Millaista on olla äiti poikalapsille? Miten ympäristö suhtautuu, kun perheessä on ”vain” poikia? Jääkö poikakatraan kasvattanutta kaihertamaan epämääräinen haikeus, kun tyttöä ei sitten tullutkaan? Muun muassa näitä pohtii kolme poikaa kasvattanut Abby Rodman.

Viimeksi päivitetty 7.2.2017

Minulla on kolme poikaa ja nolla tyttöä. Kun poikani olivat pieniä, minulta tavattiin kysyä, aiommeko yrittää vielä tyttöä – niin usein, että lopulta luulin pääni räjähtävän. Jotkut kysyjät vaikuttivat hieman loukkaantuneilta vastatessani heille, että meidän lapsiluku on täynnä. Aivan kuin pelkkien poikalasten vanhempana oleminen jotenkin sekoittaisi maailmakaikkeuden luonnollisen tilan.

Muun muassa tällaisia kommentteja sain kuulla:

”Kun äitini oli sairas, siskoni huolehtivat hänestä. Poikasi eivät tule huolehtimaan samalla tavalla sinusta.” ­­
(lastenhoitajamme isä)

”En hanki lisää lapsia, koska en halua päätyä samaan tilanteeseen kuin sinä.”
(kahden pojan äiti, joka ei halunnut kolmatta)

”Huh! Kolme poikaa! Onnenpekka.”
(poikani opettaja piikittelevästi, lasteni edessä)

Joskus hämmennyin kommenteista niin paljon, etten osannut vastata mitään. Joskus yritin puolustautua mumisemalla jotain epämääräistä. Mutta nyt kun ruuhkavuosista on jo aikaa, huomaan arvostavani niin sitä hillitöntä kauneutta kuin etuja ja haasteita, joita nimenomaan poikalasten kasvattaminen toi:

1. Sinä, äiti, olet poikiesi ensirakkaus

Tästä ei pääse yli eikä ympäri. Sinä rakastut poikiisi ja he sinuun viattomimmalla mahdollisella tavalla. Siskoni, jolla on pelkästään tyttäriä, ihasteli kuinka poikani tapasivat poimia minulle kukkia tai silittää hiuksiani. Pojat oppivat  omalta äidiltään, kuinka naisia rakastetaan – ja kuinka naiset rakastavat heitä.

2. Sinä olet heille naisen prototyyppi

Kasvatatko poikasi kunnioittamaan ja kohtelemaan naisia ystävällisesti? Äidin ole koskaan liian myöhäistä opettaa pojilleen, että äitiä, isää – ja ihmisiä yleensä – on kohdeltava hyvin. Pojat, joiden äidit ovat vahvoja ja itseään kunnioittavia, haluavat itselleen samanlaisen puolison – ja osaavat myös olla näille hyviä kumppaneita.

3. Teet asioita, joita kadut

Minä huusin. Paljon. Poikieni ikäero oli pieni ja talossa totisesti riitti energistä remuamista eikä pinnani aina ollut erityisen pitkä. Olisinpa älynnyt pistää itseni jäähylle useammin.

4. Saatat joskus ajatella tytärtä, jota et koskaan saanut

Keneltä hän olisi näyttänyt ja kuulostanut? Miten hän olisi käyttäytynyt? Joskus on tavallista kysyä ”mitä jos”. Saatat joskus nähdä tytön, josta ajattelet: ”Hän voisi olla tyttäreni”, ja tunnet sydämessäsi haikean pistoksen. Mutta älä huoli, se menee ohi. Lupaan.

5. Et joudu kokemaan tyttödraamaa

Sitä angstin määrää! Olen kiitollinen, että minun ei tarvinnut navigoida kaiken sen draaman läpi. Juorujen, itkujen ja tunnekuohujen. Pojilla toki on omat kommervenkkinsä, mutta henkilösuhteisiin liittyvää tunteiden vuoristorataa näkee harvemmin.

6. Poikien äitinä oleminen saattaa sopia sinulle erityisen hyvin

Minulta vei vuosia tajuta, että poikien kasvattaminen itse asiassa oli minulle erityisen hyvin sopivaa hommaa. Minulle yksin vietetty aika on todella arvokasta, mutta tytön äitinä siihen ei olisi tarjoutunut yhtä usein tilaisuutta. Kun esikoiseni oli teini, hän sanoi: ”Äiti, kunpa sinulla olisi tytär. Sitten et joutuisi käymään manikyyreissä ja sen sellaisissa yksin.” Poikani ei tiennyt, että juuri nuo hetket olivat minun pakopaikkani arjesta. Oli mahtavaa, että minun ei tarvinnut ottaa ketään mukaani joka kerta, kun halusin tehdä tyttöjen juttuja.

7. Pojat ovat (jossain määrin) enemmän turvassa

Eräänä iltana nyt jo kaksikymppiseksi varttunut poikani otti Über-kyydin kaupunkiin. Antaisinko tyttäreni matkata tuntemattoman kyydissä ilta-aikaan? En todellakaan. Totta kai pojat ajautuvat omiin kinkkisiin tilanteisiinsa ja tietenkin heistäkin voi tulla uhreja, mutta tyttöjä ahdistellaan tai heidän kimppuunsa käydään poikia todennäköisemmin. Olen edelleen huolissani pojistani, mutta en yhtä huolissani kuin olisin tytöistä. (Ja tietenkin opetan poikiani kunnioittamaan naisia, jotta toiset äidit voisivat olla vähemmän huolissaan tyttäriensä turvallisuuden vuoksi).

8. Tunnet poikiasi kohtaan samalla tavalla aina, olivatpa he pieniä vauvanyyttejä tai jo aikuisia miehiä

Sitä rauhallista iloa, kun katselet heidän nukkuvan? Kyllä. Iloista sydämen tykytystä joka kerta, kun näet heidän astuvan huoneeseen? Kyllä. Äidillinen innostus, kun he halaavat sinua? Kyllä. Yksi pojistani on 195-senttinen, mutta kun katson häntä, näen edelleen näen sen taaperon, joka hän kerran oli.

9. Hyväksy haaste

Poikien kasvattaminen hyviksi miehiksi on valtavan hieno kunniatehtävä. Miehiksi, jotka ovat helliä, ystävällisiä ja hoivaavia. Miehiksi, jotka kohtelevat naisia ja lapsia hyvin. Miehiksi, joista tulee rakastavia ja omistautuneita puolisoita. Kasvatustehtävä on haastava ja vastuu on suuri, mutta sinä kyllä pystyt siihen. Olet saanut tämän uskomattoman tilaisuuden. Nauti siitä. Sitoudu siihen. Ja pääset poimimaan kasvatustyösi kauniit hedelmät.

Abby Rodmanin omat sivut: www.abbyrodman.com

Mitä mieltä olet artikkelista?