Korvatulehdus on pikkulasten yleinen vaiva

Korvatulehdus syntyy useimmiten tavallisen virusinfektion jälkitautina ja vaatii bakteerin kehittyäkseen. Se aiheuttaa usein kipuoiretta, yölevottomuutta ja itkuisuutta, mutta voi olla myös piilevä. Toistuvista tulehduksista voi seurata kuulon alenema, joten tulehdusten hoito on tärkeää.

Saako vauvalle antaa kananmunaa?

Aikuinen antaa vauvalle kananmunaa
Kananmuna on simppeli, mutta monipuolisesti käytettävä, terveellinen herkku. Mutta saako sitä antaa vauvalle? Katso virallinen ohjeistus.

Puhelin vaaraksi vauvalle?

Äidin runsas matkapuhelimen käyttö yhdistettynä lapsen varhaiselle puhelimen käytölle nostaa lapsen käytöshäiriöiden riskiä, esittää tanskalaisen tutkimus.

Ruokaa ”suusta suuhun” -menetelmällä – ällöä vai hyödyllistä?

Alicia Silverstone on kohauttanut syöttämällä lastaan suusta suuhun -menetelmällä. Hän sanoo, että "lintutekniikalla" on paljon hyötyjä. Katso Silverstonen omalta videolta, miten homma toimii.

Näin pidät vauvan suun ja hampaat kunnossa – hoito alkaa vanhemman omasta suusta

Vauvan suun kunnosta on hyvä alkaa huolehtia jo hyvissä ajoin: parhaat edellytykset lapsen terveelle suulle vanhempi luo pitämällä oman purukalustonsa kunnossa – jo raskausaikana.

Imetystarina

Imettäminen on niin luonnollinen juttu, että sehän sujuu keneltä tahansa äidiltä tuosta vain! Ai ei vai? ReginaVeritas kertoo blogissaan omasta prosessistaan, josta ei ole käänteitä puuttunut. Hän korostaa, kuinka suuri merkitys voi olla asiantuntevalla tuella ja ohjeilla.

Näytä lapselle terveellisen syömisen malli

Haluatko lapsesi oppivan syömään terveellisesti? Siinä tapauksessa sinun pitää itse näyttää esimerkkiä. Asiantuntijat kertovat, miten lapsen saa innostumaan terveellisestä ravinnosta.

Lista parhaista lastenhoitohuoneista

Vauvan kanssa lounastamaan ja kahville? No tottahan toki! Kahvilaa ja ravintolaa valitessa täytyy kuitenkin ottaa huomioon muutama pieni juttu, kun liikkuu vauvan kanssa: vaipanvaihtotilaa saisi olla, eikä imetystilakaan olisi pahitteeksi. Vau.fi:n foorumilaiset listaavat nyt parhaat tärpit lastenhoitohuoneista!

Masentuneet häiritsevät vauvan unta

Masennusoireiset äidit herättävät lapsiaan turhaan yöllä, uusi tutkimus esittää. 

Pikkukeskoset myös autismin vaarassa

Autismin ja hyvin alhaisen syntymäpainon väliltä on löydetty yhteys. Pikkukeskosilla autismia saattaa esiintyä jopa viisi kertaa enemmän kuin normaalipainoisina syntyneillä.

Älypotkupuku mittaa lapsen liikkeitä – auttaa arvioimaan kehityksen poikkeamia

Suomalaistutkijoiden kehittämä älypotkupuku auttaa lapsen neurologisen poikkeamien arvioinnissa. Kun poikkeamat havaitaan aikaisin, lapsi voi saada varhaista tukea kehitykseensä. Tämä voi pienentää esimerkiksi oppimisongelmien riskiä.

Näin hoidat lapsen flunssaa

Lapsi voi hyvinkin sairastaa flunssaa 5–10 kertaa vuodessa. Lepo, nesteen juominen ja tulehduskipulääke auttavat flunssan hallinnassa, mutta oireista riippuen muistakin konsteista voi olla apua.

Aino ja Veeti olivat vuoden 2009 suosituimmat nimet

Suosituimmat nimet 2009
Aino ja Veeti ovat vuonna 2009 syntyneiden lasten suosituimmat etunimet. Ainon sai ensimmäiseksi nimekseen 473 tyttöä ja Veeti annettiin etunimeksi 470 pojalle.

Käsi-, jalka- ja suusairaus herpangiina

Herpangiina (coxackievirus) on virussairaus. Se aiheuttaa pieniä punaisia laikkuja, joiden keskellä on rakkula. Ihottuma puhkeaa suussa ja sitten käsissä ja jaloissa.

Lapsen migreeni on paljon enemmän kuin pelkkää päänsärkyä – tunnista syyt, oireet ja hoitokeinot

Lapsen migreeni
Lapsen migreeni oireilee osin eri tavoin kuin aikuisten migreeni. Koska lapsi ei välttämättä osaa vielä sanoittaa kipuaan, voi migreenin tunnistamiseen mennä aikaa. 

Janet-äiti piti vesirokon tartuttamisbileet – voiko tartunnasta olla haittaa lapselle?

”Juliuksella on vesirokko. Tervetuloa kylään, jos joku haluaa tartunnan”, kahden lapsen äiti, Janet Usken kirjoitti hänen Facebook-virtaansa. Viestin jälkeen kyläilijöitä riitti. Vesirokon sairastaminen sisältää kuitenkin aina riskejä. Asiantuntija suositteleekin vesirokkorokotusta kaikille.

Polio eli lapsihalvaus

Polio eli lapsihalvaus on viruksen aiheuttama sairaus, joka pahimmillaan johtaa hengityselimistön halvaantumiseen ja sitä kautta kuolemaan. Polio on saatu lähes hävitettyä maailmasta tehokkaalla rokottamisella, mutta sairastuminen on edelleen mahdollista.

Tuhkarokko tarttuu helposti – vain rokote suojaa siltä

Tuhkarokko on erittäin tarttuva virustauti, joka aiheuttaa koko kehon yleisinfektion – lisäksi sen vanavedessä seuraa usein joukko jälkitauteja, jotka rasittavat sairastunutta.

Kurkunkannen tulehdus

Kurkunkannen tulehduksen aiheuttaa Haemophilus influenzae B -bakteeri. Kurkunkansi turpoaa ja salpaa hengitysteitä. Hib-rokotteen ansiosta sairaus on onneksi jo hyvin harvinainen.

Älä kasvata lapsestasi suorittajaa – näin lapsen tekemisissä ja harrastuksissa säilyy ilo

Suorituskulttuuria pidetään yhtenä syynä lasten lisääntyville mielenterveyden ongelmille. Onnistumisen paineet kasautuvat lasten niskaan monelta suunnalta. Kehityspsykologi Kaisa Aunolan mukaan vanhemmat voivat kuitenkin omalla toiminnallaan vaikuttaa siihen, kuinka pakottaviksi lapsen suorituspaineet kehittyvät.

Taaperolla menee hermot, kun…

Kun taapero kiukuttelee, vanhemmat eivät ymmärrä. Miten lapsi jaksaa narista pikku jutusta koko illan?  Lue jutusta seitsemästä kriisistä, jotka jokainen taaperon vanhempi tunnistaa, mutta jotka vain taapero itse ymmärtää.

Noah aloitti pottatreenit jo 10 viikon ikäisenä – onko varhaisesta pottailusta hyötyä vai haittaa?

Noah Elias ei ole kakannut vaippaan kuin kaksi kertaa sen jälkeen, kun hänen äitinsä alkoi opettaa häntä kuivaksi 10-viikkoisena. Lastenklinikan urologisen osaston ylilääkäri Seppo Taskinen kertoo, onko varhaisella pottailulla haittavaikutuksia lapsen kehitykseen.

Umpilisäkkeen tulehdus

Lapset voivat saada umpilisäkkeen tulehduksen kaikenikäisinä, mutta sairaus on hyvin harvinainen ennen 4. ikävuotta.

Pienetkin osaavat kiusata

Kiusaaminen on yleistä päiväkodeissa. Tyypillisintä kiusaamista on porukan ulkopuolelle jättäminen.Kiusaamista esiintyy myös tönimisen, lyömisen, lahjonnan, haukkumisen, ilkeilyn ja juonittelun muodossa. Kiusaamista päiväkodeissa tutkivat Mannerheimin lastensuojeluliitto ja Folkhälsan.

Älä jätä lasta pitkiksi ajoiksi yksin ruudun ääreen – vuorovaikutuksen puute voi jarruttaa lapsen kielellistä kehitystä

Yksin ruudun edessä vietetty aika voi haitata lapsen kielellistä kehitystä, selviää tuoreesta Helsingin yliopistossa tehdystä tutkimuksesta. Tutkijan mukaan ruutuajan minuuttien sijaan kannattaa kääntää katse lapsen ja vanhemman vuorovaikutukseen.

Raskausaikaan ja syntymään liittyy tekijöitä, jotka voivat lisätä lapsen riskiä ahdistuneisuuteen

Tietyt raskauden ja syntymän aikaiset tekijät voivat lisätä lapsen riskiä sairastua ahdistuneisuushäiriöön, selviää Turun yliopistossa tehdystä lääketieteen alan väitöstutkimuksesta.

Katso satumaiset imetyskuvat imettävistä jumalattarista!

Kun valokuvaaja Ivette Ivens sai ikävää palautetta imetyksestä, hän päätti tehdä imetyskuvasarjan, jossa imettäjät olisivat kauniita kuin jumalattaret. Katso jutusta satumaiset imetyskuvat!

Herne kerrallaan – saako yksivuotiaani tarpeeksi ruokaa?

Kun vauvavuoden juuri taakseen jättänyt ihmistaimi opettelee syömään oikeaa ruokaa, vanhemmat ovat joskus huolesta mutkalla: Saako lapsi nyt ihan varmasti tarpeeksi ruokaa tuolla ”yksi herne kerrallaan” -tyylillä? Foorumilla käydään vauvan ruokailusta mielenkiintoista, yksivuotiaan lapsen isän aloittamaa keskustelua.

Nelikuisen uni

Useat lapset nukkuvat jo nelikuisina koko yön yhteen menoon, mikä käytännössä tarkoittaa tässä vaiheessa 5-6 tuntia.Voit siis iloita siitä, että lapsi pysyy valveilla ja haluaa leikkiä ja pitää hauskaa yhä pitempiä hetkiä päivästä. Lapsen kiinnostus yhdessäoloon muiden perheenjäsenten kanssa lisääntyy. Nuo aktiiviset valvejaksot tekevät päivästä rikkaamman. Tämä myötävaikuttaa puolestaan yhtenäisen yöunen muodostumiseen, ja vuorokausirytmi asettuu vähitellen paikoilleen.   

Vihurirokko tarttuu pisaratartuntana – oireina ihottumaa sekä osalla pahoinvointia ja flunsaan kaltaisia oireita

Vihurirokko on rubellaviruksen aiheuttama rokkotauti. Nykyisin sitä ehkäistään tehokkaasti MPR-rokotteella.

Mikä pieniä pelottaa?

Möröt, kummitukset ja muut kammotukset ovat tuttuja pelkoja lapsille ja aikuisille. Mutta pienten lasten pelkojen kohteet voivat olla myös aivan arkisia asioita! Vau.fi:n foorumilla äidit kertovat, mikä lapsia pelottaa.

Alusvaatemainoksia suvaitaan paremmin kuin julki-imetystä

Imettäviä äitejä poistetaan ravintoloista ja kaupoista kaduille tai pyydetään jatkamaan imetystä vessassa. Särkänniemen Näsinneulassa tehtiin taannoin imetyksestä loppu, etteivät ulkomaalaiset miesasiakkaat järkyttyisi. American Airlines halusi suojella pikkutyttöä näkemästä vilausta imetyksestä. Mediatutkija Iiris Ruoho ja imetystutkija Jenny Säilävaara pohtivat, miksi julki-imettäminen herättää tunteita.

Leo: Nimen merkitys, alkuperä ja yleisyys

Leo
Leo on uljas ja voimakas kuin leijona! Mitä muuta nimestä ja sen yleisyydestä tiedetään? Mitkä nimet sopivat sen rinnalle? Lue kaikki Leosta.

Sikotauti saa sylkirauhaset turpoamaan

Sikotauti on rokotusten myötä harvinaiseksi muuttunut virusinfektio, jonka yhteydessä sylkirauhaset usein turpoavat.

Vauvojen riski joutua influenssan vuoksi sairaalahoitoon on suuri – myös kouluikäisten osuus kolminkertaistunut

Influenssaan sairastunut alle puolivuotias vauva tarvitsee sairaalahoitoa yhtä suurella todennäköisyydellä kuin vanhus. Asia selviää tuoreesta lääketieteen alan väitöstutkimuksesta.

Allergia voi yllättää

Allergia on kehon muuttunut tapa reagoida kohteisiin, jotka ovat pohjimmiltaan vaarattomia. Niitä ovat esimerkiksi punkki, home, eläimen turkki, erilaiset ruokatavarat ja lääkkeet, tietyt metallit sekä heinien ja puiden siitepöly.

”Sairaala aiheutti minulle imetysfobian”

Minna halusi varta vasten synnyttää Vammalan aluesairaalassa, sillä sairaalaa on kiitelty vauvamyönteisyydestä. Vauvamyönteisyyteen kuuluu hyvä imetysvalmennus. Minnan kokemukset ovat kuitenkin päinvastaiset. Hänen mukaansa sairaala aiheutti hänelle imetysfobian.

Jos uskallat herkistyä lasten tavalle nähdä maailman, saatat oppia jotain uutta myös itsestäsi

”Aikuiset helposti ajattelevat, että minä tiedän, miten asiat pitää tehdä ja mikä on oikein. Jos kuitenkin uskaltaa luopua omasta kannasta ja herkistyä lasten tavalle ymmärtää maailma, saattaa oppia jotain uutta myös itsestään”, lasten tietämisen tapaa tutkinut Elina Viljamaa sanoo.

Karkkikalenteritesti

Lapsi- ja äitiraati testasivat kahdeksan suklaa- ja karkkikalenteria. Äitien ja lasten mielipiteet eroavat toisistaan monessa asiassa. Siinä missä lapset nauttivat melkein mistä tahansa makeasta, äidit eivät koskaan ostaisi kalenterisuklaata kaupasta itselleen.

Aliravituilla vauvoilla heikommat edellytykset menestyä

Ensimmäisenä elinvuotenaan aliravitsemuksesta kärsineet menestyvät heikosti myöhemmin elämässä, vaikka aliravitsemustila rajoittuisi vain varhaisvaiheisiin.

Vesirokko

Vesirokko on lapsuusiän tavallisimpia tartuntatauteja. Sairaus alkaa pienellä kuumeella tai päänsäryllä, ja muutaman tunnin kuluttua puhkeaa kutiava ihottuma: pieniä, punaisia täpliä, jotka muuttuvat pian rakkuloiksi. Ihottumaa voi tulla myös suun ja sukuelinten limakalvoille. Vesirokko leviää helposti pisaratartuntana, ja itämisaika on 2–3 viikkoa. Lapsi on...

Aivosolujen joukkopako eli kun imetys pehmentää pään

Vauvalla on päässään pehmeä kohta, aukile. Eräänlainen ”aukile” on myös äidillä, sillä vauvan ensimmäisten kuukausien aikana äidin äly ei useinkaan ole terävimmillään. Tuoreet äidit unohtelevat yksinkertaisempiakin asioita ja arki täyttyy joskus hullunkurisistakin töppäilyistä.

Syrjäytyminen alkaa varhain

Ihmisen ajautuminen yhteiskunnan marginaaliin ei ala vasta työiällä, vaan sillä on pimemmät juuret.  Lapsen lähtökohtia määritellään jo kohdussa.

Pieni vaiva luovuttajalle, suuri apu lapsettomalle – munasolujen lahjoittajaa motivoi ennen kaikkea halu auttaa

Miltä sinusta tuntuisi antaa tuntemattomalle elämän kokoinen lahja? Munasolujen lahjoittaja auttaa tekemään pitkäaikaisista lapsihaaveista totta. 

Peppu- vai kainalolämpö vauvalta?

Tarkimman kuumemittauksen saa pepusta. Vastasyntyneillä ja keskosilla peppumittaus saattaa aiheuttaa komplikaatioita, mutta mittauksen vaarallisuudesta ei ole näyttöä.

Aivokalvontulehdus lapsella on harvinainen, mutta vaarallinen tauti

Aivokalvontulehdus lapsella
Bakteeriperäinen aivokalvontulehdus lapsella on tauti, jonka kanssa ei kannata leikkiä. Rokotus suojaa kuitenkin tehokkaasti tartunnalta, ja Suomessa aivokalvontulehdusta esiintyy lapsilla enää erittäin harvoin.

Kotiäitieihin suhtaudutaan tarpeettoman vihamielisesti

Kehityspsykologian asiantuntija Aric Sigman nosti kissan pöydälle Mothers at Home Matter -konferenssissa pitämässään puheessa. Sigmanin mukaan kotiäidit kohtaavat rasismin kaltaista vihapuhetta.

Sormiruokailu saattaa edistää lapsen terveellistä ruokavaliota

Sormiruokailevat lapset saattavat ajautua terveellisemmille raiteille. Englantilaisen tutkimuksen valossa lapsen syöttäminen lusikalla nimittäin nostaa lapsen myöhempää lihavuusriskiä.

Monikäyttöiset rintapumput

Liian paljon maitoa? Huono maidoneritys? Rintapumppu tuo apua imetyksen ongelmiin.

Vauvasta Urpo?

Antaisitko lapsellesi nimen Urpo? Entä miltä kuulostaa Yrjö? Negatiivisin merkityksin ladattuja nimiä saa edelleen antaa. Antajia on tosin harvassa.

Imetä tunnin sisällä synnytyksestä – ripeä ensi-imetys parantaa vauvan elinmahdollisuuksia

Äidinmaito on vastasyntyneelle äärimmäisen tärkeää, tiedottaa UNICEF. Jos ensimmäinen imetyskerta tapahtuu yli tunnin päästä synnytyksestä, vauvan kuolemanriski kasvaa huomattavasti.

Nukkua vauvan kanssa? Ha!

Videon otsikko kertoo kaiken olennaisen: "Vauvan kanssa nukkuminen ei ole nukkumista". Katso vaikka itse.

Päänsärky

  Mistä päänsärky voi kertoa? • Päänsärky ja kuume voivat merkitä äkillistä tulehdusta. • Otsan ja poskien kivut, varsinkin heti kylmettymisen jälkeen, voivat merkitä sivuontelotulehdusta. • Toistuva päänsärky voi merkitä jännityspäänsärkyä tai migreeniä. • Stressi tai nesteenpuutoskin voivat aiheuttaa päänsärkyä. • Päivittäinen päänsärky, varsinkin yöllä tai aamulla, voi merkitä aivosairautta.       Mitä...

Molemmat äidit imettävät tytärtään

Kun kaksi äitiä hankkii yhteisen lapsen, lastenhoito helpottuu. Näin on ainakin Elin ja Lilian Carlbergin perheessä, jossa molemmat naiset imettävät tytärtään Lovisia. Lue jutusta, miten homma hoituu.

Vauvalla on älliä

Pienelläkin vauvalla on hoksottimet kohdallaan: vauvalla on oikeustajua, hän ymmärtää huumoria ja osaa jopa tulkita koiran haukkua. Lue uusista tutkimustuloksista, millä tavoin vauva on älykäs.

Itsehillintä: tie menestykseen

Katso videosta, miten lapset kiemurtelevat karkkihimojensa kourissa. Mutta miksi pitäisi hillitä itsensä? Jotta menestyisi aikuisena, uusi tutkimus esittää.

Leikki-ikäisten lasten astman erityispiirteet

Astma on lasten tavallisin krooninen sairaus, joka on yleistynyt muiden allergisten tautien tapaan. Hengitysvaikeuksia esiintyy jopa 20 prosentilla lapsista, mutta oireet katoavat useimmiten aikuisuuten mennessä. Vain 3-5 prosenttia aikuisväestöstä kärsii astmaoireista.

Jäykkäkouristus vaanii lasta maaperässä ja eläinten puremissa

Jäykkäkouristus on Clostridium tetani -bakteerin aiheuttama tauti, jossa bakteerin erittämät toksiinit kulkeutuvat keskushermostoon, aiheuttaen kouristelua ja lopulta kuoleman. Jäykkäkouristusbakteeria löytyy yleisesti maaperästä joka puolelta maailmaa ja ainoa tapa suojautua taudilta on rokote.

Ylivilkkailla lapsilla paljon uniongelmia

Tarkkaavaisuushäiriöisistä lapsista ehkä jopa kolme neljästä kärsii erilaisista uniongelmista.

Äidit heräävät isiä useammin

Veteleekö isä usein sikeitä, vaikka vauva kiljuu vieressä? Et ole asian kanssa yksin. Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan monet työssä käyvät äidit kärsivät katkonaisesta unesta työssä käyviä isiä useammin.

Julki-imetys: ”Hoitaisit tuon jossain muualla”

Julkinen imettäminen herättää tunteita. Toiset pitävät järkevänä, että vauva saa ruokansa oli tilanne mikä tahansa. Toiset taas pitävät tissien vilauttelua julkisilla paikoilla epäkorrektina. Kaksi äitiä kertovat omista kokemuksistaan.

Ristiäisissä lapsi saa nimen uskonnollisin menoin – kasteessa lapsi kutsutaan kirkon jäseneksi

Kasteen yhteydessä lapsi saa nimen. Samalla kaste on sakramentti, johon liittyy syviä uskonnollisia merkityksiä. Mutta kuinka moni kristitty ajattelee enää kasterituaalin teologista puolta valitessaan kasteen lapselleen?

Entä jos lapsen saisi nimetä miten tahansa?

Suomessa lapselle ei voida antaa mitä tahansa nimeä vaan raamit määritellään nimilaissa. Yhdysvalloissa tilanne on toinen: siellä lapsen nimeämistä rajoittaa ainoastaan vanhemman mielikuvitus. 

Ruokatottumukset luodaan kotona

Perheen asenne ruokaan ja aterioihin tarttuu lapseen, eli lapsi todennäköisesti omaksuu vanhempien ruokatottumukset. Keittiöaskareet antavat elämyksiä sekä pienille että isoille kokeille. Lapsi tarvitsee riittävästi ravintoa kasvaakseen ja kehittyäkseen ja voidakseen omistautua moneen erilaiseen puuhasteluun.

Säästätkö tai sijoitatko lapsellesi? 40% vanhemmista tekee niin

Suomalaisvanhemmista noin 40 prosenttia kertoo säästävänsä lapsilleen. Rahoja lapsilleen sijoittaa vajaa viidennes vanhemmista.

Tytär halusi leikata hiuksensa lyhyiksi – ja se oli äidille kovempi paikka kuin hän olisi ikinä uskonut

Britt Reintsin tytärtä ei kiinnosta leikkiä prinsessaleikkejä tai pukeutua tyttömäisiin vaatteisiin. Britt yllättyy omaa itkureaktiotaan, kun tyttö päättää leikata lyhyen tukan. Mutta miksi se on äidille niin kova pala purtavaksi?

Vuoden 2015 kalenterissa kymmeniä uusia nimiä

Vuonna 2015 kalenteriin on saatu komea lista uusia nimiä. Nimipäiväkekkereitään pääsevät viimeinkin viettämään muun muassa Sisu, Taika, Okko ja Pipsa. Katso täydellinen lista kaikista lisätyistä nimistä juhlapäivämäärineen.

Polio on nyt hävitetty Afrikasta rokotuksilla

Villi poliovirus on onnistuneesti kitketty Afrikan mantereelta – uusia tapauksia ei ole kirjattu neljään vuoteen. Onnistumisen taustalla on periksiantamaton taistelu rokotusten ulottamiseksi jokaiselle mantereen asukkaalle.

Ekstrakromosomeja

Noin yhdellä pojalla 700–1000 vastasyntyneestä lapsesta on kaksi Y-kromosomia. XYY-kromosomilla varustettuja miehiä on pidetty aggressiivisina. Käsitys joutaa kuitenkin jo roskakoriin.

Kurkkutulehdus

Kurkkutulehdus aiheutuu usein viruksista tai streptokokkibakteereista. Oireina ovat kuume, kurkun turvotus ja kaulan suurentuneet ja hellät imurauhaset.

Lihavuus saattaa saada alkunsa jo kohdussa

Monet ylipainoiset aikuiset ovat saattaneet ohjelmoitua lihaviksi jo raskausaikana. Tähän ainakin viittaa tuore australialaistutkimus, jossa äidin raskauden aikaisen painonnousun todettiin vaikuttavan jälkeläisen painonkehitykseen.

Missä taaperot ovat parhaita? 10 seikkaa

Taaperot ovat parhaita muun muassa hurmaamisessa: kun taapero hymyilee, koko maailmaa hymyilee hänen kanssaan. Taaperoilla on myös muita erityisiä kykyjä. Tarkasta listalta, missä asioissa taaperot ovat parhaita.

Vauvat tunnistavat surullisen ja iloisen musiikin toisistaan

Jopa 5-kuukautiset vauvat erottavat tunteita musiikista, tutkimus esittää.

Napatynkä ja muita enemmän tai vähemmän erikoisia muistoja vauvavuodesta

Monen lapsiperheen kirjahyllystä löytyy vauvakirja, johon on kerätty muistoja lapsen ensimmäiseltä vuodelta. Perinteisesti talteen otetaan ensimmäinen hiussuortuva, kuvia ja tarinoita. Mutta miltä kuulostaisi esimerkiksi napatyngän säilöminen? Lue, millaisia muistoja Vau.fi:n foorumilaiset ovat ottaneet talteen ja ota ihanimmat vinkit talteen!

Onko vaippa märkä – katso Twitteristä!

Uusi TweetPee iPhone-sovellus lähettää viestin kännykkääsi, kun lapsi pitää vaihtaa kuiviin. Brasiliassa julkaistu sovellus on saatavilla ainoastaan portugaliksi. Pitäisikö sovellus kääntää suomeksi?

Vauvan kasvuvauhti vaikuttaa mielentoimintojen kehitykseen

Hitaasti vauvana kasvavat pärjäävät mm. päättely- ja hahmotuskykyä mittaavissa testeissä huonommin kuin reippaammin kasvavat ikätoverit, vaikka he olisivat syntyneet täysiaikaisina.

Vauva yksin autossa – äiti jätti viestin

Uusiseelantilainen äiti lähti ostoksille Porirua Pak'n Save -supermarkettiin ja jätti vauvan yksin autoon nukkumaan. Hän jätti viestin vauvan viltin päälle. Lue jutusta, mitä tapahtui.

”Meillä ei vauva purkkiruokaa syö”

Purkkiruoka vastaan kotisoseet -jaottelu nostaa monesti tunteet pintaan, ja keskustelu kärjistyy helposti. Tasaisin väliajoin sosiaalisessa mediassa leimahtaa, kun äidit vaihtavat mielipiteitä vauvan ruokkimisesta. Mutta mikä on Vau.fi:n foorumilaisten suhde purkkiruokaan? Äidit kertovat, kuinka usein purkkiruokaa kulutetaan!

Neljännes isistä ei pidä isyysvapaata lainkaan

Keskimäärin isät olivat isyys- tai vanhempainvapaalla 6 viikkoa. Vanhempainpäivärahaa saaneiden isien määrä väheni vuonna 2018.

D-vitamiinin puute lisää lasten hengitystietulehduksia

D-vitamiinin vähyys saattaa osaltaan lisätä lasten hengitystietulehduksia ja hengityksen vinkunaa, hiljattain julkaistu tutkimus osoittaa. Suomessa lasten, nuorten ja raskaana olevien D-vitamiinin saantisuosituksia on vastikään päivitetty.

Lapsi näkee keskosuudesta koituneet haitat lievemmässä valossa kuin vanhemmat

Hyvin pienikokoisina syntyneet lapset kohtaavat monia terveysongelmia elämänsä aikana. Ongelmien suuruus ja luonne kuitenkin vaihtelevat sen mukaan kysytäänkö asiasta lapselta vai vanhemmilta.

Tee punkkitarkastuksesta jokailtainen tapa

Puutiaisen eli punkin levittämä vaikeitakin ongelmia pahimmillaan aiheuttava borrelioosi on yleistynyt Suomessa nopeasti. Koko kesäisen päivän ulkona viihtyvä lapsi kannattaa tarkastaa punkkien varalta joka ilta.

Suomalaislapsille syötetään eniten purkkiruokaa Euroopassa

Suomalaiset ostavat vuosittain 55 miljoonaa lastenruokapurkkia. Se on yhtä vauvaa kohti enemmän kuin missään muussa Euroopan maassa. Laiskojako täällä ollaan vai mistä moinen johtuu? Osallistu kyselyyn ja kerro, kuinka usein sinun lapsesi saa ruokaa purkista.

Mozart kasvattaa keskosia

Musiikilla on yllättäviä vaikutuksia ihmiseen. Mozartin kuuntelu ei kasvata järkeä, mutta saa keskoset kasvamaan, väittää uusi tutkimus.

Pienet, suuret ensiaskeleet!

Ne horjuvat mutta maagiset ensimmäiset askeleet! Ja se lapsen ilo uuden taidon äärellä! Katso suloinen kimara ensiaskeleista.

Kurkkumätä on rokotusten avulla lähes hävitetty Suomesta

Kurkkumätä on bakteerin aiheuttama raju tauti, joka vaatii aina sairaalahoitoa – hoidosta huolimatta 5–10% siihen sairastuneista kuolee länsimaissa.

Unenpuute lihottaa vauvaa

Liian vähän vuorokaudessa nukkuvat vauvat lihovat muita herkemmin.

Aggressiivisista lapsista kasvaa sairaita aikuisia

Aggressiiviset lapset ovat aikuisena sairaampia ja käyttävät muita enemmän lääkäripalveluita, kanadalaistutkimus osoittaa. Havainto vahvistaa näkemystä, jonka mukaan lapsuuden oloilla on koko elämän jatkuva vaikutus ihmisen terveyteen.

Myytti: Kotihoito on lapsen etu

Päiväkotihoidon puolustajat joutuvat usein altavastaajan asemaan. Onko kotihoidolla todella sellainen etulyöntiasema päiväkotihoitoon nähden, että päiväkotiin lapsensa laittaneita vanhempia voisi syyllistää asiasta?

Tuhkarokkotartunta jyrää elimistön puolustuskyvyn – rokotteella ei vastaavaa haittaa

Ihmiseltä toiselle tarttunut tuhkarokko aiheuttaa elimistössä taudeilta puolustavan immuunijärjestelmän osittaisen "muistinmenetyksen" ja altistaa vakaville infektioille. Tuhkarokkorokotteella tämä muistinmenetys pystytään välttämään.

Vääntöä nimestä

Nimenanto ei ole mikään helppo juttu - varsinkaan, jos puolison korvaa hivelevät täysin erilaiset nimet kuin omaa. Sopivan nimen valitsemiseksi saattaa joutua vääntämään kättä ja tekemään kompromisseja. Lue, miten Vau.fi:n äidit ovat saaneet nimiehdotuksensa läpi ja kuinka käy, kun lapsi saakin aivan muun nimen kuin alunperin oli ajatuksena.

Melonikakun leiponut Hanna: ”Meillä ei tuputeta lapsille sokeria”

Lapsen sokerittomaan ruokavalioon kuuluva melonikakku herätti keskustelua Vauva-foorumilla. Toiset ovat sitä mieltä, että lapsella pitää olla perinteinen sokerikermakakkua synttäripäivänään. Mitä mieltä sinä olet? Äänestysmahdollisuus löytyy jutun lopusta.

Äiti lohduttaa isää enemmän

Kun vastasyntyneeltä lapselta otetaan verikoe, on iso merkitys, onko lapsi yksin vai vanhempiensa sylissä. Myös vanhemmalla on väliä, sillä äiti tuo enemmän lohtua, kanadalainen tutkimus esittää.

Vauva syntyi sydän irrallaan

Marquissin perheen nuorimmainen lapsi syntyi sydän vartalon ulkopuolella. Äärimmäisen harvinaisen tilan lisäksi vauvan sydän oli puolet tavallista pienempi.

Suun sieni-infektio

Suun sieni-infektiossa kieleen ja suun limakalvoille nousee valkoisia katteita.

Haukotus ei tartu vauvaan

Kaiken ikäiset haukottelevat. Jopa sikiöiden on havaittu haukottelevan. Haukotukset tarttuvat kuitenkin vasta myöhemmällä iällä, todisti yhdysvaltalainen tutkimus.

Ensimmäinen vuosi valokuvin

Vanhemmille tarkoitettu Vauvasi kuvassa -valokuvausopas neuvoo, kuinka vauvan ensimmäisen vuoden kasvutarinan saa ikuistettua tunnelmallisiin valokuviin.

Oliver: Nimen merkitys, alkuperä ja suosio

Oliver on ollut vuosia suosituimpia Suomessa annettuja nimiä pojalle. Lue nimen merkityksestä ja alkuperästä. Löydä myös vinkit toiseksi nimeksi ja sisarusten nimiksi.

Ennenaikaiset synnytykset saattavat lisääntyä lämmössä

Hellelukemat saattavat lisätä ennenaikaisen synnytyksen todennäköisyyttä, amerikkalaistutkimuksessa selvisi. Tarkastelussa oli mukana 60 000 odottajaa, joiden lapset syntyivat toukokuun ja syyskuun välisenä aikana.

Mitä äidit miettivät yöllä imettäessään?

Lastaan syöttävät äidit pyörittelevät mielessään monenlaisia sumuisia ajatuksia – sillä välin, kun muu maailma nukkuu makeasti.

Sokeri ja lohduttaminen – vaarallinen yhdistelmä

Kaikki lapset pitävät sokerista. Kun lapsi saa makeasta lohdun, hänen makutottumuksensa kallistuvat epäterveelliseen suuntaan. Lapsi tottuu nopeasti sokeriin ja alkaa karttaa muita makuja. 

Pelotta lääkäriin!

Voi ei, lapsella on taas korvatulehdus ja edessä on lääkärikäynti! Edellisellä kerralla äidin oli pakko pitää kirkuvaa lasta väkisin paikallaan. Miten lapselle pitäisi kertoa, että lääkäri aikoo taas tutkia kipeitä korvia?

Imetys ei ole välttämätöntä hoivahormonin kannalta

Imetyksen sanotaan tukevan positiivisen äiti-lapsisuhteen kehittymistä. Hoivahormoni oksitosiinin kannalta imetys ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Oksitosiiniasiantuntija kertoo, miten hoivahormonia syntyy.

Suolanhimo opitaan jo puolivuotiaana

Mieltymys suolaiseen ruokaan opitaan puolen vuoden iässä, kun lapset alkavat saada kiinteää ruokaa ja sen mukana suolaa.

Mikä minusta tulee isona?

Poliisi, leipuri, lääkäri tai opettaja. Vai sittenkin prinsessa, astronautti, Puuha-Pete tai karkkitehtailija? Pienten lasten toiveammateissa vain mielikuvitus on rajana – minustahan voi tulla ihan mitä vain!

Imetti ravintolassa – lensi kadulle

Rintamaito on vauvan ruokaa myös ravintolassa. Kaikialla ei kuitenkaan katsota suopeasti julki-imettämistä.

Hepatiitti

Hepatiitti (maksatulehdus) johtuu yleensä virustartunnasta. Jos äiti on hepatiitti B-viruksen kantaja, lapsi voi saada tartunnan syntymässä. Riskiryhmän sylilapsi rokotetaan sitä vastaan.

Lanugo eli untuvakarva kasvaa sikiölle monesta hyvästä syystä – karvaa voi olla vastasyntyneelläkin

Lanugo
Lanugo on sikiön kehossa kasvavaa untuvakarvoitusta, jonka tarkoituksena on muun muassa suojata sikiön ihoa. Muitakin syitä karvoitukselle on.  

Päiväkodissa kieli kehittyy

Alle kolmevuotiaiden päivähoidosta ollaan montaa mieltä. Uusi norjalainen tutkimus esittää, että muodollisessa päiväkotihoidossa olevien lapsien kielitaito kehittyy muita lapsia paremmin.

Aiheuttaako pitkä täysimetys allergioita?

YLE uutisoi 26.1. uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan allergiariskit nousisivat myöhäisten kiinteiden aloittamisen seurauksena. Tutkimus on kuitenkin tulkittu väärin uutisessa, kertoo lastentautien erikoislääkäri Jarmo Salo.

Ruokaa ja höpötystä

Suu on mahtava lihaskimppu. Sillä jauhetaan ruoka muusiksi ja tuotetaan sanoja ja lauseita. Häiriöt vauvan syömisessä voivatkin vaikuttaa myöhemmin lapsen puheen kehitykseen.

Suomalaislapsia ei imetetä tarpeeksi pitkään

Puolen vuoden ikää lähestyvistä suomalaislapsista vain 9 prosenttia on täysimetyksellä, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreesta katsauksesta. Maailman terveysjärjestö WHO:n suosituksen mukaan lapselle ei tulisi antaa muuta kuin äidinmaitoa puolen vuoden ikään saakka.

Imetyspainostus ahdistaa: ”Sain tuttipullokuvasta paheksuvia kommentteja Facebookissa”

Jokaisella on mielipiteensä vauvan oikeaoppisesta ravinnosta. Vau.fi:n lukijat kertovat, minkälaiset imetysneuvot ärsyttävät heitä. Varsinkin isovanhempien tyrkyttämät neuvot ovat aiheuttaneet välirikkoja, perhetyötä tekevä psykoterapeutti Jaana Pajunen kertoo.

Mies tekee sen väärin! ”Yritän pitää suuni kiinni”

”Joskus tuntuu, että mies tekee asiat niin epäkäytännöllisesti eikä ennakoi yhtään tilanteita”, Vau.fi:n foorumilla tuskaillaan. Lue, mitä miehet tekevät äitien mielestä väärin.

Atooppinen ekseema

Tämä ekseema johtuu perinnöllisistä ja ympäristötekijöistä. Ekseema puhkeaa punaisena, kutiavana ihottumana, ennen kaikkea poskilla, polvitaipeissa ja kyynärtaipeissa mutta myös muualla.

Kaksi viikkoa vanha poika ja tissin autuus

Vauva on tullut taloon ja varastanut isän sydämen. Maidon tuoksuinen koti ja silmiin tuijottava poika on vienyt voiton baari-illasta kavereiden kanssa.

Lapsen luonne ennustaa tulevia terveysongelmia

Monet terveysriskit ja haitalliset elämäntavat saattavat selittyä heikolla itsehillinnällä ja impulsiivisuudella, tuore tutkimus vihjaa. Tutkimuksen perusteella yhteys havaitaan jo kolmivuotiaille tehdyissä testeissä.

Vauvarokko (exantema subitum)

Monet lapset saavat vauvarokon kuuden kuukauden ja kolmen vuoden välillä. Kattavien tutkimusten mukaan useimmat lapset ovat sairastaneet sen ennen 4. ikävuotta. Itämisaika on 9–15 päivää. Vaikka se on virustauti, sitä ei esiinny epidemioina.

Kakkailme ja potta

On tuo pottakin kumma kapistus, sellainen pitää olla ja muksu pitää sille opettaa mahdollisimman nopeasti, mutta lasta ei kuitenkaan missään tapauksessa saa viedä sille liian aikaisin, tai muuten se traumatisoituu, Vau.fi:n perjantaibloggari Samantha kirjoittaa.

Äidin masennus lisää lapsen masennusriskiä

Äidin kärsimä raskauden jälkeinen masennus vaikuttaa lapseen. Uuden yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan äidin masennus nostaa lapsen masentumisriskiä.

Tissi – uusi rauhan symboli?

Onko tissi pelkkä maitotynnyri vauvalle tai seksiobjekti miehelle? Voisiko rinnan nostaa jopa rauhan symboliksi? Anu Korpinen pohtii kysymystä blogissaan.

Pitkään rintaruokitut lapset pysyvät hoikkina

Yli neljä kuukautta rintaruokitut lapset ovat teini-ikäisinä hoikempia kuin lyhyemmän aikaa imetetyt. Myös heidän riskinsä tulla ylipainoiseksi oli vähäisempi.

VIDEO: Suuri pako (pinnasängystä)

Luulitko, että portit ja korkeat laidat pidättelevät vaippaikäisiä? Väärin! Näitä toimeliaita tenavia ei pidättele mikään.

Imettäminen suojaa kätkytkuolemalta

Imettäminen voi tuoreen tutkimuksen perusteella pienentää kätkytkuoleman vaaraa. Parhaan suojan saa täysimetyksestä, tutkijat kirjoittavat Pediatrics-lehdessä.

Ethän jättänyt lastasi rokottamatta koronan vuoksi? Tästä syystä rokotteet kannattaa ottaa myös poikkeusaikana

Pikkulapset ovat saaneet tänä keväänä tavallista vähemmän rokotuksia. Syynä on koronavirusepidemia, joka on rajannut terveyspalveluja ja toisaalta saanut vanhempia peruuttamaan neuvola-aikoja. THL:n asiantuntija muistuttaa, että rokotteet on tärkeä ottaa oikea-aikaisesti poikkeustilassakin.

Kihomato

Kihomatoa on yleisesti sekä pienillä että isoilla lapsilla. Seitinohuet valkoiset madot ovat n. 1 cm:n pituisia ja elävät suolessa. Lapsi saa niitä syömällä jotain, missä on madon munia.

Koirasta apua lapsen allergiaan – kissasta ei

Allergiselle lapselle kehittyy harvemmin ihottumaa, jos kodissa on koira lapsen ollessa alle vuoden ikäinen, tuoreessa tutkimuksessa havaittiin.

Sikotauti

Sikotauti on tarttuva virussairaus, joka on nykyään rokotusten ansiosta harvinainen. Tauti leviää pisaratartuntana, ja lapset ovat tartunnankantajia noin viikon ennen ja jälkeen sairauden. Itämisaika on 14–21 päivää.

Miliat

Vastasyntyneet voivat saada nenän alueelle pieniä, valkeita talinäppylöitä. Ne katoavat itsekseen 1–3 kuukaudessa.

Täysimetyksen pitkittäminen saattaa lisätä allergiariskiä

Yhdeksän kuukauden ikään jatkettu yksinomainen rintaruokinta saattaa lisätä riskiä lapsuusiän atooppiseen ihottumaan ja ruokayliherkkyysoireiden lisääntymiseen.

Masennuslääkitys voi lykätä maidoneritystä

Masennuslääkkeitä syövien äitien ei pidä pelästyä, jos maidoneritys takkuilee synnytyksen jälkeen. Syynä saattaa olla serotoniinin toimintaan vaikuttavat lääkkeet, joiden takia eritys voi käynnistyä tavallista myöhemmin.

Supervitamiini D

Uusien tutkimusten valossa korkea D-vitamiinipitoisuus veressä auttaa ennaltaehkäisevästi moneen vaivaan. Kansalliset suositukset pysyvät kuitenkin matalalla. Mistä kiikastaa, suomalaisten D-vitamiininsaantia tutkinut elintarviketieteiden tohtori Heli Viljakainen?

Vauvoille ja lapsille määrätään antibiootteja puolet vähemmän kuin ennen

Antibiootteja käyttävät Suomessa eniten vauvat ja leikki-ikäiset lapset. Niiden käyttöä on kymmenessä vuodessa onnistuttu kitkemään, sillä tarvetta kuurille pohditaan nykyisin entistä tarkemmin.

Probiootit hillitsevät lapsen ylipainoa

Lapsen varhaisvaiheen suoliston mikrobiston muokkaus probiootilla näyttää hillitsevän lapsen ylipainon kehittymistä ensimmäisten elinvuosien aikana, selviää tuoreesta väitöstutkimuksesta.

Adoptoiduilla hieman enemmän mielenterveyden ongelmia

Adoptiolapsilla näyttäisi olevan hieman muita lapsia enemmän tarkkaavaisuus- ja käytöshäiriöitä. Erot biologisessa perheessään kasvaneisiin eivät ole suuria, ja valtaosa adoptiolapsista onkin mieleltään terveitä.

Sikainfluenssa riskiryhmillä

Lapselta mitataan kuumetta
Alle kolmevuotiaat lapset ja raskaana olevat naiset kuuluvat uuden H1N1-viruksen aiheuttaman influenssan riskiryhmään. Mitä näistä riskeistä tiedetään tällä hetkellä?

Oppiminen kodin ulkopuolella

Valtaosa nykylapsista menee jo varhain päiväkotiin. Siellä he tapaavat muita aikuisia sekä ennen kaikkea muita lapsia ja saavat merkityksellisiä oppimiskokemuksia.

Imetys tukee varhaista äitiyttä

Imetyksen on sanottu tukevan äitiyttä. Ainakin se vaikuttaa siihen, miten äidin aivot reagoivat vauvan itkuun, selviää tuoreesta tutkimuksesta.

Kun lapsi kuorsaa – jo varhaisvuosina voi esiintyä unenaikaisia hengityshäiriöitä

Miksi vauva tai lapsi kuorsaa? Syyt kannattaa selvittää, sillä lapsuusajan kuorsaamisella voi olla monia kauaskantoisia seurauksia.

Nolojen tilanteiden vauva

Synnytyksen jälkeen ajattelit, että vaikein on takana. Väärin. Synnytyksen jälkeen seuraa lapsen kanssa eläminen, joka on täynnä vanhempien kannalta noloja tilanteita.

Hinkuyskä

Hinkuyskä alkaa tavallisena vilustumisena ja yskänä. Korkea kuume ei oleyleistä. Sairaus tunnetaan hinkuvasta hengityksestä. Yskä ja oksentelujatkuvat n. 3 viikkoa, minkä jälkeen yskä hellittää ja häviää muutamassaviikossa.

Rintamaidolla kolesterolia vastaan

Tuoreen katsaustutkimuksen mukaan rintaruokinta voi auttaa kolesteroliongelmien välttämisessä.

Puolivuotias tunnistaa kasvoilta pelästyksen

Viiden kuukauden ikäisinä vauvat katsovat neutraaleja ja pelästyneitä kasvoja yhtä pitkään, mutta pari kuukautta myöhemmin pelästyneet kasvot vetävät vauvan tarkkaavaisuutta puoleensa voimakkaammin, Suomen Akatemian tutkimus paljastaa.

Sokeri vie vauvan kivulta terän?

Makealla on kipua lievittäviä ja vauvaa rauhoittavia ominaisuuksia, amerikkalaistutkimuksissa esitetään. Sokeri saattaa paitsi estää kipuimpulssien etenemistä selkäytimessä, myös vapauttaa aivoista luonnollisia mielihyvähormoneja, endorfiineja.

Amanda-projekti

Sain tuossa pariviikkoa sitten mielenkiintoisen yhteydenoton. Minua pyydettiin Vau.fi-käsityöblogaajaksi ja mietinnän jälkeen lupauduin hommaan. Verkkolehti on käynnistänyt hienon Amanda-projektin nyt myös täällä Suomessa ja projektin tarkoitus on kerätä pieniä ja lämpimiä sukkia, myssyjä ja peittoja suomen keskoloiden vauvoille. Tuosta linkistä löytyy yhteystiedot keskoloista jota...

Jo vauvaikäisen uni häiriintyy valon määrän vaihtelusta

Vauvakaan ei ole immuuni valon määrän vaihtelulle. Suomalaistutkimuksen mukaan itse asiassa vauvat näyttävät olevan herkempiä valon määrän vaihtelulle kuin taaperot.

Suojaudu pakkaselta – hoida vauvan kuiva iho oikein

Pakkanen paukkuu tänäkin talvena vielä monet kerrat. Kylmä talvi-ilma kuivattaa helposti niin lasten kuin aikuistenkin ihoa ja tekee siitä kutiavan. Apu löytyy oikeanlaisesta ravinnosta ja tietysti ihon kunnollisesta huolenpidosta. Näin sen teet.

Lapsilähtöisesti syötetyt älykkäämpiä?

Uusi englantilainen tutkimus löysi aikataulutetusti syötettyjen ja lapsilähtöisesti syötettyjen lasten älykkyydestä eron. 

Laula keskoselle – tukee vauvan aivojen kehitystä ja vähentää äidin ahdistuneisuutta

Laulaminen edistää keskosvauvojen aivojen kehitystä, selviää tuoreesta suomalaistutkimuksesta. Lisäksi se kohottaa äitien mielialaa ja edistää vuorovaikutusta vauvan kanssa.

Uudet kasvukäyrät käyttöön vuoden 2011 aikana

Lastentautien professori Leo Dunkelin tutkimusryhmä on laatinut uuden perustan kasvukäyrille. Muutos tuli tarpeeseen, sillä vanhat käyrät eivät kuvaa nykylasten reipasta kasvutahtia. Päivitetyt käyrät on tarkoitus ottaa käyttöön tämän vuoden aikana.

Minkälainen nimeäjä olet?

Tätä testikonetta varten sinulla täytyy olla Javascript-ominaisuus selaimestasi päällä. Sinulla täytyy olla myös Flash Player 10 asennettuna. Voit ladata Flash-soittimen tästä. // //

”Kotiäiteily on tekosyy lusmuilulle”

Samatha ei ole tehokas superäiti, joka siivoisi toisella kädellä, hoitaisi koulutehtävänsä toisella ja viihdyttäisi vielä Junnua kolmannella kädellään. Siksi hän epäilee: kotiäitiys ei ole kovinkaan raskasta työtä.

Kuumekouristus on lasten vaiva, joka loppuu yleensä kouluikään mennessä – tunnista oireet ja katso hoitokeinot

Jopa 2–5 % kaikista 6 kuukauden ja 5 vuoden välillä olevista lapsista saa kuumekouristuksia kehon lämpötilan noustua. Tämä on yleisempää pojilla. Kuumekouristuksia saaneilla lapsilla on 30–40 prosenttia suurempi mahdollisuus saada kramppeja myöhemminkin kuumeessa.

Lyhyet yöunet lihottavat pikkulasta

Vähän nukkuvat alle viisivuotiaat saattavat olla muita herkempiä lihomaan, yhdysvaltalaistutkimuksesta ilmenee. Tätä vanhempien lasten painoon unella on pienempi vaikutus.

Heitti peiton rintaa imevän vauvan päälle – ”Täällä on miehiä paikalla!”

Työvoimatoimiston virkailija Uudessa-Seelannissa paheksui näyttävin elkein tytärtään imettävää nuorta äitiä.

Nirsoilu kiristää pinnaa

Elli suostuu syömään vain kalapuikkoja, Jesse söisi melonia aamuin, päivin ja illoin, Nooraa ei syöminen kiinnosta lainkaan ja Niko jättää aina kaiken vihreän lautaselle. Vanhempia raivostuttaa, mutta kuitenkin enimmäkseen huolestuttaa: Saako lapsi tarpeeksi ravintoaineita ja vitamiineja?

Vihurirokko

Vihurirokko on lievä tartuntatauti. Rokotusten ansiosta se on lähes hävinnyt Suomesta. Rokotus annetaan, koska sairaus voi aiheuttaa vakavia sikiövaurioita raskauden alkupuoliskolla.

Suosituimmat nimet 2023 – Aino ja Eino kiilasivat ykköspaikoille

Aino ja Eino ovat vuonna 2023 syntyneiden lasten suosituimmat ensimmäiset etunimet. Tilaa uusille nimille tekivät pari vuotta kärkisijaa pitäneet Olivia ja Leo.

Do re mi so – nuku!

Samantha-bloggarin Junnu-vauva on päättänyt, että nukahtaminen ei ole yhtään kivaa. Lopulta eivät auta kuin järeät keinot. Niistä järein on Frederik.

Tuhkarokko

Tuhkarokko on Suomessa nykyään harvinainen rokotusten ansiosta.

Yli yksivuotiaan ravinto: Omatoimista ruokailua, monipuolista ja terveellistä ruokaa

Kun lapsi täyttää vuoden, vauva-aikaa koskeneet ruokiin liittyvät rajoitukset jäävät taakse. Lapsi voi nyt syödä pitkälti samaa ruokaa kuin muukin perhe – olettaen, että koko perheen ruokailutottumukset ovat kunnossa.