Vanhemmilla, erityisesti luultavasti esikoisen vanhemmilla, on varmaankin aina pelkoja lapsensa kehityksen suhteen. Pitäisikö sen jo? Miksei se jo? Kun naapurinkin vauva jo ja sielä perhekerhossakin se yksi tyttö ja neuvolakortin takakannessakin on ne rastinpaikat…

Julkaistu 13.8.2015

Avautumisvaihe on synnytyksen ensimmäinen ja useimmilla naisilla myös synnytyksen pisin vaihe. Avautumisvaiheessa on latenssivaihe ja aktiivinen vaihe. Tämä blogi käsittelee kuitenkin minun henkilökohtaista, henkistä, avautumisvaihettani. Olen kolmeakymppiä lähestyvä, toista lastaan odottava äiti. Avautumisvaihe-blogi on itseterapiaa, purkautumista, tunnustuksia, haaveita, toiveita, suunnitelmia ja joskus myös tietoiskuja, valistamista ja provosointia; avautumista. Käsittelen kirjoituksissani vanhemmuutta, raskautta, synnytystä, imetystä ja toisinaan ihan vain omia kipukohtiani.

Uskallan väittää, että suurin osa näistä huolista on, inhimillisyydestään huolimatta, täysin turhia. Lapset kehittyvät ja oppivat omaan tahtiinsa ja ne neuvolakortin takakannesta löytyvät kaaviotkin ovat keskiarvoja. Jos vauva poikkeaa niistä hieman, se ei välttämättä kerro mistään vakavasta, on vain vauvan tapa kasvaa ja kehittyä.

Mutta sitten oma lapsi onkin juuri se tapaus, joka mieluummin harjoittelee jokaista pientäkin taitoa ikuisuuden ennen käyttöönottoa. Eikä taatusti osoita haltuunotettuja taitoja kirveelläkään perhekerhossa tai vierailijoille kotona, vaan muksahtaa matalankin tyynyn päältä naamalleen, vaikka kotona kiipeilee taitavasti kuin mikäkin Gustafssonin Veikka. Ja on aivan turha sanoa, että kyllä se lapsi kotona hienosti kääntyy/istuu/konttaa/kiipeää/seisoo/kävelee/puhuu/maalaa DaVincin arvoisia freskoja keittiön kaappeihin, sillä se kuulostaa aivan yhtä uskottavalta kuin poliitikkojen vaalilupaukset.

Aina on jotain, minkä joku toinen lapsi tekee paremmin tai on osannut aiemmin. Yksikään muu lapsi ei taatusti ole niin äidissä kiinni. Kaikki muut lapset osaavat aivan varmasti syödä lusikallla omatoimisesti. Ainakin ne muut lapset ovat pidempiä kun lyhyenläntä omasi (joka sentään on onneksi pidempi, kuin isänsä samassa iässä!)  tai jos ei mitään muuta, niin taatusti niillä on ainakin enemmän ja pidempää tukkaa päässä!

Yhtään ei auta ne hyväntahtoiset kyselyt milloin mistäkin taidosta. Tai se puolisäälivä ”No kyllä se ennen kesää kävelee!”. Mitään pahaa näillä ei tietenkään tarkoiteta, mutta sen epäilyksen siemenen ne aina onnistuvat kylvämään vanhemman mieleen. Tai jos eivät, niin kyllä ne ainakin vit… harmittavat kovasti.

Mutta onneksi minulla ei olekaan koskaan ollut kiire saada vauvastani ”isoa tyttöä”. Käveleepähän sitten harkitsevaisemmin, kun vihdoin kävelee? Mutta rakas lapsi, voisitko silti ensikerralla perhekerhossa edes seistä ilman tukea, niin että kaikki näkevät?

 

Mitä mieltä olet artikkelista?  

Edellinen artikkeliMikä vauvalle nimeksi? Etsi sopiva nimi Vau.fi:n nimikoneella!
Seuraava artikkeliTyttöni ei tahdo olla nätti
JAA