Koska styroksia ei saanutkaan syödä – ja liuta muita ”hyviä” syitä, miksi lapsi itkee

Lapsi itkee
Lapset itkevät nälissään ja väsyneinä. Mutta he itkevät myös monesta muusta – itsensä mielestä täysin loogisesta – syystä. Katso hulvaton kuvasarja.

Näytä lapselle terveellisen syömisen malli

Haluatko lapsesi oppivan syömään terveellisesti? Siinä tapauksessa sinun pitää itse näyttää esimerkkiä. Asiantuntijat kertovat, miten lapsen saa innostumaan terveellisestä ravinnosta.

Silmätulehdus

Kysymyksessä on silmän limakalvon tulehdus, joka aiheutuu viruksista tai bakteereista. Se ilmenee silmänvalkuaisten punerruksena, kutinana ja ärsytyksenä.

Vauvarokko (exantema subitum)

Monet lapset saavat vauvarokon kuuden kuukauden ja kolmen vuoden välillä. Kattavien tutkimusten mukaan useimmat lapset ovat sairastaneet sen ennen 4. ikävuotta. Itämisaika on 9–15 päivää. Vaikka se on virustauti, sitä ei esiinny epidemioina.

Kenen ruokavalio epäterveellinen? Vertailussa vegaani-, liha- ja limsaperhe

Asiantuntijat pitävät kasvispainotteista ruokavaliota suositeltavana. Silti monet vanhemmat ajattelevat, että lasten ruokavaliossa pitää olla runsaasti juuri punaista lihaa. Jutussa vertailussa vegaani-, liha,- ja sokeripainotteinen ruokavalio. 

Vaaraton vauvarokko saa kuumeen nousemaan

Vauvarokko on pikkulasten tauti, joka iskee yleensä alle 2-vuotiaisiin lapsiin. Se aiheuttaa kuumetta ja ihottumaa. Vauvarokko on hyvin yleinen tauti, ja sen aiheuttajavirus löytyykin lähes kaikilta. Kaikille ei kuitenkaan kehity oireita.

49 594 vauvaa syntyi Suomeen vuonna 2021 – ”Termin ”vauvabuumi” käyttö tuntuu erikoiselta…”

Vaikka Suomeen syntyi vuoden 2021 aikana enemmän vauvoja kuin edeltävänä vuonna, tutkija toppuuttelee innokkaimpia: "Vauvabuumin sijaan puhuisin mieluummin maltillisemmin vaikkapa syntyvyyden elpymisestä".

Elämä taaperona on parasta – saa elää kuin kuninkaalliset

Taapero ja äiti
Omat hovivaunut odottavat pihalla. Narri viihdyttää, kun tylsistyminen iskee. Ruoka kannetaan eteen, siivota ei tarvitse ja pieniäkin saavutuksia juhlitaan suurmenestyksinä. Ah, mitä elämää!

Rintakumi voi auttaa imetyksen haasteissa, mutta toisaalta haitata imetystä

Rintakumi on silikoninen imetyksen apuväline, josta voi parhaimmillaan olla suurikin hyöty imetyksen haasteissa. Ensisijaiseksi avuksi imetysongelmiin tai pitkäaikaiseen käyttöön rintakumia ei kuitenkaan suositella, sillä se voi myös haitata imetystä.

Synnytyksen jälkeisen masennuksen kokenut Kati: ”Tunsin olevani maailman huonoin äiti”

Synnytyksen jälkeinen masennus on sairaus, joka vaatii hoitoa. Synnytysmasennuksesta kärsii noin 10–15 % äideistä. Se tarkoittaa Suomessa yli 6 000 sairastunutta äitiä joka vuosi.

Suloiset kuvat taaperoimetyksestä suututtivat somekansan

Texasilainen äiti Chelsea Graig pyysi äitiyteen erikoistunutta ammattikuvaaja Mae Burkea ottamaan kuvia hänestä ja kahdesta taaperoikäisestä tyttärestään. Koska tytöille tuli reissussa nälkä, Chelsea tandem-imetti tyttöjään. Burke kaappasi herkät imetyshetket kuviinsa.

Vauva 6 kk: Näin lapsesi kasvaa ja kehittyy – katso tärkeimmät vaiheet ja virstanpylväät

Kun vauva on 6 kuukauden ikäinen, mitä hän osaa, miten hän kehittyy ja minkä kokoinen hän on? Lue 6 kk ikäisen vauvan kehityksestä.

Haukotus ei tartu vauvaan

Kaiken ikäiset haukottelevat. Jopa sikiöiden on havaittu haukottelevan. Haukotukset tarttuvat kuitenkin vasta myöhemmällä iällä, todisti yhdysvaltalainen tutkimus.

Millä tavalla puolison raivokohtaukset vaikuttavat lapseen?

Kun perheen isä huutaa äidille, miten se vaikuttaa pariskunnan taaperoikäiseen lapseen? Äiti kysyy ja psykologi vastaa.

Päiväkodissa kieli kehittyy

Alle kolmevuotiaiden päivähoidosta ollaan montaa mieltä. Uusi norjalainen tutkimus esittää, että muodollisessa päiväkotihoidossa olevien lapsien kielitaito kehittyy muita lapsia paremmin.

Pulloruokintaa vauvantahtisesti

Pulloruokinnassa on omat niksinsä. Rauhallinen ruokailuympäristö, hyvä asento ja lapsen antamien vihjeiden tarkkailu ovat avaimia antoisiin ruokailuhetkiin.

Mikä nimeksi pikkusisarukselle?

Esikoisen nimen päättäminen saattoi olla vielä helppoa, mutta mikä nimi keksittäisiin toiselle lapselle? Tai katraan kolmannelle, neljännelle, viidennelle?

Sokeri vie vauvan kivulta terän?

Makealla on kipua lievittäviä ja vauvaa rauhoittavia ominaisuuksia, amerikkalaistutkimuksissa esitetään. Sokeri saattaa paitsi estää kipuimpulssien etenemistä selkäytimessä, myös vapauttaa aivoista luonnollisia mielihyvähormoneja, endorfiineja.

Sormiruokailu saattaa edistää lapsen terveellistä ruokavaliota

Sormiruokailevat lapset saattavat ajautua terveellisemmille raiteille. Englantilaisen tutkimuksen valossa lapsen syöttäminen lusikalla nimittäin nostaa lapsen myöhempää lihavuusriskiä.

Ulosteensiirto auttaa sektiovauvan vastustuskykyä

Sektiolla syntyvä vauva ei saa äidiltään suolistomikrobeja, ja asialla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia lapsen vastustuskykyyn. Uuden tutkimuksen mukaan ongelma voidaan ratkaista ulosteensiirrolla, jossa äidin suolistomikrobeja siirretään vauvalle heti syntymän jälkeen.

Imetyskipu ja muita haasteita – näin voit saada helpotusta

Nainen, vauva, koti, imetys, lamppu, kasvi, hylly
Monilla imettävillä vanhemmilla ilmenee jonkinlaisia haasteita imetyksen eri vaiheissa. Tärkeintä on kuitenkin se, että lähtee hakemaan apua ennemmin liian aikaisin kuin liian myöhään.

Kaksivuotias lapsi on voimakastahtoinen energiapakkaus

Kaksivuotias juoksee, pomppii ja rientää puuhasta toiseen. Hän elää ensimmäistä itsenäistymisvaihetta, joka voi saada tunteet kuohumaan kovastikin. Lapsi nauttii vanhempiensa ja toisten lasten seurasta, vaikkei pystykään vielä vastavuoroiseen leikkiin.

Minkälainen nimeäjä olet?

Tätä testikonetta varten sinulla täytyy olla Javascript-ominaisuus selaimestasi päällä. Sinulla täytyy olla myös Flash Player 10 asennettuna. Voit ladata Flash-soittimen tästä. // //

Mielikuvitusystävät kuuluvat leikkiin – ennakoivat kykyä haaveilla ja ideoida läpi elämän

Monilla lapsilla on ystäviä, joita muut eivät näe. Näiden kavereiden luomisessa on vain mielikuvitus rajana, ja lasten kehittämät tarinat kuvitelluista ystävistään ja näiden kanssa tehdyistä touhuista saattavat olla mitä hurjimpia. Mielikuvitusystävät ovat osa leikkiä, ja ne saattavat olla lapselle hyvin tärkeitä.

Leikkiä aamusta iltaan: 2,5-vuotias viihtyy roolileikkien parissa

Nyt lapsi kävelee samalla tavalla kuin aikuinen eikä siksi kaadu enää yhtä helposti kuin ennen. Hienomotoriikka kehittyy, ja lapsi viihtyy piirtämisen ja rakenteluleikkien parissa. Myös mielikuvitus- ja roolileikit kiehtovat lasta.

Vauvan vaarattomat vaivat

Mietitkö miltä syntymämerkki näyttää tai kuinka vaippaihottuma taltutetaan? Tai mitä tehdä haisevalle napatyngälle? Vastasyntyneen vaivoista monet on harmittomia ja häviävät itsekseen.

Aino ja Veeti olivat vuoden 2009 suosituimmat nimet

Suosituimmat nimet 2009
Aino ja Veeti ovat vuonna 2009 syntyneiden lasten suosituimmat etunimet. Ainon sai ensimmäiseksi nimekseen 473 tyttöä ja Veeti annettiin etunimeksi 470 pojalle.

Masentuneet häiritsevät vauvan unta

Masennusoireiset äidit herättävät lapsiaan turhaan yöllä, uusi tutkimus esittää. 

Mikä lapselle nimeksi? Testi kertoo, minkälaisista nimistä sinä pidät!

Ovatko nimivaihtoehdot pelkkää puuroa päässäsi? Kokeile, osaisiko nimitesti ehdottaa vauvallesi nimeä, joka tuntuu sopivalta lapselle ja vastaa myös omiin mieltymyksiisi.

Puhelin vaaraksi vauvalle?

Äidin runsas matkapuhelimen käyttö yhdistettynä lapsen varhaiselle puhelimen käytölle nostaa lapsen käytöshäiriöiden riskiä, esittää tanskalaisen tutkimus.

Imetys voi toimia ehkäisykeinona vauvan ensimmäisten kuukausien ajan – mutta vain tietyin edellytyksin

Imetys ehkäisee raskauksia, sanotaan. Tiettyjen ehtojen täyttyessä se pitääkin paikkansa – noin 98 prosentin todennäköisyydellä.

Vuoden 2014 suositut nimet ovat tässä

Viime vuoden suosituimmat nimet on julkaistu tänään.

Kätilöliitto: Suomalaisäidit imettävät liian vähän

Kätilöliiton tuoreen kannanoton mukaan suomalaisvauvoja imetetään liian vähän. Syyksi epäillään huonoa tiedonvälitystä.

Joka neljäs isä käyttää kaikki isyysvapaat – joka neljäs ei päivääkään

Yksi isä neljästä pitää täyden isyysvapaan, 54 arkipäivää, ja yksi isä neljästä ei pidä päivääkään. Miksi?

Näin valmistat terveellistä vauvanruokaa – 7 helppoa reseptiä

Kun tekee ruoan vauvalle itse, saa päättää mitä aineita ruoka pitää sisällään. Ruoasta tulee myös monipuolisempaa kuin valmisruoasta. Ravitsemusasiantuntija Maiken Walle jakaa parhaat reseptinsä hyvään, terveelliseen ja helppoon vauvanruokaan!

Nimipäiväkalenterin luvassa kaikkiaan 60 uutta nimeä – tuulahduksia maailmalta ja menneestä

Uudet nimet 2025
Kalenteriin lisätään uusia nimiä viiden vuoden välein. Vuonna 2025 lisättävät nimet henkivät kansainvälisyyttä – myös jotkut vanhat nimet tekevät paluun. 

Milloin ensimmäistä kertaa yökylään?

Ensimmäinen yökyläily hermostuttaa ja jännittää vanhempia. Olisi mukava nukkua yksi kokonainen yö läpeensä tai viettää muuten vain aikaa itsekseen tai kumppanin kanssa kaksin. Mutta milloin on sopivaa antaa vauvaa yökylään?

Suosituimmat pohjoismaiset etunimet: Ella ja Nooa suosituimpien joukossa

skandinaviassa suositut nimet
Nooa, Oliver, Elias ja Emil. Emma, Ella, Elsa, Olivia, Alma ja Sofia. Nämä nimet ovat juuri nyt suosittuja useassa Pohjoismaassa. Lue vertailu Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Viron suosituimmista nimistä.

Nimiäisissä lapsen nimeä juhlitaan ilman kirkollisia rituaaleja – tällaisin menoin Kaisan vauvasta tuli Onni

Nimiäiset on lapsen nimenantojuhla heille, jotka eivät halua nimetä lastaan kirkollisin menoin ristiäisissä. Nimiäisissä juhlan muoto on vapaa. Lue myös, millaista Kaisan Onni-pojan nimiäisissä oli.

Millaisen nimen lapselle saa antaa – ja voiko nimen ”varastaa”?

Nimeämiskäytännöt ovat Suomessa kokeneet valtavan myllerryksen viimeisen sadan vuoden aikana. Käytettyjen nimien määrä on yli kaksinkertaistunut, ja uudenlaisen nimikulttuurin tuulet puhaltavat meilläkin: nimen halutaan olevan yksilöllisyyden ilmentymä ja kantajansa kruunu.

Käynnistetty synnytys sysäsi imetysongelmat liikkeelle – nyt Siiriä pelottaa seuraavan lapsen imetys

Siiri Nurmenniemi, 35, synnytti esikoisen 2 vuotta sitten. Lapsen pelättiin kasvavan suurikokoiseksi, joten synnytys jouduttiin käynnistämään. Maidon heruminen viivästyi, lapsen paino putosi ja Siiri myöntyi tuttipulloruokailuun. Syntyi kierre, jossa Siiri ei päässyt koskaan täysimettämään esikoistaan. Nyt hän pelkää, että sama tapahtuu myös toisen lapsen kohdalla. Siiri on nyt raskausviikolla 22.

Sian vuosi 2019 – nyt syntyy rehellisiä ja innokkaita lapsia

Sian vuonna syntyy lapsia, jotka ovat ahkeria ja ystävällisiä, mutta myös helppoja vetää höplästä. Lue millainen on kiinalaisen horoskoopin mukaan sian vuonna syntyvä lapsi!

Päiväkoti pilaa lapsen elämän?

Jättämällä lapsensa huonolaatuiseen päivähoitoon työssäkäyvät vanhemmat saattavat pilata lapsensa terveyden ja onnellisuuden. ”Panokset ovat suuret tässä uhkapelissä, jossa mukana ovat tämän päivän lapset ja huomisen maailma”, Unicefin raportissa varoitetaan.

Oma unikaveri ja kuva vanhemmista mukaan – näin onnistuu pehmeä lasku päiväkotiin

Päiväkodin aloittaminen on lapselle iso muutos. Lastentarhanopettaja Tiina Salmi kertoo, miten lapsi voi aloittaa päiväkodissa käymisen mahdollisimman kivuttomasti.

Vauva-arki voi suistaa perinteiseen työnjakoon perheessä – näin teet arjesta sujuvaa ja molempia vanhempia tyydyttävää

Vaikka kotityöt jaettaisiin ennen lapsia perinteisistä sukupuolirooleista piittaamatta, esikoisen syntymä muuttaa tilanteen monessa perheessä melkein vahingossa.

Vauva syntyi sydän irrallaan

Marquissin perheen nuorimmainen lapsi syntyi sydän vartalon ulkopuolella. Äärimmäisen harvinaisen tilan lisäksi vauvan sydän oli puolet tavallista pienempi.

Raskauteen liittyvät lyhenteet ja erikoissanat – näillä termeillä viestitään vauvafoorumeilla!

Kp, rv, jtp, dpo, pco, np ja yk? Mitäs salakieltä se tällainen oikein on? Ei ehkä salakieltä, mutta omanlaistaan koodia kylläkin, nimittäin vauvapalstaslangia. Jos koodi ei auennut, kurkkaa palstaslangisanakirjaan.

Lapsen kasvukivut eivät johdu kasvamisesta

Kasvukivuiksi nimetty jalkasärky iskee lapseen yleensä nukkuessa tai yöunille mentäessä. Tyypillisesti kipu vaivaa 3-12 vuotiaita lapsia. Nimestään huolimatta kasvukipu ei liity lapsen kasvamiseen.

Rokotuksien hyödyt ja haitat puntarissa

Suurin osa suomalaislapsista saa rokotusohjelman mukaiset pistokset. Toiset jättävät kuitenkin rokotukset ottamatta rokotuksien aiheuttamien haittavaikutuksien ja harvinaisien rokotevammojen pelossa. Tutustu juttuun, ja päätä itse, kannattaako lapsesi rokotuttaa.

Vauvan varpaan ympärille kiertynyt hius leikkasi kiinni ihoon – voi myös estää verenkiertoa

Vauvan pitkään jatkunut itku sai perheenisän Scott Walkerin säikähtämään: hiuskiertymä oli leikannut kiinni tyttären varpaan ihoon. Hankalimmissa tapauksissa varpaiden ympärille kiertyneet hiukset on poistettava leikkauksessa.

Kasvukäyrät kertovat pikkulapsen terveydestä – niiltä poikkeaminen ei välttämättä ennakoi ongelmia

Kasvukäyrät
Lastenneuvolan pituus- ja painokäyrien avulla voidaan todeta vähäoireinen pitkäaikaissairaus tai kasvuhäiriö. Pituus- ja painorajojen ylittämisestä ei kuitenkaan sellaisenaan kannata huolestua. THL:n erikoislääkäri Jarmo Salo kertoo, mitä poikkeamat pituus- ja painokäyrissä tarkoittavat.

Ahtaat kyynelkanavat saavat vauvan silmät vetistämään

Kun vauvan silmät vetistävät ja rähmivät, vanhempi saattaa epäillä silmätulehdusta. Usein kysymys on kuitenkin ahtaiden kyynelkanavien aiheuttamista oireista. Ne helpottavat yleensä itsestään muutamassa kuukaudessa.

Näin laitat lapsen nukkumaan – 100 helppoa vaihetta

Onko nukkumaanmenoaika yhtä taistelua? Ei hätää, näitä ohjeita seuraamalla iltarutiinit sujuvat pian leikiten!

Vastasyntyneen uni

Lapsen ei voi olettaa omin avuin löytävän vakinaisia ja säännöllisiä unitottumuksia ensimmäisinä viikkoina. Silti voi alkaa vakiinnuttaa hyviä tapoja ja pikku rituaaleja, jotka vähitellen opettavat lapselle päivän ja yön eron ja auttavat iltanukkumiseen ja yövalvomiseen.

Elle, Jasmiina, Malla, Oskar, Petja, Teo… Saiko sinun lapsesi nimipäivän?

Uusia nimipäiviä lisätään 2020 nimipäiväkalenteriin peräti 35 kappaletta – niukka enemmistö niistä on naisten nimiä, ja yhtäkään aivan uutta suomenkielistä nimeä ei tällä kertaa saatu. Kansainväliset nimitrendit jyräävät tällä hetkellä.

Kurkunkannen tulehdus

Kurkunkannen tulehduksen aiheuttaa Haemophilus influenzae B -bakteeri. Kurkunkansi turpoaa ja salpaa hengitysteitä. Hib-rokotteen ansiosta sairaus on onneksi jo hyvin harvinainen.

Vauvan kielletyt ruoka-aineet: Mitä vauva ei saa syödä ja miksi?

Mitä haittaa on hunajasta? Miksi lehmänmaito ei sovi pikkuvauvalle? Alle vuoden ikäisten vauvojen ravintosuosituksissa on tiettyjä ruoka-aineita koskevia rajoituksia. Katso listasta, mitä vauvalle ei kannata tarjota.

Aggressiivisista lapsista kasvaa sairaita aikuisia

Aggressiiviset lapset ovat aikuisena sairaampia ja käyttävät muita enemmän lääkäripalveluita, kanadalaistutkimus osoittaa. Havainto vahvistaa näkemystä, jonka mukaan lapsuuden oloilla on koko elämän jatkuva vaikutus ihmisen terveyteen.

Reikiä nolla! Näin ehkäiset kariesbakteerin tarttumisen lapsellesi – 5 tärkeää neuvoa

Reikiä aiheuttava kariesbakteeri tarttuu lapselle useimmiten vanhemmilta. Mitä aikaisemmin lapsi saa tartunnan, sitä todennäköisempää maitohampaiden runsas reikiintyminen on. Lapsen hampaiden suojaaminen kariekselta lähteekin vanhemman oman suun terveydestä.

20 kuukautta: juoksuaskelia ja järkeilyä

Vuoden ja kahdeksan kuukauden iässä lapsi on nopea menijä, joka juoksee, pyörii, kiipeää ja potkaisee ehkä jo palloakin. Mielikuvitus ja ajattelu kehittyvät, ja lapsi oppii lajittelemaan esineitä esimerkiksi muodon ja koon perusteella.

Sormiruokailu voi olla helppoa ja hauskaa – ”Ottaa vain omasta ruoasta jotain vauvalle sopivaa”

Sormiruoka
Sormiruokailu ei vaadi pitkää oppimäärää, vaan siitä on mahdollista tehdä pienellä vaivalla hauskaa ja helppoa. Ota talteen kätevät vinkin sormiruokailun aloittamiseen.

Menikö lapsella ruoka väärään kurkkuun? Katso videolta, miten autat lasta

Usein vanhemmat pelästyvät pikkulapsen tai vauvan kakomista. Pelätään, että lapsi on tukehtumassa. Yskiminen ei yleensä ole suuren vaaran merkki. Jos lapsi ei enää yski, ei itke, eikä pysty ääntelemään, ollaan tilanteessa, jossa ruokapala tai vierasesine on tukkinut täysin hengitystiet. Silloin ripeä toiminta on ehdottoman tärkeää.

Miksi nännissä on näppyjä?

Nännien ympärillä olevat näppylät saattavat vaikuttaa tarkoituksettomilta, mutta imetysikäiselle vauvalle niillä on yllättävä merkitys.

Voimakas vierastus ja eroahdistus kulkevat käsi kädessä mutta eivät iske automaattisesti samaan lapseen

Vauvaikäisen vierastaminen ja taaperon eroahdistus ovat sukua toisilleen. Temperamentiltaan herkät lapset ovat alttiimpia molemmille. Toisaalta vanhempi voi myös omalla toiminnallaan pienentää voimakkaan eroahdistuksen todennäköisyyttä.

Puolivuotias tunnistaa kasvoilta pelästyksen

Viiden kuukauden ikäisinä vauvat katsovat neutraaleja ja pelästyneitä kasvoja yhtä pitkään, mutta pari kuukautta myöhemmin pelästyneet kasvot vetävät vauvan tarkkaavaisuutta puoleensa voimakkaammin, Suomen Akatemian tutkimus paljastaa.

Mitä hankintoja vauva tarvitsee?

hankinnat vauvalle
Vauvanhoitotarvikkeita on tarjolla tuhansittain, ja varsinkin epävarman ensikertalaisen pää menee helposti pyörälle ostoviidakossa. Tässä järkevät ja konkreettiset listat siitä, millaiset tarvikkeet on käytössä havaittu tarpeellisimmiksi. Poimi niistä omaan talouteesi sopivimmat vinkit!

Mitä äidit miettivät yöllä imettäessään?

Lastaan syöttävät äidit pyörittelevät mielessään monenlaisia sumuisia ajatuksia – sillä välin, kun muu maailma nukkuu makeasti.

Kaksoset: mietelauseita ja ajatuksia lapsista ja heidän vanhemmistaan

Hauskoja, koskettavia ja ajatuksia herättäviä sanontoja ja mietelauseita kaksosista ja kaksosten vanhemmuudesta.

Puheen kehitys lapsella – milloin lapsen tulisi oppia puhumaan?

Taapero, lapsi, puhelin, puhe, puheen kehitys
Lapsi sanoo ensimmäiset sanansa noin yksivuotiaana, ja sitä ennen hän on oppinut reagoimaan omaan nimeensä, jokeltelemaan ja nauramaan. Jopa 19 %:lla lapsista puheen kehitys kuitenkin viivästyy.

D-vitamiinin puute lisää lasten hengitystietulehduksia

D-vitamiinin vähyys saattaa osaltaan lisätä lasten hengitystietulehduksia ja hengityksen vinkunaa, hiljattain julkaistu tutkimus osoittaa. Suomessa lasten, nuorten ja raskaana olevien D-vitamiinin saantisuosituksia on vastikään päivitetty.

Vihurirokko tarttuu pisaratartuntana – oireina ihottumaa sekä osalla pahoinvointia ja flunsaan kaltaisia oireita

Vihurirokko on rubellaviruksen aiheuttama rokkotauti. Nykyisin sitä ehkäistään tehokkaasti MPR-rokotteella.

Imettäminen suojaa kätkytkuolemalta

Imettäminen voi tuoreen tutkimuksen perusteella pienentää kätkytkuoleman vaaraa. Parhaan suojan saa täysimetyksestä, tutkijat kirjoittavat Pediatrics-lehdessä.

Monikäyttöiset rintapumput

Liian paljon maitoa? Huono maidoneritys? Rintapumppu tuo apua imetyksen ongelmiin.

Pelotta lääkäriin!

Voi ei, lapsella on taas korvatulehdus ja edessä on lääkärikäynti! Edellisellä kerralla äidin oli pakko pitää kirkuvaa lasta väkisin paikallaan. Miten lapselle pitäisi kertoa, että lääkäri aikoo taas tutkia kipeitä korvia?

Lapsen tukkoinen ja valuva nenä

Mistä vuotava nenä voi kertoa? Mitä johtopäätöksiä voi vetää keltaisesta ja vihreästä limasta? Saako lapsen oloa helpottaa nenätipoilla? Milloin pieni nuhanenä on vietävä lääkäriin? Jutusta löydät kaiken olennaisen nuhaisten lasten oireista, oireiden tulkinnasta hoidosta.

Äidit kertovat: Näin isät osallistuvat lastenhoitoon

Ei ole ollenkaan epätavallista, että lapsiperheessä väännetään välillä kotitöistä ja lastenhoidosta. Vau.fi:n foorumilla äideillä on kuitenkin selvä visio lapsenhoidon työnjaosta. "Kerran yhdessä on päätetty perhe perustaa, niin silloin se tehdään todella yhdessä, eikä niin että äiti tekee kaiken", kahden lapsen äiti kirjoittaa.

Jatkuva katastrofivalmius ja 14 muuta asiaa, joista tietää, että perheessä on taapero

Kompastut duploon, aamutossussa on hapankorppujemma, kaikki laatikot on taas roplattu auki ja pyykit kiskottu naruilta. Näistä ja muutamasta muusta asiasta tunnistat takuuvarmasti, että kotonasi asuu hillitön, raivostuttava ja ihastuttava... taapero!

Lapsen ihon palaminen auringossa ja lämpöuupumus – miten toimia?

Lapsen auringonpolttaama iho
Jos vahinko on jo tapahtunut ja lapen iho pääsi palamaan auringossa, on toimittava ripeästi ja estettävä tilanteen pahentuminen. Auringonpolttaman lisäksi kuumassa oleilu saattaa aiheuttaa lämpöuupumuksen – tai lämpöhalvauksen.

Varhaiset ADHD-oireet

Levottomuutta, jatkuvaa liikettä ja keskittymiskyvyn puutetta. Vaikka ADHD-oireet ilmaantuvat jo taaperoiässä, niitä on melko vaikea erottaa pikku lapsen tavanomaisesta kehityskulutusta.

Nokkosihottuma

Tämä sairaus ilmenee paukamina, joissa on punareunaisia epämääräisiä läiskiä. Kutina on sietämätöntä. Tauti on tavallisempi hieman vanhemmilla lapsilla.

Harmittomat molluskat

Ontelosyylät eli molluskat ovat yleisiä pienillä lapsilla. Syylät saattavat näyttää vaarallisista, mutta niistä ei yleensä ole minkäänlaista haittaa.

Alusvaatemainoksia suvaitaan paremmin kuin julki-imetystä

Imettäviä äitejä poistetaan ravintoloista ja kaupoista kaduille tai pyydetään jatkamaan imetystä vessassa. Särkänniemen Näsinneulassa tehtiin taannoin imetyksestä loppu, etteivät ulkomaalaiset miesasiakkaat järkyttyisi. American Airlines halusi suojella pikkutyttöä näkemästä vilausta imetyksestä. Mediatutkija Iiris Ruoho ja imetystutkija Jenny Säilävaara pohtivat, miksi julki-imettäminen herättää tunteita.

Jokelluksesta puheeksi

Keskimäärin vauvat osaavat sanoa vuoden ikäisenä kolme sanaa. Onko kaikki toivo heitetty, jos oma talliainen ei seuraa kielen kehityksen keskiarvoa? Puheterapeutti Annikki Riitesuo kertoo, mistä kielen kehityksessä on kysymys.

Suomalaiset äitiys- ja imetysvaatteet ovat nouseva tähtituote

Äitiysvaatteet ja imetysvaatteet ovat nykyisin oma vaatekategoriansa, ja niiden hankkiminen kiinnostaa naisia. Varsinkin imetykseen sopivat vaatteet ovat hyötyneet "kotimaisuusbuumista", ja niinpä Suomesta löytyy tällä hetkellä useita kotimaisia imetysvaatteiden valmistajia.

Lapsen vatsakivut, koliikkiako?

Lapsen vatsakipu voi johtua monenlaisista syistä. Vaikka useimmiten kipu menee itsestään ohi, joskus saatetaan tarvita pikaista lääkärinhoitoa. Vanhempien on hyvä osata tunnistaa tilanteet, joissa lääkäriin menemistä ei kannata viivytellä.

Lapselle tervettä energiaa

Terveellinen ruoka antaa energiaa ja hyvän olon keholle.Terveellinen ruoka sisältää vähintään viisi annosta hedelmiä ja vihanneksia päivässä, mielellään kolme annosta vihanneksia ja kaksi hedelmiä tai marjoja. Lapsen annos mahtuu lapsen kouraan. Lisäksi terveellinen ruoka käsittää vähärasvaista lihaa ja kaikenlaista kalaa, vähärasvaisia meijerituotteita, täysjyväleipää ja muita kuorimattomia viljatuotteita sekä lisäksi hieman sokeria.

Kotiäitieihin suhtaudutaan tarpeettoman vihamielisesti

Kehityspsykologian asiantuntija Aric Sigman nosti kissan pöydälle Mothers at Home Matter -konferenssissa pitämässään puheessa. Sigmanin mukaan kotiäidit kohtaavat rasismin kaltaista vihapuhetta.

Miten tuen vastasyntyneen niskaa oikein? Asiantuntija vastaa

Nimimerkillä Pienen pojan äiti on huoli: Hänen esikoisensa on neljän viikon ikäinen eikä kokematon tuore vanhempi ole varma, millä tavalla vauvan niskaa tuestaan turvallisesti.  Kätilö vastaa lukijan kysymykseen.

Vauvan varhaisheijasteet eli refleksit – mitä ne ovat?

Lapsellasi on syntyessään monia refleksejä, heijasteita. Ensimmäisten 3—6 kuukauden aikana useimmat näistä varhaisheijasteista katoavat, kun lapsen keskushermosto ja tahdonalaiset liikkeet kehittyvät. Heijasteiden väistyminen on yhtä tärkeää kuin niiden kehittyminen. Varhaisheijasteita seurataan neuvolakäynneillä.

Kuinka monikielisissä perheissä sujuu kielen oppiminen?

Yksi perhe, kolme kieltä. Kuinka kielten oppiminen sujuu? Erottaako vauva eri kielet toisistaan? Suosiiko lapsi jomman kumman vanhemman kieltä? Pitäisikö perheessä olla yksi yhteinen kieli? "Asiassa on paljon tekijöitä, ja vanhemmat voivat vain tehdä parhaansa. Minusta on aivan selvää, että puhun lapseni kanssa vain suomea", odottaja kertoo Vau.fi:n foorumilla.

Riittääkö maito? Tee imetystesti niin saat vastauksia imetyshuoliisi!

riittääkö maito
Äidinmaito on monella tavalla hyödyllistä. Esimerkiksi ravintoaineet imeytyvät paremmin äidinmaidosta. Imetys myös pienentää vauvan infektioriskiä ja antaa hyvät lähtökohdat terveeseen elämään. Toisinaan imetys ei kuitenkaan onnistu äidin imetystahdosta huolimatta. Testi antaa vastauksia juuri sinun imetyshuoliisi.

Imetys saattaa kiihottaa äitiä: ”Nännit ovat aina olleet taikanappini”

Imetyksessä erittyy hormoneita, jotka aiheuttavat äidille mielihyvää. On jopa mahdollista, että imetys kiihottaa äitiä. Imetykseen liittyvät seksuaaliset tuntemukset ovat niin vaikea pala yhteiskunnallamme, että asiasta ei pystytä keskustelemaan neutraalisti. 

13 kuukautta: kävelytreenejä ja ensimmäisiä sanoja

Pikkutaapero harjoittelee kävelemistä ja ensimmäisiä sanojaan. Hän on innokas puuhailija, jonka omatoimisuus lisääntyy jatkuvasti. Vaikka vauva-aika on nyt jäänyt taakse, voi nukkumisessa olla vielä haasteita.

Imetys – kuinka usein on tarpeeksi?

Vastasyntyneen lapsen mahalaukku on marmorikuulan kokoinen ja täyttyy nopeasti. Pian lapsi on kuitenkin taas nälkäinen, sillä äidinmaito sulaa nopeasti.

Äiti kuormittuu ja isä tekee ”kaiken väärin”? Näin onnistutte tasavertaisessa vanhemmuudessa

Lapseen liittyvistä asioista huolehtiminen kaatuu usein sen vanhemman niskaan, joka on lapsen kanssa kotona – yleensä äidin. Metatyön kasautuminen voi kuormittaa äitiä, kun taas isä saattaa kokea, että tekee kaiken väärin. Lue, miten pääset kohti tasa-arvoisempaa vanhemmuutta.

Konttaaminen: Näin lapsi oppii tärkeän taidon

Konttaaminen onnistuu vasta, kun vauvan tasapaino ja kehonhallinta ovat kehittyneet riittävästi. Paras paikka harjoitella liikkumista on lattia.

Sopisiko lapsellesi kuninkaallinen nimi? Makustele eri vaihtoehdot!

Monet antavat lapselleen tietämättään nimen, jolla on kuninkaallinen alkuperä. Ehkä sinullakin on lapsi, joka kantaa kuninkaallista nimeä. Lue kattava lista tämänpäivän eurooppalaisista kuninkaallisista nimistä.

Tutti luo turvaa

Tutti on kiva. Se poistaa surun uskomattoman nopeasti. Ei ihme, etteivät aikuiset jaksa aina taistella näin käyttökelpoista välinettä vastaan, vaikka pitkällisellä tutin imemisellä on todettu olevan haittavaikutuksia.

Lasten siitepölyallergia – tunnista oireet ja aiheuttajat sekä ota talteen hoito-ohjeet

Jos kesän pihaleikeistä kotiutuu aivasteleva ja silmiään hierova lapsi, kyseessä saattaa olla siitepölyallergia. Näin hoidat lapsen allergiaa ja helpotat oireita. 

Älä ylipese lapsen herkkää ihoa – saippuaa ei välttämättä tarvita vielä leikki-iässäkään

Vauvoilla on herkkä iho, eikä vauvoja suositella kylvetettävän kuin kerran viikossa. Lapsen kuuraamisessa kannattaa säilyttää kohtuus myöhemminkin eikä saippuan ja shampoon käyttö ole välttämättä tarpeen leikki-iässäkään.

Sikainfluenssa riskiryhmillä

Lapselta mitataan kuumetta
Alle kolmevuotiaat lapset ja raskaana olevat naiset kuuluvat uuden H1N1-viruksen aiheuttaman influenssan riskiryhmään. Mitä näistä riskeistä tiedetään tällä hetkellä?

Imettäjän ruokavalio – parasta maitoa lapsellesi!

Syömällä oikein varmistat, että myös imetysikäinen lapsesi saa parasta mahdollista maitoa.

Vauvalla on älliä

Pienelläkin vauvalla on hoksottimet kohdallaan: vauvalla on oikeustajua, hän ymmärtää huumoria ja osaa jopa tulkita koiran haukkua. Lue uusista tutkimustuloksista, millä tavoin vauva on älykäs.

Vauvan aukileet eli pään pehmeät alueet ovat olemassa hyvästä syystä – vauvan pään koskettamista ei tarvitse pelätä

Aukileet tarkoittavat vauvan kallosta löytyviä pehmeitä alueita, joita eivät suojaa kallon luut. Miksi aukileet ovat olemassa? Kuinka paljon niitä on varottava? Milloin aukileiden voi odottaa sulkeutuvan? 

Isänkin alkoholinkäyttö saattaa aiheuttaa FAS-vaurioita lapselle

Raskautta suunnittelevien ja raskaana olevien naisten lisäksi myös tulevien isien olisi syytä pidättäytyä alkoholista jo hyvissä ajoin. Hiirillä tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että uroshiirien vähäinenkin alkoholialtistus sai aikaan FAS:lle tyypillisiä muutoksia jälkeläisten kasvoihin.

Kehotus imettäjälle: ”Mene vessaan”

Julkiseen imettämiseen suhtaudutaan intohimoisesti niin puolesta kuin vastaan. Imettäminen on yksi maailman luonnollisimmista asioista, sanovat julki-imettämisen kannattajat. Mutta niin on myös ulostaminen, eikä sitäkään saa julkisella paikalla tehdä, toteavat vastustajat. Nyt äidit kertovat omat mielipiteensä ja kokemuksensa julkisella paikalla imettämisestä!

35 kuukautta: pukemista ja pelkoja

Lapsi lähestyy kovaa vauhtia kolmen ikävuoden rajapyykkiä. Itsenäinen pukeutuminen sujuu jo, vaikka kengät saattavatkin vielä eksyä vääriin jalkoihin. Lapsen mielikuvitus kehittyy, mikä saattaa ilmetä pelkoina ja painajaisina.

Vauva hylkii rintaa – mikä neuvoksi imemislakkoon?

Vauva hylkii rintaa
Joskus vauva voi lopettaa maidon syömisen omasta aloitteestaan, ja tilanne on äidille usein raskas. Riikka Käkelä-Rantalainen Imetystukipuhelimesta listaa mahdollisia syitä lakkoilulle ja antaa vinkkejä, jolla vauvan voi yrittää saada innostumaan syömisestä.

300 grammaa vs. 10 kilogrammaa – vauvoja huikeilla kokoeroilla

Kaikki vauvat eivät tosiaankaan synny 3,5 kilon painoisina keskivertonyytteinä, vaan painoa voi olla parista sadasta grammasta jopa kymmeneen kiloon.

Heti rinnalle syntymän jälkeen

Imetys aloitetaan jo synnytyssalissa, kun vauva nostetaan äidin syliin. Noin tunnin kuluttua synnytyksestä lapsi saattaa jo availla suutaan ja etsiä rintaa.

TOP 50: Tyttöjen nimet vuonna 2010

Vuoden 2010 suosituimmat tyttöjen ensimmäiset etunimet.

Vuoden 2015 kalenterissa kymmeniä uusia nimiä

Vuonna 2015 kalenteriin on saatu komea lista uusia nimiä. Nimipäiväkekkereitään pääsevät viimeinkin viettämään muun muassa Sisu, Taika, Okko ja Pipsa. Katso täydellinen lista kaikista lisätyistä nimistä juhlapäivämäärineen.

Suosituimmat nimet vuonna 2011

Sofia ja Elias ovat vuonna 2011 syntyneiden lasten suosituimmat etunimet. Sofian sai ensimmäiseksi nimekseen 449 tyttöä ja Elias annettiin etunimeksi 506 pojalle.

Lapsen yökastelu – milloin on syytä huolestua?

Lapsen yökastelu aiheuttaa huolta vanhemmalle ja harmitusta lapselle itselleen. Tunnista yökastelun syyt ja tutustu ratkaisukeinoihin.

Potalle opettelu: Milloin se kannattaa aloittaa ja mitä lapselta voi odottaa?

Potalle opetteleva lapsi
Potalle opettelu ei ole hätähousun hommaa. Neuvolapsykologi Pirjo Latvanen kertoo, mitä pottakoulun päällystön on syytä pitää mielessä.

Tutista on lopulta luovuttava monesta hyvästä syystä – Hammaslääkäri: ”Ei tarvitsisi opettaa lapselle lainkaan”

Tutti, tuo pieni mutta ah, niin näppärä vauva-arjen helpottaja! Tutti vaimentaa kitinän ja tuudittaa uneen. Pitkittyneellä tutin käytöllä on kuitenkin hintansa: purentavirheet, korvatulehdukset ja puheen oppimisen vaikeudet väijyvät tutin lutkuttajaa.

Musiikki vaikuttaa lapseen voimakkaasti – myös kielen oppiminen on yhteydessä musiikkiin

Miten pienet lapset oikeastaan kokevat musiikin? Miksi syntymättömälle lapselle kannattaa laulaa? Musiikkikasvatusta tutkinut Kaarina Marjanen kertoo lapsen ja musiikin suhteesta.

21 kuukautta: nukkumisen välttelyä ja rajoen kokeilua

Lapsi 21 kuukautta
Kahta ikävuotta lähestyessään lapsen oma tahto jatkaa voimistumistaan, ja nyt voi tulla se hetki, jolloin joudut kantamaan raivoavan lapsen kaupasta autoon. Muistathan, että rajojen kokeilu on osa lapsen normaalia kehitystä itsenäiseksi yksilöksi. Myös ruokailussa ja nukkumisessa saattaa ilmetä haasteita.

Lapsuuden lukuharrastuksella on kauaskantoisia seurauksia – tutkimus paljastaa, kuinka paljon viikossa kannattaa lukea

Lukeminen vaikuttaa myönteisesti niin mielenterveyteen kuin kognitiivisiin taitoihin, selviää tutkimuksesta, jossa oli mukana yli 10 000 lasta. 

Parvorokko lapsella on usein harmiton sairaus

Parvorokko eli pikkurokko on erityisesti kouluikäisten lasten sairaus, mutta sitä voi esiintyä myös pienemmillä lapsilla kuin myös aikuisilla. Raskausaikana parvorokko sisältää haasteen, sillä virukset saattavat edetä sikiöön ja aiheuttaa anemiaa tai keskenmenon. 

Nelikuisen uni

Useat lapset nukkuvat jo nelikuisina koko yön yhteen menoon, mikä käytännössä tarkoittaa tässä vaiheessa 5-6 tuntia.Voit siis iloita siitä, että lapsi pysyy valveilla ja haluaa leikkiä ja pitää hauskaa yhä pitempiä hetkiä päivästä. Lapsen kiinnostus yhdessäoloon muiden perheenjäsenten kanssa lisääntyy. Nuo aktiiviset valvejaksot tekevät päivästä rikkaamman. Tämä myötävaikuttaa puolestaan yhtenäisen yöunen muodostumiseen, ja vuorokausirytmi asettuu vähitellen paikoilleen.   

Saako vauvalle antaa kananmunaa?

Aikuinen antaa vauvalle kananmunaa
Kananmuna on simppeli, mutta monipuolisesti käytettävä, terveellinen herkku. Mutta saako sitä antaa vauvalle? Katso virallinen ohjeistus.

Ward syntyi 3,5 kuukautta ennen laskettua aikaa – liikuttava video näyttää pienokaisen ensimmäisen vuoden

Tämä pieni poika syntyi 3,5 kuukautta ennen laskettua aikaa. Ward-pojan isä Benjamin Miller tallensi videolle poikansa ensimmäisen vuoden. Katso liikuttava kooste.

Aino ja Leo ovat vuoden 2020 suosikkinimet!

Katso jutusta top 50 -nimilistat viime vuoden aikana syntyneille tytöille ja pojille, sekä mielenkiintoiset arviot suosikkinimistä!

Melonikakun leiponut Hanna: ”Meillä ei tuputeta lapsille sokeria”

Lapsen sokerittomaan ruokavalioon kuuluva melonikakku herätti keskustelua Vauva-foorumilla. Toiset ovat sitä mieltä, että lapsella pitää olla perinteinen sokerikermakakkua synttäripäivänään. Mitä mieltä sinä olet? Äänestysmahdollisuus löytyy jutun lopusta.

Vauva ja maitoallergia

Maitoallerginen lapsi reagoi lehmänmaitoon tavallisesti ihottumalla ja suolisto-oireilla. Maitoallergikko voi joutua tiukalle ruokavaliolle, mutta useimmiten allergia on onneksi ohimenevä vaiva.

Vauva 2 kk: Näin lapsesi kasvaa ja kehittyy – katso tärkeimmät vaiheet ja virstanpylväät

Kun vauva on 2 kuukauden ikäinen, mitä hän osaa, miten hän kehittyy ja minkä kokoinen hän on? Lue 2 kk ikäisen vauvan kehityksestä.

Miksi vauva itkee – 25 syytä

Vauvoilla ei ole kovinkaan montaa keinoa tunteidensa ilmaisemiseen. Vauva saattaa ensin yrittää hienovaraisempia vihjeitä, mutta jos ne eivät auta, hän turvautuu itkuun. Tässä 25 todennäköisintä syytä itkulle.

Kiinteiden aloitus – näin teet sen turvallisesti ja oikein

Kiinteiden aloitus
Kiinteiden aloitus imetyksen tai pulloruokinnan rinnalla tapahtuu 6 kuukauden ikään mennessä. Pienillä makuannoksilla voidaan aloittaa 4 kuukauden iästä lähtien.

Antibiootit saattavat sekoittaa vauvasi suolistomikrobit

Suomalaistutkimuksen mukaan varsinkin alle 6-kuukautisena saadut antibiootit lisäävät merkittävästi lapsen myöhempää lihomisriskiä. Tutkimusryhmän johtaja, lasten infektiolääkäri Harri Saxén korostaakin, että turhia kuureja pitäisi välttää.

Verinäyte vastasyntyneen kantapäästä auttaa löytämään harvinaisia sairauksia

Jokaiselta vastasyntyneeltä otetaan 2-5 päivän iässä verinäyte kantapäästä. Näytteen avulla seulotaan harvinaisia aineenvaihduntasairauksia – kun ne löydetään varhaisessa vaiheessa, hoito ehditään aloittaa ennen kuin sairaus vaurioittaa lasta.

Ruokaa ”suusta suuhun” -menetelmällä – ällöä vai hyödyllistä?

Alicia Silverstone on kohauttanut syöttämällä lastaan suusta suuhun -menetelmällä. Hän sanoo, että "lintutekniikalla" on paljon hyötyjä. Katso Silverstonen omalta videolta, miten homma toimii.

Vauvat nukkuvat kun kasvavat

Yhdysvaltalaistutkijat ovat mahdollisesti selvittäneet, miksi vauvojen nukkumatottumukset vaihtelevat päivästä toiseen. Taustalla saattavat olla kasvupyrähdykset, joiden aikana vauva nukkuu enemmän.

Tällainen on yksivuotias!

Yksivuotiaana lapselle avautuu aivan uusi maailma kielen oppimisen ja liikunnanvapauden myötä. Kehittyessään sekä kielellisesti että fyysisesti lapsi saa uusia taitoja, jotka helpottavat ympäristön tutkimista.

Vauvan kallo voi luutua ennen aikojaan

Lapsella on noin kolmanteen ikävuoteen asti päässään aukileita eli pehmeitä alueita, joissa kallon luut eivät ole vielä yhtyneet. Ne mahdollistavat lapsen aivojen kasvun. Joskus voi käydä niin, että jokin kallon saumoista luutuu liian aikaisin,eikä aivoille jää kasvutilaa. Tätä kutsutaan kraniosynostoosiksi, ja se on huuli- ja suulakihalkioiden jälkeen yleisin pään epämuodostumista.

Imetys ei ole välttämätöntä hoivahormonin kannalta

Imetyksen sanotaan tukevan positiivisen äiti-lapsisuhteen kehittymistä. Hoivahormoni oksitosiinin kannalta imetys ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Oksitosiiniasiantuntija kertoo, miten hoivahormonia syntyy.

Ensimmäinen kylpy

Pienen vastasyntyneen ensimmäinen kylpyhetki on hypnoottisen liikuttavaa ja rauhoittavaa katseltavaa.

Ruokaa ja höpötystä

Suu on mahtava lihaskimppu. Sillä jauhetaan ruoka muusiksi ja tuotetaan sanoja ja lauseita. Häiriöt vauvan syömisessä voivatkin vaikuttaa myöhemmin lapsen puheen kehitykseen.

Tyrä

Tyrä muodostuu, kun osa elimestä työntyy sitä paikallaan pitävänseinämän läpi.

Keuhkoputki- ja ilmatiehyttulehdus lapsella

Ylempien ilmateiden virusinfektio voi levitä keuhkoputkiin (bronkiitti) tai pienempiin ilmatiehyisiin (bronkioliitti).

Kakkailme ja potta

On tuo pottakin kumma kapistus, sellainen pitää olla ja muksu pitää sille opettaa mahdollisimman nopeasti, mutta lasta ei kuitenkaan missään tapauksessa saa viedä sille liian aikaisin, tai muuten se traumatisoituu, Vau.fi:n perjantaibloggari Samantha kirjoittaa.

Korvikkeesta diabetes?

Ykköstyypin diabetes on yleistynyt niin Suomessa kuin muuallakin räjähdysmäisesti. Onko syy vauvojen juomassa lehmänmaidossa. Outi Vaarala Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kertoo.

10 väitettä lapsen hampaista ja hampaiden hoidosta – tarkista faktat ja myytit

Lapsella on kuumetta ja ripulia ­– hampaita siis tulossa. Lapsi, jonka hampaat puhkeavat myöhään, saa vahvemman purukaluston. Jos äidillä ja isällä on ollut hammasraudat, tulee jälkikasvu kokemaan saman kohtalon. Lasten hampaisiin liittyviä uskomuksia on lukuisia, mutta ovatko ne totta vai tarua? Suuhygienistit vastaavat.

Kamala karies kuriin

Kun lapsen ensimmäinen hammas puhkeaa, alkaa elinikäinen sota hammaspeikkoja vastaan. Varusteina lapsella on fluori, ksylitol ja hammasharja. Peikot ovat ovelia veijareita, joten vanhempien apua kaivataan aina kymmenenvuotiaaksi asti.

Lasten uniopetuksen menetelmiä

Joidenkin lasten on vaikeaa nukkua omin päin tai läpi yön, vaikka vanhemmat loisivat kaikki edellytykset hyvine tapoineen ja vakituisine käytäntöineen. Toiset nukkuvat hyvin mutta ovat tottuneet nukkumaan joka yö vanhempien vuoteessa, mikä voi verottaa näiden yöunta. Sekä lapsi että vanhemmat voivat uupua unenpuutteesta.

27 kuukautta: turhautumista ja kikatusta

Kaksivuotias saattaa suhtautua ennakkoluuloisesti uusiin ruokalajeihin. Hän nauraa paljon ja usein, mutta nauru voi vaihtua nopeasti kiukkuun, kun jokin asia ei mene lapsen mielen mukaan. Raivokohtaukset ovat haastava mutta normaali osa kaksivuotiaan kehitystä.

Tällainen on kolmivuotias!

Puheen pulpatusta, valtava määrä kysymyksiä, liikkumisen riemua ja elämäniloa – niistä on kolmivuotiaan elämä tehty! Nyt lapsen luonne alkaa tulla entistä selkeämmin esille, mikä tietää vanhemmille mitä mielenkiintoisimpia aikoja: tällaisen tyypin kanssa me asumme ja jaamme elämämme! Muista: älä vertaa omaasi kavereiden tai naapureiden lapsiin, sillä kolmivuotiaiden yksilölliset erot voivat olla suuria niin kielellisessä kuin motorisessa kehityksessä.

Lapsellasi on yksilöllinen temperamentti jo vauvaiässä – ota se huomioon kasvatuksessa

Miksi yksi lapsi vetäytyy, toinen pillahtaa itkuun ja kolmas käyttäytyy aggressiivisesti samassa tilanteessa? Neljäs ei ehkä edes huomaa mitään, tai nauraa koko hommalle. Lapsen yksilöllinen temperamentti on hyvä huomioida myös kasvatuksessa.

Lyhyet yöunet lihottavat pikkulasta

Vähän nukkuvat alle viisivuotiaat saattavat olla muita herkempiä lihomaan, yhdysvaltalaistutkimuksesta ilmenee. Tätä vanhempien lasten painoon unella on pienempi vaikutus.

Peppu- vai kainalolämpö vauvalta?

Tarkimman kuumemittauksen saa pepusta. Vastasyntyneillä ja keskosilla peppumittaus saattaa aiheuttaa komplikaatioita, mutta mittauksen vaarallisuudesta ei ole näyttöä.

Enterorokko aiheuttaa näppylöitä ja rakkuloita – rajumpi virusversio myös yskää ja jopa hengitysvaikeuksia

Enterorokko aiheuttaa tyypillisesti näppylöitä käsiin ja jalkoihin ja rakkuloita nieluun. Raju virusversio voi lisäksi aiheuttaa yskää ja hengitysvaikeuksia. Siihen ei muodostu immuniteettia, joten rokon voi sairastaa aina uudelleen.

Herkkyyskausina lapsi oppii leikiten

Lapsen kehityksessä on erilaisia herkkyyskausia, jolloin lapsi oppii ja oivaltaa asioita helpommin ja halukkaammin kuin muulloin. Muun muassa aistihavainnoille, kielen kehitykselle, liikkumiselle ja sosiaalisille taidoille on kaikille omat herkkyyskautensa.

Kymmenen väitettä hampaista

Lapsella on kuumetta ja ripulia ­– hampaita siis tulossa. Lapsi, jolle tulee hampaat myöhään, saa vahvemman purukaluston. Jos äidillä ja isällä on ollut hammasraudat, tulee jälkikasvu kokemaan saman kohtalon. Lasten hampaisiin liittyviä uskomuksia on lukuisia, mutta ovatko ne totta vai tarua? Suuhygienistit vastaavat.

Perhepeti luo lapselle turvaa – Psykologi: ”On luonnollisinta, että lapsi nukkuu aikuisten vieressä”

Lapsen kannalta paras nukkumisjärjestely on perhepeti, esittää perheneuvolan psykologi Kirsi Kuronen. Lastenlääkäri Turkka Kirjavainen muistuttaa, että perhepeti lisää hieman kätkytkuolemariskiä.

Sokerin saantisuositus lapsille – kohtuuden raja tulee vastaan yllättävän helposti

Sokerin saantisuosituksen mukaan vähemmän kuin 10 prosenttia ihmisen energian saannista saisi tulla vapaista sokerista. Lasten kohdalla määrä voi tulla täyteen hetkessä. Lue myös, onko karkkipäivä ravitsemusterapeutin mielestä hyvä vai huono idea.

Illalla nukahtaminen on taaperolleni vaikeaa – mikä neuvoksi?

Nukkumaanmenoaika on käsillä, mutta taaperolla on jano. Sitten alkaa pissattaa. Seuraavaksi pitää saada vielä yksi hali ennen nukahtamista. Kuulostaako tutulta? Helsingin Uniklinikan ylilääkäri, neurologian erikoislääkäri Gabriele Sved neuvoo vanhempia toimimaan tilanteessa johdonmukaisesti.

Tulkintavinkkejä lasten uudenvuoden ennustuksiin – mukana myös turvalliset vaihtoehdot tinalle

Sulata uudenvuoden ennustukseen esimerkiksi sokeria, mehiläisvahaa tai steariinia – tai tee ennustus esimerkiksi pikkutavaroilla arpomalla. Lue ohjeet jutusta.

Lucas Angel eli kuusi viikkoa

Ensimmäiset elinviikkonsa 24. raskausviikolla syntynyt Lucas Angel pärjäsi hyvin. Viidennellä elinviikollaan Ann Kristin Muggerudin pienokainen pystyi jo hengittämään itse. Ilo vahvistumisesta jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Vaikka pienen pojan elämä jäi lyhyeksi, Lucas Angel jätti lähtemättömän jäljen niin äitinsä, isänsä kuin isoveljiensä sydämiin.    

Voiko vauvaa imettää antibioottikuurin aikana?

Antibiootit tuhoavat mikrobeja niin hyvässä kuin pahassa. Samalla kun pahat pöpöt häädetään, tulee usein lähtöpassit myös terveyttä edistäville kavereille. Kun imettävä äiti syö antibiootteja, vauva saa maidon mukana pienen määrän samoja mikrobeja tuhoavia aineita. Voiko maidon mukana tulleista antibiooteista olla haittaa lapsen suolistomikrobistolle?

Jo vastasyntynyt on taitava viestijä – näin luet vauvasi viestejä

Pieni vauva viestii aluksi hienovaraisin elein, joiden tulkinta voi olla tuoreille vanhemmille haastavaa. Ei ole katastrofi, jos vauvan viestejä ei osaa joka hetki tulkita täysin oikein, mutta niiden ymmärtäminen voi helpottaa esimerkiksi syömistilanteita.

Suun sieni-infektio

Suun sieni-infektiossa kieleen ja suun limakalvoille nousee valkoisia katteita.

Maailma kiinnostaa vauvaa

Ennen luultiin, että vastasyntyneillä ei olisi kykyä havainnoida ja reagoida ympäristöönsä. Pienten vauvojen parissa tehty vuosikymmenten tutkimustyö osoittaa luulon vääräksi: Lapset ovat syntymästään saakka kiinnostuneita siitä, mitä heidän ympärillään tapahtuu. Vuorovaikutus toisten kanssa on ensiarvoisen tärkeää vauvan kehitykselle, sillä sen avulla hän oppii tutustumaan sekä itseensä että ympäristöönsä.

Minkä ikäiselle vauvalle vettä? Milloin on maidon ja mehun aika?

vauvalle vettä
Täysimetetylle terveelle lapselle vesi ei ole tarpeen – edes helteisellä kelillä. Äidinmaidossa on nimittäin noin 87 prosenttia vettä. Se toimii mainiosti myös janojuomana helteellä. Vesi ei kuitenkaan ole mitään myrkkyä vauvalle, joten asiasta ei kannata ottaa paineita.

Voiko vauvan viedä saunaan?

Vauva, pesuvati, sauna
Alle puolivuotiasta lasta ei saisi viedä saunaan, sillä vauva ei vielä pysty säätelemään lämpöään hikoilemalla. Jos vauvan haluaa viedä saunaan, on visiitti syytä pitää lyhyenä ja muistaa pari tärkeää seikkaa.

Koliikki itkettää ja valvottaa vauvaa – Näin tunnistat ja hoidat

koliikki
Koliikki valvottaa lapsiperheitä. Mikä koliikki on, mistä se johtuu ja mitä sille voi tehdä?

Ruuan kakominen on tavallista, kun vauva harjoittelee syömistä – ”Tukehtuminen erittäin harvinaista”

Vauvat ja taaperoikäiset vasta harjoittelevat syömistä, joten ruoan väärään kurkkuun vetäminen ei ole harvinaista. Kaikkein tärkeintä on muistaa, että lasta saa syöttää vain pystyasennossa – sitterissä makaava lapsi vetää ruokaa helposti henkeensä.

TOP 50: Poikien nimet vuonna 2010

Vuoden 2010 suosituimmat poikien ensimmäiset etunimet.  

ADHD-riskeille altistutaan jo kohdussa – myös imetyksen kesto voi vaikuttaa 

Useilla varhaiskehityksellisillä tekijöillä sikiöajasta lähtien on yhteys lisääntyneeseen ADHD-riskiin lapsuus- ja nuoruusaikana, selviää Oulun yliopistossa tehdystä lääketieteen alan väitöstutkimuksesta. 

Keuhkotulehdus

Keuhkotulehduksen voivat aiheuttaa sekä bakteerit että virukset. Yleensä kyse on viruksesta ja sairaus on lisätautina esim. vilustumissairaudelle.

Kurkkumätä on rokotusten avulla lähes hävitetty Suomesta

Kurkkumätä on bakteerin aiheuttama raju tauti, joka vaatii aina sairaalahoitoa – hoidosta huolimatta 5–10% siihen sairastuneista kuolee länsimaissa.

Vuoden 2015 suosituimmat nimet ovat…

Vuoden 2015 suosituimmat nimet ovat tässä.

Suomalaislapsia ei imetetä tarpeeksi pitkään

Puolen vuoden ikää lähestyvistä suomalaislapsista vain 9 prosenttia on täysimetyksellä, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreesta katsauksesta. Maailman terveysjärjestö WHO:n suosituksen mukaan lapselle ei tulisi antaa muuta kuin äidinmaitoa puolen vuoden ikään saakka.

Miksi lapsi uhkaa itsemurhalla?

Pienetkin lapset saattavat puhua omasta kuolemasta. Silloin vanhemman tehtävä on erityisen tärkeä. Lue lastenpsykiatri Hannu Westerisen neuvot.