Korvatulehdus syntyy useimmiten tavallisen virusinfektion jälkitautina ja vaatii bakteerin kehittyäkseen. Se aiheuttaa usein kipuoiretta, yölevottomuutta ja itkuisuutta, mutta voi olla myös piilevä. Toistuvista tulehduksista voi seurata kuulon alenema, joten tulehdusten hoito on tärkeää.

Viimeksi päivitetty 18.8.2019

Korvatulehdus on yleinen vauva- ja taaperoiän vaiva. Sitä esiintyy eniten pienillä, 6-24 kuukauden ikäisillä lapsilla. Korvatulehdus iskee usein jälkitautina tavalliselle virusinfektiolle, kuten flunssalle.

”Virusinfektioon liittyvä limakalvoturvotus ja limaisuus heikentävät välikorvan ilmastoitumista, minkä seurauksena tavallisestikin nenänielun limakalvoilla elävät bakteerit voivat päästä tekemään välikorvaan märkäisen tulehduksen”, kertoo lastentautien erikoislääkäri Maria Enlund-Cerullo Mehiläisestä.

Bakteeri tulehduksen takana

Yleensä korvatulehdus vaatii siis bakteerin kehittyäkseen. Virus itsessään ei aiheuta märkäistä korvatulehdusta.

”Myös virukset voivat aiheuttaa tärykalvon ärsytystä ja välikorvan kirkasta eritettä, mutta korvatulehduksesta puhutaan yleensä silloin, kun välikorvan erite on bakteeri-infektiosta johtuen märkäistä”, tarkentaa Enlund-Cerullo.

Kipua, kuumetta ja itkuisuutta

Jos sairastetusta virusinfektiosta on kehkeytymässä korvatulehdus, se näkyy usein jo paranemassa olleen lapsen voinnin huononemisena. Jo laskenut kuume voi nousta uudestaan, ja lapsi saattaa valittaa kipua korvassa.

Pienemmillä lapsilla korvatulehdus voi oireilla yölevottomuutena, syömisen huononemisena ja itkuisuutena erityisesti syömistilanteissa tai makuuasentoon laitettaessa.

”Joskus lapsella ei ole selkeästä märkäisestä korvatulehduksesta huolimatta juurikaan korvaongelmaan viittavia oireita. Tällöin voidaan puhua piilevästä korvatulehduksesta, joka voi oireilla pitkittyneenä limaisuutena hengitystieinfektion jälkeen, äkillisenä kuulon huononemisena tai pienemmillä lapsilla lisääntyneenä itkuisuutena”, listaa Enlund-Cerullo.

Särkyä ilman tulehdusta

Toisaalta korvasärky ei aina myöskään tarkoita korvatulehdusta. Joskus kipua voi olla esimerkiksi limakalvoturvotuksesta johtuvasta välikorvan ilmastoitumisen heikentymisestä ja tästä seuraavista paine-eroista johtuen. Tällöin kipuoire on usein ohimenevä.

”Korvakipu voi joskus johtua myös ulkokorvan tulehduksesta, jolloin välikorvassa ei ole tulehdusta, mutta korvakäytävän ja ulkokorvan herkkä iho on tulehtunut”, Enlund-Cerullo huomauttaa.

Ahdas korvatorvi lisää tulehdusriskiä

Toiset lapset eivät sairasta korvatulehdusta ikinä, kun taas toisilla jokainen flunssa tuntuu johtavan tulehdukseen. Enlund-Cerullon mukaan herkkyys tulehduksille on osittain riippuvainen välikorvasta nieluun johtavan ilmastointikanavan, korvatorven, koosta ja rakenteesta.

”Osalla ihmisistä käytävä on perinnöllisistä syistä johtuen kapea ja kiemurainen, ja he ovat muita alttiimpia korvatulehduksille. Joskus toistuville korvatulehduksille altistavat myös kookkaat kita- ja nielurisat.”

Korvatorven ahtaudesta johtuu osittain myös se, että tulehduksia on eniten juuri pienillä lapsilla. Heillä korvatorvi on kapea ja tukkeutuu herkästi virusinfektioon liittyvän limakalvoturvotuksen vuoksi. Lapsen kasvun myötä myös korvatorvi kasvaa, ja tulehduksia ilmenee vähemmän.

Riskinä kuulon alenema

Toinen syy korvatulehdusten yleisyyteen pienillä lapsilla on se, että heillä on enemmän infektioita, joiden jälkitautina tulehdukset herkästi kehittyvät. Sama pätee päivähoidossa oleviin lapsiin, sillä päiväkodeissa virusinfektiot jylläävät.

”Toistuvista korvatulehduksista ja pitkittyneestä välikorvan eritteestä voi seurata kuulon alenemaa, joka voi lapsen iästä riippuen vaikuttaa esimerkiksi puheen kehitykseen. Tästä syystä tulehdusten hoito on tärkeää”, painottaa Enlund-Cerullo.

Korvatulehdus hoidetaan usein antibiootilla, mutta osa tulehduksista paranee itsestäänkin. Toistuviin tulehduksiin hoitava lääkäri voi harkita korvien putkitusta eli tärykalvon läpi asetettavia ilmastointiputkia.

Näin vähennät korvatulehduksen riskiä

Rajoita lapsen tutin käyttöä, sillä se voi lisätä korvatulehduksen riskiä. Tulehdusten määrä saattaa vähentyä, kun tutin käyttö rajoitetaan esimerkiksi vain nukahtamistilanteisiin.

Älä altista lasta tupakansavulle. Savu ärsyttää limakalvoja ja heikentää niiden vastustuskykyä, mikä lisää tulehdusten riskiä.

Jos ruokit lasta tuttipullolla, tee se yli 45 asteen kulmassa vaakatason sijaan. Tällä on ollut viitteellistä hyötyä korvatulehdusriskin vähentämisessä.

Ota lapselle pneumokokkirokote. Se suojaa joiltakin pneumokokkibakteerin alatyypeiltä ja vähentää näiden aiheuttamia korvatulehduksia. Rokotteen ehkäisevä vaikutus on kuitenkin rajallinen, sillä myös muut alatyypit ja bakteerit aiheuttavat korvatulehduksia.

Korvatulehduksia voisi tehokkaimmin ehkäistä välttämällä hengitystieinfektioihin sairastumista esimerkiksi pitämällä lapsi kotihoidossa, mutta käytännössä tämä voi olla hankalaa tai mahdotonta.

Mitä mieltä olet artikkelista?