Aggressiiviset lapset ovat aikuisena sairaampia ja käyttävät muita enemmän lääkäripalveluita, kanadalaistutkimus osoittaa. Havainto vahvistaa näkemystä, jonka mukaan lapsuuden oloilla on koko elämän jatkuva vaikutus ihmisen terveyteen.

Viimeksi päivitetty 15.11.2011

Lapsen aggressiivinen käytös on usein reaktio stressaavaan ympäristöön ja etenkin huonoihin kotioloihin. Tutkijat uskovat, että pitkään jatkuva stressitila voi johtaa fyysisiin muutoksiin lapsissa, mutta etenkin altistaa haitallisille elämäntavoille, jotka lisäävät sairauksia.


 


Elintavat pielessä, enemmän onnettomuuksia

Nyt julkaistut tulokset tukevat etenkin elintapojen osuutta, sillä niihin liittyvät ongelmat, kuten diabetes, alkoholismi ja lihavuus, olivat huomattavasti yleisempiä osallistujilla, jotka olivat olleet aggressiivisia lapsuudessa.

Myös erilaisia loukkaantumisia ja onnettomuuksia, ensiapukäyntejä ja hammas- ja erikoislääkärikäyntejä oli heillä enemmän kuin muilla. Yhteydet pysyivät ennallaan riippumatta osallistujien koulutustasosta, sukupuolesta tai asuinseudusta.

Taustalla myös impulsiivisuutta ja heikkoa itsehillintää

Kotiolojen ja stressin lisäksi tulokset voivat selittyä heikolla itsehillinnällä ja impulsiivisuudella, jotka on niin ikään yhdistetty aikuisiän terveysongelmiin. Impulsiivisuus ennustaa tulevia terveysongelmia jo kolmivuotiailla, aikaisemmista tutkimuksista tiedetään.

Tutkimukseen osallistui 3 900 miestä ja naista, joiden käyttäytymistä oli arvioitu heidän ollessa ensimmäisellä, neljännellä tai seitsemännellä luokalla vuosina 1976-1978. Aikuisiän sairastelua ja terveydenhuollon käyttöä arvioitiin vuosilta 1992-2006. Tulokset julkaistiin Kanadan lääkäriliiton CMAJ-lehdessä.

Copyright 2011 Uutispalvelu Duodecim
(CMAJ 2011;DOI:10.1503/cmaj.091830)


Kuva: iStockphoto

Mitä mieltä olet artikkelista?