Kun kolmella lapsella on yhtä aikaa äitivaihe, kaikkien tarpeiden täyttäminen on yhdelle naiselle sula mahdottomuus. Monilapsisessa perheessä riittämättömyydentunne on yleinen vieras.

Viimeksi päivitetty 10.7.2018

Riittämättömyys – tuo varmasti jokaiselle vanhemmalle tuttu tunne. Se on tullut taas minunkin vieraakseni viime päivinä. Jos se nyt koskaan kokonaan poissa olikaan. Jokainen lapsistani tuntuu elävän jonkinlaista vaihetta, johon sisältyy valtava äidin tarve. Ja tietysti nämä vaiheet ovat keskenään aivan erilaisia, jolloin jokainen vaatisi yksilöityä huomiota. Mutta kun minua on vain yksi.



Kuusivuotias kaipaisi kahdenkeskistä aikaa ja omalle ikä- ja aktiivisuustasolleen sopivaa tekemistä eli toisin sanoen jatkuvaa menoa ja meininkiä. Näin kesälomalla kavereiden reissatessa kuka missäkin ja siskonsa lähdettyä toiseen kotiinsa minun on vaikea vastata tähän tarpeeseen, kun huomioitavana on kaksi muutakin, paljon pienempää lasta, joiden tarpeet ovat aivan toisenlaiset.

”Mä mukaan tuun”

Taapero elää taas yhtä lukuisista äitikausistaan – alan tosin epäillä, että äitikaudet ovat se normaali, ja välissä on vain lyhyitä vaiheita, kun äiti ei ole yhtä kuin ilma jota taapero hengittää. Hän saa massiivisen itkukohtauksen joka kerta (ja näitä kertoja on lukuisia päivässä!), kun en voi ottaa häntä syliin juuri sillä nimenomaisella sekunnilla kun hän sattuu sitä haluamaan.

Hän seuraa minua huoneesta toiseen, vessaan, suihkuun, you name it. Jos mielin päästä vessaan omassa rauhassani, minun on juostava sinne pikavauhtia ja lukittava ovi salamannopeasti – ja kestettävä oven takana raikuva katkera huuto, vessahetken suolainen hinta. Suihkuun mennessäni hän ilmoittaa “mä mukaan tuun” ja kiipeää vessanpöntön kannelle “kattoo”.

Pieni ankanpoikani

Ja sitten on vielä yksivuotispäiväänsä lähestyvä kuopuksemme, joka on leimautunut minuun kuin ankanpoika emoonsa. Tuolille istahtaessani hän konttaa luokseni epätoivon vimmalla, ja jos teen eleenkin huoneesta poistumisen suuntaan, hän parahtaa hätääntyneeseen itkuun. Hän osoittaa kaikin osaaminsa tavoin että tällä hetkellä minä olen hänen elämänsä johtotähti ja tarkoitus.

Usein on tehtävä töitä tässä asetelmassa. Voisinpa monistaa itseni edes päiväksi.

Miten antaa jokaiselle heistä heidän tarvitsemansa läsnäolo, syli ja huomio? Miten toimia, jotta kukaan ei tuntisi jäävänsä vaille jotakin tai paitsi jostakin? Miten varmistaa, että he kaikki tuntevat olonsa rakastetuiksi silloinkin, kun en pysty venymään kolmeen suuntaan yhtä aikaa?

Mitä lapseni muistavat?

En tiedä. Pitää kai vain hyväksyä oma rajallisuutensa ja riittämättömyytensä. Sitä kaiketi (useamman lapsen) vanhemmuus on. Sitä, että tekee parhaansa, mutta sekään ei aina riitä. Ainakaan itselleen.

Toisaalta, ehkä se riittää lapsilleni. Ehkä he eivät myöhemmin muista tästä ajasta vain niitä kertoja, kun eivät päässeet syliin. Kun äiti ei ehtinyt, pystynyt tai – rehellisyyden nimissä – yksinkertaisesti jaksanut.

Ehkä he muistavat myös ne kerrat, kun mahdutin kaikki kolme (tai neljä) syliini yhtä aikaa. Kun otin mukaan vessaan “kertomaan sen yhden jutun”. Kun tein yhdellä kädellä ruokaa ja toisella kannattelin pientä vartaloa lantiotani vasten. Kun pelasin yliväsyneenä jalkapalloa pikkusisko selässä kantoliinassa koska olin luvannut.

Lohdutus ja rohkaisu

Oma äitini sai kolme lasta vajaassa neljässä vuodessa. Arvatenkaan hän ei ole pystynyt vastaamaan joka ikiseen tarpeeseemme ja olemaan joka hetki läsnä meistä jokaiselle. Olemme taatusti joutuneet odottamaan vuoroamme emmekä varmastikaan ole päässeet syliin aina niin halutessamme.

Silti muistan lapsuuteni turvallisena, onnellisena ja rakkaudentäyteisenä. Itse asiassa minulla ei ole ainuttakaan vaille jäämisen muistoa. Ei yhtäkään muistijälkeä siitä, että olisin saanut liian vähän jotain, aikaa tai syliä.

Tämä lohduttaa ja rohkaisee minua. Ehkä omatkin lapseni muistavat ennen kaikkea rakkauden, joka toivottavasti kannattelee heitä aikuisuuteen asti – riittämättömyydessäänkin riittävän hyvän äidin rakkauden.

Kuka siellä?
Uusperhesadun takana on – kukapa muukaan kuin – uusperheellinen Satu. Sadun lisäksi perheeseen kuuluu neljä lasta, aviomies ja jättikani nimeltä Osku Palomies. Blogissa kurkistetaan uusperheen elämään ja pohditaan vanhemmuuden moninaisia teemoja. Tsekkaa myös instagramista @uusperhesatu

Lisää Uusperhesatulta:

Muita tämän lukeneita kiinnostivat myös:

Mitä mieltä olet artikkelista?