Mittaamista, punnitsemista ja keskustelua. Tällaista on neuvolassa lapsen syntymän jälkeen.

Viimeksi päivitetty 20.8.2008

Vauva neuvolassa

Näin iloisissa merkeissähän neuvolavisiitit tietenkin aina sujuvat.


 


Mitataan ja punnitaan
Neuvolan tehtävä on seurata lapsen kehitystä ja seuloa mahdollisia ongelmia esille, jotta niihin voidaan puuttua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Käytännössä kehityksen seuraaminen tarkoittaa lapsen punnitsemista ja mittaamista. Lapsen mitoista (pituus, paino, päänympärys) piirretään kehityskäyrä, jonka avulla nähdään, saako lapsi riittävästi ravintoa ja imeytyykö se hänen elimistöönsä.
Neuvola tukee myös vanhempien kasvua kohti vanhemmuutta.
Neuvolakäynteihin liittyy aina yleistä keskustelua pärjäämisestä. Jos jokin asia painaa vanhempien mieltä, tarjoaa neuvola myös välitöntä apua päivittäisinä puhelinaikoina.
Lääkärineuvola
Ensimmäisenä neuvolavuoteen mahtuu yksi lääkärintarkastus. Käynti sijoittuu useimmiten 8 kuukauden liepeille.
Lääkäri kartoittaa lapsen motoriset ja sosiaaliset taidot. On kuitenkin hyvä muistaa, että tässä iässä liikunnallisissa taidoissa on paljon yksilöllisiä eroavuuksia. Lääkärineuvolassa tarkistetaan myös lapsen näkö ja kuulo.
Ensimmäisen vuoden rokotteet
Lapsi saa ensimmäisen vuoden neuvolakäynneillä rokotesuojan kurkkumätää, jäykkäkouristusta, hinkuyskää, poliota ja influenssaa vastaan. Rokote annetaan ensimmäisen kerran kolmen kuukauden iässä ja se uusitaan viiden ja kahdentoista kuukauden iässä.
Jos lapsi kuuluu riskiryhmään, annetaan hänelle jo sairaalassa tuberkuloosi ja B-hepatiitti rokote. Perhe voi myös halutessaan sisällyttää rokoteohjelmaan maksullisen rotavirusrokotteen.
Teksti: Jarkko Uro
Tutustu myös:
Muualla verkossa:
Artikkelit lapsen ensimmäisestä vuodesta:
Mitä mieltä olet artikkelista?