Lapsettomuutta ei tarvitse jäädä murehtimaan yksin – ”Yhteyttä voi ottaa heti, kun itselle herää huoli”

Länsimaissa joka kuudes pari kokee lapsettomuutta. Paljon on onneksi tehtävissä: lapsettomuushoidoista avun saa jopa neljä viidestä hoitoon hakeutuneesta. Ovumia-hedelmöityshoitoklinikan asiantuntijalääkäri rohkaiseekin lapsesta haaveilevia ottamaan yhteyttä matalalla kynnyksellä.

Lapsettomien lauantai muistuttaa, että lapsia ei noin vain tehdä

Kaikkiaan kuusi vuotta kestänyt tahaton lapsettomuuteni oli aikoinaan niin kova paikka, että en pystynyt puhumaan siitä edes omalle äidilleni.

Kun seksi sattuu – 5 yleistä syytä yhdyntäkivuille

Kostuminen ei vielä tarkoita, että olisit valmis seksiin. Yksi syy siihen, että seksi sattuu voi olla se, että yhdyntään on edetty liian nopeasti – tai ehkä henkinen valmius ei alunperinkään ollut oikealla tasolla?

Jos seksi sattuu, syynä voi olla vulvodynia

Naisen sukupuolielinten ja lantion alueella tuntuva pitkäaikainen kipu, jolle ei löydy selkeää selittävää tekijää: taustalla saattaa olla vulvodynia. Kosketuksesta ja jopa tiukkojen vaatteiden paineesta syntyvä kipukokemus haittaa pahimmillaan elämää sekä fyysisesti että psyykkisesti.

5 myyttiä raskaaksi tulemisesta – auttaako asento, onko jalat nostettava kohti kattoa?

Viisi yleistä myyttiä siitä, millaiset asiat vaikuttavat hedelmöitymisen todennäköisyyteen. Asiantuntija kertoo, pitävätkö ne paikkansa vai eivät, vai ovatko ne suorastaan haitallisia.

Mistä lapsettomuus johtuu? Tässä yleisimmät syyt

Tahattomasta lapsettomuudesta kärsii Suomessa noin 15% pareista – syyt lapsettomuuteen voivat löytyä sekä miehestä, naisesta että pariskunnan muodostamasta kokonaisuudesta. Munasolujen kypsymisen häiriöt, munanjohtimien toimintaa liittyvät ongelmat ja huonolaatuinen siemenneste ovat tyypillisimpiä syitä.

Ensikäynti lapsettomuusklinikalla – mitä siellä tapahtuu?

Ensimmäinen käynti lapsettomuusklinikalla voi olla jännittävä paikka. TAYSin hormoni- ja lapsettomuuspoliklinikan osastonylilääkäri Katja Ahinko kertoo, mitä käynnillä tapahtuu, ja mitä on edessä ennen käyntiä.

Lapsettomuudesta kärsivän ystävä: älä sano ainakaan näitä asioita!

Harkitsemattomat sanat voivat satuttaa tahattomasti lapsetonta. Lapsettomuudesta kärsineet kertovat, mitä ongelman kanssa painivalle ei kannata sanoa – ja millaiset kommentit ovat tervetulleita.

Lapsettomuushoidot: Milloin hoitoihin ei pääse julkisessa terveydenhuollossa?

Lapsettomuushoitoihin pääsemisen esteitä voivat esimerkiksi olla naisen ikä, ali- tai ylipaino tai epäily siitä, että lapselle ei pystytä tarjoamaan tasapainoista kehitysympäristöä. Lue lisää ehdoista artikkelista!

Lapsettomuus: milloin ei kannata odottaa vuotta ennen tutkimuksiin hakeutumista?

Yleinen suositus on, että lasta tulisi yrittää kahdentoista kuukauden ajan omaehtoisesti ennen lapsettomuustutkimuksiin hakeutumista. On kuitenkin lukuisia tilanteita, jolloin ei kannata odottaa vuotta.