Omat hovivaunut odottavat pihalla. Narri viihdyttää, kun tylsistyminen iskee. Ruoka kannetaan eteen, siivota ei tarvitse ja pieniäkin saavutuksia juhlitaan suurmenestyksinä. Ah, mitä elämää!

Viimeksi päivitetty 8.4.2022

1. Hovivaunut 


 


Väsyttääkö ostoskeskuksessa käveleminen? Aikuinen joutuu laittamaan jalkaa toisensa perään. Taapero puolestaan saa istua rattaissa ja katsella ohi lipuvaa elämää kärryjensä suojista kuin itse Paavi.

2. Sylilohtu 

Tuliko paha mieli? Aikuinen joutuu usein nielemään päivän ikävät tapahtumat. Taapero puolestaan nostetaan syliin lohdutettavaksi, vaikka syy mielen pahoittamiseen olisi kuinka vähäpätöinen.

Tee testi: Onko lapsellasi valmiudet kuivaksi oppimiseen?

3. Ruokailu

Syöminen on raskasta. Ensin ruoka pitää paloitella ja sitten vielä pureskella ja nielaista. Taaperolla on helpompaa. Yleensä pienelle lapselle ruoka pilkotaan valmiiksi paloiksi. Ei tarvitse kuin noukkia palat suuhun.

4. Siivoaminen

Entäpä jos tulee sotkua syödessä? Aikuinen joutuu häpeilemään, jos suklaapala törröttää poskella. Taapero saa puolestaan hieroa itsensä sotkuun, eikä hänen tarvitse edes siivota. Pian taaperon palvelija saapuu paikalle, pyyhkii taaperon naaman ja siivoaa ruokailusta syntyneen sotkun.

Lue myös: Kahdeksan totuutta lapsista

5. Pyllynpyyhintäpalvelu

Takamuksen pyyhkinen on likaista ja ikävää puuhaa. Ainoastaan taaperot ja entisajan kuninkaat välttyvät tältä rahvaanomaiselta puuhalta.

6. Hovinarri

Kuninkaalliset pidetään hyvällä tuulella hovinarrin voimin. Näin on myös taaperon kanssa. Heti kun taaperon huulet vääntyvät mutruun, vanhemmat rientävät lapsen ympärille pelleilemään.

7. Univalmentaja

Kun aikuista alkaa väsyttää, hänen pitäisi itse ymmärtää levätä. Toisin on taaperoiden kanssa. Taaperon nukkumista valvotaan jatkuvasti. On kuin taaperolla olisi oma univalmentaja, joka pitäisi huolen siitä, että hän nukkuu riittävän monta päiväunta.

8. Roolivaatetus

Kaikki haluaisivat olla prinsessoja ja prinssejä. Mutta kun tulet työpaikalle prinsessa-asussa, ihmiset luulevat, että olet seonnut. Ainoastaan taaperot ja oikeat prinsessat saavat olla koko päivän prinsessavaatteissa.

Lue myös: Äiti tekee, lapsi ei saa – 7 epäreilua seikkaa

9. Pukeminen

Vaatteiden pukeminen itse päälle on todella rahvaanomaista. Kaikki aikuiset joutuvat tekemään niin, mutta taapero saa todellisen kuninkaallisen kohtelun. Hänellä on oma pukija.

10. Suuri taiteilija

Taide on haastava laji. Arviointi on kovaa ja hyvätkin tekijät saavat ankaraa kritiikkiä osakseen. Toisin on taaperotaiteen laita. Taiteilevaa taaperoa kohdellaan kohdellaan samalla tavoin kuin valtion suurmiestä, joka on tarttunut pensseliin ja kokeillut vanhoilla päivillään abstraktia suuntausta.

Lue myös: Operaatio uloslähtö

11. Valokuvauspalvelu

Kuninkaalliset ovat jatkuvasti paparazzien armoilla. Tavalliset aikuiset puolestaan saavat elää kameroiden ulottumattomissa. Toisin on taaperoiden laita. Heistä saatetaan ottaa kuva koska tahansa!

12. Aikaa suuriin kysymyksiin

Taaperolla on aikaa elämän suuriin kysymyksiin. Toisin on aikuisen maailmassa. Aikuinen lentää paikasta toiseen, eikä kerkeä ajatella edes päivän yksinkertaisimpia kysymyksiä. Taapero puolestaan käyttää kokonaisen päivän sen pohtimiseen, miksei ole olemassa vaaleanpunaisia banaaneja.

Lue myös: Hyvä isä, itsevarma tytär

13. Kaikkien ystävä

Kaikki haluavat olla kuninkaallisten ystäviä. Näin on myös taaperoiden kanssa. Yksi leikki hiekkalaatikolla tarkoittaa, että ystävyys on syntynyt. Toisin on aikuisten maailmassa. Aikuisten monimutkaiset käyttäytymissäännöt vaikeuttavat ystävystymästä toisten aikuisten kanssa.

14. Vastauspalvelu

Taaperot voivat kysellä mitä tahansa kysymyksiä ja odottaa niihin vastausta. Taaperon ei tarvitse pelätä, että joku haukkuisi hänen kysymyksensä typeräksi.

Mitä mieltä olet artikkelista?