Uskallanko toivoa? Mitä jos taas petyn? Muun muassa näitä kysymyksiä pohtii asiakkaidensa kanssa Ovumian Tampereen-klinikalla toimiva psykoterapeutti, pari- ja perheterapeutti ja työnohjaaja Anne Hellsten.  

Viimeksi päivitetty 16.5.2024

Hellsten tapaa työssään päivittäin yksilöitä ja pariskuntia, joita tahaton lapsettomuus koskettaa. Hänen lähestymistapansa on kuunteleva ja empaattinen, sillä lapsettomuudesta kärsivien henkinen jaksaminen on koetuksella.

Anne Hellsten
Anne Hellsten (Kuva: Ovumia)

Terapeutin vastaanotolla voi luottaa siihen, että kaikki tunteet ovat sallittuja. Tunteista ja kokemuksista puhuminen auttaa aina.

Surua siitä, mitä ei koskaan ollut

Tahaton lapsettomuus on monitahoinen ja usein pitkäkestoinen kriisi, jossa toivo ja epätoivo vuorottelevat. Lapsettomuus saa kyseenalaistamaan luottamuksen omaan kehoon ja saattaa pakottaa luopumaan elämäntarinasta, jota aiemmin piti itsestään selvänä. Pahimmillaan kriisi on kulkemista menetyksestä menetykseen.

Kokemuksena lapsettomuuskriisi on yksilöllinen ja kytkeytyy vahvasti aiempaan elämänkokemukseen ja aiemmin koettuihin vastoinkäymisiin.

Kokemuksena lapsettomuuskriisi on yksilöllinen ja kytkeytyy vahvasti aiempaan elämänkokemukseen ja aiemmin koettuihin vastoinkäymisiin. Sen herättämä tunnemyrsky voi yllättää: suru siitä, mitä ei vielä koskaan ollut, voi olla äärettömän syvää. Surun siivellä mieltä voivat myllertää muut suuret tunteet kuten häpeä, raivo, kateus ja riittämättömyys.

Hoitojen eri vaiheet herättävät erilaisia tunteita. Tilanne, jossa siirrytään omilla sukusoluilla tapahtuvista hoidoista lahjasolujen käyttöön, saattaa nostaa pintaan tunteen kehon riittämättömyydestä. Hoidossa olevaa voi ahdistaa hoitovaihtoehtojen rajallisuus.

Kriisin työstämiseen ei ole yhtä oikeaa mallia, vaan vastaanotolle saa tulla juuri sellaisena kuin on, niine tunteineen joita tuntee. 

”Kaikki tunteet ovat normaaleja”, vakuuttaa Hellsten. ”Jos oma keho ei ole toiminut niin kuin itse odotti, voi herätä ajatus, että keho on pettänyt. Tämä horjuttaa herkästi luottamusta omaan naiseuteen ja herättää kysymyksen: miksi juuri minä? Miksi muut onnistuvat, mutta minä en?”

Juuri näiden kysymysten ja tunteiden äärelle on hyvä pysähtyä terapeutin vastaanotolla. Kriisin työstämiseen ei ole yhtä oikeaa mallia, vaan vastaanotolle saa tulla juuri sellaisena kuin on, niine tunteineen joita tuntee.

Ratkaisukeskeinen kulttuuri

”Usein ajatellaan, että lapsettomuudesta tai keskenmenoista ei ole sopivaa puhua”, Hellsten sanoo.

”Kohtaan paljon oman surun vähättelyä. Tunteita pyritään työntämään sivummalle ja aletaan karttaa tilanteita, joissa niitä voi herätä. Olemme kasvaneet kulttuurissa, jossa lapsettomuus on vaiettua, ja raskaudestakin puhutaan vasta, kun on jotain puhuttavaa. Sanaton suru kuitenkin patoutuu.”

Olemme kasvaneet kulttuurissa, jossa lapsettomuus on vaiettua, ja raskaudestakin puhutaan vasta, kun on jotain puhuttavaa.”

Kokemus siitä, että ympäristö tarjoaa ratkaisuja empatian sijaan, on Hellstenin mukaan yleistä. Lapsettomuudesta kärsivälle vakuutellaan, että kyllä sinä pärjäät ja selviät.

Surun vastaanottaminen on raskasta, joten kuuntelemisen sijaan lapsettomuudesta kärsivälle tarjotaan ratkaisuja – ainahan voitte adoptoida! – ja kehotetaan olemaan stressaamatta, sillä rentona helpommin tärppää. Tällaiset, takuulla hyvää tarkoittavat mutta kömpelöt tokaisut kuormittavat entisestään.

Terapeutin vastaanotolla voi luottaa siihen, että ratkaisuja ei tuputeta.

Terapeutin vastaanotolla voi luottaa siihen, että ratkaisuja ei tuputeta. ”Meillä asiakkaan kokemusta kunnioitetaan sellaisena kuin se on”, Hellsten sanoo.

”Olen täällä sitä varten, että kuuntelen ja annan tilaa tunteille, niille vaikeimmillekin. En yritä väittää, että ymmärrän mitä toinen käy läpi, vaan otan vastaan kaikki surun, pettymyksen ja vihan tunteet. Saatan sanoa, että olen hyvin pahoillani, että joudut käymään tällaista läpi. En nyökkäile etäisesti vaan kohtaan ihmisen ihmisenä.”

Ovumialla terapeutin vastaanotolle ohjataan herkästi hoitopolun kaikissa vaiheissa.

Terapeuttien lisäksi myös muut lapsettomuushoitojen asiantuntijat – lääkärit, hoitajat, biologit – pysähtyvät kysymään, mitä kuuluu ja mikä pohdituttaa. Jos nähdään kyyneleitä, niitä ei ohiteta. Koskaan ei tarvitse tuntea, että on vain osa kylmää mekanismia, jossa kuljetaan hoidosta toiseen.

Ovumian Perheklinikalle voi huoletta tulla juttelemaan mieltä askarruttavista asioista. Ajanvaraus käy vaivattomasti verkossa.

Vaikutuksia myös parisuhteeseen

Hellsten kannustaa tulemaan vastaanotolle myös yhdessä kumppanin kanssa. ”Se, mikä yhdessä jaetaan, ei jää yksin kannettavaksi.”

Parityöskentelyssä kuulostellaan surun ja pettymyksen tunteita ja kuullaan kummankin kokemuksia.

”Ei haittaa, jos kokee hankalaksi sanoittaa kokemaansa. Kaikki tavat surra ovat yhtä arvokkaita. Mietitään, miten voimme antaa tilaa toiselle ja jakaa yhteinen suru, vaikka suremisen tapa olisikin erilainen”, Hellsten sanoo.

Miehen kokemus jää helposti taka-alalle, vaikka myös hän kaipaisi lohdutusta.

Kun nainen on hoidon kohde, miehelle lankeaa tukijan ja lohduttajan rooli. Vaikka tunteet olisivat pinnassa, hän ei ehkä halua kuormittaa niillä puolisoaan, joka käy läpi fyysisesti vaativia hoitoja. Näin miehen kokemus jää helposti taka-alalle, vaikka myös hän kaipaisi lohdutusta.

”Onkin tärkeää kysyä, minkälaista lohdutusta kumpikin kaipaa. Ovatko ne pieniä tekoja sanojen sijaan? Lähekkäin oloa?” Hellsten pohtii.

Parityöskentelyssäkään terapeutti ei lähde ensi töikseen tarjoamaan ratkaisuja. Kiireetön kuunteleminen on aina etusijalla, mutta hoidon edetessä ja tilanteen mukaan voidaan yhdessä pohtia, minkälaiset asiat tuovat helpotusta ja auttavat ahdistuksessa.

Asioita, jotka kannattelevat kriisin keskellä

Lapsettomuus on tunne-elämän näkökulmasta kerroksellinen kriisi. Ennen kuin hoitoihin hakeudutaan, voi taustalla olla useita keskenmenoja tai pitkään kestänyttä yrittämistä.

Toivon ja pettymysten vaihtelu on luonut epävarmuutta tai pelkoa, joka sävyttää tulevaa hoitopolkua.

Kun hoitoja läpi käyvä nainen tai pariskunta saapuu terapeutin huoneeseen, kiire väistyy. Tunteita ei tarvitse suorittaa pois, vaan niiden äärelle pysähdytään. ”Suru on kokonaisvaltaista”, Hellsten sanoo. ”Sureva tuntee, että mikään ei auta. Suru on saatava tuntea sellaisena kuin se on.”

Kun hoitoja läpi käyvä nainen tai pariskunta saapuu terapeutin huoneeseen, kiire väistyy.

Vasta myöhemmin, terapian edistyessä, Hellsten kysyy, onko asiakas valmis juttelemaan niistä asioista, jotka saattaisivat tukea omaa jaksamista.

”Tutkitaan yhdessä asioita, joista ihminen on aiemmin saanut mielihyvää. Mikä on tuottanut hänelle iloa? Ketkä läheiset ovat hänelle tärkeitä? Tämä vaihe on hyvin yksilöllistä mielen ja ajatusten ohjaamista omaan arkeen, ihmisiin ja läheisiin.”

”Keskustellessa saatetaan löytää pieniä rakoja, joissa voi ajatella jotain muutakin kuin lapsettomuuden surua.”

Mutta tätä vaihetta lähestytään pienin askelin, asiakasta kuunnellen. Etusijalla on aina tunteiden kohtaaminen juuri sellaisina kuin ne ovat.

Ovumian terapia- ja tukipalvelu tarjoaa matalan kynnyksen keskusteluapua, jossa asiakkaat huomioidaan yksilöinä. Lue lisää palveluistamme Ovumia Perheklinikan sivuilta.

Mitä mieltä olet artikkelista?