Käytän nykyisin yhä vähemmän aikaa miettimällä, mitä muut ajattelevat minusta. Tämä tosin johtuu paitsi siitä, etten ole enää neuroottisen kiinnostunut aiheesta, myös siitä, ettei minulla nelilapsisen perheen äitinä ole juuri aikaa ajatella sitä tai mitään muutakaan. Tai jos aikaa olisikin, tässä härdellissä harvemmin kuulee omia ajatuksiaan.

Julkaistu 4.2.2018   -   Päivitetty 4.2.2018

Tämän postauksen otsikko ehkä hieman liioittelee, niin kuin otsikot aina: Ei äitiys nostanut itsetuntoani nollasta sataan, eikä se tehnyt minusta takki auki kulkevaa maailman omistajaa. Se on kuitenkin tuntuvasti vaikuttanut itsetuntooni ja -varmuuteeni jopa asioissa, jotka eivät sinänsä liity äitiyteen mitenkään.

Synnytysylpeys buustaa itsetuntoa

Miten äitiys voi nostaa itsetuntoa? Tätä olen kysynyt itseltäni useamman kerran. Luulen että kyse on jollain tapaa siitä, että äitiys tuo elämään uudenlaista syvyyttä ja merkityksellisyyttä, saa ihmisen määrittämään itsensä uudella tavalla.

Rooli äitinä on jotenkin niin vahva ja selvä, että se tuo vahvuutta ja selkeyttä myös muihin rooleihin.

Alkukantainen voimanainen

Ehkä asiaan liittyy myös jotakin alkukantaista voimanaiseutta. Tieto siitä, että olen kasvattanut sisälläni ja puskenut maailmaan kolme kappaletta uutta elämää kaiketi buustaa itsetuntoani muissakin ulottuvuuksissa.

Olenhan minä ylpeä jokaisesta synnytyskokemuksestani – ylpeä kivusta, jonka kestin ja ylpeä lopputuloksista. Jos pystyin siihen, pystyn moneen muuhunkin.

 

Lapsimäärän kasvaessa myös itsevarmuuteni on kasvanut. Jos handlaan tämän, handlaan paljon muutakin.

Äitiys opetti multitaskaamaan

Toisaalta, asiaan voi vaikuttaa myös jokapäiväinen toimintani äitinä. Väite, jonka mukaan äitinä oppii pitämään monta palloa ilmassa yhtä aikaa ja multitaskaamaan, ei ole tuulesta temmattu.

En merkitsisi äitiyttä ansioluettelooni, mutta kyllä useamman keskenkasvuisen paimentaminen kysyy välillä kaikkea minusta löytyvää suostuttelutaitoa, mielikuvitusta, kärsivällisyyttä, kylmäpäisyyttä – ja ajoittain kevyttä manipulointiakin.

Jos pärjään vaativan vauvan, arvaamattoman taaperon, uhmakkaan 6-vuotiaan ja näsäviisaan 8-vuotiaan kanssa, lienee turha jännittää työelämässä vastaantulevia ihmiskontakteja.

Äitinä töihin

Huomasin muutoksen itsetunnossani jo melko pian tultuani ensimmäistä kertaa äidiksi. Olisi voinut luulla, että oltuani irti opiskelu- ja työelämästä äitiysloman ja hoitovapaan merkeissä, hakeutuminen uuteen työpaikkaan olisi hermostuttanut.

No hermostuttihan se, mutta paljon vähemmän kuin mitä olisin etukäteen kuvitellut. Oikeastaan se hermostutti vähemmän kuin uuteen työpaikkaan meno aikana ennen äitiyttä.

Vaikka äitinä ylitseni välillä kävelläänkin, en anna niin tapahtua muissa rooleissani.

Rohkeutta eri rooleihin

Jostain syystä äitinä olo pienelle ihmistaimelle sai minut olemaan rohkeampi muissa rooleissani. En enää jännittänyt uusia työtilanteita niin kuin ennen.

Uudet ihmiset ja kontaktitkaan eivät enää hermostuttaneet minua entiseen tapaan. Ja mikä parasta, huomasin myös niin sanotun huijarisyndrooman hellittäneen.

Ottakaa tai jättäkää

Itsetunnon koheneminen näkyi myös työelämän ulkopuolella. En enää tuhlannut entiseen tapaan aikaani miettimällä, mitä muut mahdollisesti ajattelivat minusta. Omaksuin ”ota tai jätä” -periaatteen enkä kokenut tarvetta miellyttää muita. Minä olin sellainen kuin olin, ja minusta saattoi pitää tai sitten ei.

En enää kokenut, että olisi minun vastuullani saada ihmiset pitämään itsestäni. Tämä ei tietenkään tarkoita, että olisin alkanut piittaamattomaksi öykkäriksi ja unohtanut käytöstavat ja kohteliaisuuden. En vain enää murehtinut entiseen tapaan, pitikö joku minusta vai ei.

Useamman lapsen äitiys opettaa multitaskaamaan. Nykyään sujuu jo korttipelikin yksi lapsi kantoliinassa ja toinen sylissä.

Tunnistan vahvuuteni

Sittemmin lapsia on tullut kolme lisää, ja kaikki edellä mainittu pitää yhä paikkansa – jopa entistä paremmin. Tunnistan omat vahvuuteni ja osaan hyödyntää niitä. Toisaalta tunnistan myös heikkouteni enkä häpeä kysyä neuvoa.’

En edelleenkään kulje takki auki maailman omistajan elkein, mutten ole myöskään liian vaatimaton silloin, kun tiedän osaavani käsillä olevan asian.

 

Lue myös:

Huippusuosittu postaus Uusperhesatun huonounisista lapsista: Esikoiseni hyväunisuus ei ollutkaan ansiotani

Ikäeroa puolitoista vuotta – Miten Uusperhesatu selviää? Sisarusten pieni ikäero ei ole tuomio hulluuteen

Mitä, jos äitirooli jää päälle 24/7? Äitiys voi nielaista liian kiltin naisen

Yksinkertainen konsti – Näin sinusta tulee parempi äiti ja ihminen ylipäänsä: Opettele sanomaan ”ei”

 

Kuka siellä?
Uusperhesadun takana on – kukapa muukaan kuin – uusperheellinen Satu. Sadun lisäksi perheeseen kuuluu neljä lasta, aviomies ja jättikani nimeltä Osku Palomies. Blogissa kurkistetaan uusperheen elämään ja pohditaan vanhemmuuden moninaisia teemoja. Tsekkaa myös instagramista @uusperhesatu

 

 

Mitä mieltä olet artikkelista?