Lapsia on helppo ilahduttaa, mutta välillä se tuppaa unohtumaan kiireisen arjen keskellä. Pienikin yhteinen hauska hetki tekee hyvää niin lapselle kuin aikuisellekin. Tässä 10 tapaa, joilla minä hauskuutan lapsiani – saa kopioida!

Viimeksi päivitetty 23.2.2019

Lapset ovat siitä(kin) ihania, että he ilahtuvat aikuisen mittapuulla kovin pieneltä tuntuvista asioista. Heitä on siis helppo hauskuuttaa, jopa naurattaa hysterian partaalle. Ruuhkavuosiarjen kiireessä tämä saattaa kuitenkin helposti unohtua vanhemmalta, jonka to do -lista täyttyy toinen toistaan seuraavista velvoitteista: hae lapset hoidosta, tee ruoka, osta uudet kurahousut, pakkaa päiväkotireput, tee eväät metsäretkelle, muista d-vitamiini, rasvaa atoopikon iho, ompele toppahousujen ratkennut sauma… ja niin edelleen.


 


Välillä on hyvä pysähtyä ja miettiä, milloin olen viimeksi nauranut yhdessä lapseni kanssa? Milloin olen tehnyt jotain – ihan pientäkin – vain ja ainoastaan häntä ilahduttaakseni? Itse yritän muistaa pyhittää hetken silkalle hauskuudelle joka päivä. Eihän se aina onnistu, mutta yritän parhaani, sillä lapsen nauru virtaa helposti ja kliseisesti sanottuna vetää omankin suun hymyyn.

10 tapaa ilahduttaa lasta

Miten sitten ilahduttaa lasta? Ihan miten vain! Sen ei tarvitse olla elokuvareissu tai uimahallikäynti, jos aikaa tai jaksamista moisille ponnistuksille ei ole. Sen sijaan se voi olla esimerkiksi jotakin seuraavista:

Anna lapsen päättää päivän ruokalista. Okei, on mahdollista, että ruuaksi vaaditaan pelkkiä nakkeja ja ranskalaisia, mutta ehkä terveellisestä ruokavaliosta voi välillä joustaa? Jos pelkää, että lapset haluavat elää karkilla ja jäätelöllä, voi ehdoksi laittaa, että joukossa pitää olla neljä oikeaa ateriaa – lisänä voi sitten olla vaikkapa lettukestit iltapalan paikalla tai jokin muu herkku.

Panosta ruuan esillepanoon. Lapset eivät todennäköisesti vaikutu niinkään kankaisista lautasliinoista ja hopeisista ruokailuvälineistä kuin hauskoista tavoista asetella ruoka lautaselle. Paistoin taannoin iltapalaksi banaanilettuja, joista otin piparimuotilla sydämenmuotoisia lettusia ja tarjoilin ne tähdenmuotoisella läntillä päärynäsosetta. Tämä oli menestys!

Sydämenmuotoiset letut päärynäsosetähdellä maistuivat lapsille paremmin kuin ehkä mikään iltapala koskaan.

Juoskaa kilpaa – sisällä. Meillä saa juosta sisälläkin, vaikka välillä pitääkin rauhoittaa liian villiksi yltynyt meno. Rauhoittelun vastapainoksi voi aikuinenkin joskus pistää juoksuksi yhdessä lasten kanssa. Meillä pääsee kiertämään keittiöstä olohuoneeseen ja toisesta ovesta takaisin keittiöön, ja tämä jos joku on omiaan villitsemään lapsia erilaisiin vauhdikkaisiin leikkeihin. Joskus otamme niihin osaa mieheni kanssa – ja sekös lapsia ilahduttaa. (Viimeksi tosin löin jalkani aika kipeästi kun juoksimme vuorotellen kilpaa aikaa vastaan.)

Heittäydy lapsia saalistavaksi hirviöksi. Tämä leikki on ehdoton hitti, jonka lapset eivät soisi koskaan loppuvan. Olen yleensä joko Kutitushirviö tai Suukkohirmu, joka yrittää saada lapsia kiinni kutittaakseen tai pussaillakseen heitä. Tätä ei ehkä kannata leikkiä juuri ennen uniaikaa, mikäli on tarkoitus saada lapset rauhoittumaan ennen sänkyyn menoa.

”Kirjoita” lapsen selkään. Tämä on esikoiseni suosikkijuttu: Hänen maatessaan illalla sängyssä ennen unta kirjoitan sormenpäälläni hänen selkäänsä kirjain kirjaimelta sanoja ja lauseita kuten ”Hyvää yötä, kulta” ja ”Rakastan sinua”. Joskus hän yrittää arvata, mitä kirjoitin, joskus luen hänelle ääneen kirjaimet sitä mukaa kun kirjoitan niitä.

Anna lapsen valita kyyti sänkyyn. Kun uniaika koittaa, anna lapsen päättää, millä tavoin hän kulkee sänkyynsä: Ehkä hevosen selässä? Tai ravun päällä? Ehkäpä kottikärryinä? Tai pikkuisena vauvana sylissäsi? Tee tätä isommankin lapsen kanssa, jos vain jaksat. Oma 7-vuotiaani ratsasti eilen illalla sänkyynsä hevosella (=minulla).

Hassutelkaa filttereillä. Meillä lapset rakastavat kännykkäni FaceTime-filttereitä, joilla voi ottaa hassuja kuvia itsestään vaikkapa kissana tai baskeripäisenä älykkönä. Kaikkein hauskinta heistä on, jos minä olen mukana hassuttelemassa filttereiden kera. Ja täytyy myöntää, että nauroin aika paljon itsekin tänään, kun taaperomme muuttui tanssivaksi mansikaksi kännykässäni ja veljesten naamat vääntyivät uuteen uskoon.

Vietimme hysteerisen hauskan puolituntisen kamerafiltterien parissa.

Imuroi lapsia. Kotitöihinkin saa naurua mukaan, kun lattian ohella imuroi välillä lapsia. Meillä on varsi-imurissa kulmien ja muiden ahtaiden paikkojen siivoamiseen tarkoitettu kapea suutin, ja lapsista on hysteerisen hauskaa, kun imuroin sillä heidän kylkiään ja mahojaan (paidan päältä tietysti).

Hoida iltapesut keittiön lavuaarissa. Tämä on pienempien lasten juttu, koska eskarilainen sekä kolmasluokkalainen alkavat olla liian isoja lavuaaripesuun. Taaperoikäisestä sen sijaan oli hulvatonta, kun nostin hänet vaihteeksi keittiön lavuaariin pestäkseni hänen mustikkapuuroisen naamansa, rintakehänsä ja kätensä. Hän ei edes yrittänyt juosta karkuun, mikä muutoin on nykyisin enemmän sääntö kuin poikkeus iltapesujen aikaan.

Muuntele laulujen tai satujen sanoja. Lue iltasatua niin, että kirjassa seikkailevatkin omien lastesi nimiset hahmot tai anna lasten valita, millä sanalla korvataan jokin laulussa usein esiintyvä sana. Meillä lasten ehdotukset liittyvät usein kakkaan, pissaan tai pyllyihin, ja heistä on aivan hysteerisen hauskaa, kun laulan sairastavasta pyllynpojasta tai viidestä pienestä kakasta, jotka lähtivät leikkimään vuorten taakse, kauas pois.

Miten sinä hauskuutat lastasi? Kerro se foorumilla: Miten ilahdutat lastasi?

Kuka siellä?
Uusperhesadun takana on – kukapa muukaan kuin – uusperheellinen Satu. Sadun lisäksi perheeseen kuuluu neljä lasta, aviomies ja jättikani nimeltä Osku Palomies. Blogissa kurkistetaan uusperheen elämään ja pohditaan vanhemmuuden moninaisia teemoja. Tsekkaa myös instagramista @uusperhesatu

Lisää Uusperhesatulta:

Muita tämän lukeneita kiinnostivat myös:

Mitä mieltä olet artikkelista?