Riski lapsen eläinallergian kehittymiseen riippuu allergeenien määrästä. Eläinallergian kehittymiseen ei nykytiedon valossa voi juurikaan itse vaikuttaa. Jos lapsella puhkeaa eläinallergia, lemmikistä ei silti välttämättä tarvitse luopua.

Viimeksi päivitetty 20.12.2019

Lemmikkiallergia puhkeaa tavallisesti leikki-iässä. Vauvoilla allergiaa ei yleensä ilmene. Kissa- ja koira-allergia vaatii usein vuosia kehittyäkseen. Sen sijaan kanit ja jyrsijät voivat herkistää jo muutamassa kuukaudessa.


 


Suurin allergian kehittymiseen vaikuttava yksittäinen tekijä on perimä. Muita allergioita, atooppista ihottumaa tai astmaa sairastavilla on muita suurempi riski herkistyä myös lemmikeille.

”Allergian kehittymiseen vaikuttavat perimä ja ympäristötekijät. Eläinallergioiden kehittymiseen ei voida juurikaan vaikuttaa tämänhetkisen tiedon valossa”, sanoo asiantuntija Anne Vuorenmaa Allergia-, iho- ja astmaliitosta.

Suojaako lemmikki allergialta?

Osa tutkimuksesta viittaa siihen, että lemmikkiperheessä kasvaminen suojaisi lasta eläinallergian kehittymiseltä. Aiemmin taas uskottiin, että eläintalous lisää lapsen riskiä allergiaan.

Selvää näyttöä ei ole sen enempää lemmikkiperheessä varttumisen suojaavasta kuin altistavastakaan vaikutuksesta.

”Tutkimustulokset koiran tai kissan suojaavasta vaikutuksesta allergioiden syntyyn ovat ristiriitaisia”, Vuorenmaa toteaa.

Riski riippuu eläinallergeenien määrästä

Eläinallergeenit kulkeutuvat lemmikkien omistajien mukana lähes kaikkialle. Riski herkistymiseen on tutkimuksissa liittynyt eläinallergeenien määrään. Riski oli pienempi, jos allergeenipitoisuus oli kotona hyvin pieni tai hyvin suuri. Suurin herkistymisriski oli lapsilla, joiden kodeissa allergeenipitoisuus oli kohtalainen.

Nykyisin allergiaperheitä ei yleensä enää neuvota luopumaan ajatuksesta hankkia lemmikki. Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että koiralle tai kissalle herkistyminen ei automaattisesti lisäänny, vaikka pienen lapsen perheessä näitä eläimiä olisikin.

On syytä myös muistaa, että kaikki herkistyneet eivät saa oireita. Allergia on kyseessä vasta, kun lapsi alkaa oireilla.

Allergiaoireet ovat yksilölliset

Koska perimä on tärkein allergian puhkeamista säätelevä tekijä, tutkimustulosten perusteella lemmikkiä ei voida kuitenkaan suositella jokaiseen lapsiperheeseen.

Ei ole myöskään olemassa nyrkkisääntöä sen suhteen, pitääkö lemmikistä luopua, jos lapsella puhkeaa allergia.

”Lasten allergiaoireet lemmikkiallergiassa ovat aina yksilölliset, ja jokainen tapaus harkitaan yksilöllisesti lääkärin kanssa”, Vuorenmaa painottaa.

Lähteenä lisäksi: Allergia-, iho- ja astmaliitto ry – Lemmikkieläinallergiat

Mitä mieltä olet artikkelista?