Viimeksi päivitetty 16.10.2018
Rakas poikani,
Syksyllä 2017 – siis lähestulkoon tasan vuosi sitten – kävelin kotipaikkakuntamme teillä myöhään illalla. Itkin ja tärisin. Mutta olin ymmärtänyt ja sisäistänyt että minulla on tärkeä tehtävä täällä. Sinua ei tuolloin vielä ollut.
Oli hirveääkin hirveämpi syyssää – satoi vettä kaatamalla, oli pimeää ja kylmää. Jatkoin askellustani eteenpäin määrätietoisesti – sellainenhan olen. Olin päättänyt hankkia lapsen. Sinut. Yksin. Olin itsenäinen nainen…
Tuumasta toimeen
Niinpä tuumasta toimeen. Ei ole toki itsestäänselvyys päätyä tämänkaltaiseen päätökseen. Vastuu on suuri pienestä ihmisestä. Sinusta…
Inseminaatioksi sitä kutsuttiin kai. Miehen sukusoluja, tai tuttavallisemmin spermaa, siirrettiin äidin, minun, kohtuun. Siellä saisit kasvaa yhdeksän kuukautta. Raskaus sujui hyvin, joskaan vauhdilta ja vaarallisilta tilanteilta ei vältytty.
Synnytys… siitä kerron kenties myöhemmin.
Vuosi tuosta syksyisestä illasta tuhiset käsivarsillani. Olet kuin taivas sylissäni. Se on joululaulu, josta pidän aivan erityisesti.
Olet niin rakas.
Rakkaudella,
äitisi.
Tuo itsenäinen nainen.
Lue kaikki blogikirjoitukset: https://www.vau.fi/blogit/isaton-lapsi/
