Sitä luulisi, että neljän lapsen myötä tämä äitihomma olisi niin sanotusti hanskassa. Mutta kuulkaa, ei se ole – tai jos on, niin minulla ei ole hajuakaan, missä se hanska on.

Viimeksi päivitetty 7.8.2018

Meillä on neljä lasta, kolme itse synnyttämääni ja yksi bonuksena tullut. Tämä moninkertainen äitiys on tehnyt minusta monella tapaa aiempaa itsevarmemman. Ja aivan varmasti äitiys neljännen lapsen kohdalla on rennompaa kuin esikoisen kanssa.

Kun kuopus kauhoo hiekkalaatikolla hiekkaa suuhunsa, ajattelen, että antaa palaa, vastustuskykyhän siinä vain kasvaa. Kun taapero syö kahdella aterialla peräkkäin lähinnä ilmaa ja ehkä pari murua ruokaa, totean, että kai se sitten taas syö, kun sillä on nälkä. En voi sanoa stressaavani tällaisista päivittäisistä pikkuasioista kovinkaan paljon.

Kuitteja ja herneenkuoria

Voisiko siis ajatella, että neljän lapsen myötä minulla on homma muutenkin joka tasolla hallussa? Että tulevan syksyn välikausivaatteet on jo ostettu ja odottavat lipastossa nätisti viikattuina? Että laukustani löytyy oikea arsenaali välipaloja ja viihdykkeitä kaikenlaisten hätätilanteiden varalle?

No ei kyllä todellakaan voisi. Kas, kun asia on niin, että homma on minulla kaikkea muuta kuin hallussa. Niitä välikausivaatteita ei todellakaan ole, vaan luultavasti herään tilanteeseen ensimmäisenä kylmänä syysaamuna ja laukkaan hädissäni lähimpään markettiin tekemään paniikkiostoksia. Ja laukustani ei taida löytyä kerrassaan mitään hyödyllistä, ellei sitten kuittikokoelmaa, nahistuneita herneenkuoria ja salaa lapsilta syödyn jäätelötuutin kääreitä lasketa sellaiseksi.

Kas, sekä hattu että eväät mukana menossa! Äiti on näköjään oikein panostanut.

Eriparisukat ja unohtunut vaippa

Minä olen kaikkea sitä, mitä homman hanskassa pitävä tehovanhempi ei ole: epäjärjestelmällinen, sekasortoinen, hajamielinen ja huono varautuja. Eikä vanhemmuus – edes neljän lapsen – ole maagisesti muuttanut perusluonnettani yhtään miksikään. Ihailen vanhempia, joilla pysyy paketti kasassa ja joiden lapsilla on aina oikeanlaiset varusteet joka tilanteeseen. Minä valitettavasti en ole sellainen.

Minä olen se äiti, jonka lapset kulkevat eriparisukissa ja -sormikkaissa, eikä syynä todellakaan ole mikään Robinin lanseeraama eriparimuoti. Olen se äiti, joka kadottaa tai vähintäänkin unohtaa palauttaa kaikki päiväkodista saadut lippulappuset. Olen se, joka unohtaa laittaa vauvalleen vaipan ja hämmästyy, kun rattaat ovat yhtäkkiä läpimärät.

Olen myös se äiti, jonka lapsi kaupasta lähtiessämme muistuttaa, että eikö meidän pitäisi ottaa nuo ostokset mukaan. Ja se, joka pakkaa lapselleen päiväkotiin mukaan yhden saappaan kokoa 27 ja toisen kokoa 38 (hei, ne olivat molemmat kuitenkin keltaisia!) ja lasta hakiessaan ihmettelee, miksi tällä on päiväkodin varasaappaat jalassa.

Lasten määrä ei ole tae mistään

Jos siis olet tuore vanhempi ja tunnet olevasi hukassa kaiken maailman kurahanskojen, varavaatteiden ja välikausihaalareiden maailmassa, lohdutuksen sana: Et todellakaan ole yksin.

Valitettavasti en kuitenkaan voi luvata sinulle, että kyllä se siitä. Kuten esimerkkini todistaa, lasten ja äitiysvuosien lukumäärä ei ole tae mistään – kaikkein vähiten siitä, että homma alkaisi luistaa. On todistetusti mahdollista olla neljän lapsen vanhempi ja silti täysin hakoteillä esimerkiksi oikeankokoisten saappaiden lukumäärästä lapsensa päiväkotikassissa.

Mutta hei, ainakaan en ole (toistaiseksi) unohtanut yhtäkään lastani mihinkään. Onhan sekin jotain.

Kantoliina on siitä hyvä vehje, että sillä sidottua yhden lapsen itseensä. Ei siis tarvitse muistaa ottaa mukaan kuin ne kolme muuta.
Kuka siellä?
Uusperhesadun takana on – kukapa muukaan kuin – uusperheellinen Satu. Sadun lisäksi perheeseen kuuluu neljä lasta, aviomies ja jättikani nimeltä Osku Palomies. Blogissa kurkistetaan uusperheen elämään ja pohditaan vanhemmuuden moninaisia teemoja. Tsekkaa myös instagramista @uusperhesatu

Lisää Uusperhesatulta:

Muita tämän lukeneita kiinnostivat myös:

Mitä mieltä olet artikkelista?  

JAA