Vanhemmuus muuttaa ihmistä – vanhempien itsensä mukaan ainakin näillä 40 tavalla
Miten lapsen syntymä muuttaa ihmistä? Millä tavalla elämä muuttuu? Mitä ihanaa ja mitä kamalaa lapset tuovat tullessaan? "Olen alkanut suunnitella aterioita. Suhteeni kakkaan on muuttunut. Nautin hiljaisuudesta." Muun muassa näin vastasivat tuoreet vanhemmat, joilta asiaa kysyttiin.
Vanhemmuuskin voi joskus mennä överiksi – näin totaalivanhemmuus kääntyy itseään vastaan
Perhepeti, kantoliina, lapsentahtinen imetys, kiireetön sormiruokailu... Nykyvanhemmuudessa korostuu läheisyys lapseen ja lapsen tarpeiden ja tahdin kunnioittaminen. Mutta mitä jos ehdottomat ”totaalivanhemmuuden” vaatimukset kääntyvätkin lopulta itseään vastaan?
Pikkulapsiaika sekoittaa monen vanhemman unen – omilla valinnoillakin voi onneksi vaikuttaa
Lasketko illalla tunteja miettien, saatko tarpeeksi unta? Unen laatu ja syvän unen määrä ovat aivan yhtä tärkeitä kuin nukuttujen tuntien määrä yhteensä, kertoo professori ja unispesialisti Bjørn Bjorvatn Bergenin Unikeskuksesta.
Tunnistanko äidiksi tulon jälkeen enää omaa elämääni? Tämä kaikki huolettaa tuoretta äitiä – näin pääset huolien yli
Vauva tuli, ja nyt pelottaa. Mitä jos äitiys ei olekaan ihanaa? Kärsiikö ura? Mitä tapahtuu parisuhteelle? Katso, mistä kaikesta vasta lapsen saanut saattaa huolestua.
Ihmiset eivät useinkaan tiedä, miksi he ovat haluavat lapsia – syitä löytyy ainakin seitsemän
Osaatko kertoa, miksi haluat tai olet halunnut lapsia? Motiiveja ei ole aina helppo tunnistaa, sillä lisääntymiseen liittyvissä asioissa ihmismielessä jylläävät monet biologiset ja tiedostamattomat voimat.
Lapsen puolesta pelkääminen on tarpeellista ja inhimillistä – mutta voiko se mennä liian pitkälle?
Lapsista huolehtiminen on inhimillistä ja tietysti tarpeellista – pienen ihmisenalut tarvitsevat aikuisten tukea ja suojaa pidempään kuin mikään muu laji maailmassa. Mutta voiko vanhempi olla lapsistaan liiankin huolissaan? Kyllä voi, vastaa aiheesta kirjan kirjoittanut sosiologi.
”Äidin narsismi on tuhoisinta” – lapsen erillisyys on uhka narsistivanhemman minäkuvalle
”Äidin katse on vauvalle ensimmäinen minuuden peili. Paksunahkainen narsistiäiti ei välttämättä edes katso lastansa silmiin. Ja kun hän katsoo lastaan, hän näkee lapsessa oman itsensä”, psykoterapeutti Pirjo Tuhkasaari sanoo. Nimenomaan äidin narsismi on lapselle tuhoisaa.
Äidit ovat uupuneimpia kaikkein tasa-arvoisimpina pidetyissä maissa – tuoreen suurtutkimuksen tulokset hämmentävät
Äidit ovat uupuneimpia kaikkein tasa-arvoisimpina pidetyissä maissa, selviää tuoreesta tutkimuksesta, jossa myös Suomi on ollut mukana.
Odottavan äidin stressi ja masennus lisäävät riskiä kiintymyssuhteen ongelmiin – myönteiset odotukset suojelevat
Noin viisi prosenttia äideistä kuvasi ongelmia kiintymyyssuhteessaan vauvaan tuoreessa suomalaistutkimuksessa. Ongelmien riskiä lisäsivät äidin kokema stressi ja masennus.
Yli puolet pariskunnista on harkinnut eroa lasten ollessa pieniä – yleisimmät syyt eivät yllätä
Yli puolet pienten lasten vanhemmista on miettinyt eroa jossain kohtaa nykyistä parisuhdettaan. Erityisesti pienten lasten vanhempia kuormittavat vähäinen yhteinen aika ja yksinäisyyden tunne.