Haaveiletko pitäväsi lapset pitkään kotona? Haluatko olla pullantuoksuinen kotiäiti? Hyvä! Tämä on todella ihanaa!

Viimeksi päivitetty 27.7.2015

Avautumisvaihe on synnytyksen ensimmäinen ja useimmilla naisilla myös synnytyksen pisin vaihe. Avautumisvaiheessa on latenssivaihe ja aktiivinen vaihe. Tämä blogi käsittelee kuitenkin minun henkilökohtaista, henkistä, avautumisvaihettani. Olen kolmeakymppiä lähestyvä, toista lastaan odottava äiti. Avautumisvaihe-blogi on itseterapiaa, purkautumista, tunnustuksia, haaveita, toiveita, suunnitelmia ja joskus myös tietoiskuja, valistamista ja provosointia; avautumista. Käsittelen kirjoituksissani vanhemmuutta, raskautta, synnytystä, imetystä ja toisinaan ihan vain omia kipukohtiani.


 

 


Meille oli alusta asti selvää, että haluamme pitää lapset kotona mahdollisimman pitkään. Esikoisen synnyttyä tunne vain voimistui. Ideaalitilanteessa pidämme kaikki lapset kotihoidossa esikouluun asti ja hyödynnämme kaupunkimme erinomaisia avoimen varhaiskasvatuksen palveluita sekä kerhoja taataksemme lapsille ikäistänsä seuraa. Päätöstä helpottavat tietysti myös päivähoitomaksut, jotka tuppaavat olemaan sen verran korkeita, että ellen minä saisi todella hyvää työpaikkaa, jäisimme nopeasti miinukselle jos olisimme mieheni kanssa molemmat töissä.

Päätös on siis yhteinen. Mieheni maksaa lähes kaiken. Hän ei koskaan, ei koskaan, ole sanonut pahaa sanaa siitä, ettei minulla ole rahaa. Hän ei koskaan syyllistä, hän ei koskaan kysele kuittien perään ostoksista. Hän ei koskaan kyseenalaista minkään ostokseni tarvetta. Hän antaa minun ostaa vapaasti itselleni kaupan kalleinta jäätelöä, hän ei koskaan vaadi minua ostamaan halvinta mahdollista. Hän luottaa siihen, että ostospäätöksiini on syy. (Kalliin jäätelön ostaminen hormoniraivareiden välttämiseksi on mitä pätevin syy kotirauhan säilymiseksi.)

Myönnän kyllä, että usein myös tunnen suurta mielipahaa, koska minulla ei ole ”omaa rahaa”. Tiedän kyllä, että mies antaisi minulle rahaa vaikka uusiin kenkiin, mutta en vain osaa/pysty sitä häneltä pyytämään. Jostain syystä en koe olevani siihen oikeutettu. Eikä toisen rahoilla shoppailu ole sama asia, kuin omalla rahalla ostaminen. Ei vain ole.

Ja sitten on tietysti niitä päiviä, jolloin mies soittaa töistä ja kertoo, että se kuivausrummun halpa remontti tarkoittaakin uuden rummun ostamista. Yhtään ei helpota se, kun mies muistuttaa, että se kuivausrumpu maksoikin 1200€, eikä sitä muistamaani 800€. Ja se autoremonttikin odottaa tekijäänsä. Sillekin tulee hintaa taatusti lähemmäs 2000€. Eikä se haluamamme kotisynnytyskään mitään halpaa hupia ole. Kai sen sisävessankin hankkimisen voi lykätä vielä taas vuodella? Sinne ulkohuussiin lienee kulkee kahden lapsen kanssa pakkasella siinä missä yhdenkin. Kylpyhuoneenkin lahoavat laudat varmaan kestävät vielä eikä se haljennut lattia ensitalvena ole sen kylmempi kuin aikaisempinakaan.

Enää ei harmitus viisi vuotta vanhasta kevättakista tunnu missään, eikä sekään hävetä että mieheni vie kerran viikossa roskia kotoa työpaikkansa jätteenkeräykseen, jotta vältymme korottamasta omaa jätemaksuamme. Ihan oikein sille firmalle, mitäs sulkevat tehtaan ja tekevät miehestäni työttömän vuoden kuluttua! Paskiaiset…

Kun Tiisun ennen niin ärsyttävät kappaleet tuntuvatkin yhtäkkiä yllättävän osuvilta, voinkin alkaa selvitellä paikallisten kirpputorien pöytävuokria. Yläkerrassa on säilössä paljon myytävää! Voisin myös jaksaa vihdoin tehtailla ne laskut, josta saisin jopa sitä kaipaamaani omaa rahaa. Verottajallekin voisi siitä verokortista yrittää soittaa vielä tämän kerran, jos vaikka vihdoin ymmärtävät mitä tarvitsen. Kotivakuutuskin korvaa tietysti kuivausrummun hinnasta ainakin osan.

Se vitsi raskausajan kotipornosta on ehkä hieman kaukaa haettu tienaamisidea. Eikä äidinmaidon menekki mustassa pörssissä bodareille taida Suomessa olla ihan suuren maailman tasoa, mutta sairaalallehan sitä voi luovuttaa synnytyksen jälkeen kyllä ja sen rahan saa verottomana sentään. Kyllä se mieskin saa uuden työpaikan sitten vuoden kuluttua. Saahan? Se lottovoitto voisi nyt ainakin tulla.

Kun vihdoin saan itseni koneen äärestä ajettua nukkumaan miehen ja taaperon väliin ja pikkuveli mahassa aloittaa tutun villin potkimisen, muistan sen taas: En vaihtaisi tätä elämää pois mistään hinnasta.

Teksti on julkaistu alun perin ReginaVeritaksen Avautumisvaihe-blogissa  28.4.2015

Mitä mieltä olet artikkelista?