Rotan vuonna syntyy lapsia, jotka ovat älykkäitä ja sopeutuvia ja välillä vähän liiankin suorasukaisia. Lue millainen on kiinalaisen horoskoopin mukaan rotan vuonna syntyvä lapsi!

Viimeksi päivitetty 16.1.2020

Jos lapsesi syntyi 25.1.2020–11.2.2021 välisenä aikana, hän on kiinalaisessa horoskoopissa syntynyt Rotan vuonna. Rotan vuosi on kiinalaisen horoskooppikalenterin mukaan vaurauden vuosi. Rotta aloittaa kiinalaisen kalenterin jaksot ja symboloi uutta päivää, uutta alkua.


 


Vanhan kansantarinan mukaan jadekeisari kutsui kolmetoista eläintä kokoukseen ja kertoi, että kalenterin jaksot jaettaisiin eläimille sen mukaan, kuka menestyy parhaiten juoksukilpailussa.

Nokkela rotta hyppäsi eteenpäin rynnistävän härän selkään, ja vain hetkeä ennen maaliviivaa hyppäsi sen niskasta eteenpäin – näin se selviytyi kaikista eläimistä ensimmäisenä maaliin ja sai ensimmäisen paikan horoskooppikalenterissa. Sika puolestaan pysähtyi kesken kisan syömään ja saapui sen vuoksi viimeisenä. Kissalla kävi kaikkein huonoin tuuri – se hukkui matkalla, eikä siis koskaan päässyt maaliin. Niinpä horoskooppikalenterissa on vain kaksitoista jaksoa.

 

Rotan vuonna syntynyt on sopeutuvainen älykkö

Rotan vuonna syntyneet ihmiset ovat älykkäitä, kekseliäitä ja sopeutuvia. Mielikuvituksensa ja terävän havaintokykynsä avulla he löytävät mahdollisuuksia sieltäkin, missä muut eivät niitä nää. Heille ominaisia ovat luovan alan ammatit, kuten taiteilijat ja kirjailijat. Toisaalta heidän kykynsä huomioida pienetkin yksityiskohdat tekevät heistä myös mainioita esimerkiksi insinööreinä ja arkkitehteina.

Rotan vuonna syntyneillä puheenlahjat eivät ole parhaasta päästä, ja heillä voi olla vaikeuksia saada sanottua ajatuksiaan kaunopuheisesti. Tämän vuoksi he saattavat vaikuttaa tylyiltä. Pohjimmiltaan he kuitenkin kilttejä ja empaattisia. Rottien luonteen ongelmia ovat myös itsepäisyys ja arkuus.

Rotat liitetään kiinalaisessa horoskoopissa vaurauteen ja säästäväisyyteen – toisaalta, säästäväisyys saattaa myös vääristyä haluksi kahmia asioista yli oman tarpeen, ja tällöin rotta saattaa tuhlata paljonkin rahaa niin tehdessään.

Vahvuudet: Älykäs, optimistinen, sopeutuva

Heikkoudet:  Itsepäinen, arka, ahne

Onnenvärit: sininen, kulta, vihreä

Onnennumerot: 2, 3

Onnenkukat: Lilja, kielo, saintpaulia (paavalinkukka)

Monet vanhemmat haluavat lapsen Rotan vuonna

Rotat symboloivat kiinalaisille vaurautta, älykkyyttä, menestystä ja viisautta. Rotan vuonna syntyneen ihmisen ajatellaan olevan taitava, optimistinen ja kaikkien suosima. Koska rottien tiedetään lisääntyvän nopeasti, myös rotta-horoskoopin aikaan syntyneiden ihmisten uskotaan olevan erityisen viriilejä. Tämän vuoksi monet kiinalaiset vanhemmat toivovat saavansa jälkikasvua juuri rotan vuonna – näin heille on luvassa iso katras lastenlapsia.

Vuosi 2020 on kiinalaisessa artrologiassa myös Metallin vuosi, ja metalli symboloi vakautta ja pitkäikäisyyttä. Tänä vuonna syntyvät ”metallirotat” siis saavat elää pitkän ja vakaan elämän, ja heillä on erityinen kyky kääntää epäonnisetkin sattumukset voitoikseen.

Uusi kuu, uusi vuosi

Kiinalainen uusi vuosi alkaa uuden kuun myötä niin, että vuonna 2020 25.1. on rotan vuoden ensimmäinen päivä. Rotan vuosi jatkuu aina 11.2.2021 asti, jolloin puolestaan tulee vuoroon härän vuosi.

Vuodet kiinalaisen eläinkalenterin mukaan:

  • Rotta: 2020, 2008, 1996, 1984, 1972, 1960
  • Härkä: 2009, 1997, 1985, 1973, 1961
  • Tiikeri: 2010, 1998, 1986, 1974, 1962
  • Jänis: 2011, 1999, 1987, 1975, 1963
  • Lohikäärme: 2012, 2000, 1988, 1976, 1964
  • Käärme: 2013, 2001, 1989, 1977, 1965
  • Hevonen: 2014, 2002, 1990, 1978, 1966
  • Lammas: 2015, 2003, 1991, 1979, 1967
  • Apina: 2016, 2004, 1992, 1980, 1968
  • Kukko: 2017, 2005, 1993, 1981, 1969
  • Koira: 2018, 2006, 1994, 1982, 1970
  • Sika: 2019, 2007, 1995, 1983, 1971

Huom! Koska vuosi vaihtuu kuukalenterin mukaisesti tammi-helmikuussa, vuosiluvut eivät ole aivan täsmällisiä alkuvuosien osalta!

Mitä mieltä olet artikkelista?