Tahattomalla lapsettomuudella on monet kasvot. Se ei katso perheen kokoa eikä elämäntilannetta, eikä ulkoisista tekijöistä voi päätellä, kuka siitä kärsii. Lapseton suree syntymätöntä lasta, joka on mielessä rakentunut osaksi tulevaisuuden odotuksia.

Viimeksi päivitetty 4.5.2020

Lapsettomuudesta puhutaan sanan lääketieteellisessä merkityksessä yleensä silloin, kun raskaus ei ole yrityksistä huolimatta alkanut vuoden sisällä. Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n toiminnanjohtaja Johanna Repo kuitenkin muistuttaa, että lääketieteellinen lapsettomuuden määritelmä on vain yksi näkökulma.

”Me puhumme tahattomasta lapsettomuudesta kokemuksena, joka voi koskettaa elämäntilanteesta riippumatta ihmistä, joka toivoo, mutta ei voi syystä tai toisesta saada lasta. Yhä yleisempi syy on se, ettei ole kumppania, jonka kanssa lasta toivoa.”

Sekundaarinen lapsettomuus voi yllättää

Toisaalta lapsettomuudesta voi kärsiä myös henkilö tai pari, jolla on jo lapsi. Tällöin puhutaan sekundaarisesta lapsettomuudesta.

”Sekundaarinen lapsettomuus on yleistä. Se voi tulla lapsen jo saaneelle täytenä yllätyksenä tai primääristä lapsettomuudesta kärsineelle, lapsen saaneelle, odotettuna ja pelättynä”, Repo sanoo.

Jokaisella on oikeus suruun

Tahattomalla lapsettomuudella on siis monet kasvot, mutta yhdistävänä tekijänä on sen mukanaan tuoma suru. Repon mukaan tahattomaan lapsettomuuteen liittyy erilaisia menetyksiä, joista keskeinen on se, ettei ole saanut toivomaansa lasta lainkaan tai toivomaansa määrää lapsia.

”Lapsettomuuden kokemus ja suru on yksilöllinen, mutta jokaisella, joka kokee tahatonta lapsettomuutta, on oikeus surra”, Repo painottaa.

Täyttymättä jäänyt toive

Monelle tahattomasta lapsettomuudesta kärsivälle avoin sureminen ei kuitenkaan ole helppoa. Jos takana ei ole vuosikausia kestänyttä raskauden yrittämistä tai jos henkilöllä on jo lapsi, voi tuntua, ettei ikään kuin olisi lupaa surra tilannettaan.

Asiaa ei helpota ulkoapäin tuleva paine ja kommentit, joiden mukaan sekundaarisesti lapsettoman ”pitäisi olla onnellinen, kun on sentään saanut lapsen” ja ”nauttia siitä, mitä on”.

”Totta kai sekundäärisesti lapseton on onnellinen lapsestaan, mutta yhtä lailla täyttymätön lapsitoive tuntuu kipeältä. Kyse on siitä, että olisi toivonut useampaa lasta, nähnyt heidät mielessään ja elämänsuunnitelmassaan ehkä hyvinkin elävinä, mutta toive ei täyty”, Repo kertoo.

Näkymätön suru

Repo kuvailee lapsettomuutta ”näkymättömäksi suruksi”, jota voi olla vaikea kohdata, ilmentää ja käsitellä, sillä tahattomasta lapsettomuudesta kärsivät menetykset eivät ole konkreettisia. Tahattomasti lapseton suree syntymättä jäänyttä lasta, joka on lasta toivovan mielessä rakentunut osaksi tulevaisuuden odotuksia.

”Moni jää piiloon ja yksin lapsettomuuden kokemuksen kanssa, koska kokee sen helpommaksi kuin kohdata oletuksia ja torjuntaa”, Repo sanoo.

Avoimuudella apua ja tukea

Avoimempi keskustelu tahattomasta lapsettomuudesta ja sen yksilöllisistä ja yhteiskunnallisista vaikutuksista johtaisi siihen, että yhä useampi saisi kaipaamansa avun ja tuen oikea-aikaisesti.

”Tarvitaan ammatillisen tuen palveluja ja vertaistukea, mutta jokainen meistä voi tehdä lapsettomuuden surua näkyvämmäksi ja osoittaa tukeaan”, Repo kannustaa.

Simpukka-viikkoa vietetään 4. – 10.5.2020. Viikon aikana lapsettomuuden näkymätöntä surua tehdään näkyväksi kuvin ja tarinoin.

Mitä mieltä olet artikkelista?