Paljon puhutaan uusperheiden haasteista ja hankaluuksista, mutta entäpä lukuisat ilonaiheet? Meidän perheessämme on niitä enemmän kuin perhemuodosta johtuvia haasteita. On siis aika keskittyä hyvään.

Julkaistu 19.10.2018

Kun puhutaan uusperheistä, puhutaan usein haasteista ja ongelmista. Puhutaan perheytymisen hankaluuksista, vaikeista ihmissuhteista, eripurasta ja yhteenotoista. Sosiaalisen median uusperheryhmissä velloo keskustelu milloin mistäkin uusperheen vaikeudesta. Tämä on tietysti ymmärrettävää, sillä vertaistuki on usein paras tuki, ja miinukset ovat keskustelun ytimessä yleensä aktiivisemmin kuin plussat, oli aihe mikä hyvänsä.

Välillä on silti hyvä keskittyä hyvään. Kaikkeen siihen, mikä toimii hyvin, ja mistä on syytä olla iloinen. Toki tämä voi olla vaikeaa, jos uusperheen ihmissuhteet takkuavat tosissaan, mutta onneksi meillä ei näin ole. Niinpä haluan tänään keskittyä hyvään. Sillä ilonaiheita riittää kyllä, ja me olemme siitä onnellisessa asemassa, että tässä uusperheessä niitä on huomattavasti enemmän kuin haasteita. Seuraavassa muutama asia, joista olen iloinnut erityisesti viime päivien aikana.

Bonuslapsen ihana seura

Olemme eläneet viimeisen viikon kokonaisena perheenä. Kaikki lapset ovat olleet kotona – se neljäskin, joka asuu kouluviikot äidillään. Hänellä oli koko viikon mittainen syysloma, joten hän tuli meille jo viime perjantaina. Omalla esikoisellani puolestaan oli lomaa esikoulusta vain eilen ja tänään. Lisäksi hän oli isänsä luona yötä maanantaista tiistaihin. Alkuviikon olimme siis päivät keskenämme – minä, bonuslapsi ja kaksi pienintä.

Minusta oli hauskaa, kun päivisin kotona oli 1- ja 2-vuotiaiden lisäksi tämä reipas kolmasluokkalainen. Päivät kuluivat paljon tavallista nopeammin, kun mukana oli ihmisen ikäinen tyyppi, jonka kanssa jutella järkeviä. Ja olihan sekin huippua, että saattoi käydä päiväsaikaankin suihkussa ilman, että piti raahata kuopuksen syöttötuoli kylpyhuoneeseen ja istuttaa hänet siihen katselemaan. Kun tavallinen arki taas koittaa ensi viikolla, minun tulee ikävä noita päiviä, kun hän oli täällä seuramme. Samalla tiedostan, että olen onnellisessa asemassa, kun saan ikävöidä tällaisia hetkiä. Jos uusperheen ihmissuhteissa on paljon skismaa, luonteva ja mukava yhdessäolo ei ole ollenkaan itsestäänselvyys.

Mutkattomat välit ex-puolisoon

Toinen asia, josta olen iloinnut viime päivinä, on hyvät välit bonuslapsen äitiin. Miehelläni on ollut häneen hyvät välit aina, mikä on hienoa, mutta vielä hienompaa on, että meillä on välit kunnossa myös keskenämme, ja voimme soitella ja viestitellä lapsen asioista. Ei ole katkeruutta, kateutta saati mustasukkaisuutta, vaan voimme kommunikoida avoimesti ja istua vaikka saman kahvipöydän ääreen.

Tämä kävi ilmi taas viime perjantaina, kun minä hain meille matkustaneen lapsen juna-asemalta. Äitinsä oli yrittänyt soittaa tälle varmistaakseen, että lapsi on päässyt turvallisesti perille, mutta lapsen kännykkä oli jäänyt äänettömälle eikä hän kuullut soittoa autossa. Niinpä hänen äitinsä soitti muitta mutkitta minulle. Ehkä pieneltä kuulostava asia, mutta kuitenkin jotain, mikä ei toteudu läheskään kaikissa uusperheissä. Tiedän lukuisia tapauksia, joissa välit uusperheen vanhempien ex-puolisoihin ovat vähintäänkin jäiset, usein myös avoimen riitaisat.

Tiivis nelikko – verisiteestä viis

Perheemme neljän lapsen suhde toisiinsa on kolmas asia, josta olen ollut onnellinen myös tämän viimeisen viikon aikana. Vaikka vain kaksi heistä on meillä aina, ja yksi viettää suuremman osan ajasta äidillään kuin täällä, ei se heijastu negatiivisesti heidän keskinäisiin suhteisiinsa. Kolmasluokkalaista odotetaan tänne aina innolla, ja kun hän tulee, on pikkusisarusten riemu rajaton. En ole havainnut vierastusta tai ujostelua edes kaikkein pienimmässä, joka muuten kyllä saattaa suhtautua varautuneesti ihmisiin, joita ei tapaa jatkuvasti.

En toki ole elänyt useampilapsisen ydinperheen vanhempana, mutta kun katson näitä neljää, en osaa kuvitella, että näkisin mitään erilaista tai enemmän sisarellista, vaikka he olisivat kaikki täyssisaruksia toisilleen. He riehuvat, leikkivät, halailevat ja toki myös tappelevat – eli tekevät kaikkea sitä, mitä oman lapsuudenkokemukseni mukaan ydinperheen sisaruksetkin tekevät. Olen onnellinen, että he ovat hitsautuneet niin tiivisti yhteen, huolimatta toisista kodeista, joissa kaksi vanhinta viettää osan ajastaan.

Ja olen onnellinen, että perhemuotomme ei aiheuta arkeemme suurempia haasteita ja hankaluuksia. Toki meillä on omat ongelmamme, mutta ne eivät johdu siitä, että perheessämme sattuu olemaan uus-etuliite.

Kuka siellä?
Uusperhesadun takana on – kukapa muukaan kuin – uusperheellinen Satu. Sadun lisäksi perheeseen kuuluu neljä lasta, aviomies ja jättikani nimeltä Osku Palomies. Blogissa kurkistetaan uusperheen elämään ja pohditaan vanhemmuuden moninaisia teemoja. Tsekkaa myös instagramista @uusperhesatu

Lisää Uusperhesatulta:

Mitä mieltä olet artikkelista?