PCOS eli munasarjojen monirakkulaoireyhtymä voi vaikeuttaa raskauden alkamista esimerkiksi ovulaatio-ongelmien kautta. Siitä kärsivät naiset joutuvat muita useammin turvautumaan hedelmällisyyshoitoihin, mutta saavat lapsen yhtä todennäköisesti kuin muutkin.

Viimeksi päivitetty 13.9.2019

Naisten tavallisin hormonihäiriö, munasarjojen monirakkulaoireyhtymä eli PCOS, vaikuttaa naisen hedelmällisyyteen monin eri tavoin. Se voi aiheuttaa kuukautisten epäsäännöllisyyttä, poisjäämistä ja pitkittyneitä vuotoja.

”Monirakkulaisten munasarjojen hormonaaliset ominaisuudet aiheuttavat ovulaatioiden estymistä. Kuukautiskierron ollessa yli 35 päivää ovulaatiohäiriön todennäköisyys kasvaa, ja toivottu raskaus viivästyy. PCOS on yleisin syy ovulaatiohäiriöön naisilla, jotka hakeutuvat hedelmällisyyshoitoihin”, sanoo dosentti ja lisääntymislääketieteen erikoislääkäri Terhi Piltonen.

Ylipaino lisää hormonihäiriöitä

Hormonaalisten häiriöiden myötä myös PCOS-naisten kohdun limakalvolla on havaittu poikkeavuuksia, jotka saattavat vaikuttaa alkion kasvuympäristöön.

Lisäksi hedelmällisyyttä huonontaa PCOS-potilaiden taipumus ylipainoon. Jopa 50–70 prosenttia oireyhtymää potevista ovat ylipainoisia tai lihavia.

”Ylipaino syventää hormonitoiminnan häiriöitä ja huonontaa sokeriaineenvaihduntaa, mikä puolestaan lisää riskiä keskenmenoihin ja heikentää vasteita lääkkeille, joita käytetään hedelmällisyyshoidoissa”, sanoo Piltonen.

Lapsettomuushoidot eivät aina tarpeen

Oireyhtymä ei kuitenkaan yleensä tarkoita lapsettomuutta. Tutkimusten mukaan PCOS-naiset joutuvat turvautumaan muita useammin hedelmällisyyshoitoihin, mutta saavat vähintään yhden lapsen yhtä usein kuin muutkin.

”Kaikki PCOS-naiset eivät tarvitse lapsettomuushoitoja. Pitäisikin ajatella, että kyseessä on ennemminkin heikentynyt hedelmällisyys kuin hedelmättömyys”, Piltonen tarkentaa.

Painonpudotus säännöllistää kuukautisia

Munasarjojen monirakkulaoireyhtymän keskeisin hoito on ylipainoisilla laihdutus. Jo 5–10 kilon painonpudotus on Piltosen mukaan usein riittävä signaali elimistölle kuukautisten säännöllistämiseksi.

”Painonpudotusta tärkeämpi asia on kuitenkin huomion kiinnittäminen vartalon koostumukseen. Lihasmassan lisääminen ja erityisesti keskivartalolla olevan rasvan väheneminen ovat erityisen edullisia muutoksia korjaamaan hormonaalisia toimintoja”, Piltonen kertoo.

Liikuntaa ja terveellistä ruokaa

Painosta riippumatta kaikille oireyhtymää poteville suositellaan elämäntapamuutosta liikunnan lisäämisen ja terveellisen ruokavalion muodossa.

”Mitään erityistä ruokavaliota ei suositella. Annoskokojen pienentäminen ja lautasmalli, jossa lautasella on vähintään puolet salaattia, ovat hyviä ohjenuoria”, Piltonen sanoo.

Lääkehoito parantaa kohdun limakalvon toimintaa

Oireyhtymää voidaan hoitaa myös lääkkeellisesti. Hoidon valinta riippuu siitä, mitä oiretta lähdetään hoitamaan. Esimerkiksi sokeriaineenvaihdunnan häiriötä hoidetaan sokeriaineenvaihduntaa parantavilla lääkkeillä, kuten metformiinilla.

”Metformiini auttaa hillitsemään painonnousua – osalla jopa laskee painoa – ja normalisoi sokeriaineenvaihduntaa niin, että hormonaaliset toiminnot ja kohdun limakalvon toiminta paranevat”, Piltonen kertoo.

Hedelmällisyyshoitona ovulaatioinduktiolääkitys

Jos raskaus ei ala muista keinoista huolimatta ja edessä ovat hedelmällisyyshoidot, ovulaatioinduktiolääkitys on PCOS-potilaan ensisijainen hoitomuoto.

”Se aiheuttaa munasarjaa säätelevien hormonien lisääntymisen ja edesauttaa näin munarakkuloiden kypsymistä munasarjassa”, kuvailee Piltonen.

Kohonnut riski raskausajan ongelmiin

Jos raskaus alkaa, monirakkulaoireyhtymästä kärsivän on hyvä muistaa, että PCOS lisää riskiä myös raskaudenaikaisiin ongelmiin.

”PCOS-naisilla on 2–3 -kertainen riski raskausdiabetekseen, raskaudenaikaiseen verenpaineen nousuun ja raskausmyrkytykseen. Tutkimusten mukaan näillä naisilla on lisääntynyt riski myös keskenmenoon. Painonhallinta ennen raskautta ja raskauden aikana auttaa laskemaan riskejä”, Piltonen sanoo.

Lähteet:
Terveyskirjasto

Mitä mieltä olet artikkelista?