Pakkaus-tyttö isineen lähti yökylään ja Mallamoija jäi yksin kotiin. Kyllä sitä olikin odotettu: Omaa aikaa! Hiljaisuutta! Elokuva! Ja oliko ihanaa? Ei ollut. Oli surkea ikävä. Näin käy, kun tulee äidiksi, Mallamoija pohtii.

Julkaistu 8.1.2013

Kyllä on äiti-ihminen surkea olento. Täällä se blogissaan jänkyttää, kuinka meinaa hermo mennä ja päreet palaa joka päivä, kuinka jatkuvat rutiinit kalvavat mieltä ja kuinka aamuherätykset vituttavat enemmän kuin Frendien mielivaltainen lopettaminen kesken kahdennenkymmenenen kiertokerran. Nyt, kun perheen pätkä on poissa, on talossa se muka kauan kaivattu hiljaisuus.

Ja minua vaivaa surkea ikävä.

Lue myös: Uranainen valitsi vauvan

Kaikki on tehty ja kello on vasta kuusi

Pakkaus lähti muutama tunti sitten isänsä kanssa käymään mummolassa ja ovat oikein yötä. Minä tietenkin hihkuin jo etukäteen into piukkana, että pääsen kerrankin katsomaan dvd:ltä oikein elokuvaa (My week with Marilyn) ilman iltapaloja, paskahätiä (paitsi omiani) tai pakkopalapelejä. Kuvittelin itseni rentoutumassa saunassa ja meilaamassa kavereille kaikessa rauhassa. Nyt kaikki on tehty ja kello näyttää 17:52:ta.

Enkä keksi enää mitään tekemistä.

Ei huvita lukea. Ei huvita meilata. Eikä vittu varsinkaan huvita siivota, vaikka olohuoneen pöydän alla on kehittymässä uutta elämää ja evoluutioita leivänmuruista, pölystä ja muusta paskasta.

Lue myös: Joutilaan vanhemman jalanjäljillä

Minulla on tylsää. TYLSÄÄ. Uskomatonta. Olen nimenomaan haaveillut illasta, jonka saisin viettää yksin kotona itseni kanssa. Olen unelmoinut, että saisin tehdä mitä haluaisin ilman pakkorutiineja, eläinkonserttikirjoja, junaratoja ja vitunmoista vahtivuoroa, joka ei lopu koskaan koskaan eikä koskaan.

Olen ilmeisesti solahtanut muottiin nimeltä Äiti, josta ei pääse eroon edes vapaalla (eikä varsinkaan selvinpäin). Olen kuin metodinäyttelijä, jolla on jäänyt rooli päälle - kuin Dustin Hoffman, joka vain heiluu kuin heinämies Tootsiena peruukki päässä ja jättilasit silmillä, vaikka voisi vähäksi aikaa riisua releet ja ottaa rennosti.

Lue myös: Ihanaa ininää äitiydestä

En osaa enää levätä

Minä en osaa enää levätä, vaikka tilaisuus on tullut. Olen kasvanut kiinni pahansisuiseen päällepäsmäriin, joka huutaa minulle vastaan, nimittelee minua alentuvasti "höpsöksi"(etenkin, jos yritän laittaa päälle muuta kuin raitapaitaa) ja joka ei koskaan – koskaan – kuuntele, mitä sanotaan.

Olen päätynyt päätelmään, että äitiys ilmeisesti tarkoittaa sitä, että ihmisestä tulee masokisti. On niin saatanan kivaa, kun joku hyppyyttää joka jumalan päivä ja yrittää vielä kusettaa koko ajan. Kuten esmes tilaamalla ensin ruisleipää ja sitten nokka norsunvitulla vaatimalla paahtoleipää, vaikka on nimenomaisesti jälkimmäisestä kaksi minuuttia aikaisemmin kovaan ääneen kieltäytynyt.

Testaa: Minkälainen vanhempi olet?

Voi ei. Johan tässä herkistyy. Tule Pakkaus jo takaisin! Äiskä tekee paahtoleipää. Tai ruikkaria. Tai paahtoleipää. Tai ruikkaria. Tai kiertyy vaikka makarooniksi. Kunhan tulet vaan takaisin.

Mallamoija on nelikymppinen uraihminen, joka kuvitteli muuttuvansa pullantuoksuiseksi muumimammaksi lapsen tullessa maailmaan. Mutta toisin kävi. Onnekseen Mallamoija on huomannut, että myös vähän vähemmän perinteinen nainen voi kasvaa äidiksi. Mallamoijan omin sanoin: ”Ei tarvitse olla siivousmaanikko tai helvetillinen soseensurvoja ollakseen tarpeeksi hyvä äiti omalle lapselleen.”

Teksti on julkaistu alun perin 5.1.2013 Usko, toivo ja Pakkaus –blogissa otsikolla
Masokisti märehtii.

Mitä mieltä olet artikkelista?  

Edellinen artikkeliSynnytyksen jälkeen: keho palautuu hitaasti
Seuraava artikkeliVoihan itku: lapsi syntyi!
JAA