Ontelosyylät eli molluskat ovat yleisiä pienillä lapsilla. Syylät saattavat näyttää vaarallisista, mutta niistä ei yleensä ole minkäänlaista haittaa.

Viimeksi päivitetty 23.9.2008

Molluskoita aiheuttaa ontelosyylävirus. Syylät eivät yleensä vaivaa lasta, sillä ne eivät kutise. Tyypillisesti niitä esiintyy polvitaipeissa, kyynärvarsissa, kainaloissa ja nivustaipeissa.


 


Syylät tarttuvat ihokosketuksesta. Ne ovat yleisimpiä leikki-ikäisten keskuudessa, mutta silloin tällöin molluskoita esiintyy myös vauvoilla ja koululaisilla – joskus jopa aikuisilla. Etenkin kuivaihoiset atoopikot ovat alttiita saamaan molluskoita.

Rakkulat kestävät yleensä muutamia kuukausia, mutta harvinaisissa tapauksissa ne voivat viipyä iholla muutaman vuoden ajan. Syylät lähtevät jälkiä jättämättä, eivätkä enää palaa takaisin. Tartunnan jälkeen elimistö muodostaa syylävirusta vastaan elinikäisen vastustuskyvyn.
Molluskat näyttävät vaarallisemmalta mitä ne todellisuudessa ovat. Kuva: Tiina Pokkinen
Yleensä molluskoita ei tarvitse hoitaa millään tavalla. Jos iho kuivuu, voi molluska-alueelle levittää perusvoidetta. Kortisonivoide ei kuitenkaan sovellu ontelosyylien hoitoon.

Tulehtuneet syylät

Molluskat saattavat jossain tapauksissa tulehtua. Lievä yhden syylän tulehdustila ei välttämättä vaadi lääkärinhoitoa. Yleensä molluskan tulehtuminen on merkki sen parantumisesta. Ärhäkäksi äitiytynyttä tulehdusta on kuitenkin syytä näyttää lääkärille.

Lääkäri poistaa tarvittaessa ontelosyyliä joko syyläpinseteillä tai puhkaisemalla rakkulan. Pienille lapsille poisto-operaatio käy kivuttomasti puudutusvoiteen voimalla.

Mitä mieltä olet artikkelista?