Viimeksi päivitetty 26.8.2026
Kun lapsen omat kotiolot muuttuvat haastaviksi, voidaan lapsi sijoittaa toiseen perheeseen joko hetkellisesti tai pitkäaikaisesti. Pitkäaikaisissa sijoituksissa perhehoitaja eli sijaisvanhempi sitoutuu huolehtimaan lapsesta jopa tämän täysi-ikäisyyteen saakka.
Pitkäaikaisista sijoituksista on kokemusta myös Aki Hirvosella, jonka kodissa vilinää tuovat tällä hetkellä 6- ja 7-vuotiaat sijaislapset. Hetki sitten pois muutti täysi-ikäistynyt nuori, joka asui Hirvosen luona kaksi vuotta.
”Lisäksi toimin tukiperheenä neljälle 10–14-vuotiaalle lapselle, jotka vierailevat luonani yleensä yhden viikonlopun verran kuukaudessa. Vilinää siis riittää”, Hirvonen kertoo.
Sijais- ja tukiperheiksi haluavia henkilöitä valmentaa useampi taho. Yksi näistä on Perhehoitokumppanit Suomessa, eli PKS. Yrityksen sosiaalityöntekijänä ja PRIDE-valmentajana toimivan Kirsi Rinta-Möykyn mukaan Suomessa on joitain tuhansia sijaisperheitä, mutta lisää tarvitaan.
”Vuonna 2025 sijoitettuna oli 17 100 lasta, joista 42 % oli sijoitettuna perheisiin”, hän kertoo.
Artikkeli jatkuu
Sijaisvanhemmuus ei ole päähänpisto
Sijaisperhetoimintaan sopivat Rinta-Möykyn mukaan kaikki vähintään 25-vuotiaat henkilöt – tärkeintä on halu auttaa lapsia ja kyky sitoutua toimintaan. Sijaisvanhemman omat lapset tai lapsettomuus eivät ole esteenä. Toimintaan tarvitaan mukaan erilaisia perheitä, kuten esimerkiksi sateenkaariperheitä tai yhden vanhemman perheitä. Tärkeintä on kuitenkin pohtia riittävästi sitä, onko oma elämäntilanne sopiva sijaisvanhemmuuteen, sillä elämänmuutos koskettaa koko perhettä.
”Onhan se merkityksellistä, että on sydäntä ja tahtotilaa ottaa kotiinsa lapsi, joka ei syystä tai toisesta voi asua omassa kodissa. Sijaisvanhemmuus ei kuitenkaan voi olla pelkkä päähänpisto, vaan sitä on harkittava tarkkaan. Lapsi tulee osaksi perhettä ja sen yhteistä elämää”, Rinta-Möykky muistuttaa.
Sijaisvanhemmalla ei myöskään saa olla rikosrekisteriä, ja psyykkisen ja fyysisen terveyden on oltava kunnossa. Jokaisen on myös käytävä noin puolen vuoden mittainen PRIDE-valmennus, joka valmistaa sijaisvanhemmuuteen.
”Nimeämme sijaisvanhemmille aina omat tukityöntekijät. Kun joku lähtee mukaan näin arvokkaaseen toimintaan, emme jätä ketään yksin, vaan autamme ja tuemme perhettä”, Rinta-Möykky lisää.
“Perhehoidosta ja tukiperhetoiminnasta maksetaan rahallista palkkiota, jonka tarkoitus on mahdollistaa tehtävän toteuttaminen ja huomioida siihen käytetty aika, vastuu ja sitoutuminen. Palkkio ei ole perinteinen palkka, vaan osa toimeksiantosuhdetta, jossa perhe tarjoaa lapselle turvallista arkea omassa kodissaan”, Rinta-Möykky muistuttaa.
Sijaisvanhempana voi toimia yksinkin
Hirvonen itse kiinnostui sijaisvanhemmuudesta alun perin entisen kumppaninsa kautta, joka toimi sijaisvanhempana. Toimintaa oli tarkoitus jatkaa kaksistaan, kunhan Hirvonen kävisi ensin PRIDE-valmennuksen. Suhde ehti kuitenkin päättyä.
”Kouluttajat kuitenkin ehdottivat, että kokeilisin sijaisvanhemmuutta yksin. Asuin silloin 62 neliömetrin kaksiossa. Ei mennyt kauaakaan, kun kysyttiin, olisinko kiinnostunut ottamaan 16-vuotiaan teinin avohuollon sijoitukseen. Sitten tuli ensimmäinen tukilapsikin, ja siitä se sitten lähti.”
Kun asunto alkoi tuntua ahtaalta, Hirvonen löysi lopulta uuden kodin, 200 neliön kokoisen talon. Hiljalleen senkin huoneet alkoivat täyttyä yhä uusista sijoitus- ja tukilapsista, ja seuraavaksi toiveissa olisi laajentaa taloon lisää asuintilaa. Myös Hirvosen nykyinen kumppani on kiinnostunut sijaisvanhemmuudesta.
Lapsissa ja nuorissa näkyvä muutos palkitsee
16-vuotiaana Hirvosen luo muuttanut teini sai sijoitusperheessään lopulta rutkasti lisää itseluottamusta. Hirvonen on ylpeä todistamastaan muutoksesta.
”Ensimmäisessä tapaamisessa hänellä oli takki kiinni ja katse polvissa, sanoi joskus sanan sieltä ja täältä. Aluksi hän ei oikein uskaltanut mitään, eikä osannut hoitaa omia asioitaan. Pikkuhiljaa itsetunto alkoi kuitenkin kasvamaan.”
Hirvonen uskoo omakohtaisten kokemustensa auttaneen rohkaisemaan myös teiniä.
”Olin joskus rankasti ylipainoinen. Tiedän siis, millaista on olla erilainen ja kerätä sellaisia katseita tai puheita, jotka eivät ole niin imartelevia. Juttelimme paljon siitä, mitä kaikkea voi itsessään muuttaa ja mitä ei. Jos jonkin asian haluaa ja pystyy muuttamaan, se kannattaa tehdä. Jos jotain ei voi muuttaa, sen kanssa on vain opittava elämään. Se varmaan auttoi häntä aika paljon.”
Hirvosen luokse sijoitetuissa lapsissa ja nuorissa on näkynyt positiivista kehitystä, mutta hän tietää, ettei kaikkien kohdalla niin välttämättä ole.
”Minulla on ollut hyvä tuuri siinä, että pieni ohjeistus ja maltti ovat tuoneet tulosta. Sijoitusvanhemman hermojen on syytä olla pitkät. Nekin saavat joskus palaa, mutta eivät räjähtää.”
Elämä kuntoon yksi asia kerrallaan
Lähtökohtaisesti Hirvosen kotona keskitytään sujuvan arjen pyörittämiseen. Alku voi luonnollisesti olla haastavaa, sillä lapselta voivat puuttua terveellinen ruokavalio, rutiinit ja ruutuajan rajoittaminen.
”Kaikkea ei kuitenkaan pysty muuttamaan kerralla, vaan ensin lähdetään prioriteeteista. Jos lapsi ei vaikkapa suostu syömään kuin tiettyjä ruokia, keskitytään ensin luomaan sujuvat iltarutiinit. Kun siinä onnistutaan, siirrytään parantamaan ruokailutottumuksia. Pienissäkin arjen onnistumisissa kehut ja kannustus ovat tärkeitä.”
Hyvästä käyttäytymisestä palkitaan, huonosta taas keskustellaan. Hirvonen pyrkii luomaan kotiinsa neutraalin ympäristön, jossa lapsi voisi oppia luottamaan aikuisiin. Hän ei itse yritä avata keskusteluja lasten ja näiden vanhempien välisestä suhteesta, vaan jättää ne ammattilaisten, kuten lastenpsykiatrin hoidettaviksi.
”Myös eskarin, päiväkodin ja koulun henkilökunnalla on paljon tietoa ja taitoa. Heidän kanssaan onkin pystytty puhumaan tosi avoimesti vaikkapa siitä, millaisiin asioita lapsen käytöksessä tulee kiinnittää huomiota.”
Vanhempien syyttely ei auta
Sijaisvanhemmuus on tuonut myös Hirvosen mukaan elämään paljon sisältöä. Hän näkee lasten muuttuvan ja kehittyvän. Hänen luonaan lapset ovat myös oppineet halaamaan ja pyytämään toisiltaan anteeksi.
”Lapset ovat usein nähneet kotonaan riitelyä, mutta eivät sovinnon tekemistä ja anteeksi antamista. Täällä lapset ovat oppineet näitä taitoja, ja nopeasta kehityksestä on tullut positiivista palautetta myös eskarista ja koulusta. Kielenkäyttö on muuttunut paljon.”
”Lapset itsessään eivät ole ongelmallisia ja pahoja, vaan olosuhteet ovat.”
Hirvonen kuitenkin toteaa, ettei lasten vanhempia kannata alkaa syyttelemään lasten kasvatuksesta. Hänen kokemuksensa mukaan yhteistyö sijoituslasten vanhempien kanssa onkin toiminut poikkeuksellisen hyvin.
”Kun teini muutti pois, hänen äitinsä soitti minulle viikon kuluttua, että pidetäänhän jatkossa yhteyttä eikä hylätä toisiamme.”
