Viimeksi päivitetty 21.2.2024
ENSIMMÄINEN raskaus oli suoraan sanottuna helppo. Toki kaikki oli uutta ja jännittävää, ja ystäväpiirissä ei ollut paljon pikkuvauvoja saati isompiakaan lapsia, niin että olisin jostain isommin vertaistukea tai vinkkejä saanut.
Olihan se kiva vaihtaa ajatuksia ja muistoja omien vanhempien tai sukulaisten kanssa, vaikka heidän omista synnytyskokemuksistaan olikin kulunut aikaa ja aika kultaa muistot. Eikä kaikki ”silloin tehtiin näin” -toteamukset enää istuneet tähän päivään.
Mutta raskautta oli tietenkin ihana seurata. Silloin oli todellakin aikaa seurata joka hetkeä ja jokaista muutosta omassa kehossa ja vauvan kehityksen virstanpylvästä aina alkiosta sikiöksi ja vauvaksi asti.
Jatkuvaa uutuuden viehätystä ja ihastelua että VAU miten naisen kroppa on mahtava ja miten ihmisen sisällä voi kasvaa ihminen, oikeesti miettikää nyt!? En enää edes muista kuinka monta raskaus-appia mulla oli käytössä yhtä aikaa.
Toki sellaisiin kehon muutoksiin, pieniin kipuihin/vihlauksiin ja uusiin tuntemuksiin reagoi aika herkästi ja liikelaskentakin oli tarkassa seurannassa, ihan vaan koska kokemusta asiasta ei ollut, niin miten voisin tietää mikä on normaalia ja mikä taas ei.
Taidettiin käydä sairaalassakin kerran tai pari tän asian tiimoilta, että onko kaikki nyt kunnossa kun musta tuntuu tai mä en oikein tiedä miltä musta kuuluisi tuntua…ja onneksi meitä vastassa oli aina upeaa ammattitaitoista henkilökuntaa, hatun nosto heille kaikille edelleen.
TOINEN raskaus oli myös suht helppo ja kivuton. Koitin oikein miettiä että eikö oikeesti ole ollut mitään rajumpia oireita tai isoja eroavaisuuksia ykkösen ja kakkosen välillä, mutta ei kyllä. Ehkä mut on luotu luomaan uusia elämiä mahassani.
Kakkosen kohdalla aikaa ykkösen syntymästä oli kulunut jo sen verran, että vaikka kaikki oli periaatteessa tuttua ja kerran jo koettu, piti muistoja herätellä uudestaan ja latailla niitä appeja taas puhelimeen.
Kakkosen kohdalla raskauden seuraaminen, koko odotus oli ehkä ennemmin henkisesti erilaista. Se oli kyllä ihanaa, mutta samalla ristiriitaista.
Tuntui toisinaan väärältä ykköstä kohtaan, että nyt kun olen taas raskaana, olenko pilaamassa ykkösen koko maailman kun hänen elämäänsä tunkee kohta täysin uus tyyppi yks kaks yllättäen vaan eikä oikeestaan edes kysytty ykkösen lupaa asiaan! (Huom. Tämä pelko oli täysin turha.)
Ainoa isompi oire kakkosen kohdalla oli loppuraskaudesta aktivoitunut rannekanavan oireyhtymä, joka tuli molempiin ranteisiin jopa niin pahasti etten kahvikuppia pystynyt nostamaan, saati arkisia askareita toteuttamaan, kun käsillä ei saanut kunnon otetta mistään.
Oli todella lähellä että ranteet olisi leikattu ihan pari viikkoa ennen laskettua aikaa, mutta pidin pääni että katsotaan sitten synnytyksen jälkeen tilannetta uudestaan. Ja niinhän ne kivut katosivat samantien kun vauva oli maailmassa ja kaikki turvotus kropasta laski.
Kakkosen kohdalla oli myös jännä seurata raskautta yhdessä ykkösen kanssa. Tai kun aiemmin olin seurannut vaan ykkösen kasvua mahassani, niin nyt hän pääsikin seuraamaan tulevan pikkusisaruksen kasvua. Ja kyllä silloin vielä tuntui siltä, että oli oikeasti aikaa raskauden seuraamiselle ja sen ääreen pysähtymiselle…toisin kuin nyt.
TÄMÄ kolmas raskaus on mennyt VAUHDILLA.
Vasta juuri äsken aloin aavistelemaan tilannetta, vasta käytiin ekassa ultrassa, vasta hetki sitten kerrottiin tuleville isosisaruksille, vastahan me saatiin toi kakkonen meidän elämään! Niimpä, tässä raskaudessa en ole ehtinyt juurikaan pysähtymään tämän raskauden äärelle.
En oikein edes muista tarkalleen millä viikoilla mennään, tai tiedä mitä vauvalle kuuluisi nyt kehittyä tai minkä kokoinen hänen milloinkin kuuluisi olla. Toki appi, mutta vain yksi, on käytössä ja koitan muistaa avata sen edes silloin tällöin.
Jouduttiin tai päästiin, miten sen nyt ottaa, alkuraskaudesta säännöllisin väliajoin sairaalaan tilannetsekkiin ja se ehkä loi omat paineensa koko odotukseen ja miten tän kaiken kuuluisi mennä. Se alun onni ja hehkutus ihanasta asiasta jäi hetkeksi pimentoon, ja elettiin epätietoisuudessa viikkojen kuluessa…
Olen kiitollinen kyllä että tilanteeseen tartuttiin heti, mutta ehkä kuitenkin ne alkuraskauden mustat pilvet on jääneet vähän kummittelemaan.
Neuvolakäynnit on tämän raskauden kohdalla välttämätön rupatteluhetki ja oman painonnousun kauhisteluhetki. Kiva käydä, mutta näin jo kolmannen kohdalla ei oikein tule enää mitään uutta kysyttävää tai kerrottavaa. Kaikki on periaatteessa tuttua, jo kaksi kertaa koettua. Luotan, jälleen kerran, vaan siihen että kaikki hoituu ja selviää kyllä.
