"Emme suunnitelleet näin pientä ikäeroa. Kyllä, perheemme pienin on vahinko - rakas, ihana, iloinen vahinko. Suunnitelmissamme oli kyllä vielä neljäs lapsi, mutta ei aivan näin nopeasti. Raskausaikana puolentoista vuoden ikäero huoletti minua. Fyysisesti voin hyvin, mutta henkisesti olin välillä todella hukassa. Pelkäsin tulevaa. Miten äitiin takertuva taapero suhtautuisi uuteen tulokkaaseen? Miten ehtisin huomioida häntä ja hänen isosisaruksiaan tarpeeksi? Tulisiko riittämättömydestä elämäni uusi teema?"

Julkaistu 26.1.2018   -   Päivitetty 1.2.2018

Helsingin Sanomat uutisoi tiistaina, että sisarusten ikäeron pitäisi olla vähintään kaksi ja puoli vuotta. Tutkimusten mukaan pienempi ikäero lisää fyysisiä terveysriskejä ja on myös riski vanhempien jaksamiselle.

Meillä kahden pienimmän lapsen ikäero on hieman yli puolitoista vuotta, ja voin sanoa, etten epäile näitä tutkimuksia. Elo kahden näin pienen kanssa on välillä hyvinkin kuormittavaa.

Isoveljen velvollisuuksia hoitamassa.

 

Jatkuvaa valvontaa

Useimpina öinä vähintään toinen pärähtää itkemään vähän väliä tai on muuten levoton. Molemmat tarvitsevat aikuisen kokonaisvaltaista valvontaa ja apua pukemisessa, nukkumisessa, peseytymisessä…you name it. Molemmat käyttävät vaippoja. Molemmilla on haastavia tunnetiloja: vauvalla loputon äiti-ikävä ja tahtotaaperolla raivokohtaus milloin mistäkin.

Eikä heitä voi jättää valvomatta samaan tilaan sekunniksikaan, koska taapero voi äkkipikaisuuksissaan heittää vauvaa lelujunalla tai hypätä tämän päälle painimatsin toivossa ymmärtämättä, että vauva on häntä puolet pienempi. Tosin valvontakaan ei aina riitä. Viime viikolla taapero heitti vauvaa potalla päähän silmiemme edessä. Vauva selvisi onneksi säikähdyksellä.

Pian taapero jo unohti, että joskus hän oli se perheen pienin.

Raskausaikana pelkäsin tulevaa

Emme suunnitelleet näin pientä ikäeroa. Kyllä, perheemme pienin on vahinko – rakas, ihana, iloinen vahinko. Suunnitelmissamme oli kyllä vielä neljäs lapsi, mutta ei aivan näin nopeasti. Elämä ei kuitenkaan aina mene niin kuin suunnittelee, lasten kanssa nyt etenkään.

Pieni ikäero huoletti minua raskausaikana. Fyysisesti voimme hyvin – minä ja sisälläni kasvava vauva – mutta henkisesti olin välillä todella hukassa. Pelkäsin tulevaa. Miten äititakiaistaapero suhtautuisi uuteen tulokkaaseen? Miten ehtisin huomioida häntä ja hänen isosisaruksiaan tarpeeksi? Tulisiko riittämättömydestä elämäni uusi teema?

Liinatandem auttoi, kun taapero meinasi ensi viikkoina tulla mustasukkaiseksi vauvan pääsystä liinaan. Ensimmäisistä viikoista kertovat myös kantajan silmäpussit.

Täysiä sylejä ja riittämättömyyttä

Vauva syntyi. Alku oli toki rankka – niin kuin vastasyntyneen kanssa aina. Oli surkeita ja surkeampia öitä, liian vähiä käsiä ja liian täysiä sylejä. Oli riittämättömyyttäkin.

Mutta vauva oli tyytyväinen, oppi nopeasti päivän ja yön eron, solahti osaksi perhettämme. Ja taapero unohti nopeasti että joskus – ei kovin kauan sitten – oli ollut aika, jolloin hän oli perheemme pienin.

Selvisimme hengissä

Nyt vauva on puolivuotias, ja uskallan jo huokaista helpotuksesta. Ei se ollutkaan niin kamalaa. Selvisimme hengissä.

Samaan hengenvetoon on lisättävä, että tietenkään tämä ei ollut vielä tässä. Totta kai edessä on vielä vaikka minkälaisia haasteita ja hetkiä, jolloin varmasti hakkaan päätäni seinään ja kiroan näin pienen ikäeron. Mutta silti: alku, suurin muutos, taaperon sopeutuminen vauvaan – kaikesta siitä olemme jo selvinneet.

Taapero haluaa vauvan säännöllisesti syliinsä halittavaksi. Valvova silmä on silti tarpeen.

Kuolapusuja ja kikatusta

Samalla vauvasta ja taaperosta on kasvanut pieni kaksikko, jonka orastava sisarussuhde on liikuttavaa seurattavaa (aina silloin, kun en joudu akuutisti suojelemaan vauvaa taaperon edesottamuksilta). Taaperon pikkusiskolleen jakelemat kuolaiset pusut, unen rajamailta vauvan päätä silittämään ojentuva pieni pullea käsi, vauvan kikatus isoveljen pelleillessä – kaikki tämä maksaa korkojen kera takaisin valvotut yöt ja kiljutut päivät.

En kyseenalaista tutkimuksia, joiden mukaan alle kahden ja puolen vuoden ikäero ei ole terveydellisesti ideaali. Mutta ei sen myöskään tarvitse olla tuomio tai tae ylikuormittavasta arjesta. Kun kuopustamme odottaessani pelkäsin tulevaa, olin iloinen että joku kertoi sen minulle – ja siksi minä kerron sen teille.

 

Lue myös:

Huippusuosittu postaus Uusperhesatun huonounisista lapsista: Esikoiseni hyväunisuus ei ollutkaan ansiotani

Millaista on olla neljän lapsen äiti? Uusperhesatu kertoo: Neljästi vanhempi, neljästi varmempi

Onko vauvojen välissä vuosia: Mitä jos sisarusten ikäero onkin suuri?

Vanhemmat kasvattavat ensimmäisen lapsen, mutta ne muut… Kuopus oppii parhaiten sisaruksilta

 

Kuka siellä?
Uusperhesadun takana on – kukapa muukaan kuin – uusperheellinen Satu. Sadun lisäksi perheeseen kuuluu neljä lasta, aviomies ja jättikani nimeltä Osku Palomies. Blogissa kurkistetaan uusperheen elämään ja pohditaan vanhemmuuden moninaisia teemoja. Tsekkaa myös instagramista @uusperhesatu

 

 

Mitä mieltä olet artikkelista?