Äitien arvostelu on sekä äitien että ei-äitien keskuudessa eräänlainen kansanhupi. Moitteita voi saada esimerkiksi siitä, että imettää pitkään tai sitten siitä, ettei imetä ollenkaan. Synnytyskokemustasi voidaan kauhistella joko lääkkeiden käytön takia, tai niiden puuttumisen vuoksi.
Jo raskaana ollessaan äidit saavat arvostelua syömis- ja liikkumistottumuksistaan tai...
Imettäminen on luonnollinen asia, ja siihen liittyy paljon vaistonvaraisuutta. Onnistunut imetys vaatii kuitenkin myös vaivannäköä – etenkin aluksi. Käyn tässä postauksessa läpi muutamia perusasioita, joiden avulla pääsee imetyksessä hyvään alkuun.
Innostuin muutama vuosi sitten synnytys- ja imetysasioista, ja sillä tiellä olen yhä. Arkeni ei siis ole pelkkää kerrospukeutumista, pottatreenailua ja legotornien pinoamista, vaan siihen kuuluu myös muiden odottamiseen, synnytykseen ja vauva-arkeen osallistumista ja siinä auttamista imetystukiäidin ja doulan roolissa.