Saunominen kuuluu vahvasti suomalaiseen kulttuuriin, ja Suomesta löytyykin noin kolmisen miljoonaa saunaa. Ei siis ole ihme, että monissa perheissä lapset totutetaan saunaan jo hyvin pienestä pitäen!
Usein tuoreet vanhemmat kuitenkin miettivät, mikä on sopiva ikä saunomisen aloittamiselle. Maltti on valttia saunomisen suhteen, sillä vauvan lämmönsäätelyjärjestelmä on vielä kovin kehittymätön. Vauvojen ja pikkulasten saunomisesta on ainakin toistaiseksi myös kovin vähän tutkimustietoa.
Vauva saunaan – mutta vain hetkeksi
Suositeltavaa olisi, että lapsen ensimmäinen saunakerta tapahtuisi aikaisintaan puolen vuoden iässä. Puolivuotiaasta yhden vuoden ikäiseksi saakka olisi hyvä välttää kovia löylyjä ja istuskella ennemmin alalauteilla aikuisen sylissä. Löylyä ei kannata heittää, ja saunavisiitti kannattaa pitää lyhyenä, vain muutaman minuutin mittaisena. Vauvan päätä voi myös valella haalealla vedellä saunassa ollessaan.
Varsinaisen ylälauteilla istumisen voi aloittaa sitten, kun lapsi osaa ilmaista halunsa lähteä pois saunasta. Lasta ei koskaan pidä pakottaa liian koviin löylyihin tai liian pitkäksi aikaa saunaan.
Pikkulapsella on kehittymätön lämmönsäätelyjärjestelmä
Vaikka saunominen vauvan kanssa jo kutkuttelisi, on kuitenkin hyvä muistaa, että pikkulapsen lämmönsäätelyjärjestelmä ei vielä toimi samalla lailla kuin aikuisella.
Saunassa ilman korkea lämpötila ja sen nopea vaihtelu ovat haastavia aikuisenkin elimistön lämmönsäätelyjärjestelmälle. Ainut keino elimistön tasalämpöisyyden ylläpitoon ja lämmön poistamiseen on hikoilu. Lapsen lämmönsäätelyjärjestelmä on kuitenkin vielä kehittymätön, hikoilukyky alhainen ja ihonalainen lämpöä eristävä rasvakudos niukka.
Pienillä lapsilla on myös kokoonsa nähden suuri ihon pinta-ala, jolloin pikkulapsi kuumenee samassa lämpötilassa enemmän kuin aikuinen. Näin ollen lapsen ”ydinlämpötila” eli peräsuolilämpö alkaa kohota heti saunaan tultua ja jatkuu koko saunomisen ajan.
Huolehdi lapsen turvallisuudesta
Saunassa on lapsille useita vaaranpaikkoja, kuten tulikuuma kiuas, korkealla olevat lauteet ja liukas lattia – sekä tietenkin korkea lämpötila.
Siksi onkin syytä olla erityisen varovainen aina, kun saunaan tulee vauvan tai pikkulapsen kanssa. Opeta taaperolle jo varhain, kuinka saunassa tulee käyttäytyä niin, ettei vahinkoja pääse sattumaan. Pidä löylyvesi haaleana, niin ettei lapsi voi polttaa itseään siinä. Anna lapselle aina myös vettä juotavaksi heti saunomisen jälkeen.
Muista myös, ettet koskaan vie kuumeista lasta saunaan!
Lähteet:
Suomen Saunaseura
Terveyskirjasto
Lue myös:
Raskaus ja saunominen – vaarallista vai turvallista?
Vauvan kylvetys – näin se tehdään
Älä ylipese lapsen herkkää ihoa – saippuaa ei välttämättä tarvita vielä leikki-iässäkään