Viimeksi päivitetty 19.8.2018
Todellisuus ei usein vastaa kuvitelmia, lapsiperheessä etenkään. Mutta vaikka olen tämän todennut kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja, astun aina samaan ansaan. Luon päässäni mielikuvan esimerkiksi idyllisestä puistopiknikistä koko perheen kesken ja vieläpä oikein todella uskon kuvitelmaani, kunnes piknikin ensi minuuteilla oivallan, miten väärässä taaskin olin.
Jostain syystä lasten tappelut, raivokkaat kirkumiset ja rinnuksille kaatuvat mehut eivät koskaan sisälly kuvitelmiini – eivät, vaikka olisin todistanut niitä kymmenen kertaa useammin kuin yhtäkään idyllistä hetkeä.
Hulluutta vai itsepetosta?
En ymmärrä, miten tämä on mahdollista. Sitä sanotaan, että hulluutta on tehdä samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa erilaista lopputulosta. Joko siis olen hullu tai sitten kyse on jonkinlaisesta vanhemmalle luontaisesta itsepetoksesta: On pakko vääristellä totuutta tai muuten ei poistuisi koskaan kotoa lapsilauman kanssa.
Seuraavassa otteita erinäisistä mielikuvistani ja siitä, mitä oikeasti tapahtui.
Liian ruskea lihapulla
Kuvitelma: Ah, mikä ihana kesäaamu! Lähdenpä pienimpien lasten kanssa bussilla kaupunkiin. Bussissa kuopus voi nukkua sylissäni, heräsihän hän todella aikaisin, ja taapero katsoa kännykästäni Pipsa Possua. Käymme kivalla lounaalla, ruokaostoksilla ja sitten vielä torilla ostamassa mansikoita ja herneitä.
Todellisuus: Kuopus ei malta nukahtaa bussissa. Sen sijaan hän suuttuu, koska ei pääse konttaamaan pitkin bussin lattiaa. Lopputulos on huuto, jonka rinnalla työmaaporakin kalpenee. Taapero katsoo Pipsa Possua neljä minuuttia, jonka jälkeen hän alkaa kiipeillä bussin penkillä ja syljeskellä lattialle. Lounaalla kuopus heittelee ruokapaloja kahden metrin säteelle syöttötuolistaan ja taapero raivoaa, koska lihapulla on liian ruskea. Paluumatkalla onnistun pitämään kummankin suun täynnä mansikkaa, joten huuto alkaa vasta puolimatkassa, kun mansikat loppuvat. Bussista noustessa kauppakassi repeää.
Vain puoli kiloa karkkia
Kuvitelma: Risteily lasten kanssa – niin kivaa! Syödään hyvin laivan buffetissa, shoppaillaan Tax Freessä ja rentoudutaan. Laivan leikkihuoneen vieressä taitaa olla kiva kahvila, josta käsin voi valvoa lapsia kahvikupposen äärellä.
Todellisuus: Tax Freessä taapero kerää koriin ”kaikkea ihanaa” kalliista hajuvesistä kondomeihin ja saa itkupotkuraivarit, kun palautamme ne hyllyyn. Isommat lapset nurisevat, koska ostamme vain puoli kiloa karkkia. Leikkihuoneen vieressä on kahvila, mutta sieltä käsin ei valitettavasti voi estää kuopusta syömästä muiden lasten hiuspinnejä. Niin ja se buffet-ruokailu? Riittääkö, jos mainitsen syliini valuneen vanukkaan ja kuopuksen kaataman viinilasin?
Kauhujen metsäretki
Kuvitelma: Kirpakka syysaamu ja metsäretki koko perheen voimin – mikä voisi olla idyllisempää! Patikoidaan läheiselle laavulle, paistetaan makkaraa ja juodaan kuumaa kaakaota termarista. Lapset voivat leikkiä metsässä ja me aikuiset nauttia ruskan värittämästä luonnosta.
Todellisuus: Retki alkaa tuskanhiellä, kun yritämme saada neljälle lapselle ulkovaatteet niskaan. Matkalla laavulle taapero kiukkuaa koska hän haluaa ja ei halua kävellä. Kuopuksen tutti katoaa jo alkumatkasta – hyvästi suloiset kantoliinaunet! Laavulla eskarilainen ajautuu kriisiin, koska hänen makkaratikkunsa on väärän mittainen. Kriisi syvenee tragediaksi kun huomaamme, että kaakaotermari unohtui kotiin. Paluumatkalla on sukassa ryppy, kakkahätä, väärällä tavalla kahiseva takki ja tyhmä äiti. Kenen idea tämä oikein oli?!
Aika kultaa muistot
Mutta kun kuluu kuukausi, ehkä kaksi, tämä kaikki alkaa unohtua. Perjantai-iltana ehdotan miehelleni hilpeään sävyyn: Mentäisiinkö huomenna metsäretkelle / ravintolaan / puistopiknikille koko perheen voimin? Viime kerrallakin oli niin kivaa!
