Viimeksi päivitetty 10.4.2018
Sain hiljattain käsiini sormiruokailuguru Marjut Ollilan uutuuskirjan Simppeliä sormiruokailua. Tutustuin kirjaan innolla, vaikka sormiruokailu olikin minulle aiheena jo ennestään tuttu – tekihän taaperomme lusikkalakon kypsässä seitsemän kuukauden iässä ja ruokaili siitä lähtien omin sormin.
Kirja on mainio yhdistelmä reseptejä ja sormiruokailutietoutta. Se vastaa kysymyksiin sormiruokailun aloittamisajankohdasta ruokailutavan turvallisuuteen ja sopivan syöttötuolin valinnasta erilaisiin tapoihin valmistaa sormiruokaa. Lisäksi se pureutuu aiheisiin, jotka liittyvät jollakin tavalla sormiruokailuikäisen elämään, kuten imetykseen, pulloruokintaan, allergioihin ja jopa vauvan nukkumiseen.
Paljon tietoa, sopivasti huumoria
Toimittajana minua ilahdutti kirjan tietopaljous, tiedon looginen eteneminen ja tekstin sujuvuus. Henkilökohtaisesti ilahduin sopivissa kohdissa pilkahtelevasta huumorista sekä tekstin hyväksyvästä ja eri ruokailutapoja kunnioittavasta sävystä.
Koska jouduin itse luopumaan imetyksestä hyvin varhaisessa vaiheessa jokaisen lapseni kohdalla, sydämessäni läikähti lämpimästi muun muassa seuraavan kappaleen kohdalla:
“On selvää, että vauvan syömän maidon alkuperällä ei ole mitään tekemistä hyvän ja rakastavan vanhemmuuden kanssa. Pullosta maitonsa saava vauva voi myös nauttia lapsentahtisuudesta, lämmöstä ja läheisyydestä ja kasvaa isompana sormiruokailijaksi omaan tahtiinsa.”
Ei vastakkainasettelua
Vaikka kyseessä on sormiruokakirja, siinä suhtaudutaan hyväksyvästi myös soseruokailuun eikä aseteta näitä kahta ruokailutapaa vastakkain. Sen sijaan kirjassa on jopa erillinen kappale, joka käsittelee sose- ja sormiruokailun yhdistämistä:
“Sormiruokaa ja soseita ei ole tarpeen asettaa vastakkain. Kaikkein tärkeintä on edetä vauvan valmiuksien mukaan ja hänen tarpeitaan kuunnellen. Hyvä fiilis on puoli ruokaa, ja sen saavuttaminen ei ole yksin ruokailutavasta kiinni.”
Someajalle on tyypillistä vanhemmuusaiheiden vastakkainasettelu ja oman tavan nostaminen jalustalle yli muiden. On virkistävää, kun eri tapoihin suhtaudutaan avarakatseisesti. Harvoin nimittäin on niin, että yksi tapa olisi universaalisti paras kaikille.
Erilaiset ruokailijat
Minunkin kolmesta lapsestani jokainen on ollut aivan omanlaisensa ruokailija: ykkönen söi soseita, kakkonen oli sormiruokailija henkeen ja vereen, ja nyt kolmonen yhdistää suvereenisti lusikkaruokailun omin sormin syömiseen.
Olen samaa mieltä Ollilan kanssa siitä, että vauvan tarpeiden kuuntelu on tärkeintä. Toisilla toukilla on kova tarve päästä syömään itse, kun taas toiset pienokaiset aukovat suutaan lusikalle linnunpojan lailla.
Reseptejä joka lähtöön
Yksi kirjan parhaimpia puolia ovat tietysti lukuisat ja monipuoliset reseptit, joita yhdistää valmistuksen helppous. Kelläpä vauvan vanhemmalla olisi aikaa tai mahdollisuutta puuhastella keittiössä monimutkaisten keitosten parissa.
Siksi simppelit “aineet sekaisin ja uuniin” -tyyliset reseptit ovat mainio arjen helpotus. Tämä opus apuna sormiruokailun aloitus ei jää ainakaan vaikeudesta kiinni!
Meillä on luettu Ollilan sormiruokablogia ja käytetty sen reseptejä jo lähes parin vuoden ajan. Tutuiksi ovat tulleet niin apinaeväs, puurorieskat kuin kanapötkötkin. Silti kirjassa on paljon sellaisiakin reseptejä, joita en ole vielä kokeillut.
Näppärä perusteos
Näin digiaikana on luksusta päästä kokkaamaan kirjan kera, ilman koko ajan sammuvaa ja keitosten ansiosta tahmaantuvaa näyttöä.
Simppeliä sormiruokailua -kirja on ehdoton hankinta, jos sormiruokailu houkuttelee, mutta aihe tuntuu vielä vieraalta. Toisaalta se antaa paljon jo aiheeseen vihkiytyneellekin. Lisäksi se voi olla hyvä lahja vaikkapa isovanhemmille, jotka sosesukupolven edustajina saattavat joskus suhtautua ennakkoluuloisesti sormiruokailuun. Suosittelen lämpimästi!
Lisää Uusperhesatulta:
Lue myös:
Muita tämän lukeneita kiinnostivat myös:
Lue myös:
