Kolmen päivän kokemuksella voin sanoa, että Kreeta on ihana lomakohde lapsiperheelle. Turkoosi meri, hiekkarantaa silmän kantamattomiin, hyvää ruokaa ja lapsirakasta väkeä - voisiko lapsekkaalta lomalta muuta toivoa?

Viimeksi päivitetty 6.5.2018

Terveisiä Kreetalta! Täällä on aika ihanaa: lämmintä ja kaunista. Keskiviikkona ja eilen lämpötila kipusi noin kolmeenkymmeneen asteeseen, ja tänäänkin on ollut himpun vaille hellesää.


 


Unelmakohde lapsiperheille

Olemme ottaneet loman alun rennosti: uineet niin altaassa kuin meressäkin, tutustuneet paikallisiin ruokiin ja nauttineet auringosta. Emme ole vielä lähteneet kovin kauas majapaikastamme, mutta huomenna aiomme linja-autoilla Hanian kaupunkiin.

Lapset viihtyisivät uima-altaalla vaikka koko päivän.

Vaikka ennen tätä reissua jännitin matkustamista neljän lapsen kanssa, se on sujunut yllättävän hyvin. Kreeta on juuri sitä mitä siitä etukäteen kuulin: unelmakohde lapsiperheille (ja varmasti muillekin!). Täällä on kilometreittäin matalia hiekkarantoja ja lukuisia sopivan rauhallisia kyliä, ravintoloita täynnä lapsillekin maistuvia ruokia ja todella lapsiystävällisiä ihmisiä.

Palaan myöhemmissä postauksissa lisää Kreetaan ja Haniaan matkakohteena, mutta nyt muutama huomio siitä, mitä olen tähän mennessä oppinut lasten kanssa matkustamisesta.

Viisi vinkkiä lapsilauman kanssa matkailuun:

1. Vaikka reissuun lähtö olisi keskellä yötä, älä luota että lapset nukkuisivat matkalla.

Eivät välttämättä todellakaan nuku! Me jouduimme herättämään lapset kolmelta yöllä, ja silti isoimmista kolmesta kukaan ei nukkunut kuin puolituntisen lentokoneessa – ei edes kaksivuotias.

Taapero ei juuri nukkunut lentomatkan aikana – sen sijaan hän muovaili innokkaasti.

2. Pidä huolta että jonkinlaista naposteltavaa on koko ajan saatavilla.

Ruokailuvälit voivat herkästi venyä reissussa, ja nälkäinen lapsi on vihainen lapsi. Pähkinöillä, välipalapatukoilla ja hedelmillä saa myös pelastettua monta alkavaa kitinää tai taaperon raivokohtausta. Emme kotona harrasta ruualla lahjontaa tai jatkuvaa napostelua, mutta reissussa voi olla kotioloista poikkeavat reissusäännöt.

3. Jos mukana on vauva tai taapero, pakkaa laukkuun kantoväline.

Tämä oli minulle kantoliinailijana itsestäänselvyys, mutta suosittelen samaa ihan jokaiselle. Kävelytiet eivät monessakaan maassa ole Suomen veroisessa kunnossa, jolloin rattaiden kanssa kulkeminen voi olla paikoin hyvinkin hankalaa. Kantovälineellä sen sijaan pääsee liikkumaan sutjakasti kapeilla ja huonokuntoisillakin kävelyteillä, eikä ruuhkaisemmassakaan kohdassa tarvitse turhautua, kun rattaat eivät mahdu kulkemaan ihmispaljoudessa.

4. Ota isovanhemmat mukaan.

Tätä suosittelen todella lämpimästi. Ainakin neljän lapsen kanssa lisäkädet ja -silmät ovat olleet todella tarpeen. Mukana olevien mummin ja vaarin ansiosta olemme voineet välillä jakautua tekemään jotakin pelkkien isojen lasten kanssa, ja vastaavasti isovanhemmat ovat vieneet kaksi vanhinta rannalle tai syömään pienimpien päiväunien ajaksi. Lisäbonuksena isovanhempien mukana olo mahdollistaa meille vanhemmille pari kauan kaivattua vapaailtaa.

5. Harkitse vauvanruokien mukaan ottamista.

Minä otin korvikevauvallemme mukaan maitoa ja soseita vain hieman, koska ajattelin löytäväni täältä helposti lisää ruokia. Vaan sepä ei olekaan ollut helppo tehtävä! Korvikejauhetta myyvät täällä vain suuremmat marketit ja apteekit, joita ei todellakaan ole joka kulmalla. Purkkiruokiakin myyvät vain harvat kaupat, ja ne ovat todella kalliita! Pahimmillaan näin pikkukaupassa pussismoothien myynnissä hintaan 4,75 €. Ruokien ottaminen mukaan Suomesta ei siis todellakaan ole liioittelua.

Lisää Kreetan terveisiä luvassa sunnuntaina – siihen asti: Adío!

Näissä maisemissa silmä lepää.
Kuka siellä?
Uusperhesadun takana on – kukapa muukaan kuin – uusperheellinen Satu. Sadun lisäksi perheeseen kuuluu neljä lasta, aviomies ja jättikani nimeltä Osku Palomies. Blogissa kurkistetaan uusperheen elämään ja pohditaan vanhemmuuden moninaisia teemoja. Tsekkaa myös instagramista @uusperhesatu

Lisää Uusperhesatulta:

Muita tämän lukeneita kiinnostivat myös:

 

 

Mitä mieltä olet artikkelista?