Kun lapsen ensimmäinen hammas puhkeaa, alkaa elinikäinen sota hammaspeikkoja vastaan. Varusteina lapsella on fluori, ksylitol ja hammasharja. Peikot ovat ovelia veijareita, joten vanhempien apua kaivataan aina kymmenenvuotiaaksi asti.

Viimeksi päivitetty 31.5.2010

Vauva harjaa hampaita
Ei ihan vielä onnistu, mutta harjoitus tekee mestarin.

Kaikki lähtee ruokavaliosta. Hammaspeikot tykkäävät tiheästä mässäilystä, joten lapsi on hyvä opettaa syömään ruoka-aikoina.


 


”Aina kun hörpitään makeita mehuja, tulee happohyökkäys. Siksi päivän viiden ruokailun olisi hyvä sisältää myös kaikki juomiset. Vesi on ainut sallittu juoma ruokailujen välillä”, suun terveyden edistämisestä vastaava hammaslääkäri Sari Kyytinen kertoo.

Pitkään jatkunut imetys ei kuitenkaan ole hampaille haitallista.

”Laktoosi hajoaa pääosin vasta ohutsuolessa, eikä se näin ollen osallistu glukaanin tuotantoon, joka liimaa bakteereita hampaisiin”, Kyytinen huomauttaa.

Tissimaitohörpyt yhdistettynä sokeripitoiseen ruokavalioon on tosin hankala yhdistelmä.

”Tutkimusten mukaan äidinmaito ja sokeri aiheuttavat yhdessä dekalsifikaatiota eli kiilteen liukenemista nopeammin kuin sokeri yksistään”, Kyytinen kertoo.

Kiellot

Kaikki vanhemmat ovat kuulleet suuhygienistien määräykset: Älä pussaa, älä puhdista pudonnutta tuttia suussasi, äläkä syötä lasta lusikalla, jota olet itse käyttänyt. Muuten kariesbakteeri tarttuu.

”Itse sallin pienen suukotellun, sillä harva antaa lapselleen pitkiä märkiä suudelmia. Vanhemman suussa käyneellä lusikalla syöttäminen ei kuitenkaan ole suositeltavaa, sillä karies tarttuu siitä helposti”, Kyytinen sanoo.

Säännössä kannattaa pysyä, vaikka oma lusikka olisikin kerran lipsahtanut lapsen suuhun.

”Streptokokkikantoja on useita. Jos lapsi saa useasta kannasta tartunnan, hänen riskinsä saada reikiä kasvaa”, Kyytinen sanoo.

Karieksen tarttumista lapseen voi ennaltaehkäistä hoitamalla omat hampaansa kuntoon.

”Kun kariesbakteerien määrä on omassa suussa pienempi, bakteeri ei tartu niin helposti. Täysksylitolipurkan tai -pastillien säännöllinen käyttö voi myös ehkäistä bakteerin siirtymisen lapseen”, Kyytinen kertoo.

Kolmevuotiaana kiellosta voi luopua.

”Lapsen suun bakteerikanta on silloin jo niin kehittynyt, ettei suuhun mahdu enää uutta bakteerikantaa”, Kyytinen kertoo.

Yksi tärkeä ohjenuora jää kuitenkin vielä yli kolmevuotiaillekin: ei karkkeja joka päivä!

”Karkeille ja herkuille olisi hyvä varata oma päivä. Makealla ei myöskään sovi lohduttaa lasta. Lapsi oppii nopeasti lohduttamaan itseään makealla. Aikuisena hän syö sydänsuruihin lohtusuklaata ja possumunkkeja”, Kyytinen sanoo.

Reikiä kolmevuotiaalla

Jos lapsi on saanut streptokokkitartunnan jo varhain, ja vanhemmat ovat antaneet lapsen syödä paljon makeaa, voi jo hyvin pienellä lapsella olla reikiä hampaissa.

”Pieni reikä voidaan hoitaa fluorilla ja ruokavalion muutoksella. Isommat reiät täytyy paikata myös pieniltä lapsilta”, Kyytinen sanoo.

Kolmevuotiasta ei tietenkään porata ilman puudutusta. Hellävaraisesta käsittelystä huolimatta lapsi voi olla niin omapäinen, ettei paikkaaminen onnistu normaalisti.

”Jos suuta ei saada auki, joudutaan käyttämään ilokaasua tai jopa yleisanestesiaa. Niiden käyttäminen ei ole kuitenkaan toivottavaa”, Kyytinen huomauttaa.

Ennaltaehkäisy

Paikat heikentävät aina lapsen suuhygieniaa, sillä bakteerit pesivät mielellään paikkojen reunoille. Jottei reikiä pääsisi syntymään, peikkoja vastaan pitää taistella päivittäin.

”Hampaat olisi hyvä harjata illalla ja aamulla. Alle viisivuotiaille suositellaan vähäfluoripitoista lastentahnaa, jossa on ksylitolia. Yli viisivuotiaat voivat käyttää jo aikuiset tahnaa”, Kyytinen sanoo.

Harjausta on hyvä harjoitella itse jo pienestä pitäen. Hampaidenpesua ei kuitenkaan voi jättää lapsen vastuulle.

”Hampaidenharjaus on vaikea laji. Vasta kun lapsi osaa kirjoittaa kaunoa, hän on riittävän kehittynyt harjaamaan hampaansa yksin. Siihen saakka vanhempien tulisi huolehtia lastensa suuhygieniasta”, Kyytinen täsmää.

Mutta entä jos lapset tappelevat vastaan? Miten Irvileuka-Iiron ja Suppusuu-Sannan hampaat voi pestä?

”Pitää käyttää oveluutta. Toiset pojat ovat innostuneet harjaamaan hampaita, kun perhe on hankkinut sähköhammasharjan. Mallin antaminen on myös tärkeää. Hampaita kannattaa pestä yhdessä”, Kyytinen neuvoo.

Teksti: Jarkko Uro

Lue myös:

Mitä vauva syö
Maukasta ja ravitsevaa
Lapsen ylipaino kuriin ruutuaikaa rajoittamalla
Limu ei välttämättä lihota

Mitä mieltä olet artikkelista?