Toisin kuin joskus (ennen omia lapsia) kuvittelin, vauvat eivät todellakaan ole kaikki samanlaisia. Eivät edes saman perheen vauvat. Syöminen on vain yksi esimerkki siitä, miten asioiden kulku riippuu pitkälti vauvasta: Vanhemman tehtävä on selvittää, millainen tyyppi juuri tämä vauva on ja huomioida hänen yksilöllisyytensä – oli kyse sitten nukkumisesta, syömisestä tai liikkumisesta.

Julkaistu 20.2.2018   -   Päivitetty 20.2.2018

Olen kulkenut pitkän matkan, kaupan purkkiruokia lapselleen syöttävästä yh-äidistä broccolia höyryttäväksi sormiruokamutsiksi – ja nyt taas kompassin neula osoittaa kohti soseiden sotkuista maailmaa.

Ensimmäiselle kaupan sörsseleitä

Kun erosin ensimmäisen lapseni isästä, esikoiseni oli aivan pienenpieni, vasta kuusiviikkoinen. Tilanteeseen liittyi monenlaista draamaa, joten tuo ensimmäinen vauvavuosi ei ollut henkisesti helpoin mahdollinen.

Onneksi vauva oli juuri sitä – hän nukkuikin kuin tukki, öin ja päivin. Helpotin arkeani lisää menemällä sieltä, mistä aita näytti matalimmalta: käytössä olivat kertakäyttövaipat kestojen sijaan ja kaupan sörsselit omatekoisten soseiden tilalla. En oikeastaan edes potenut syyllisyyttä valinnoistani.

 

En ollut vielä kovin syvällä kaninkolossa, jota äitiydeksikin kutsutaan. Ja toisaalta koin, että rankan tilanteeni takia kaikki arjen helpotukset olivat oikeutettuja. Lisäksi vauvalle kelpasi lähes mikä vain tarjoamani sosepurkki – ainoastaan parsakaalin kohdalla suu nipistyi viivaksi.

Soseita ja pötköjä

Toisen lapseni kohdalla jokin nappula päässäni naksahti ON-asentoon, ja otin sydämenasiakseni sen, että vauva söisi vain ja ainoastaan itse rakkaudella tekemääni ruokaa. Hyvä niin, sillä vauva ei suostunut kuin maistamaan kaupan soseita, irvistäen ja inhosta värähtäen. Siispä paloittelin, höyrytin ja soseutin antaumuksella, mutta vauvapa päätti pian, ettei lusikka ollut hänen juttunsa.

Niinpä tutustuimme sormiruokailuun. Jatkoin keittiössä hääräämistä – nyt vain loihdin erilaisia pötköjä, patukoita ja palloja, jotka vauva sai helposti syötyä omin sormin. Vanhimmat lapsemme olivat tällöin jo 4- ja 6-vuotiaita, joten minulla oli aikaa puuhastella pötköjeni parissa, etsiä uusia reseptejä ja keksiä itse lisää.

Sormiruokailija työssään. Vauva numero 2 teki lusikkalakon hyvin varhain.

Hölmöä ylpeyttä

Tunsin outoa ylpeyttä, kun tiesin valmistaneeni kaikki vauvani ruuat omin pikku kätösin. Myös sormiruokailun paljon peukutettu lapsentahtisuus sai minut röyhistämään rintaani – olipa minulla fiksu lapsi, kun halusi syödä ihan itse, ja olinpa minä hyvä äiti, kun mahdollistin tämän valmistamalla hänelle mitä monipuolisinta ja mielikuvituksellisinta ravintoa!

Tiedän, kuulostaa naurettavalta. Ei lapsen ruokailutapa ole hyvän vanhemmuuden mitta. Minun jos jonkun se olisi pitänyt tietää, sillä esikoisenihan oli soselapsi henkeen ja vereen – ja vieläpä kaupan purkeista tulleen soseen. Ehkä otin ruuan kautta jotenkin takaisin esikoiseni vauvavuoden kaoottista tilannetta. Keskityin siihen, mihin minulla neljä vuotta aiemmin ei ollut ollut jaksamista.

Kuin linnunpoika

Kolmas vauvani on nyt puolivuotias. Aloitimme kiinteät ruuat noin kuukausi sitten. Olen kokeillut tarjota sormiruokaa, mutta vauvapa ei ole vielä kovin innostunut siitä. Häntä selvästi turhauttaa, kun ruokapalat litistyvät oman nyrkin puristusvoiman seurauksena muhjuksi, jota hän ei saa vietyä suuhunsa. Sen sijaan soselusikallisia hän odottaa suu ammollaan kuin linnunpoika.

Niinpä vauva syö ainakin toistaiseksi pääasiassa soseita – lähinnä kotitekoisia, mutta reissussa olen kyllä antanut hänelle kaupan purkkiruokaakin. Hänelle sekin kelpaa. Aluksi harmittelin sormiruuan kelpaamattomuutta, mutta on vaikea väittää vastaan, kun ihmistaimi on niin selvästi valinnut tapansa syödä.

Sujui vauvan ruokailu sitten sormin tai sosein, sotkun määrä on vakio.

Terveellisyys on pääasia

Ruokailutapa ei tunnukaan enää yhtä tärkeältä kuin keskimmäisen lapseni vauvavuonna. Terveellinen ja monipuolinen ravinto on pääasia, ei se, tarjoillaanko ruoka soseena vai erimuotoisina paloina ja pötköinä. Eikä keittiön kaappiin eksynyt pilttipurkki ole osoitus saamattomuudesta äitinä tai kyvyttömyydestä ruokkia lapsi rakkaudella.

Ennemminkin kyse on siitä, mihin haluaa, ehtii ja jaksaa panostaa. Jos joku päättää välillä pöristellä vauvan paljasta vatsaa tai lukea esikoiselleen sen ajan, minkä muuten käyttäisi vauvan ruokien valmistamiseen, ei se ole ollenkaan huono valinta. Minä jos joku tiedän, että vauva kasvaa korvikkeellakin. Sama pätee kaupan purkkiruokiin.

Kuuntele vauvan viestejä

Kyse on myös lapsesta, siitä yksilöstä, joka vauvakin jo on. Tärkeää on kuunnella lapsen viestejä: mikä on juuri tälle lapselle luonteva tapa syödä? Keskimmäiselle lapselleni se oli ilman muuta ja vailla epäilystä sormiruokailu – hänhän teki suoranaisen lusikkalakon, eikä suostunut koskemaan etenkään kaupan soseisiin.

Olisi ollut hullua yrittää syöttää niitä hänelle päivästä toiseen. Kuopukselleni se puolestaan näyttää olevan lusikkaruokailu, tällä hetkellä ainakin. Myös syöttäminen voi olla lapsentahtista.

Sosesulkeiset käynnissä. Tiedossa pilkkomista, höyrytystä ja soseutusta.

Vanhempikin kasvaa

Ja vanhempikin muuttuu, kasvaa lastensa mukana. Yksi ja sama ihminen voi olla erilainen äiti tai isä eri aikoina. Minä olen ollut soseen syöttäjä, sormiruokailun edistäjä, vaunujen lykkijä, liinassa kantaja, oman sängyn kannattaja ja perhepedissä nukkuja. Kyse onkin paitsi lapsesta ja vanhemmasta yksilöinä, myös heistä yhdessä ja suhteessa toisiinsa.

Yhdelle lapselle voi olla yhdenlainen äiti, toiselle toisenlainen – ja molemmille silti yhtä hyvä.

 

Lisää Uusperhesatulta:

Hittipostaus: Asioita, joita en osannut lapsettomana arvostaa

Mustelmat kuuluvat elämään: Liika varoittelu tekee lapsesta passiivisen

Syömishäiriön syövereistä tyytyväiseksi ruuhkavuosiäidiksi: Näin kehostani tuli ystäväni

Miten sillä on pokkaa tähänkin? ”Äitiys teki minusta itsevarman”.

Huippusuosittu tilitys huonounisista lapsista: Esikoiseni hyväunisuus ei ollutkaan ansiotani

 

Lue myös:

Sormiruokailu haltuun: Sormiruokailun ei tarvitse olla vaikeaa

Osaatko toimia: Mitä tehdä, jos lapsi kakoo ruokapalaa?

Huippuhyvät reseptit: Näin huijaat lapsen syömään terveellisemmin: 5 erilaista ruokavinkkiä lapsiperheelle

 

Kuka siellä?
Uusperhesadun takana on – kukapa muukaan kuin – uusperheellinen Satu. Sadun lisäksi perheeseen kuuluu neljä lasta, aviomies ja jättikani nimeltä Osku Palomies. Blogissa kurkistetaan uusperheen elämään ja pohditaan vanhemmuuden moninaisia teemoja. Tsekkaa myös instagramista @uusperhesatu

 

Mitä mieltä olet artikkelista?