Viimeksi päivitetty 3.4.2024
ENNEN raskautta en oikeastaan missään kohtaa kokenut tai ainakaan tiedostanut varsinaista vauvakuumetta. Nuorena aikuisenakin ajattelin vielä, etten välttämättä koskaan halua omia lapsia.
Nykyisen puolisoni astuttua kuvioihin ajatukseni muuttuivat kuitenkin melko pian ja tulevaisuuden puheissa alkoi olla mukana lapsia. Mieluiten kaksi (tai kolme) lasta, jos onnekkaita ollaan.
Olin ajatellut, että haluaisin tulla äidiksi ennenkuin täytän 30 vuotta. Esikoisen sain täytettyäni muutama kuukausi aiemmin 29 vuotta.
Ajankohta raskautumiselle valikoitui seuraavasti; helmikuussa 2020 oli suunnitelmissa lähteä Alpeille laskettelemaan, jonka jälkeen olisi ollut sopiva hetki perheenlisäykselle.
PANDEMIA muutti kuitenkin suunnitelmia reissun suhteen, jonka jälkeen kalenterista vapautui sopivasti tilaa suuremmille suunnitelmille.
Plussasin heti seuraavasta kierrosta ja minut yllätti että lähes heti plussaamisen jälkeen aloin tuntea oloni äidiksi. Ja hyvin pahoinvoivaksi sellaiseksi kymmenen kokonaisen viikon ajan, viikolta kuusi aina viikolle 16 saakka.
Kerran olen kokenut merisairautta raskauden jälkeen – ja se olotila oli aivan samanlainen kuin raskausaikana.
Appiukko totesi laivareissustamme kertoessaan, kuinka kasvoni kalpenivat sitä mukaa kun laivamatka eteni ja aallokko koveni.
Raskausajan pahoinvointia ei kuitenkaan ollut mihinkään tiettyyn kellonaikaan, vaan jatkuvasti kellon ympäri. Haastetta toi myös välitön tarve syödä 2,5–3 h välein. Myös yölläkin.
Ihana puolisoni huolehti, että yöksi ja aamuksi jääkaapissa odottavat valmiiksi tehdyt voileivät ja aina myös ykköstoiveeni ”jotain raikasta”. Ihanan selkeä toive, eikö?
TULEVAA raskautta pohtiessani en voi olla miettimättä millainen pahoinvointi tällä kertaa tulisi – ja kuinka kauan se lopulta kestäisi. Sitähän ei voi mitenkään etukäteen tietää.
Olen kuitenkin jostain lukenut, että erityisesti ensimmäisessä raskaudessa olisi enemmän pahoinvointia. Ja tyttölapsen kohdalla.
Eli jos nyt toisessa raskaudessa odottaisin pojan sijaan tyttölasta, niin olisiko pahoinvointi näin ollen silti samanlainen kuin ensimmäisen raskauden aikana?
Pahoinvoinnista viis, se on kaikki sen arvoista! Olen mielettömän kiitollinen, mikäli voin toistamiseen kokea kaiken upean raskauteen, synnytykseen ja äidiksi tuloon liittyvän.
Rakastin raskausvatsaani ja olin armollinen sille myös silloin, kun se esti minua solmimasta kengännauhojani ja kun kesäisten veneretkien aallot toivat tuskaisia harjoitussupistuksia.
Raskausajan ruokavaliosta eniten jään jälleen kaipaamaan sinihomejuustoa, graavilohta, sushia, rooibos-teetä ja siemeniä. Koen ruokavalion noudattamisen kuitenkin helpoksi, etenkin kun syy siihen on maailman tärkein.
AJANKOHTA raskaudelle on seuraava pohdinnan aiheeni, mikäli siihen vain voin vaikuttaa.
Joko olisi sopiva aika, jotta lapsille ei tulisi keskenään niin suurta ikäeroa? Miten paljon raskaus ja äitiysloma vaikuttaa kolme kuukautta takaperin alkaneeseen työhön? Kuinka käy opinnäytetyön; onko realistista, että sen saisi tehtyä raskausaikana työn ohessa?
Kiipeilyharrastus jää jälleen pitkille tauoille, mutta voimaharjoittelu ja pyöräily saavat onneksi jatkua! Kesän juhliin voisin ihan hyvin mennä odottavana äitinäkin ja hämmentää siellä juhlakansaa nauttimalla alkoholittomia juomia.
Tuntuu väärältä laskelmoida ja miettiä ajankohtaa näin yksityiskohtaisesti, koska monet ovat yrittäneet kuukausia tai jopa vuosia, eikä osa ihmisistä pysty koskaan saamaan biologista lasta.
Yritän kuitenkin olla itselleni armollinen, koska toiveissa olevan raskauden optimaalisen ajankohdan pohtiminen ei todellisuudessa todennäköisesti satuta ketään.
Sitä pohtivat todennäköisesti kaikki – ja ovat todennäköisesti pohtineet myös he, ketkä eivät aiemmin edes tienneet haasteistaan saada lasta.
PERHEENLISÄYSTÄ koskevissa keskusteluissa on puhuttu paljon ilmiöstä ”sleepwalking through fertility”.
On sanottu, että nykyaikana ihmiset niin sanotusti nukkuvat hedelmällisyytensä ohi halutessaan saada ensin valmiiksi kaiken; uran, hyvän taloudellisen tilanteen, omat seikkailut ja itsensä kehittämisen. Sopiva puolisokin pitäisi löytää ja olla henkisesti valmis.
Elämä toimii kuitenkin usein niin, ettei koskaan ole paras hetki oikeastaan yhtään millekään.
Joten sanoisin kolmekymppisenä naisena napakasti; tartu hetkeen ja tavoittele tärkeimpiä unelmia. Vanhemmaksi kasvetaan kyllä ihan viimeistään lapsen myötä!
OLEN yllättynyt, että haaveilen tänä päivänä kahden lapsen sijasta kolmesta lapsesta. Ajankohdan pohtiminen täytyisi kuitenkin lopettaa tähän samantien, koska toivoisin saavani kaikki lapset ennen 35 ikävuotta.
Nyt seuraa kevyttä ja samalla kovin raakaa matematiikkaa: aikaa tuohon rajapyykkiin olisi siis tasan 3 vuotta 5 kuukautta.
Kaksi raskautta tekisi yhteensä 18 kuukautta eli vuoden ja 6 kuukautta. Ei-raskaanaolon aikaa olisi mahdollista olla ennen 35 vuoden ikää vain vuosi ja 11 kuukautta!
Eli olisiko seuraavilla kahdella lapsella ikäeroa vain maksimissaan tuon verran? Kiirettä pukkaa – ja ajatuksiin tunkeutuu samaan aikaan pelko sekundaarisesta lapsettomuudesta. Entä jos siunattu tila ei näin vain suunnitellen saavukaan?
JONGLEERAUSTA toiveiden, velvollisuuksien, ajan ja raakojen faktojen kanssa, niistä on 2020-luvun perhesuunnittelu tehty.
Pääasia kaikille vanhemmille varmasti kuitenkin on, että lapsi syntyisi terveenä, päätti hän tulla milloin tahansa – vaikka sitten uuden harrastuksen, taloprojektin, uuden työn tai loppusuoralla olevien opintojen kesken!
Jostain toiveista tulee kuitenkin todennäköisesti joustaa ja suunnitelmia hieman muuttaa. Suunnitelmat tuppaavat muuttua aina kulloisenkin tilanteen myötä.
Se on elämää kaikessa ihmeellisyydessään!
