Vuosi sitten tein korjausliikkeen elintavoissani. Nyt painan lähes 20 kiloa vähemmän ja olen energisempi ja jaksavampi. Lue, mitkä seikat helpottivat onnistumistani projektissani, jota työstin lapsiperhearjen keskellä.

Julkaistu 12.1.2019

Jotkut naiset pystyvät treenaamaan läpi raskauden ja solahtamaan vanhoihin vaatteisiinsa kuukausi synnytyksen jälkeen. Minä en ollut yksi heistä. Jokainen kolmesta raskaudestani toi minulle kasan kiloja, jotka eivät todellakaan jääneet synnytysosastolle. Raskausaika pahoinvointeineen, päänsärkyineen ja liitoskipuineen ei myöskään mahdollistanut kävelylenkkejä kummempia treenejä.

Kahden viimeisimmän raskauteni välissä oli kymmenen kuukautta, ja minussa tiiviisti kiinni olleen vauvan takia en niiden välissä juuri ehtinyt palata treenien pariin. Lisäksi raskauden aikana alkaneet liitoskivut jatkuivat pitkälle vauvavuoteen, mikä hillitsi myös osaltaan treeni-intoa. Ja sitten oli tietysti huonounisen vauvan aiheuttama loputon univelka, joka ei suoranaisesti lisännyt haluja lähteä salille tai lenkkipolulle. Väsyneenä oli myös helppo suoda itselleen sokerihöttö jos toinenkin, ”piristykseksi”.

Vaa’an lukema havahdutti

Jälkimmäinen näistä raskauksista oli minulle armollisempi liitoskipujen suhteen, ja noin vuosi sitten lähellä kuopuksemme puolivuotispäivää sain tarpeekseni treenaamattomuudesta ja huonosta ruokavaliosta. Myös kierukan laiton yhteydessä tehty punnitus herätti, sillä vaa’an lukema oli korkeampi kuin olin olettanut tai uskotellut itselleni. Päätin tehdä korjausliikkeen ja palata elintapoihin, joita olin noudattanut ennen näitä kahta raskautta ja joista minulle tuli hyvä olo.

Nyt tästä korjausliikkeestä on aika tarkkaan vuosi. Painan noin 18 kg vähemmän kuin vuosi sitten, ja vyötärönympärykseni on viitisentoista senttiä lyhyempi. Painoindeksini on normaali, ja peilistä katsoo suht hyvävointisen näköinen nainen. Minulla on taas lihaksia, jotka näkyvät niitä jännittämättäkin, ja jaksan juosta yli 10 kilometriä väsähtämättä. Oloni on jaksavampi ja kaikin puolin parempi kuin vuosi sitten.

Jo pari tehokasta salikertaa viikossa on saanut aikaan tuloksia ja mikä tärkeintä, hyvän ja energisen olon.

Helpommin sanottu kuin tehty

Onnistuin siis korjausliikkeessäni ja sain takaisin sen version itsestäni, joka olin ennen kahta peräkkäistä raskautta, minussa kiinni öin ja päivin roikkuvia vauvoja ja loputonta univelkaa. Univelka ei toki ole loppunut, mutta selviän siitäkin paremmin, kun pidän kunnostani huolta ja syön enimmäkseen terveellisesti.

Terveellisiin elintapoihin palaaminen ja painon pudottaminen voi tietyissä elämäntilanteissa olla kaikkea muuta kuin simppeliä. ”Ota itseäsi niskasta kiinni” ja ”Kulutat vain enemmän kuin syöt” ovat helppoja lauseita sanoa, mutta vaikeampia toteuttaa kun aikaa, jaksamista ja muita resursseja on niukalti. Siksi minäkään en lauo näitä fraaseja teille. Sen sijaan haluan jakaa muutamia vinkkejä, jotka helpottivat omaa projektiani ja joista toivottavasti on jonkinlaista apua muille korjausliikkeen äärellä oleville.

Konsteja korjausliikkeen toteuttamiseen

Puoliso asialle. Sinä kannoit lasta yhdeksän kuukautta, kärsit raskausoireista ja synnytyskivusta, kaiketi myös imetit/imetät ja seilasit hormonimyrskyissä. Nyt on sinun vuorosi saada keskittyä omaan hyvinvointiisi. Puoliso – jos sellainen löytyy – pärjää kyllä jo vauvankin kanssa salikäynnin tai lenkin ajan. Jos hän suhtautuu omaan aikaasi nihkeästi, muistuta häntä edellä mainitusta. Minun puolisoni ymmärsi asian rautalangasta vääntämättä ja on mukisematta antanut minun painella niin salille kuin lenkillekin.

Kuntolaite kotiin. Hankin crosstrainerin viime keväänä, ja se on ehdottomasti pelastanut räntäsateiset päivät ja pimeät ja liukkaat illat, kun juoksulenkki ulkona ei houkuta. Suosikkisarjaa katsellessa kolme varttia menee huomaamatta ja vaikka lasten päiväuniaikaan. Ilokseni olen huomannut, että crosstrainerilla juokseminen myös ylläpitää juoksukuntoa: crossailukuukausien jälkeen 10 kilometriä taittui yllättävän kevyesti myös teitä pitkin.

Kotiin hommattu crosstrainer oli viime vuoden paras hankinta. Juoksen sillä useamman kerran viikossa talvikautena, kun liukastelu pimeydessä ei innosta.

Treeniä lastenhoidon lomassa. Lasten kanssa touhuaminen on jo itsessään aktivoivampaa kuin aikuisten kesken oleilu. Siihen on myös helppo yhdistää ekstraliikuntaa: Kyykkää antaessasi lapselle keinussa vauhtia, tee lantionnostoja taapero lisäpainona, ota juoksukilpailu tai useampi isomman lapsen kanssa. Liikunnan ei tarvitse olla erillinen tunnin suoritus, vaan se voi olla myös pienistä tuokioista muodostuva aktiivisempi kokonaisuus.

Vähemmän on enemmän. Silloinkin, kun liikunta on erillinen suoritus, sen ei tarvitse kestää kahta tai edes yhtä tuntia ollakseen tehokas. Minulla oli joskus aiemmin tapana viettää salilla vähintään puolitoista tuntia – lyhyempi aika tuntui riittämättömältä ja ei kyllin tehokkaalta. Mutta kelläpä ruuhkavuosia elävällä on aikaa luuhata salireissulla matkoineen hyvinkin yli kaksi tuntia? Parin tunnin ponnistus voi myös tuntua jo ajatuksena niin ylivoimaiselta, ettei salille tule lähdettyä ollenkaan. Kerran eräs personal trainer ohjeisti, että salitreenin kestoksi riittää hyvin jo reilu puolituntinen, kunhan treenin tekee tehokkaasti. Siitä lähtien treenini ovat kestäneet lämmittelyineen ja loppuverryttelyineen tunnin verran – ja kyllä, tuloksia on silti syntynyt, jopa enemmän kuin vanhalla tyylillä.

Herkuttele terveellisesti – yhdessä lasten kanssa. Lapset yleensä pitävät makeasta, mutta harva vanhempi haluaa kyllästää jälkikasvuaan sokerilla. Onneksi olemassa on lukuisia terveellisiä herkkuja, joita syödessä ei uskoisi, että niiden valmistus ei vaadi sokeripurkilla käymistä: banaaniletut, marjasmoothiet, hedelmäsalaatit, omatekoiset välipalapatukat. Lapset oppivat esimerkistä, joten mikäpä kätevämpää kuin valmistaa terveellisiä herkkuja koko perheelle. Tutustu yhdessä lasten kanssa hyvän olon herkutteluun ja kokeilkaa, mitä kaikkea ihanaa voitte valmistaa ilman sokeria tai muita epäterveellisiä ainesosia.

Ole itsellesi armollinen. Lapsiperhearjen pyöritys on ajoittain aikamoista rallia. Älä ota turhaa stressiä siitä, jos et tänään ehtinytkään salille tai jos silmäpussien lähennellessä polvia söit suklaapatukan. Korjausliikkeesi ei romahda yksittäisten hetkien myötä, aina tulee seuraava mahdollisuus tehdä parempi valinta. Älä aseta tiukasti aikataulutettuja painotavoitteita, vaan ota määränpääksi loppuelämän hyvä olo, jota kohti kulkea ajoittaisista kompasteluista huolimatta.

Kuka siellä?
Uusperhesadun takana on – kukapa muukaan kuin – uusperheellinen Satu. Sadun lisäksi perheeseen kuuluu neljä lasta, aviomies ja jättikani nimeltä Osku Palomies. Blogissa kurkistetaan uusperheen elämään ja pohditaan vanhemmuuden moninaisia teemoja. Tsekkaa myös instagramista @uusperhesatu

Lisää Uusperhesatulta:

Muita tämän lukeneita kiinnostivat myös:

Mitä mieltä olet artikkelista?