Vauvoilla ei ole kovinkaan montaa keinoa tunteidensa ilmaisemiseen. Vauva saattaa ensin yrittää hienovaraisempia vihjeitä, mutta jos ne eivät auta, hän turvautuu itkuun. Tässä 25 todennäköisintä syytä itkulle.

Viimeksi päivitetty 26.5.2014

1. Nälkä

Vauva saattaa itkeä nälkäänsä hyvin pian syömisen jälkeen. Eikä ihme, sillä vastasyntyneen vauvan mahalaukku on vain kirsikan kokoinen. Kuukauden vanhalla vauvalla vatsalaukku on jo kasvanut kananmunan kokoiseksi.


 

 


2. Väsy

Väsynyt lapsi ei välttämättä osaa nukahtaa itse. Kun vauva on väsynyt, hän saattaa kiukutella ja itkeä.

3. Märkä vaippa

Pissa tai kakka vaipassa ärsyttää vauvan ihoa. Jos vauva itkee, kannattaa aina tarkistaa vaippa.

4. Kuuma

Monet vanhemmat pelkäävät, että vauvalla tulee kylmä, ja pukevat liikaa vaatteita vauvan päälle. Lapsen lämpötilan voi kokeilla niskasta: Jos niska on kuuma tai hikinen, vauvalla on todennäköisesti kuuma.

5. Kylmä

Paleleminen tuntuu ikävältä. Varsinkin, jos olet vauva, etkä voi tehdä asialle mitään – paitsi itkeä. Kokeile jälleen niskasta vauvan lämpötilaa ja arvioi vaatetuksen määrää suhteessa ympäristöön.

6. Mahanpurut ja ilmavaivat

Vauvan ruoansulatusjärjestelmä on vielä keskeneräinen. Niinpä vauvat saavat helposti ilmavaivoja ja vatsanväänteitä. Pystyssä pitäminen, selän hierominen ja silittely tai vauvan lepuuttaminen käsivarrella, vatsa alaspäin saattavat auttaa.

7. Röyhtäisy tulossa

Toisten vauvojen täytyy röyhtäistä usein, toisille taas riittää harvempi röyhtäisyväli. Ota vauva nojaamaan hartiaasi vasten, ja taputtele vauvaa selästä. Pian vauvan pitäisi röyhtäistä.

8. Kipeä olo

Kipeä vauva on usein myös onneton. Onko vauvalla kuumetta, ihottumaa tai muita oireita? Oireista riippuen vauvan voi viedä lääkäriin.

9. Aistit ylikierroksilla

Vauvan kokemusmaailmassa kaikki on uutta. Tavallinen kauppareissukin saattaa uuvuttaa vauvan, ja liiallisen kokemisen seurauksena vauva alkaa kitistä ja itkeä. Kunnioita vauvan tarvetta kokea maailma pienissä paloissa ja anna vauvan huilia välillä.

10. Ikävä syliä

Vauvat tarvitsevat ihokontaktia ja syliä. Vauva saattaakin lopettaa itkemisen heti kun isä tai äiti nostaa vauvan syliin. Silloin itkun syy on todennäköisesti halipula.

11. Ikävä tuttia

Tutti on monelle vauvalle tärkeä juttu, joka tarjoaa lohtua hädän hetkellä. Usein itku loppuu, kun suusta tippuneen tutin laittaa takaisin vauvan suuhun.

12. Hampaita särkee

Vauvan ikeniä saattaa kutista jopa kuukausia ennen hampaiden puhkeamista. Kutina saattaa tehdä keskittymisestä vaikeaa. Vauva saattaa esimerkiksi valvoa aikaisempaa enemmän. Jos vauva näyttää jäytävän leluja ja sormiaan enemmän kuin aikaisemmin, saattavat itkun takana olla kutiavat ikenet. Anna vauvalle kylmä pururengas.

13. Jokin kopsahti

Pieniä onnettomuuksia sattuu myös vauvalle. Vauva on saattanut kolauttaa itsensä. Varsinkin jos itku alkaa kuin tyhjästä, kannattaakin tarkistaa, onko vauvalle käynyt jotain.

14. Vauva pelästyi

Kovat äänet, tuntemattomat ihmiset, äkkinäiset muutokset ympäristössä saattavat säikyttää vauvan. Jos vauva on säikähtänyt, hänen silmänsä ovat pelosta suurentuneet. Säikähtäneen vauvan rauhoittelu saattaa viedä aikansa. Joskus on tarpeen myös poistua pelottavasta paikasta.

15. Liian kirkasta

Vauvalla on rajallinen mahdollisuus liikuttaa itseään ja päätään. Kirkas valo saattaa häikäistä vauvaa, mutta lapsi ei itse pysty tekemään asialle mitään. Jos vauva itkee ulkona, tarkista, ettei vauva saa häikäisevää valoa silmilleen.

16. Eroahdistaa

Kun ensimmäiset synttärit lähestyvät, monet lapset kokevat eroahdistusta. Isään ja äitiin kiintyminen on niin voimakasta, että vauva voi kärsiä suunnattomasti, jos joutuu vanhemmistaan eroon. Vauvan itku saattaa silloin johtua yksinkertaisesti siitä, että äiti on poistunut huoneesta.

17. Heräsi väärällä jalalla

Juuri herännyt vauva saattaa olla edelleen väsynyt ja protestoida unipöhnäänsä. Ehkä ei ollut vielä oikea hetki herätä? Jos rauhoitat vauvan heti, hän saattaa nukahtaa vielä uudelleen.

18. Kaikki hylkäsivät

Jos vauva ei näe jotain edessään, sitä ei ole hänelle olemassakaan. Eli, jos kukaan ei satu olemaan näkökentässä, vauva saattaa kokea olevansa aivan yksin maailmassa. Se saattaa tuntua hyvin pelottavalta vauvasta. Koita sijoittaa vauva niin, että hän näkee sinut. Jos poistut näköpiiristä, juttele vauvalle, jotta hän tietää, että et ole lakannut olemasta.

19. Pipo silmillä

Hattu tai peitto saattavat estää vauvaa näkemästä kunnolla eteensä. Näkökyvyn puolittainenkin menettäminen tuntuu kurjalta ja niinpä vauva saattaa alkaa itkeä. Silloin pelkkä pipon oikaiseminen saa itkun loppumaan.

20. Jumikiipeli

Joskus vauvan käsi tai jalka saattaa joutua huonoon asentoon. Esimerkiksi pinnasängyn pinnojen väliin jäänyt jalka voi itkettää vauvaa. Hömelön vauvan on lähes mahdotonta vapauttaa itseään tukalasta tilanteesta. Niinpä hän itkee, kunnes riennät apuun.

21. Koliikki

Joka kymmenes vauva saa koliikin. Silloin itkua on paljon, mutta sen syy jää epäselväksi. Koliikin virallinen määritelmä edellyttää vähintään kolmen tunnin itkua, vähintään kolmena päivänä viikossa, vähintään kolmen viikon ajan. Käytännössä vähäisempikin, mutta toistuva itkeminen erityisesti iltaisin luetaan koliikiksi. Koliikki-itku voi väsyttää vanhempia, mutta se ei ole vauvalle vaarallista.

22. Lelu hävisi

Vauva aikoi juuri ottaa lelukirahvistaan menhevän haukkauksen, kun kirahvi katosi maailmankartalta (=putosi). Tilanne ottaa pannuun niin pahasti, että siitä selviää vain huutamalla. Huuto saattaa loppua, jos joku palauttaa lelun, mutta ei välttämättä: paha mieli on ehtinyt jo syntyä.

23. Vaatteet tai pesuaine ärsyttävät

Vaatteiden saumat, laput ja kangas saattavat ärsyttää vauvan herkkää ihoa. Vauva saattaa rauhoittua, kun vaatteen asettaa paremmin. Hajustetut pesuaineet tai huono huuhtelu saattavat myös ärsyttää vauvan ohutta ja herkkää ihoa.

24. Turhauttaa

Jos vauva on esimerkiksi harjoitellut pitkään konttaamista, mutta ei millään saa hommaa toimimaan, hän saattaa kokea voimakasta turhautumista. Haluttu esine on aivan vauvan edessä, mutta hän ei kovasta yrityksestä huolimatta pysty liikkumaan sitä kohti. Vauvan itku saattaa siis johtua yksinkertaisesti raivokkaasta turhautumisesta ja pettymyksestä.

25. Vauvaa itkettää, koska vauvaa itkettää

Toisten vauvojen täytyy päästellä höyryjä, esimerkiksi ennen kuin he menevät nukkumaan. Pieni itkeskely voi olla myös temperamenttikysymys.

 

Mitä mieltä olet artikkelista?