Viimeksi päivitetty 15.5.2026
Kun lapsi tuo kevätlukukauden päättyessä kotiin todistuksen, vanhemmat saattavat jo malttamattomina odottaa numeroiden näkemistä. Lapselta ei kuitenkaan ensimmäisenä kannata kysyä, millaisen todistuksen tämä sai.
”Aluksi olisi hyvä kysellä tunnelmia koulun loppumisesta ja onnitella lasta siitä, että kouluvuosi on paketissa. Eli lähestytään asiaa niin, että se todistus ei ole kaikista tärkein asia kouluvuoden päättymisessä”, psykologi ja psykoterapeutti Laura Peltonen neuvoo.
”On myös hyvä kysyä, mitä mieltä lapsi itse on todistuksesta – ja ennen kaikkea kuunnella, mitä hän sanoo.”
Artikkeli jatkuu
Keskustele rehellisesti, mutta positiivisesti
Peltonen muistuttaa, että vanhemman on hyvä olla sensitiivinen sen suhteen, miten juuri oman lapsen kanssa todistuksesta kannattaa keskustella, sillä lapset ovat erilaisia. Kovin itsekriittinen tai herkkä lapsi voi kaivata enemmän kannustusta lisävaatimusten sijaan.
”Vanhemman olisi hyvä olla kartalla siitä, millainen lähestymistapa oman lapsen kanssa olisi paras.”
Peltosen mukaan lapsen kanssa voi puhua rehellisesti myös parantamisen kohteista. Keskustelua tulisi kuitenkin käydä enemmänkin oppimisen kuin numeroiden kautta.
”Eli sen sijaan, että puhuttaisiin jonkin numeron parantamisesta, keskustellaan siitä, mitä taitoja olisi tarpeen kehittää ja oppia lisää. Entä missä asioissa lapsi itse haluaisi kehittyä? Erityisen tärkeää on pohtia myös sitä, kuinka aikuinen voisi auttaa lasta näissä tavoitteissa.”
”Positiivinen näkökulma kannattaa aina muistaa. Kiinnitetään siis huomiota myös lapsen onnistumisiin ja vahvuuksiin eikä ainoastaan kehityksen kohteisiin.”
Älä pura omaa pettymystäsi lapseen
Olipa todistus millainen tahansa, se ei määritä lapsen arvoa. Maailma ei kaadu eikä lapsi ansaitse haukkuja, jos jokin kouluaine ei ole sujunut toivotulla tavalla. Lukuvuoden aikana ehtii tapahtua paljon, ja myös henkilökohtaisen elämän muutokset ja huolet heijastuvat helposti koulumenestykseen.
”Todistus mittaa asioita, joita kouluvuoden aikana on opiskeltu. Sen sijaan se ei kerro, kuinka arvokas lapsi on ihmisenä”, Peltonen muistuttaa.
Joskus aikuinen voi kuitenkin tunnistaa itsessään pettymyksen siitä, ettei todistus olekaan omien odotusten mukainen. Näissä tilanteissa Peltonen kehottaa olemaan varovainen.
”Ei kannata sanoittaa omaa pettymystä sellaisenaan lapselle. Se tuo helposti lisää paineita ja voi tuntua vaativalta. Sen sijaan keskustelua voi ohjata siihen, miten tiettyjä asioita voisi jatkossa harjoitella aikuisen tuella.”
Peltonen pitää hyvänä asiana sitä, että ala-asteen ensimmäisillä luokilla todistusten arvioinnit ovat numeroiden sijaan sanallisina.
”Pienet lapset eivät vielä tarvitse numeroarvostelua, sillä se on heille vielä aika abstrakti asia. Siksi on tärkeää käydä keskustelua vahvuuksista ja kehityksen kohteista sen sijaan, että puhuttaisiin vain numeroista.”
