Voin kertoa sellaisen salaisuuden, että kun odottaa kolmosia, mahanahka venyy ja paukkuu kohisten. Vartalo muuttaa muotoaan sellaista vauhtia, että itse ei oikein kyydissä pysy.

Viimeksi päivitetty 3.10.2018

Raskausvatsa on ihana. Se on kaunis, se on soma ja – runomittaan venytettynä – jokaisen oma. Kun tein ensimmäisen raskaustestin, mietin ruusunpunaiset lasit silmilläni heti äitiysvaatteita. Ah, niitä nättejä ja muodin mukaan meneviä ja jokaiseen muotoon mukautuvia trikooihmeitä.


 


Voin kertoa sellaisen salaisuuden, että kun odottaa kolmosia, mahanahka venyy ja paukkuu kohisten. Vartalo muuttaa muotoaan sellaista vauhtia, että itse ei oikein kyydissä pysy. Se on aivan sama, millaisessa Nanson paitulissa kylillä liikkuu, mikään vaate ei kuitenkaan istu kunnolla, jostakin puristaa, ja joku vaatekappale valuu koko ajan.

Varhain vaatekaupoille

Suunnilleen raskausviikolla seitsemän jouduin ostamaan ensimmäiset äitiyshousuni ja ihmettelin, kun vatsaani oli tullut kumpu. Kumpu, jota ennen en ollut tavannut. Katselin sitä peilistä arvioiden ja annoin sille luvan jäädä paikoilleen.

Raskausviikolla kahdeksan lohkaisin miehelleni, että mahassani kasvaa kaksi sikiötä. Ihan vakioveikkaajan uraa en itselleni petaisi, sikiöitä kun samalla viikolla selvisi olevan kolme.

Viikolla kymmenen totesin farkkujeni parhaan paikan olevan vaatekaapin ylähyllyllä. Vaikka ne kiinni menivät, ne painoivat niin ilkeästi, että oksennus oli lähellä.

Mitä ylle talvella?

Tällä hetkellä (viikko 17) kuljen sukulaisilta saaduissa mammavaatteissa, mikä on oikeasti tosi jees! Vaatteet voi laittaa taas kiertoon, kun itsellä ei niille ole enää käyttöä. Tosin talvi on suuri kysymysmerkki ulkovaatetuksen osalta. Nihilistinä en haluaisi laittaa rahaa vaikkapa äitiystoppatakkiin, kun sellaisen käyttöikä jäisi kovin lyhykäiseksi. Ehkä kokeilen neandertalinihmisten lähestymistä kirpsakkaan pakkassäähän ja kasaan kaikki taloudesta löytyvät viltit päälleni.

Persoonallista ja ekologista.

Kaikkea kolme
Ruudun toisella puolella on esikoisiaan odottava pirkanmaalainen nuori nainen, Jutta. Ikuinen Peter Pan -syndrooma siivittää elämää, ja elämänviisaudet on opittu Peppi Pitkätossulta. Roisia huumoria, aitoja tunteita, loppumatonta huolta kaikista maailman ihmisistä ja opettelua kolmoselämään – sellaista täältä löytää.
Lue kaikki blogikirjoitukset: https://www.vau.fi/blogit/kaikkea-kolme
Seuraa instagramissa: @kaikkeakolme

Lisää Kaikkea kolme -blogikirjoituksia:

Muita tämän lukeneita kiinnostivat myös:

Mitä mieltä olet artikkelista?