Viimeksi päivitetty 13.10.2026
Mikä neuvoksi, kun lapselle ei tunnu kelpaavan ruokapöydässä oikein mikään? Joskus voi tuntua siltä, ettei lapsi syö koko päiväkausiin juuri lainkaan – ainakaan kotona. Ravitsemusterapeutti Kirsi Englund ymmärtää vanhempien huolen lapsen valikoivasta syömisestä, mutta rauhoittelee sen olevan pelkkä kehitysvaihe.
”Ihminen kokee luontaisesti pelkoa uusia asioita kohtaan. Aikoinaan on eletty luonnossa ja yritetty välttää syömästä vaarallisia tai myrkyllisiä asioita. Kun lapsi sitten alkaa hiljalleen itsenäistyä vanhemmasta, aivot alkavat varoittamaan uusista, mahdollisesti vaarallisista mauista ja koostumuksista.”
Englund muistuttaa, etteivät kaikki aikuisetkaan tykkää kaikista ruuista. Uuteen makuun ja koostumukseen tottuminen voi kestää 10–15 kertaa, joillain enemmänkin.
”Joku voi olla uteliaampi maistamaan, toinen taas on epäluuloisempi. Olen huomannut, että aikuisilla esimerkiksi palkokasvit ovat sellaisia, joiden maku ja koostumus ovat joillekin vieraita.”
Artikkeli jatkuu
Mistä valikoiva syöminen johtuu?
Luontaisen epäluulon lisäksi valikoivaan syömiseen voi vaikuttaa moni muukin asia. Haju-, tunto- ja makuaistit kehittyvät yksilölliseen tahtiin, ja tietyt maut ja koostumukset voivat alkuun tuntua kummallisilta.
”Osasyy voi olla sekin, etteivät pureskelutaidot ja muut motoriset taidot ole kehittyneet vielä tarpeeksi. Tällöin jokin tietty ruoka voi olla hankalampi käsitellä suussa.”
2–3-vuotiaana lapsi alkaa myös harjoittelemaan asioista päättämistä itse. Tietyistä ruuista kieltäytyminen voikin liittyä osittain haluun tehdä itse päätöksiä. Toisaalta myös tunnekokemuksilla voi olla oma osansa siinä, mitä lapsi haluaa syödä.
”Joskus johonkin ruokaan voi liittyä epämiellyttävä kokemus. Joku lihanpala on vaikka juuttunut kurkkuun tai jonkin ruuan jälkeen on tullut oksennustauti.”
Suurimmalta osin valikoiva syöminen johtuu kuitenkin luonnollisesta lapsen kehityksestä – motoriikan, aistien sekä itsenäisen päätöksenteon kehittymisestä.
Mitä tehdä, kun lapsi nirsoilee?
Kun lapsella on päällä valikoivan syömisen vaihe, vanhemman kannatta Englundin mukaan ennen kaikkea laskea rimaa ja vähentää painetta syömisestä.
”Me suomalaiset olemme aika tyypillisiä sen suhteen, että kaikkea ruokaa on pakko maistaa. Silloin ruokailuhetkiin tulee helposti negatiivinen lataus. Kannattaa siis pyrkiä rentoon ilmapiiriin ja antaa lapselle vapautta tutustua ruokaan rauhassa, eikä vaatia heti kaiken syömistä kiltisti. Lapsen voi antaa haistaa, koskettaa tai vaikka nuolaista ruokaa. Ruuan voi myös ottaa suusta pois paperiin, mikäli se ei maistu hyvältä.”
Myös vanhempien esimerkki on tärkeää, ja Englund kannustaakin koko perhettä syömään samoja ruokia. Ruuasta voi jutella syömisen lomassa ja kysyä, miltä ruoka maistuu lapsen mielestä.”
”Lasta ei kuitenkaan tulisi lahjoa syömään ruokaa esimerkiksi jälkiruuan avulla, sillä silloin ruuasta tulee negatiivinen asia, ja palkkioarvo kasvaa jälkiruuan ympärille. Se heikentää normaalin ruokasuhteen kehittymistä. Ennemmin kannattaa ajatella niin, että syöminen tai syömättä jättäminen eivät vaikuta siihen, mitä seuraavaksi tapahtuu. Pakotus, uhkailu ja kiristys jätetään ruokapöydästä pois.”
Kärsivällisyys on valttia
Uusia ruokia kannattaa Englundin mukaan maistattaa lapsella vanhojen, tuttujen ruokien rinnalla. Tällöin kynnys maistamiseen ei nouse liian korkeaksi, ja samalla lapsi tulee syöneeksi edes jotain.
”Ja jos lapsi ei tykkää ruuasta, kokeillaan ensi kerralla sitten uudestaan. Eli ei luovuteta heti, jos lapsi ei ensimmäisellä kerralla tykkää jostain.”
Isompia lapsia kannattaa osallistaa ruuanlaittoon, mikä kasvattaa lapsen kiinnostusta maistella. Myös ruuan esillepano voi vaikuttaa lapsen syömisintoon – esimerkiksi ruisleipä voikin olla helpompi syödä, kun se on pilkottu pienemmiksi tikuiksi. Eri ruuat on myös hyvä pitää erillään.
”Esimerkiksi kasvikset voivat maistua paremmin toisistaan erillään kuin salaatin joukkoon sekoitettuna. Lapset tykkäävät, kun maut ja suutuntumat ovat selkeitä. Uusia ruokia ja makuja ei siis kannata sotkea vanhan, tutun ruuan joukkoon.”
Ruokailuhetkiä helpottaa myös se, että vanhempi päättää ruuan, mutta lapsi päättää syömänsä ruuan määrän. Samalla kunnioitetaan lapsen kehon luontaisia nälkä- ja kylläisyysviestejä.
”Napostelu ruokailujen välillä taas kannattaa jättää pois, sillä se vähentää ruokahalua ja aiheuttaa kierteen, jossa lapsen ei tarvitse syödä itse aterioilla mitään.”
Ruoka voi maistua päiväkodissa, mutta ei kotona
Ennen kaikkea aikuisen tulisi Englundin mukaan pysyä vahvana peruskalliona, joka kestäisi lapsen valikoivaan syömiseen liittyvät myrskyt. Uutta ruokaa täytyisi jaksaa tarjota kerta toisensa jälkeen.
”Joskus voi mennä päiviä, jolloin lapsi ei syö tarpeeksi. Sitten joku kerta hän syökin kerralla ison annoksen. Tällaiset vaihtelut ovat täysin normaaleja. On myös hyvä huomioida, että yleensä lapsi on nirsompi kotona, ja syödä päiväkodissa ja vaikkapa mummolassa ihan normaalisti. Päiväkodissa syöty ruoka voi muutenkin vaikuttaa ruokahaluun niin, ettei kotona enää ole niin nälkä.”
Mikäli lapsi kasvaa normaalisi ja on aktiivinen, heikommasta syömisestä ei tarvitse huolestua. Jos taas kasvu poikkeaa selkeästi normaalista tai syömiseen liittyy paniikkia ja ahdistusta, Englund suosittelee juttelemaan asiasta neuvolassa.
”Jos lapsi ei syö missään tilanteissa paikasta riippumatta, tai jos ruokavalikoima kapenee alle pidempikestoisesti alle kymmeneen ruoka-aineeseen, voi olla syytä selvittää, onko taustalla jokin hoitoa tai tukea kaipaava syy.
Englund kuitenkin korostaa, että lapsen valikoiva syöminen on yleensä täysin normaalia ja menee ajan kanssa ohi.
”Yksittäiset viikot, jolloin lapsi syö heikosti, eivät vielä ole vakavia.”
