Ennakkoharjoitukset auttavat lasta hahmottamaan sen, mitä päivähoitoon jääminen tarkoittaa ja mitä hoitopäivän aikana tapahtuu. Itse eronhetki kannattaa pitää lämminhenkisenä, mutta lyhyenä. Jos lapsi itkee, ole empaattinen, mutta jämäkkä: nyt on lähdettävä, mutta pian taas nähdään!

Viimeksi päivitetty 26.6.2023

Käy lapsen kanssa jo ennakkoon läpi sitä, että tulevina päivinä päivähoito alkaa, ja hänet viedään hoitoon. Kuvaile tilanne mahdollisimman tarkasti: miten kävelette yhdessä ovelle, riisutte kengät, pesette kädet ja sitten halaatte hyvästeiksi.


 


Lapsi saa koko päivän leikkiä mukavassa paikassa ystäviensä kanssa, ja iltapäivällä hänet haetaan kotiin.

Harjoittele etukäteen: Lelujen päivähoitopaikka

Lapsi oppii ja hahmottaa asioita leikin kautta. Kannattaakin leikkiä hoitoon menemistä lapsen leluilla: pehmolelut, muoviautot tai mitkä tahansa lapselle mieluisat lelut sopivat tarkoitukseen.

Aamulla ”lapsilelut” viedään hoitoon, esimerkiksi sohvan päälle, ja ”aikuislelut” hyvästelevät ne. Sitten lapsilelut viettävät hoitopaikassaan hauskaa aikaa leikkimällä, syömällä, pottailemalla ja nukkumalla päiväunia – ja päivän päätteeksi äiti- tai isälelut hakevat ne kotiin. Leikin kautta lapsellesi hahmottuu se, mitä päivähoidossa tapahtuu.

Kannattaa myös lukea kirjoja, joissa lapset menevät päivähoitoon.

Eronhetki yhdessä

Kun eronhetkeä on harjoiteltu, lapsella on päässään mielikuva siitä, miten tapahtumat etenevät. Tilanne tuntuu tutulta, mutta silti lasta jännittää – ole valmistautunut ja tarkkaile lastasi.

  • Heipata ja halaa rauhallisesti. Katso lasta ja keskity häneen. Monet lapset haluavat vielä erikseen vilkuttaa vanhemmalleen ikkunasta – muistathan katsoa.
  • Suhtaudu henkilökuntaan ystävälisesti: lapsesi tarkkailee suhtautumistasi ja toimii itsekin sen mukaisesti. Vaihda pienet aamukuulumiset, kerro vaikka miten yö on nukuttu tai mitä viikonloppuna tapahtui. Näin työntekijöiden on helpompaa puhella lapsellesi.
  • Älä lähde vaivihkaa, kun lapsi on keskittynyt tekemään muuta. On lapsen oikeus tietää, milloin vanhempi lähtee.
  • Lapset pitävät rutiineista. Jo muutamassa päivässä lapselle syntyy päivähoitoaamuista rutiini. Se auttaa jäämään päiväkotiin hyvällä mielellä.

Mitä jos lapsi itkee?

Ei ole tavatonta, että lapsi alkaa itkeä hyvästeltäessä, tai jo matkalla päivähoitoon.

  • Itkua ei kannata jäädä seuraamaan. Muuten lapsi oppii, että itkemällä aikuisen saa jäämään, ja hän todennäköisesti jatkaa itkua tulevinakin päivinä.
  • Jos itkevä lapsi pitää kantaa päivähoitoon, lapsen voi luovuttaa suoraan päiväkodin työntekijän syliin. Syli tuo turvaa lapselle ja helpottaa hoitoon jäämistä.
  • Päivähoidon työntekijä ei pidä sinua pahana ihmisenä, jos hyvästelet huutoitkevän lapsesi lyhyesti ja hellästi, ja lähdet sen jälkeen pois paikalta.
  • Usein on niin, että kun vanhemman selkä häviää näkyvistä, lapsen itku loppuu ja muut touhut alkavat kiinnostaa. Karaise siis omakin mielesi.

Jos kurja tunne jää kalvamaan vanhempaa, päiväkotityöntekijää voi pyytää laittamaan viestin myöhemmin siitä, millä mielellä lapsi on päiväkodissa.

Käsittele omatkin tunteesi

Muista, että myös sinulla on oikeus omiin tunteisiisi: oman lapsen jättäminen hoitoon voi ensimmäisinä päivinä tuntua hyvin surulliselta ja ahdistavalta – olettehan olleet tiiviisti yhdessä koko hänen aiemman elämänsä ajan. Älä vähättele tunteitasi, ja itke jos itkettää.

Yritä kuitenkin olla ”tsemppihenkinen” jättäessäsi lasta hoitoon, jotta lapsi ei hätäänny sinun reaktiostasi. Pura tunteesi vasta kulman taakse käännyttyäsi: soita vaikka perheenjäsenelle tai ystävälle, joka on käynyt läpi saman ja osaa tukea sinua.

Parin viikon päästä olette kaikki tottuneet uuteen elämänrytmiin, ja alun kankeus jo hymyilyttää. Uusi vaihe elämässä on alkanut!

Mitä mieltä olet artikkelista?