Nimimerkillä Pienen pojan äiti on huoli: Hänen esikoisensa on neljän viikon ikäinen eikä kokematon tuore vanhempi ole varma, millä tavalla vauvan niskaa tuestaan turvallisesti.  Kätilö vastaa lukijan kysymykseen.

Viimeksi päivitetty 25.4.2017

Kysymys:


 


Hei! Meillä on ensimmäinen lapsi ja ikää on neljä viikkoa. Olen hyvin arka vielä vauvan käsittelyssä ja tiedustelisin tuntuuko se vauvan niskassa miten, jos pää välillä heilahtaa taaksepäin kääntäessä vauvaa esim. vatsaltaan takaisin selälleen ja olisiko jotain neuvoja vauvan käsittelyyn?

Yleensä saan niskan kyllä tuettua sormin hyvin, mutta vatsalleen laitot ja sieltä takaisin on uutta ja en ole oikein uskaltanut paljon vatsalleen laittaa.

–Pienen pojan äiti

Vastaus:

Pienellä vauvalla pää on painava suhteessa vartaloon ja niskan lihasten hallinta vielä heikkoa. Tämän vuoksi vastasyntyneen niskaa tulee alkuun tukea. Niskan lihasten hallinta  kehittyy yksilöllisesti ja yleensä vauva osaa kannatella päätään viimeistään kuukauden ikään mennessä. Jo ihan pieni vastasyntynyt osaa nostella päätään hakeutuessaan rinnalle vatsamakuuasennossa.

Vauva pitää noin yleisesti varmoista ja tukevista otteista eli ns. roikottamista on hyvä välttää. Pään tarkoituksellista heiluttelua ja asentoja missä pää ”roikkuu” paljon taaksepäin tulisi välttää, samoin kuin kaikenlaista vauvan ravistelua. Käytännössä pienet pään heilahdukset eivät ole vauvalle haitallisia.

Vauvaa voi hyvin käännellä selältä vatsalleen. Jos kääntäminen tuntuu hankalalta, vauvan voi myös laskea sylistä suoraan vatsamakuulle. Kannustan rohkeasti kokeilemaan ja etsimään tapaa jossa vatsalleen laittaminen onnistuu kätevimmin. Kysyjä on pyrkinyt pääsääntöisesti tukemaan vauvan niskaa sormin vauvaa käsitellessään. Tämä on yksi hyvä tapa tukemiseen.  Vauvan niskan lihasten vahvistuessa voi tukemisen jättää pikkuhiljaa pois.

–Meri Haahtela, kätilö

Mitä mieltä olet artikkelista?