytetään

Synnytysjakkarasta liikkuu monenlaisia (vääriä) uskomuksia. Esimerkiksi sanotaan, että ensisynnyttäjä ei saisi synnyttää jakkaralla, jakkarasynnytyksesä tulee enemmän repeämiä tai että kätilöt eivät suostu auttamaan jakkarasynnytyksissä. Mikään näistä väitteistä ei pidä paikkaansa.

Temperamentiltaan tuliset

Meillä asuu uhmakkaita lapsia: tulinen taapero ja periksiantamaton eskarilainen. Elo heidän kanssaan on usein uuvuttavaa, mutta uskon, että nämä lapset pärjäävät elämässä.

Vieraannuttaminen on myrkkyä – ja uhrina on ensisijaisesti lapsi

Vieraannuttamistarinat ovat surullista luettavaa. Kun suhde toiseen vanhempaan katkaistaan, vieraannutetun vanhemman ohella eniten kärsii lapsi. Oman eroni jälkeen leikittelin kerran ajatuksella, etten antaisikaan lapseni tavata isäänsä.

Stop sokerille – taaperon sokeriton ruokavalio

Syitä taaperomme sokerittomalle ruokavaliolle on useita. Ensinnäkään en näe, miksi hänelle pitäisi tarjota sokeroituja herkkuja, kun hän ei niitä itse edes ymmärrä pyytää. Miksi hänet pitäisi opettaa haluamaan asiaa, jota hän ei vielä ymmärrä haluta? Toki hän saattaa osoitella jonkun syömää pullaa, mutta niin hän osoittelee raakaa sipulia ja viinilasillistakin. Se ei vielä tarkoita, että hänelle pitäisi antaa niitä.

Pihatreeni taaperopunnuksella: viisi liikevinkkiä

Kun lapset roikkuvat lahkeissa, voi olla vaikea irtautua kuntosalille. Unohda levypainot ja kahvakuulat ja tartu taaperoon! Tehokkaaseen treeniin et muuta tarvitse.

Vauvakutsujen ihana lahja: Imetyskori

Imetyskori on pullollaan tarpeellista tavaraa, jotta imetyshetkinä kaikki olennainen olisi äidin käden ulottuvilla. Tavaroiden lisäksi koriin pakataan myös tukea, tsemppiä ja lupauksia avun antamisesta.

Varhaisraskauden ultra – täynnä tunteita

Jo paljon ennen positiivisen raskaustestin tekoa olin päättänyt, että haluan käydä varhaisraskauden ultrassa, jos ja kun tulisin raskaaksi.

Rutiinitarkastuksesta päivystykseen – säikähdys ravisutti vauvakuplaa

Inarin rauhallisesti alkanut viikko sai pelottavan käänteen, kun häntä vauvan rutiinitarkastuksen jälkimainingeissa kehotettiin viemään vauva päivystykseen. Mikä vauvan olossa huolestutti? Kuinka lopulta kävi? Lue uusimmat kuulumiset Ykskaks kaksin -blogista.

Lomareissulla virkistävässä Vepsässä

Kesäretki saareen virkisti koko perheemme mieltä. Turun kaupungin ulkoilusaari Vepsä on mainio kohde luonnon helmassa lomailuun.

Kehonpainotreeni leikkipuistossa: kuusi tehokasta liikettä

Aika kortilla etkä tahdo ehtiä salille? Ei hätää! Voit tehdä tehokkaan kehonpainotreenin vaikka leikkipuistossa samalla, kun lapset puuhaavat hiekkalaatikolla. Näissä kuudessa liikevinkissä hyödynnetään leikkipuiston rekvisiittaa, kuten keinua ja liukumäkeä.

Kasvatusperiaatteet – tehty rikottaviksi?

Vielä kun olin lapseton, minulla oli koko joukko hyviä periaatteita, joiden mukaan lapset tulisi kasvattaa. Sitten mielikuvituslapset vaihtuivat oikeisiin, ja periaatteet lensivät romukoppaan.

Puolison lapset – voiko heitä rakastaa?

"Se tunne, kun puolisosi lapsi halaa sinua ja sanoo sinun olevan ihana - se on parhaimpia tunteita maailmassa."

Kun kahden kodin kasvatti kaipaa ydinperhettä

Eri osoitteissa asuvat vanhemmat. Kaksi kotia. Esikoiseni ei ole koskaan elänyt ydinperheessä, ja joskus hän kaipaa sitä.

Hei, se puhuu sittenkin – eli miten vähäpuheisesta taaperostamme kuoriutui papupata

Pii, pipi ja viuviu – siinä muutama taaperomme itse keksimä sana, joita hän viljeli päivittäin vielä muutama viikko sitten. Puheen kehityksessä tapahtuneen äkillisen spurtin myötä 2,5-vuotias puhuu yhä useammin niin, että muutkin kuin äiti ja isä ymmärtävät.

Raskaus ja seksi – ja rakkaus!

Monilla naisilla raskaus vaikuttaa seksuaalisuuteen ja myös miehillä voi olla haasteita kohdata naisen muuttuva olemus luontevasti. Miten sovittaa palapelin palaset yhteen?

Katsaus positiiviseen: uusperheen ilot

Paljon puhutaan uusperheiden haasteista ja hankaluuksista, mutta entäpä lukuisat ilonaiheet? Meidän perheessämme on niitä enemmän kuin perhemuodosta johtuvia haasteita. On siis aika keskittyä hyvään.

Onnittelujen sijaan meille puhuttiin keskenmenon riskeistä

Nyt raskaus on siinä vaiheessa, että parin kuukauden päästä viimeistään vauvat ovat tässä maailmassa. Välillä on matalalentoista, välillä korkealentoista.

Laatuaikaa äidin ja isän kanssa: Eron ei tarvitse olla yhteisen ajan loppu

Esikoiseni ei saanut ydinperhettä, mutta hän saa silti viettää aikaa minun ja isänsä kanssa. Erostamme huolimatta voimme tarjota hänelle yhteisiä kokemuksia ja muistoja.

Terveelliset mehujäät – sokeriton helpotus helteeseen

Kuumalla tekee mieli kylmää, mutta jäätelöä ei viitsisi tarjoilla lapsille yhtenään. Onneksi vaihtoehtojakin on: mehujäät ilman lisättyä sokeria, terveyttä puikon täydeltä! Nappaa talteen herkkuvinkit hellepäivän helpotukseen.

Opiskelu lastenhoidon lomassa – hektistä, haastavaa ja huikeaa

Syksyllä 2015 sain tarpeekseni roikkumaan jääneistä opinnoistani ja päätin suorittaa ne loppuun. Vaikka työkokemus oli poikinut aina uusia töitä, koin tärkeäksi saada myös tutkinnon valmiiksi. Niinpä otin itseäni niskasta kiinni ja palasin opinahjooni, maha pystyssä ja vauvaa pullollaan - olihan keskimmäisen lapseni laskettu aika vain...

Lihattoman lokakuun hengessä: vegaaniruokaa koko perheelle

Onko teillä meneillään lihaton lokakuu tai pyrkimyksenä vähempilihainen elämä? Nappaa talteen kolme maukasta vegaanista reseptiä ja löydä tiesi ulos jauhelihaputkesta.

Mekko päälle ja menoksi – sukupuoleen katsomatta

Meillä asuu poikaoletettu taapero, joka viimeksi tänään halusi mekon ylleen ja hiuksensa letille kauppaan lähtiessämme. Hän sai haluamansa, sillä minusta pippeli on huono peruste mekkokiellolle.

Sormiruokailua, simppelisti

Soseita vai sormiruokaa vai ehkä molempia? Vauvan tahtiin eteneminen on tärkeintä, mutta jos sormiruokailu kiinnostaa, alkuun sinut ja vauvasi auttaa uutuuskirja Simppeliä sormiruokailua.

Riittämättömyys tuli kylään – taas

Kun kolmella lapsella on yhtä aikaa äitivaihe, kaikkien tarpeiden täyttäminen on yhdelle naiselle sula mahdottomuus. Monilapsisessa perheessä riittämättömyydentunne on yleinen vieras.

Metatyöt lapsiperheessä – kuka ne teillä tekee?

Miten teillä jakautuu metatyöt lapsiperheessä? Jaetaanko vastuut vai jakautuvatko ne automaattisesti? Vai oletko kenties yksinhuoltaja ja hoidat kaiken itse? Tapoja ja käytäntöjä on monia.

Loman loppu ja viisi tärppiä Haniaan

Lomamme Kreetan Haniassa on lopussa. Ihanaa oli, vaikkakin erilaista – kiitos nelipäisen lapsiseuran. Jos suunnittelet matkaa tähän suuntaan, lue vinkit lapsellisen loman viettoon Haniassa.

Sinulle, jolle synnytys olikin pettymys

Olen pahoillani. Olen pahoillani siitä, että synnytyksesi oli kokemuksena vaikea. Olen pahoillani, jos vielä tänäänkin tunnet kokemastasi surua, häpeää, vihaa, inhoa, pelkoa tai epäluottamusta. Olen pahoillani, jos joskus halusit puhua siitä, mutta päätitkin hiljetä, kun sait kuulla miten sinun tulisi olla kiitollinen, kun olette hengissä. Olen...

Helle ja raskaus: Jalkojen turvotus pakotti jäämään sairauslomalle

Jokainen raskaana ollut tunnistaa sen – oireiden jatkuva tarkkailu ja sen miettiminen, millaiset raskausoireet ovat "normaaleita", ja milloin on kyse jostain huolestuttavasta.

Kesäreissulle kahdestaan – mutta minne?

Äiti ja kuusivuotias lapsi, kesäreissu kahden kesken ja puolitoista vuorokautta aikaa. Mitä sinä tekisit?

Ikävä on osa uusperheen arkea

Kuuden hengen uusperheessämme ikävä on tuttu vieras. Perhedynamiikka vaihtelee, kun osa joukosta on usein poissa. Silti olemme ihan tavallinen, kokonainen perhe.

Synnytys on matka, johon kannattaa valmistautua

Raskaana oleva saa usein kuulla, että "kyllä ne kätilöt sitten synnärillä neuvoo". Ja niinpä moni lähtee synnytykseen takki auki – jättäytyen sen varaan, että sairaalassa hoidetaan ja joku toinen opastaa tosipaikan tullen. Oma valmistautuminen kuitenkin kannattaa!

Ajatuksia hääjuhlien järjestämisestä : ”Ihana, hullu, hermoja raastava ja säästöjä vievä projekti!”

Maria ajatteli pitkään, ettei hän koskaan menisi naimisiin. Mieli alkoi muuttua sen jälkeen, kun hän tapasi nykyisen puolisonsa. Häitä juhlittiin 8 kuukautta sitten, ja tämän viikon blogitekstissään Maria muistelee, miten järjestelyt sujuivat – ja mitä hän itse projektista oppi.

Lapsiperhe ravintolassa – uhka vai mahdollisuus?

Nelilapsinen perheemme saa joskus ravintolassa osakseen silmien pyörittelyä ja nyrpeitä tuhahduksia. Mutta miten opettaa lapsia käyttäytymään ravintolassa muuten kuin käymällä niissä?

Lapsemme ovat päiväkodissa koronaviruksesta huolimatta

Koronavirus jyllää, ja vanhempia kehotetaan hoitamaan lapsensa kotona. Etätyö kuulemma mahdollistaa lasten kotihoidon. Olen eri mieltä. Minun tilanteessani on täysi mahdottomuus tehdä etätöitä ja hoitaa samalla kahta päiväkoti-ikäistä.

Pitääkö lapsella olla harrastuksia ja minkä ikäisenä harrastusten pitäisi tulla kuvioihin? 

Harrastaminen on monella tavalla hyväksi niin lapselle kuin aikuiselle, Nata pohtii tämänviikkoisessa blogitekstissään. Se tuo tervetulleen tauon nykyisin niin kovin helposti käsistä lähtevään ruudun tuijotukseen – ja voi ilahduttaa myös monella muulla tavalla.

Tällainen on doulan päivä

Odottavan aika on pitkä. Doulattavani laskettu aika on ylitetty ja olen jo monta päivää ollut odottavalla kannalla: joko tänään? Yritän unohtaa asian ja keskittyä hetkeen: Synnytys tulee kun se tulee eivätkä minun pohdintani sitä nopeuta piirun vertaa.

Lapsiperheen aamut ja uusia tuulia työrintamalta!

Haaveilua omakotitalosta, orastavia unelmia toisesta raskaudesta, lapsiperhearjen, työn ja opiskelujen yhteensovittamista – tästä kaikesta on ruuhkavuosiaan elävän Marian blogi tehty.

Kummien valinta lapselle

Minulla on suuri kunnia olla kummina kahdelle pojalle: kaksivuotiaalle pikkuiselle hurmurille, ja jo aikuisuutta lähentelevälle miehenalulle. Kummius on itselleni ennen kaikkea kunniatehtävä, jonka otin ilolla vastaan. Onhan se lapsen vanhemmilta tietynlainen osoitus siitä, että olen tehtävän arvoinen, ja myös osaltani osa lapsen kasvatusta.

Niskaturvotusultra – ongelmia mittaamisessa

Maagisten 11 raskausviikon täytyttyä olikin jo aika käydä uudestaan ultrassa. Siellä pääsin näkemään kohdussani kasvavan pienen olennon, joka ei enää muistuttanutkaan papua – ehei, sillä oli tomerasti huiskivat kädet ja jalat!

Nimipohdintoja: haluan kaksikielisen nimen

Nimen valitseminen omalle lapselle on ehkä haastavinta, mitä vanhemmilla on edessään. Vaikkei nimi miestä pahentaisikaan, vaikuttaa nimi kuitenkin koko loppuelämään. Assosiaatiot eri nimiin liittyen istuvatkin vahvassa, kuin myös liittyminen tiettyyn ikäpolveen. Kukaan tuskin haluaa antaa lapselleen nimeä, josta tulee ensimmäiseksi mieleen naapurin vanha kärttyinen ukko.

Älä arvostele äitiä!

Äitien arvostelu on sekä äitien että ei-äitien keskuudessa eräänlainen kansanhupi. Moitteita voi saada esimerkiksi siitä, että imettää pitkään tai sitten siitä, ettei imetä ollenkaan. Synnytyskokemustasi voidaan kauhistella joko lääkkeiden käytön takia, tai niiden puuttumisen vuoksi. Jo raskaana ollessaan äidit saavat arvostelua syömis- ja liikkumistottumuksistaan tai...

Vastasyntyneen imettäminen: ihokontaktia ja kärsivällisyyttä

Imettäminen on luonnollinen asia, ja siihen liittyy paljon vaistonvaraisuutta. Onnistunut imetys vaatii kuitenkin myös vaivannäköä – etenkin aluksi. Käyn tässä postauksessa läpi muutamia perusasioita, joiden avulla pääsee imetyksessä hyvään alkuun.

”Kehosi osaa kyllä” – Täällä kätilö, joka kannattelee, kannustaa ja rakastaa

”Voin kertoa omasta kokemuksestani, että täydellistä äitiyttä ei ole olemassakaan, on vain riittävän hyvää, ja sinä olet useimmiten enemmän kuin riittävä. Sinä olet yltäkylläisen hyvä, ainutlaatuinen ja korvaamaton lapsillesi”, kätilö Silja Seppänen kirjoittaa.

Kreetan terveiset ja viisi vinkkiä reissaamiseen lasten kanssa

Kolmen päivän kokemuksella voin sanoa, että Kreeta on ihana lomakohde lapsiperheelle. Turkoosi meri, hiekkarantaa silmän kantamattomiin, hyvää ruokaa ja lapsirakasta väkeä - voisiko lapsekkaalta lomalta muuta toivoa?

Kaatopaikasta hallittuun kaaokseen – miten koti pysyy kuosissa kun aika on kortilla?

Ruuhkavuodet ja kotityöt ovat yhtälö, joka pitää vanhemmat kiireisinä. Olen aina ollut vähän huoleton kotitöiden suhteen, mutta nykyisin meillä vallitsee melko hyvin hallittu kaaos. Jaossa muutama vinkki siisteyden ylläpitoon!

Lähdetään retkelle! Näin valmistat helpot, nopeat ja herkulliset retkieväät

Lämpimät kevätpäivät houkuttelevat metsäretkille ja piknikeille. Pihalla, leikkipuistossa tai metsässä ruokailu on lapsista ihan parasta. Tänään teimme retken läheiselle laavulle – eväiden kera totta kai. Nappaa talteen vinkit helppoihin, nopeisiin ja makoisiin eväisiin.

Lapsen sukupuoli, onko sillä merkitystä?

 Onko teidän perheessä mietitty tätä etukäteen, onko ollut edes mitään toiveita asian suhteen? Onko teillä ollut yhteiset toiveet puolison kanssa?

Lasten kesäloma – miten siitä selviää? Katso 5 tapaa viettää lomapäivää

Lasten kesäloma, puoliso töissä ja sinä yksin vastaamassa loma-arjesta? Tuttu tilanne meilläkin. Yhteinen aika on toki ihanaa, mutta ajoittain myös kamalan stressaavaa. Miten siitä sitten selviää? En minä vain tiedä, mutta joitakin selviytymisvinkkejä on ollut pakko kehitellä. Lue ne jutusta ja kerro omasi!

Tervehdys kesäiseltä sairastuvalta

Sairastaminen ei jäänytkään kevättalveen: Nyt tautilotossa osui vauvalle vanha kunnon korvatulehdus. Oi jospa meillä kaikilla olisi esikoiseni immuniteetti!

Vauvavuoden loppu: haikeaa vai riemukasta?

Kuopuksemme vauvavuosi lähestyy loppuaan, mutta haikeuden sijaan päällimmäinen tunteeni on riemu: Millainen ihana persoona hänestä kasvaakaan!

Sunnuntaina virvotaan – muista virpomisetiketti!

Pajunoksien koristelu, trulliksi pukeutuminen, virpomiskierros - kaikki niin tuttua lapsuudestani. Nyt omat lapseni puuhaavat samojen asioiden parissa, ja minä saan elää sen kaiken uudestaan.

Helle ja imettäminen – tarjoa vauvalle maitoa aina, kun hän haluaa sitä

Ilmojen lämmetessä imettäville äideille saattaa herätä huoli siitä, miten kovat lämpölukemat vaikuttavat vauvaan. Tarvitseeko vauva kesällä vettä? Riittääkö maito, vaikka äiti hikoilee helteellä? Täytyykö rintoja suojata myös lämpimällä säällä?

Uusperheemme lapset ovat sisaruksia – biologiasta viis

Uusperheemme neljä lasta eivät ehkä ole kaikki sukua toisilleen, mutta sisaruksia he ovat, ihan jokainen. Sisaruus syntyy yhdessä kasvamisesta ja rakkaudesta – ei pelkästä biologiasta.

Lapsi ja kissat – mahdoton yhtälö?

Kolme rescue-kissaa, joista yhdellä on erittäin herkästi stressaava luonne – ja tapa purkaa stressiään pissailemalla. Lisäksi kaikki kolme pelkäävät lapsia. Mitähän tästä tulee?

Todellisuuden pakoilua vai mielikuvamatkailua?

Makaan sairaalan sängyllä selälläni käyrillä ja vieressäni olevan monitorin näytössä vilisee lukuja. Kätilö vaihtaa anturin paikkaa, kyselee vauvojen sukupuolta ja vaunuhankintoja. Itkettää; kätilö on huomannut pahan oloni ja koittaa viedä ajatukseni muualle.

Lapsirakas Kreeta on pienten ihmisten paratiisi

Kreeta on lapsiperheen unelma muutenkin kuin matalien hiekkarantojensa puolesta. Täällä lapset ovat rikas osa elämää ja tervetulleita kaikkialle. Lämmin suhtautuminen lapsiin on asia, josta toivoisin suomalaisten ottavan oppia.

Vuosi 2019: sujuvampaa arkea, parisuhteen paikkausta ja uusia ihania muistoja

Vuosi 2019 alkoi oksennustaudilla, mutta siitä selvittyämme on aika kääntää katse tulevaan. Lupauksia en uudelle vuodelle tee, mutta suunnitelmia ja tavoitteita on senkin edestä.

Väärin tehty hiekkakakku ja muut perfektionistiäidin haasteet

Toisiinsa sotketut vesivärit, epäharmoninen vaatekerta ja väärä hiekkakakkutekniikka - siinä joitakin asioita, jotka sattuvat täydellisyyden tavoittelijan sieluun. Elämä perfektionistina lapsiperheessä on joskus vähän rankkaa.

Sitä virkkuukoukulla silmään, joka vanhoja muistelee

Olen todennäköisesti Pirkanmaan ainoa ala-astelainen, jonka ei tarvinnut kutoa kuin tasan yksi sukka. Opettajan mielenterveys ei kestänyt enempää.

Päiväkodin aloitus: Näin se sujui meillä

Päivähoidon aloitus on iso askel pienen ihmisen elämässä – ja äidin elämässä myös. Kun lapsi on luonteeltaan hitaasti lämpiävä ja uusiin tilanteisiin huonosti sopeutuva, se voi olla erityisen haastavaa. Onneksi rauhallisesti totutellen, lasta kuunnellen ja tämän kanssa keskustellen pääsee pitkälle.

Hihitystä ja hyvää mieltä – näin hauskuutan lapsiani

Lapsia on helppo ilahduttaa, mutta välillä se tuppaa unohtumaan kiireisen arjen keskellä. Pienikin yhteinen hauska hetki tekee hyvää niin lapselle kuin aikuisellekin. Tässä 10 tapaa, joilla minä hauskuutan lapsiani – saa kopioida!

”Äiti auttaa!” – taaperon ihanan kamala äitivaihe

Meillä eletään äitivaihetta - jälleen kerran. Niin paljon kuin lastani rakastankin, en kilju riemusta saadessani olla ykkösvalinta hänen vessa-apulaisekseen.

Kamelikana ja 19 muuta syytä taaperon raivoon

Kun taaperoikäinen ilmaisee tunteitaan, sen kuulee kauas. Meillä raivotaan näinä päivinä mitä absurdeimmista syistä. Viime päivinä raivo on noussut muun muassa siitä, että minä vastasin hänelle, vaikka hän osoitti sanansa isälleen.

Sisarusten pieni ikäero ei ole tuomio hulluuteen

"Emme suunnitelleet näin pientä ikäeroa. Kyllä, perheemme pienin on vahinko - rakas, ihana, iloinen vahinko. Suunnitelmissamme oli kyllä vielä neljäs lapsi, mutta ei aivan näin nopeasti. Raskausaikana puolentoista vuoden ikäero huoletti minua. Fyysisesti voin hyvin, mutta henkisesti olin välillä todella hukassa. Pelkäsin tulevaa. Miten äitiin takertuva taapero suhtautuisi uuteen tulokkaaseen? Miten ehtisin huomioida häntä ja hänen isosisaruksiaan tarpeeksi? Tulisiko riittämättömydestä elämäni uusi teema?"

Jokainen lapsi janoaa kahdenkeskistä aikaa

Jakamaton huomio. Mahdollisuus keskittyä vain yhteen lapseen. Monilapsisessa perheessä kahdenkeskisen ajan järjestäminen yksittäisten lasten kanssa on haastavaa, mutta lopputulos palkitsee. Isompien lasten tarpeet jäävät liian usein jonotusnumerolle, kun pienemmät tarvitsevat välitöntä huomiota. Kahdenkeskinen aika korjaa tätä "huomiovajetta".

Minkälainen synnytykseni on?

Tiedän synnytyksiä olevan yhtä monenlaisia kuin synnyttäjiäkin – toiset vannovat luomusynnytyksen nimeen, ja välttelevät lääkkeellistä kivunhoitoa viimeiseen asti. Toiset suorastaan rukoilevat epiduraalia heti synnytyssalin kynnyksen ylitettyään. Ensisynnyttäjänä olen onnellisen tietämätön synnytyskivun syvemmästä luonteesta, mutta tiedän, minkälaisen synnytyksen haluaisin.

Ennakoimaton synnytys – miten siihen voi valmistautua?

Emme voi tietää, mitä tapahtumia juuri sinun synnytykseesi tulee kuulumaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö siihen voisi valmistautua.

Kolme vauvaa kohdussa – miltä se tuntuu?

Tuntiessani kolmosten liikkeet ensimmäisen kerran, se tuntui samalta kuin kultakalan uinti kämmenselkää vasten. Tässä kohtaa kultakalat on vain ovat liian pienessä maljassa, ja niillä on kokoa yhteensä kuudensadan gramman verran.

Tukiverkko – tuo lapsiperheen pelastus

Isovanhemmista muodostuva tukiverkko kannattelee perhettämme. Apua ei aina tarvita, mutta jo tietoisuus sen mahdollisuudesta helpottaa arjessa jaksamista.

Mistä on pienet uhmaikäiset tehty? No ainakin pippurista!

Lasten temperamenteissa on eroja. Meille on osunut tapaus, johon lorahti tekovaiheessa pippuria koko purkillisen edestä. Lue keinot, joilla olen oppinut helpottamaan arkea uhmaikäisen kanssa.

Vauvakuplassani on reikä – eikä se haittaa

Vauva. Suloinen nöpönenä, hurmaava mutrusuu. Vauvakuplaan on ihana kadota, mutta sieltä pois löytäminenkin voi olla ihanaa.

Päivähoito – pakollinen paha vai lapsen oikeus?

Lapsen kotihoito ei välttämättä ole paras ratkaisu, vaikka vanhempi olisikin kotona. Lapsia, perheitä ja tilanteita on monenlaisia, eikä yksi tapa sovi kaikille. Päiväkodin ei tarvitse olla pakollinen paha, vaan parhaimmillaan varhaiskasvatus opettaa lapselle monia hyödyllisiä taitoja.

Britakakku raparperitwistillä on kotijuhannuksen kruunu

Kotijuhannus ei tarkoita, että pitäisi tinkiä herkuttelusta. Britakakku raparperilisällä maistuu lapsille ja aikuisille ja sopii juhannukseen kuin vihta löylyihin. Vielä ehdit kokeilla!

Kolminkertaista varustelua

"Tarvitsemme kolme syöttötuolia. Kolme pinnasänkyä. Kolme turvakaukaloa. Vaunuihin tulee todennäköisesti uppoamaan iso summa rahaa, koska ne haluamme uusina liikkeestä."

Kirje sinulle, poikani

Rakas poikani, Syksyllä 2017 – siis lähestulkoon tasan vuosi sitten – kävelin kotipaikkakuntamme teillä myöhään illalla. Itkin ja tärisin. Mutta olin ymmärtänyt ja sisäistänyt että minulla on tärkeä tehtävä täällä. Sinua ei tuolloin vielä ollut. Oli hirveääkin hirveämpi syyssää – satoi vettä kaatamalla, oli pimeää ja...

Lapsivuodeajan vinkit

Raskausaikana äidin mieli askartelee synnytyksen kanssa. Varsinainen koitos alkaa kuitenkin lapsen syntymän jälkeen. Keho on käynyt läpi valtavan myllerryksen, samoin kuin hormonitasapaino ja mieli.

Kesämenovinkki Varsinais-Suomeen: Kaiturin tila Maskussa

Jos asut tai lomailet Varsinais-Suomessa, ota talteen tämä menovinkki: Kaiturin tila Maskussa. Odotimme tavanomaista kotieläintilaa, saimme paljon enemmän. Vie sinäkin lapsesi halailemaan lampaita, syöttämään sioille viinirypäletikkareita ja leikkimään kirjailija Reeta Salmisen lastenkirjojen maailmassa.

Raskaus on tunteiden vuoristorata

Yksin odottaminen on siitä julmaa, että kaikki tilanteet täytyy kohdata omin voimin. Aikaisemmin sairastamani masennus kummittelee taustalla, nyt kun ahdistus, väsymys ja epätoivokin nostavat päätään.

Äitiyhteisö vailla vertaa – tukee, vaan ei tuomitse

Olen viimeinkin löytänyt äitiporukkani: sen, jonka kanssa puhua lapsista – ja toisaalta kaikesta muusta paitsi lapsista. Se ei löytynyt perhekahvilasta eikä hiekkalaatikon reunalta, vaan kantoliinojen parista. Näyttää siltä, että palo liinoihin ja kantamiseen johdatti minut samanhenkisten äitien luokse. Pelkkä äitiys ei riittänyt yhdistäväksi linkiksi – siihen tarvittiin liinat lisäksi.

Kylpytynnyristä kesäolympialaisiin – viisi hauskaa puuhaa perheen kotijuhannukseen

Onko tiedossa keskikesän juhla kotioloissa? Mietitkö, mitä tehdä? Nappaa talteen viisi puuhaa, joiden parissa juhannus kuluu kuin siivillä – niin lapsilla kuin aikuisilla.

Oodi tolle eli aviopuolisolle

"Jos puolisoni oli aiemmin ollut tukeni ja turvani, hän oli nyt peruskallioni, perustani ja kaiken sen kivijalka. Kun asuin internetissä ja hukuin kolmosraskauksien katastrofitietouteen, hän laski tietokoneen kannen ja käski lopettaa."

Kolme vuotta huonoja unia – ja nyt vihdoin apua

Lastemme huonossa nukkumisessa on jälleen meneillään vieläkin huonompi vaihe. Totaalisen uupumuksen partaalla rohkaistuin viimein hakemaan apua tilanteeseemme.

”Siellä on neljä päätä” – ja kolme muuta välähdystä

Raskausviikko 31. Välillä kotona, välillä synnytysvuodeosastolla. Varmaa on vain se, että vauvat näkevät leikkurin kirkkaat kattolamput viimeistään raskausviikolla 34 + 0. Huonot yöunet verottavat kognitiivisia taitojani, joten tässä neljä lyhyttä tapahtumaa viikkojen varrelta.

Doula tukee perhettä raskaudessa ja synnytyksessä – kuinka paljon se maksaa ja muita yleisiä kysymyksiä

Miksi haluaisin vieraan ihmisen mukaan synnytykseen? Tämä kysymys tulee monelle ensimmäisenä mieleen, kun kerron olevani doula. Ensin haluan yleensä tarkentaa, että vieraitahan ne sairaalan kätilöt ja lääkäritkin ovat. Ja itse asiassa, doula ei ole perheelle vieras, sillä doulaan tutustuaan jo ennen synnytystä.

Kotityöinhokit – nämä jättäisin tekemättä jos voisin

On siedettäviä kotitöitä ja sitten niitä, joiden ajatteleminenkin saa verenpaineen kohoamaan. Esittelyssä viisi inhokkiani, olkaa hyvä!

Mutta ”odotas kun” sinusta tulee äiti!

Inarin raskaus on loppusuoralla: laskettuun aikaan on enää yksi hassu viikko. Tämän viikon blogitekstissään hän muistelee hyvin sujunutta raskauttaan – ja ympäristön välillä yllättävän nurjamielistä suhtautumista siihen, että hänellä on ollut niin helppoa ja vaivatonta.

Kätilö-Anna opastaa sinua lempeästi raskauden tiellä

Kätilönä haluaisin, että ymmärrät aina mitä kehossasi tapahtuu, miksi niin tapahtuu ja mitä silloin voit itse tehdä. Vai tarvitseeko tehdä mitään?

Terveelliset herkut: viisi vaihtoehtoa jäätelölle

Herkuttelu kuuluu kesään, mutta aina sen ei tarvitse tarkoittaa jäätelöä tai lettuja kermavaahdolla. Terveelliset herkut ovat makoisa vaihtoehto sokeriövereille.

Lapsen oikeuksien päivän kunniaksi: lastemme kymmenen oikeutta

Tänään vietetään lapsen oikeuksien päivää. Sen kunniaksi listaan kymmenen asiaa, joihin meidän lapsillamme on oikeus. Mitä sinä lisäisit listaan?

Äitiys on opettanut minulle liudan ikäviä asioita itsestäni

Äitiys on opettanut minulle ihania asioita pyyteettömästä rakkaudesta, mutta valitettavasti myös joukon ikäviä asioita itsestäni. Pienten peilien – lasten – kanssa eläessä on mahdoton sulkea silmiään omilta puutteiltaan.

Minusta tuli jalkapalloäiti – ja yllätyksekseni pidän siitä

Olen ensimmäistä kertaa elämässäni se äiti, joka kuskaa lastaan jalkapallotreeneihin pari kertaa viikossa ja seisoo kentän laidalla kannustamassa, kun joukko 6-vuotiaita juoksee pallon perässä. Ja yllätyksekseni pidän siitä.

Mitä kolmosraskaus on opettanut minulle?

Jo kymmenen viikon päästä meillä voi olla kolme pienen pientä vauvaa tässä maailmassa. Se on aika ihana, ja samalla pelottavakin ajatus.

Suoraa puhetta pimpeistä ja pippeleistä – eli miksi meillä puhutaan genitaaleista niiden oikeilla nimillä

Pimppi ja pippeli vai lintunen ja hauva? Vai kenties etupeppu? Lapsille kannattaa puhua sukupuolielimistä niiden oikeilla nimillä. Meillä pimpit, pyllyt ja pippelit vilisevät puheessa aivan samoin kuin korvat, kädet ja polvetkin. Ja mikseivät vilisisi - ovathan ne luonnollisia ja tärkeitä elimiä.

Näin voit itse vaikuttaa synnytyksen käynnistymiseen

Joskus ehkä haluaisimme ajatella, että aktiivisella tekemisellä voitaisiin jotenkin hallita elämämme eri tapahtumien kulkua. Synnytyksen, niinkuin ehkä elämänkään, kohdalla emme kuitenkaan voi "hallita" tulevia tapahtumia, eikä synnytykseen vaikuttamisessa ole oikeastaan kyse siitä. Voimme vain opetella hyväksymään sen mikä on ja voimaan mahdollisimman hyvin niissä olosuhteissa, jotka vallitsevat.

Kolme asiaa, jotka vaikuttavat synnytyksen käynnistymiseen

Synnytyksen käynnistymiseen liittyy edelleen paljon mystiikkaa ja kysymyksiä, joihin tiede ei täysin ole osannut vastata. Tiedetään kuitenkin muutamia asioita, joiden on tapahduttava ennen, kuin keho "sallii" synnytyksen käynnistymisen.

Näin shoppailet taaperon kanssa – 5 vinkkiä

Tahtoikäinen taapero on haastava kauppaseuralainen. Kriisi tulee joka kerta, sen koko vain vaihtelee. Olen kehittänyt viisi selviytymisvinkkiä, joiden avulla kauppareissu kiljukaulan kera saattaa sujua jouhevammin.

Sydän auki: miten minusta tuli kolmosten odottaja

"Olen raskaana, nyt neljännellä kuulla, ja odotan kolmosia. Huomaan, että kulmakarvasi kohoavat. Kolme, ihan totta."

Elämäni uusperheessä – yksi sinun, yksi minun ja kaksi meidän

uusperhe lapsi vauva
"Jos talossa on neljä lasta, ei liene realistista edes kaivata hiljaisuutta. Ja neljähän näitä oli kun viimeksi laskin, kolme itse synnyttämääni, yksi bonuksena tullut."

Tutiton todellisuus valkeni taaperolle: Tuttipussi lähti oravien matkaan

Taaperomme on viimein kohdannut tutittoman todellisuuden. Suurta askelta helpottivat tarina tutinnälkäisistä oravavauvoista ja tupsuhänniltä saatu vastalahja.

Puolitoista viikkoa sanahelinää – ”Kommentti sai savun nousemaan korvistani”

Kymmenen päivää… Kuusi minun ja vauvan luona, neljä hotellissa. Niin kauan exäni ja lapseni isä aikoi olla Suomessa.

Kaikki eivät pysty imettämään – älä ole julma

Olisi hyvä, jos imetyksen epäonnistuminen tunnustettaisiin faktaksi, joka voi tapahtua huolimatta äidin motivaatiosta, halusta tai yrityksestä imettää. Olisi hyvä, jos kaltaisteni – kaikkensa imetyksen onnistumisen eteen antaneiden ja sittenkin “epäonnistuneiden” – ei tarvitsisi kuulla, että kaikki äidit voivat imettää. Että kyllä se onnistuu, kun vain yrittää tarpeeksi.

Esikoiseni hyväunisuus ei ollutkaan ansiotani

"Kun oma vauva on hyvä nukkuja tai muuten tyytyväinen tapaus, on helppo kuvitella, että se on oma henkilökohtainen saavutus. Ei ole. Ehkäpä sain nyt ansioni mukaan, kun aikanaan besserwisserinä hymähtelin muiden äitien nukutushaasteille."

Tönivä taapero: Kun isoveli satuttaa vauvaa

Kun äidin pieni rakas satuttaa äidin toista pientä rakasta, on se välillä vähän rankkaa. Taapero pyrkii muksimaan vauvaa nykyään siinä määrin, että tarvitsisin silmät selkäänikin.

En nauti joka hetkestä, ja tuskin nautit sinäkään

Lapset ovat rakkaita, mutta välillä myös todella raivostuttavia. Synkät hetket kuuluvat vanhemmuuteen, ja niistä ääneen puhuminen paitsi helpottaa omaa sisäistä kiehuntaa, myös normalisoi lapsiin kohdistuvia negatiivisia tunteita.

Päiväkodin aloituksen monet puolet

Päiväkodin aloitus voi olla joko siunaus tai valtava stressin aihe vanhemmille ja tietysti myös lapselle itselleen. Se tuntuu olevan lähestulkoon yhtä herkkä aihe, kuin imetys ja erityisesti sen lopettaminen. Vahvat tunteet ovat ymmärrettäviä, symboloivathan molemmat osaltaan yhden aikakauden loppumista ja tietynlaista luopumista. 

Äidin itsemääräämisoikeus: Saako lapsen kosketuksesta kieltäytyä?

Syli ja läheisyys ovat kiistämättömän tärkeitä asioita lapselle, mutta jatkuva fyysinen kontakti voi olla välillä uuvuttavaa vanhemmalle. Joskus voi olla paikallaan sanoa, että ei, en ota syliin juuri nyt. Lapsen on hyvä oppia, että äidilläkin on itsemääräämisoikeus.

Oodi vauvalle: Tällainen on Neiti Reisimakkara

Pikkusiskonmakkara, Pötkylä, Neiti Reisimakkara. Kuopuksellamme hellittelynimiä riittää. Konttaavana tutkimusmatkailijana hän on vauva parhaassa iässä.

Raskausajan mystiikka – totta vai tarua?

Outoja mielihaluja, ruokainhokkeja ja enneunia... Raskausaika on pullollaan selittämättömiä ilmiöitä – ainakin jos internetin keskustelupalstoihin ja muihin äiteihin on uskomista.