Kun lapsi syntyy, hän saapuu aivan uuteen maailmaan. Kohdussa oli lämmintä, pimeää, pehmeää ja turvallisen rajallista. Nyt ympärillä on häntä koskettelevia ihmisiä, kirkkaita valoja, uusia ääniä, makuja ja materiaaleja.

Viimeksi päivitetty 10.12.2007

Joskus hänellä on kylmä, kuuma, nälkä tai märät oltavat, ja hänen on itkettävä tehdäkseen epämukavat oltavansa tiettäväksi. Ja joskus hän vain kaipaa sitä turvaa, jota tunsi kohdussa ja haluaa itseään pideltävän lähellä. Etenkin ensimmäisen ja toisen kuukauden aikana se voi olla ainoa tapa, jolla hän rauhoittuu tai nukahtaa.


 


Älä torju vauvan avunpyyntöä

Jossain vaiheessa et ryntää enää vauvasi joka inahduksen perään. Mutta ainakin muutaman ensimmäisen kuukauden aikana vauvan on saatava tietää, ettei hän ole yksin tässä valtavassa uudessa maailmassa. Muuten hän tuntee olonsa turvattomaksi ja torjutuksi.

Muutaman ensimmäisen viikon kuluttua sinun on helpompi tunnistaa vauvan itkussa äänensävyjä ja tyylejä, jotka liittyvät hänen eri tarpeisiinsa.

Jotkut vauvat itkevät paljon iltaisin. Jos olet varmistanut, että kaikki vauvan perustarpeet on tyydytetty, pidä hänen oltavansa niin mukavina kuin mahdollista ja tyynnytä ”myrsky” tuudittamalla häntä hellästi tai kuljettamalla häntä vähän matkaa rattaissa, kantokassissa tai autolla.

Koliikki helpottaa kolmessa kuukaudessa

Jos vauva vaikuttaa koliikkiselta ja itkee usein, muista että kolmen kuukauden kuluttua koliikki on yleensä ohi. Joskus vauva lopettaa öiset itkumaratoninsa lähestulkoon kuin seinään, alkaa itkeä tarkoitushakuisemmin ja on helpommin tyytyväinen.

Jos epäilet, että vauvasi itkee liikaa tai että hänellä on kipuja, keskustele heti lääkärisi kanssa.

Mitä vauva yrittää itkullaan sanoa?

Ensikertalaisesta vanhemmasta vauvan itkut ja eleet voivat näyttää mystisiltä ja liian samanlaisilta erottuakseen toisistaan, mutta yleensä vauvaitkun hienovaraiset kuviot, äänensävyt ja liikkeet ovat tulkittavissa.

Minulla on nälkä. Tämä on vauvan itkun yleisin syy. Itku on usein matalaa ja rytmikästä: lyhyt itku, tauko, lyhyt itku jne. Ääni ei ole niin korkea kuin muissa itkuissa ja kuulostaa vaativammalta. Vauva voi myös lipoa huuliaan, imeä sormiaan ja yrittää näykkiä ja imeä, olipa hänen lähellään mitä tai kuka tahansa.

Haluan seuraa. Itkeminen on yksi vauvan tavoista kertoa että hän kaipaa huomiotasi ja seuraasi. Tämä itku on tavallisesti uikuttavaa ja inisevää eikä kuulosta ihan täydeltä itkulta. Se loppuu yleensä heti, kun vauva pääsee syliin.

Olen väsynyt. Tämä on enemmänkin vaikerointia, joka kasvaa voimakkuudeltaan.

Minuun koskee. Tämä itku kuulostaa hälyttävämmältä kuin muut. Se on hyvin kimeä ja korkea ja yleensä saa vauvan hengästymään, jolloin hänen on pysähdyttävä välillä muutamaksi sekunniksi vetämään henkeä. Vauvan kädet ja jalat voivat heilua, eikä mikään muu saa tätä itkua loppumaan kuin kivun lakkaaminen.

Olen kipeä. Tämä itku on heikko, kitisevä ja pitkä. Se ei ole yhtä hälyttävä ja kimakka kuin kipuitku, ja yleensä siihen liittyy oireita, joista voi päätellä, ettei vauva voi hyvin. Hän voi näyttää raukealta, kieltäytyä syömästä, tuntua lämpimältä, olla kasvoiltaan punakka tai ripuloida. Maha-suolivaivoista kielivät selän kaartuminen, polvien vetäminen rintaan ja kiemurtelu.

Lue lisää lasten sairauksista.

Koliikki. Tasainen, jotakuinkin rytmikäs matala itku, jota on vaikea saada loppumaan lohduttamalla. Koliikki-itku on joskus tuntikausiakin jatkuva kohtaus, joka ilmenee yleensä samaan aikaan joka päivä, useimmiten iltaisin.

Mitä mieltä olet artikkelista?