Imetetty vauva saattaa saada oireita äidin ruokavalion mukana rintamaitoon kulkeutuneista aineista. Vähäiset oireet eivät anna aihetta välttämisruokavalioon. Asiantuntija kertoo, milloin imetysdieetti on paikallaan.

Viimeksi päivitetty 12.11.2019

Äidin ruokavalio saattaa vaikuttaa rintamaitoa saavan vauvan vointiin. Vauvan mahanpurut, ripuli, ummetus ja limainen kakka voivat juontua äidin ruokavaliosta. Kyseessä ei kuitenkaan ole aina allergia.


 

 


”Tyypillisesti väkevät ruoka-aineet voivat aiheuttaa oireita, vaikka lapsi ei olisi allerginen. Vauvan epäkypsä suoli reagoi herkästi näihin ruoka-aineisiin”, kertoo lastentautien erikoislääkäri Tiina Tuomela.

Mahdollisesti oireilua aiheuttavia ruoka-aineita ovat muun muassa:

  • ruisleipä
  • palkokasvit
  • kaalit
  • sipulit
  • aspartaami
  • voimakkaat mausteet

Varsinaisia allergiareaktioita sen sijaan aiheuttavat useimmiten kananmuna, lehmänmaito sekä vehnä- ja soijatuotteet.

”Teoriassa vauva voi olla allerginen mille tahansa ruoka-aineelle. Jopa kesäkurpitsalle voi olla allerginen, mutta tällaiset tapaukset ovat äärimmäisen harvinaisia”, Tuomela huomauttaa.

Vähäinen oireilu ei anna syytä välttämiseen

Äidin ei kannata jättää mitään ruoka-ainetta syömättä varmuuden vuoksi. Jos vauvalla ei ole vaikeita oireita, äiti voi syödä kohtuudella mitä tahansa. Tietyn ruoka-aineen vähentämistä voi kokeilla tarpeen mukaan.

”Jos vauvan vatsa kipeytyy toistuvasti äidin syötyä esimerkiksi ruisleipää, äiti voi kokeilla vähentää sen nauttimista”, Tuomela neuvoo.

Suuremmista muutoksista kannattaa aina neuvotella neuvolatyöntekijän, ravitsemusterapeutin tai lastenlääkärin kanssa.

”Ei kannata harrastaa hakuammuntaa. Saattaa myös olla, ettei vauvan suolisto-ongelmiin pystytä vaikuttamaan äidin ruokavaliomuutoksilla. Määrättömästi ei kannata supistaa omaa ruokavaliotaan ilman asiantuntijoiden neuvoja”, Tuomela kertoo.

Vauva siedättyy rintamaidon kautta

Äidin syömät ruoka-aineet siedättävät lapsen suolistoa tulevalle ruokavaliolle. Varmuuden vuoksi aloitettu välttämisruokavalio ei vähennä vauvan allergiariskiä, vaan saattaa jopa lisätä sitä.

”Jos lapsella on vähäistä ihottumaa, hieman vatsanpuruja, kakka välillä vihreä tai jos vauva välillä kitisee, mutta ei kuitenkaan huuda jatkuvasti ja ole kivulias, silloin ruoka-aineen syömisen jatkaminen on ehdottoman kannatettavaa. Vauva siedättyy ruoka-aineelle rintamaidon kautta”, Tuomela kertoo.

Näin imetysdieetti toteutetaan

Jos lapsella on ihottumia, kovia kipuja, ummetusta tai jatkuvaa vihreää limaista ripulikakkaa, voi kokeilla yleisimpien allergeenien eli maidon ja kananmunan pois jättämistä äidin ruokavaliosta.

”Jos tilanne rauhoittuu äidin dieetin jälkeen, vauva altistetaan uudestaan lehmänmaidolle ja kananmunalle. Jos tilanne pahenee jälleen, koen, että oire on silloin merkittävä”, Tuomela huomauttaa.

Tietylle dieetille ei kannata kuitenkaan jämähtää.

”Äiti voi kokeilla silloin tällöin ottaa pois jääneet ruoka-aineet takaisin ruokavalioon. Lapsi saattaa näin siedättyä suolistoa ärsyttäneille ruoka-aineille”, Tuomela huomauttaa.

Perheet tarvitsevat rauhan

Vaikka voimakkaasti ruoka-aineisiin reagoiva vauva siedättyisi lopulta ruoka-aineelle, Tuomela muistuttaa, että perheen tilanne täytyy huomioida kokonaisvaltaisesti.

”Jos perhe valvoo kaikki yöt ja vauva oksentelee jatkuvasti, ei voida puhua siedättämisestä, vaikka vauva periaatteessa siedättyisikin. Oirekuva on silloin niin vahva, että siitä on enemmän haittaa koko perheelle kuin mikä hyöty siedättämisestä saataisiin”, Tuomela sanoo.

Tuomela on omassa työssään huomannut, että suolioireilevien lasten vanhemmat ovat monesti uupuneita.

”Jos äidin dieetillä saadaan perhe nukkumaan ja voimaan hyvin, se on pieni uhraus kokonaisuuden kannalta”, Tuomela muistuttaa.

Mitä mieltä olet artikkelista?