Synnytyksen käynnistymiseen liittyy edelleen paljon mystiikkaa ja kysymyksiä, joihin tiede ei täysin ole osannut vastata. Tiedetään kuitenkin muutamia asioita, joiden on tapahduttava ennen, kuin keho "sallii" synnytyksen käynnistymisen.

Viimeksi päivitetty 13.9.2018

Tiedän kätilönä kokemuksesta muutamia seikkoja, jotka pätevät synnytyksen alkamiseen. Ja mikä parasta, sinä pystyt omilla toimillasi vaikuttamaan niiden toteutumiseen!


 


Kolme keskeistä tekijää

Synnytyksen käynnistymiseen vaikuttaa kokemuksieni mukaan kolme tärkeää tekijää: miten valmis vauvasi on syntymään, miten valmis kehosi on synnyttämään ja miten turvalliseksi mielesi ja kehosi tulkitsee ympäristön.

Tällä hetkellä ajatellaan, että vauva on suuressa roolissa käynnistämässä synnytysprosessia. Vauvasi todella siis tietää itselleen täydellisen syntymäpäivän ja käynnistää synnytysksen, kun hän itse on siihen valmis. Samalla ajatellaan, että hän vaikuttaa sinun kehosi hormonitoimintaan, ja saa mielesi ja kehosi valmistautumaan kohti synnytystä.

Mieli valmistautuu synnytykseen

Loppuraskaudesta saatat huomata esimerkiksi väsymyksen tunnetta tai haluttomuutta tehdä asioita, nähdä ihmisiä tai lähteä pois kotoa. Ehkä huomaat ajattelevasi synnytystä enemmän ja olosi muuttuvan luottavaisemmaksi. Ehkä sinulle tulee jokin olo, että nyt vauvan syntymä on lähellä.

Kaiken tämän saavat aikaiseksi kehossasi lisääntyvät hormonit, erityisesti oksitosiinihormoni, joka pyrkii viemään huomiosi sisäänpäin kohti kehoa. Se auttaa sinua kuuntelemaan vauvasi viestejä ja sitä, mitä kehosi juuri nyt kaipaa. Et siis ole laiska tai saamaton jos olosi on uupunut, vaan kehosi haluaa näin, että pysähdyt ja rauhoitut synnytyksen äärelle.

Keho tarvitsee supistuksia

Kehossasikin tapahtuu muutoksia, kun se valmistautuu kohti synnytystä. Raskausaikana kohdunsuun tärkein tehtävä on suojata vauvaa ja auttaa häntä pysymään kohdun turvassa. Kohdunsuun tuli siis pysyä tiukasti suljettuna. Synnytyksen aikana taas kohdunsuun tärkein tehtävä onkin joustaa, avautua ja väistyä vauvan tieltä. Tähän muutokseen kehosi tarvitsee usein aikaa.

Siksi jokainen supistus loppuraskaudessa todella on yksi supistus lähempänä vauvasi syntymää. Kaikkien supistusten tehtävä ei suinkaan ole avata kohdunsuuta, eivätkä supistukset ole ‘turhia’, jos kohdunsuu ei avaudu. Päinvastoin, loppuraskaudessa supistusten tärkein rooli onkin valmistaa ja kypsyttää kohdunsuutasi tähän uuteen tehtävään.

Joskus voit tuntea näitä kypsytteleviä supistuksia satunnaisina harjoitussupistuksina tai ennen avautumisvaihetta olevan latenssivaiheen epäsäännöllisinä supistuksina, joskus taas näitä supistuksia ei oikeastaan tunne tai ne voivat tuntua vain vatsan kiristelynä.

Turvallisuuden tunne on välttämätön

Kun vauvasi on valmis syntymään ja kehosi jo kypsynyt kohti synnytystä, tarvitaan vielä turvallinen ympäristö, jotta synnytys lopulta voisi käynnistyä. Tämä johtuu siitä, että fysiologiamme perustuu edelleen tuhansia vuosia sitten vallinneisiin olosuhteisiin. Tällöin on selviytymisemme kannalta ollut äärimmäisen tärkeää että hauras, synnyttävä nainen ja hauras vastasyntynyt ovat turvassa.

Adrenaliini on stressihormoni, joka viestii kehollesi ympäristön uhasta. Jos olosi on stressaantunut, jännittynyt, huolestunut tai pelokas, voi kehosi tulkita tämän niin, että ympäristössä on jokin uhka. Tällöin se käynnistää synnytyksen sitten, kun uhka on poissa.

Oksitosiini puolestaan on hyvän olon hormoni, joka adrenaliinin rinnalla säätelee synnytystä ja sen jälkeistä aikaa kun palaudut synnytyksestä, luot yhteyttä vauvaan ja imetät häntä. Oksitosiini viestii kehollesi siitä, että kaikki on nyt hyvin. Kehossasi erittyy paljon oksitosiinia kun olosi on turvallinen, rauhallinen, luottavainen ja rakastettu. Oksitosiinin avulla kehosi tietää, millon annat synnytykselle luvan käynnistyä. Voi siis hyvin olla, että jos tiedossa on vielä esimerkiksi puolison työmatka tai vauvan huoneen viimeistely, käynnistyykin synnytys vasta puolison palattua kotiin tai remontin valmistuttua. Kehosi vaistoaa, että nyt on hyvä.

Seuraavassa blogipostauksessani kerron tarkemmin, miten voit itse luoda hyvän pohjan synnytyksen käynnistymiselle!

Kätilö-Anna

Kätilö-Anna
Yksityinen kätilö Turusta – taustalla vuosien kokemus sekä synnytyssalista että pelkopolilta. Anna johdattaa lukijansa ja asiakkaansa lempeästi läpi raskausmatkan, ensimetreiltä aina lapsen varhaiseen hyvinvointiin asti.

Annan kotisivut löytyvät osoitteesta http://www.katilonkoti.fi/

Lisää Kätilö-Annan blogikirjoituksia:

Muita tämän lukeneita kiinnostivat myös:

 

 

Mitä mieltä olet artikkelista?