Vielä kun olin lapseton, minulla oli koko joukko hyviä periaatteita, joiden mukaan lapset tulisi kasvattaa. Sitten mielikuvituslapset vaihtuivat oikeisiin, ja periaatteet lensivät romukoppaan.

Julkaistu 20.3.2018   -   Päivitetty 23.3.2018

Jaoin kerran somessa meemin, jonka teksti meni osapuilleen näin: “Once upon a time, I was a perfect parent. Then I had children. The end.”

Tuo meemiteksti on melko kuvaava. Aikana ennen omia lapsia oli helppo olla yhtä jos toistakin mieltä lastenkasvatuksellisista kysymyksistä. Enkä nyt tarkoita sanoa, että ilman omia lapsia ei olisi valtuuksia omata näkemyksiä aiheesta, tai että ne olisivat automaattisesti vääriä.

Lapsettoman periaatteet

Kuitenkin, lapsettomana on helppo kuvitella, miten minä toimisin vanhempana – tai miten en ainakaan toimisi. On helppo luoda periaatteita ja sääntöjä, jotka koskevat kuvitteellista jälkikasvua.

Haasteita näiden periaatteiden pitämiseen tulee, kun mielikuvalapset muuttuvat todellisiksi. Eikä tämä ole pelkästään lapsettomien ihmisten juttu. Myös lapsellisena voi sortua samaan.
Kun oma lapsi on jollakin osa-alueella helppo, on siihen liittyvistä periaatteistaan helppo pitää kiinni ja kuvitella, että se on omaa ansiota, osoitus omasta erinomaisuudestaan vanhempana. On helppoa olla varma, ja luottaa pystyvänsä pitäytymään samoissa periaatteissa seuraavankin lapsen kohdalla.

Sääntö omasta sängystä

Minullahan on tästä kokemusta. Lapsuudenkodistani peritty kasvatusperiaatteeni kuului näin: Lapset nukkuvat omissa sängyissään. Aikuisten sänky on aikuisille.

Tästä oli helppo pitää kiinni esikoiseni kohdalla. Hän oli supernukkuja vauvasta asti ja nukkui jopa paremmin omassa sängyssään, omassa huoneessaan. Oli helppo paistatella omassa erinomaisuudessaan: Katsokaa, minun kasvatusperiaatteeni on hieno ja toimiva!

Periaatteeni ei toiminutkaan

Sitten sain kaksi lasta lisää. Ensimmäinen on kaksivuotisen elämänsä aikana nukkunut omassa sängyssään yhden käden sormilla laskettavan määrän öitä. Toiselle ei omaa sänkyä edes hommattu, ja hyvä niin, sillä eihän hän nuku muualla kuin kiinni minussa.
Kasvatusperiaatteeni ei ollutkaan niin hieno ja toimiva. Nukkumistapa olikin lapsesta kiinni. Niinpä periaate lensi romukoppaan. Nukumme yöt yhdessä läjässä, minä ja kaksi pienintä.

”Lapset nukkuvat omissa sängyissään. Aikuisten sänky on aikuisille.” Öh, tai sitten ei.

Ja se on vain yksi esimerkki teoriassa hyvästä kasvatusperiaatteestani, jonka todellisuus on osoittanut toimimattomaksi.

Viisi roskikseen lentänyttä sääntöä

1. ”Ei on ei, eikä muuksi muutu”

En anna kirkuvalle taaperolle saksia, enkä osta karkkia sitä vinkuvalle 6-vuotiaalle, mutta on tilanteita, jolloin kielto voi muuttua myöntymiseksi.

Joskus ehdin kieltää jonkin asian ajattelematta sitä sen tarkemmin. Jos isoilla lapsilla on esittää hyvät perusteet pyynnölleen, saatan harkita asiaa uudestaan ja muuttaa mieleni.

Ja myönnettäköön: Joskus taaperon kirkuminen raastaa univajeisia aivojani siinä määrin, että annan hänelle hänen haluamansa tussin (en sentään saksia!), vaikka tiedänkin hänen piirtävän sillä lähinnä käsiinsä.

2. Ruutuaika pidetään minimissä

Pyrin kyllä siihen, etteivät lapset tuijota lastenohjelmia tuntitolkulla, mutta tähänkin on tehty poikkeuksia. Kun taskussa kolmen tunnin yöunet ja ulkona sataa vaakatasossa räntää, Ryhmä Hau auttaa siellä täällä.

3. Meillä ulkoillaan joka päivä

Pääsääntöisesti kyllä. Mutta on meillä nähty niitäkin päiviä, kun kaikki vanuvat yöpuvuissaan iltaan asti, ja ulkona käydään ehkä pihasaunaan hilpaisun verran. Ihailen vanhempia, jotka ulkoilevat jälkikasvunsa kanssa tuntitolkulla joka päivä säässä kuin säässä – ja näyttävät vieläpä nauttivan siitä!

Ulkona on yleensä kivaa, mutta ihan aina sinne ei jaksa mennä. Sitten vanutaan pyjamissa iltaan asti. Yleensä viimeistään seuraavana päivänä ulkoillaan taas innolla.

4. Lastenhuone siivotaan joka ilta

Tämä on periaate, jonka otamme aina uudelleen käyttöön, mutta josta kuitenkin aina jossain vaiheessa joustamme. Syynä voivat olla keskeneräiset leikit, joita lapset haluavat jatkaa aamulla.

Toisaalta, välillä syynä on rehellisesti sanottuna se, ettemme vain jaksa patistaa haaveilemaan unohtuneita lapsia siivouksen pariin 30 kertaa illassa. Ja emmehän me aikuisetkaan siivoa kotia järjestykseen joka ilta ennen nukkumaan menoa.

Joskus leikit ovat niin pahasti kesken, että lastenhuonetta ei siivotakaan illalla. Ja taas yksi periaate natisee liitoksissaan.

5. Ruokapöydässä ei pelleillä

Hah! Ja vielä uudestaan: HAH! Mitenköhän lapseton minä ajatteli tämän toteuttaa?

 

Millaiset periaatteet sinä olet heittänyt kaaressa roskakoriin? Aiheesta keskustellaan vau.fi:n foorumilla ketjussa ”Uusperhesatu: Mistä kasvatusperiaatteista teillä on luovuttu?

Kuka siellä?
Uusperhesadun takana on – kukapa muukaan kuin – uusperheellinen Satu. Sadun lisäksi perheeseen kuuluu neljä lasta, aviomies ja jättikani nimeltä Osku Palomies. Blogissa kurkistetaan uusperheen elämään ja pohditaan vanhemmuuden moninaisia teemoja. Tsekkaa myös instagramista @uusperhesatu

Lisää Uusperhesatulta:

Muita tämän lukeneita kiinnostivat myös:

Mitä mieltä olet artikkelista?