Herkuttelu kuuluu kesään, mutta aina sen ei tarvitse tarkoittaa jäätelöä tai lettuja kermavaahdolla. Terveelliset herkut ovat makoisa vaihtoehto sokeriövereille.

Viimeksi päivitetty 16.7.2018

Kesällä tulee otettua rennommin kuin muina vuodenaikoina – myös syömisten suhteen. Jäätelöä menee muutenkin kuin herkkupäivinä kerran viikossa, grillissä paistuu makkara, ja letut kermavaahdolla ja hillolla sopivat kesäiltaan kuin mansikat kermakakkuun.


 


Luonnon antimet, kuten mustikat, vadelmat ja raparperit antavat lukuisia mahdollisuuksia “muuten vain” -leivontaan. Ja kesähän on juhlien sesonkiaikaa, mikä sekin lisää sokeristen herkkujen nauttimista normiarkeen verrattuna.

Ei ihan mitä sattuu

Suomen kesä on ehkä lyhyt, muttei niin lyhyt, että olisi se ja sama, mitä sen ajan syö. Kolmessa kuukaudessa ehtii tehdä paljon tuhoa hampaille ja saada aikaan pahan sokerikoukun, jos syö mitä sattuu jatkuvasti.

Niinpä välillä on hyvä jättää jäätelöt pakastealtaaseen ja sokeriset piirakat leipomatta ja miettiä, millä muilla tavoilla voisi herkutella. Sillä herkuttelu ei ole yhtä kuin sokerin yliannostus, ei ainakaan pelkästään. Seuraavassa muutama meillä hyvin toiminut vinkki terveellisempään herkutteluun:

Viisi terveellisempää herkkua

1.Banaaniletut

Tämä taitaa olla jo klassikko. Kaksi munaa ja yksi banaani (tosin itse teen taikinan yleensä tuplana), soseeksi sauvasekoittimella ja pannulla letuiksi. Lisäkuitua kaivaessaan sekaan voi laittaa myös kourallisen kaurahiutaleita. Toimii myös pannarina, jos et jaksa paistella lettuja. Maistuvat sellaisinaan tai vaikka marjojen tai marjasoseen kanssa.

Banaanilettuja banaanilla ja raakakaakaojauheella maustetulla luonnonjugurtilla.

2. Vesimelonimehujää

Tämän voi tehdä kahdella tapaa. Voit joko soseuttaa vesimelonin ja laittaa sen mehujäämuoteissa pakastimeen tai leikata melonin viipaleiksi, tehdä pienet viillot kuoriosaan ja tökätä viiltoihin jäätelötikut ennen kuin laitat viipaleet pakastumaan. Jälkimmäinen tapa on meidän lastemme suosikki.

Hellepäivän paras herkku!

3. Jugurttijäätelö hedelmäsoseella

Laita mehujäämuotteihin turkkilaista jugurttia ja hedelmäsosetta (esimerkiksi vauvoille tarkoitettua sosetta) – joko kerroksittain tai sekaisin. Pakasta.

4. Marjainen hedelmäpannukakku

Tämä herkku löytyi Simppelistä Sormiruokakeittiöstä. Tein sitä aluksi taaperollemme hänen ollessaan vauva, mutta maistiaisia vaatineet isosisaruksensa ihastuivat herkkuun hekin. Hieman sovellettu versio pannarista kuuluu näin: Sekoita kaksi munaa, puolitoista desiä hedelmäsosetta ja saman verran maitoa sekä kaksi ruokalusikallista öljyä. Lisää kaksi ja puoli desiä jauhoja ja teelusikallinen leivinjauhetta. Sekoita varovasti joukkoon desi vadelmia tai mustikoita, tuoreita tai pakastettuja. Kaada vuokaan ja paista puolisen tuntia 200 asteessa.

Marjainen hedelmäpannukakku maistuu taaperolle.

5. Banaaniset maapähkinäruudut

“Jostain netistä” löydetty resepti pääsi kokeiluun taaperotreffeillä ja osoittautui menestykseksi erityisesti meidän äitien keskuudessa. Muussaa kolme banaania ja sekoita joukkoon muna, desi maapähkinävoita ja puoli desiä kaakaojauhetta (sellaista kunnon kaakaota, ei mitään sokerilla kyllästettyä O’Boyta). Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun pienehköön vuokaan ja paista parikymmentä minuuttia 200 asteessa. Anna jäähtyä ja sitten vielä jähmettyä jääkaapissa. Leikkaa paloiksi. Nam!

Millaisia terveellisiä herkkuja teillä syödään? Osallistu keskusteluun foorumilla: Terveelliset herkut

Kuka siellä?
Uusperhesadun takana on – kukapa muukaan kuin – uusperheellinen Satu. Sadun lisäksi perheeseen kuuluu neljä lasta, aviomies ja jättikani nimeltä Osku Palomies. Blogissa kurkistetaan uusperheen elämään ja pohditaan vanhemmuuden moninaisia teemoja. Tsekkaa myös instagramista @uusperhesatu

Lisää Uusperhesatulta:

Muita tämän lukeneita kiinnostivat myös:

Mitä mieltä olet artikkelista?