Lasten mielestä on parasta, kun aikuinen höllää henkistä solmiotaan ja lähtee mukaan riehumaan. Mustelmista viis!

Viimeksi päivitetty 29.3.2018

“Äiti, kato kun mä lasken mäkeä! Isi, näitkö sä kun mä hyppäsin?”

Nämä lienevät joka vanhemmalle tuttuja huudahduksia. Lapset janoavat vanhemman katsetta, sitä, että äiti tai isä huomaa, mitä he tekevät.

Mutta tiedättekö, mikä on lapsesta vielä ihanampaa kuin vanhemman katse ja huomio hänen tekemisilleen? No se, että vanhempi osallistuu, laskee mäkeä itsekin, hyppää rinnalla, juoksee kilpaa.

 

Äiti mukaan mäkeen

Meillä lapset viihtyvät pulkkamäessä vaikka kuinka kauan. Naurunremakka kaikuu sisään asti, kun 2-, 6- ja 8-vuotiaat peuhaavat lumessa. Jos olen vauvan kanssa sisällä, minua pyydetään yhtenään ikkunaan katsomaan heidän milloin missäkin muodostelmassa tekemiään syöksyjä hankeen.

Mutta kaikkein äänekkäin nauru ja kimeimmät kiljahdukset syntyvät siitä, kun ojennan vauvan isänsä käsivarsille ja menen itse mukaan lumileikkeihin. Viimeksi, kun päätin laskea heidän mukanaan “vain yhden kerran”, en meinannut päästä mäestä pois ollenkaan. Niin hauskaa lapsista oli se, kun minäkin syöksyin hankeen. Ja mitä komeampi syöksy, sitä äänekkäämpi nauru.

Jättimustelma polvessa

Sama pätee moneen muuhunkin fyysiseen touhuun. Ympäri taloa juokseminen on kivaa lapsiporukalla, mutta ratkiriemukkaaksi se muuttuu, kun äiti (tai isi) liittyy joukon jatkoksi.

Viikko sitten sain komean mustelman polveeni, kun juoksimme kilpaa ympäri taloamme – siis minä, 6-vuotias ja mieheni. Polven lyöminen kaapin kulmaan oli kuitenkin pientä sen rinnalla, miten lapsen silmät loistivat tämän spontaanin kilpajuoksun ansiosta.

Näin muhevan mustelman sain polveeni viime viikkoisen juoksukilpailun tuloksena.

Liitokset paukkuen

Yhtenä talvena sain koko reiteni mustaksi ja pulkankin halkeamaan, kun laskin jättisuuren mäen ylhäältä asti. Tuolloin kolmevuotiaan tytärpuoleni innostus pompukkaasta laskustani sai kuitenkin mustelmatkin kalpenemaan. Videoidusta laskusta on ollut rutkasti iloa myös jälkikäteen.

Välillä olen ollut henkihieverissä ja hiestä märkä riehuttuani lasten kanssa teeskennellen milloin rodeohevosta, milloin kutituskammioon lapsia saalistavaa mörköä.

Raskausaikoina nämä riehuntasessiot saivat aikaan niin mittavia liitoskipuja, että hädin tuskin pääsin loppupäivänä sohvalta ylös, mutta lasten riemu yllytti mylläämään aina uudelleen. Peuhasin heidän kanssaan järvessä liitokset paukkuen vielä kuopuksemme syntymää edeltävänä iltanakin – koska jäin koukkuun hysteeriseen kikatukseen.

Vapauta sisäinen lapsesi

Miksi se sitten on lapsista niin mahtavaa, kun aikuinen osallistuu riehumiseen? Toki heistä on varmasti ihanaa jo se, että vanhempi ottaa osaa ja on läsnä. Mutta ehkä mukana on myös riemua, joka syntyy, kun lasten näkökulmasta tuo pidättyväisempi ja vakavampi aikuinen heittäytyy lapseksi itsekin? Hyppyrimäestä laskeva veli on hauska näky, mutta koomisinta on, kun sieltä syöksyy äskettäin työpuhelua puhunut Aikuinen.

Niin tai näin, yritän säännöllisesti riehaantua lasten mukaan lumileikkeihin, kilpajuoksuihin ja rodeohevoseksi. Se saa lapset riemuitsemaan ja piristää myös omaa mieltä, sillä kaikissa meissä asuu se riehumista rakastava lapsi – jossain siellä työpuheluiden, raha-asioiden ja muun vastuukuorman alla. Se pitää vain muistaa vapauttaa aina välillä – mustelmien uhallakin.

Riehumisiin!

Keinussa temppuilu on lapsista kivaa, mutta vielä kivempaa on, kun keinussa temppuilee äiti.
Kuka siellä?
Uusperhesadun takana on – kukapa muukaan kuin – uusperheellinen Satu. Sadun lisäksi perheeseen kuuluu neljä lasta, aviomies ja jättikani nimeltä Osku Palomies. Blogissa kurkistetaan uusperheen elämään ja pohditaan vanhemmuuden moninaisia teemoja. Tsekkaa myös instagramista @uusperhesatu

Lisää Uusperhesatulta:

Muita tämän lukeneita kiinnostivat myös:

Mitä mieltä olet artikkelista?  

JAA