Makealla on kipua lievittäviä ja vauvaa rauhoittavia ominaisuuksia, amerikkalaistutkimuksissa esitetään. Sokeri saattaa paitsi estää kipuimpulssien etenemistä selkäytimessä, myös vapauttaa aivoista luonnollisia mielihyvähormoneja, endorfiineja.

Viimeksi päivitetty 5.5.2008

Vauvan kipu
Suklaata kipulääkkeeksi? Ei sentään kuitenkaan. Mutta kun lapsi syö arkena terveellisesti, ei kohtuullisesta sokerimäärästä ole haittaa.
Amerikan Lastenlääkäriyhdistys ja Amerikan Kipuyhdistys suosittelevat, että vauvalle annettaisiin sakkaroosiliuosta ennen pienimuotoisia, kivuliaita toimenpiteitä, kuten rokotusta tai verinäytteen ottoa.
Erään tutkimuksen mukaan vauvat, jotka saivat sakkaroosia ennen kantapäästä otettavaa verinäytettä, itkivät toimenpiteen aikana vähemmän kuin pelkkää vesiliuosta juoneet vauvat.
Mieltymys makeaan synnynnäistä
Vauvan mieltymys makeaan on synnynnäistä. Vauva juo mielellään makealta maistuvia nesteitä kuten äidinmaitoa ja irvistelee karvaille ja kitkerille mauille. Lapsi tottuukin vasta myöhemmin karvaisiin makuihin. Suolaista vastasyntynyt ei maista, koska suolaisen aistimiskyky kehittyy vasta syntymän jälkeen.
Koska vauva nauttii sokerista, hän tottuu sen makuun vikkelästi. Sokerin lisäämistä lapsen ruokiin ja juomiin kannattaakin välttää, sillä ylipainoriskin lisäksi se vaurioittaa kehittyviä hampaita herkästi. Kun lapsi syö arkena terveellisesti, ei kohtuullisesta sokerimäärästä ole kuitenkaan haittaa.
Pieni määrä makeaa, esimerkiksi hillonokare aamupuurossa voi jopa helpottaa leikki-ikäisen tutustumista uusiin makuihin. Lapselle kannattaa tarjota myös luontaisesti makeita ruokia kuten hedelmiä ja marjoja pienestä pitäen.
Uudet maut tutuksi jo äidin vatsassa
Kielen makunystyrät tunnistavat neljä makua; suolaisen, makean, happaman ja kitkerän. Myös viides maku umami tunnetaan. Kitkerät ja karvaat maut ovat luonnossa yleensä varoittaneet ruuan myrkyllisyydestä, kun taas makeat maut on koettu turvallisiksi.
Pieni ihminen saa ensikosketuksen uusiin makuihin jo äidin vatsassa. Sikiö nielee lapsivettä lähes litran joka päivä, ja tekee näin tuttavuutta äidin syömien ruokien aromien kanssa.
Lähde: Finfood Uutispalvelu
Lue lisää lapsen ravinnosta:
Mitä mieltä olet artikkelista?  

Edellinen artikkeliÄitiyspakkauksen suosio säilyy
Seuraava artikkeliIVF ei aikaista vaihdevuosia
JAA